Olen ollut onnettomassa suhteessa 6 vuotta. Viimeiset 1,5 vuotta olen yrittänyt päästä irti. Kuitenkin kun yritän kertoa tyttöystävälleni ettei tämä suhde toimi, menen lukkoon. Haluan vain päästä pois tilanteesta ja myötäilen hänelle että yritetään
vaan uudestaan. Kuitenkin tiedän mielessäni ettei tämä suhde toimi.
Omia kokemuksia, tietoa riippuvuudesta ja mahd.hoidosta.
vaan uudestaan. Kuitenkin tiedän mielessäni ettei tämä suhde toimi.
Omia kokemuksia, tietoa riippuvuudesta ja mahd.hoidosta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ettei suhde toimi.Nythän elätte valhetta,ja se on hyvin raskasta näyttelemistä.Voi tuntua turvallisemmalle tottumuksesta olla yhdessä.
Ensinnäkin läheisriippuvuus EI TARKOITA toisen ihmisen tarvitsemista. Se on normaalia. Kaikki tarvitsevat elämäänsä muita ihmisiä. Läheisriippuvuus tarkoittaa sitä, että kun ihminen elää kauan jonkun ahdistavan ilmiön läheisyydessä (esim. alkoholismi, hyväksikäyttö, väkivalta tms.) ilmiöön liittyvät tunnetilat esim. pelko, viha, suru, häpeä muuttuvat osaksi ihmisen persoonallisuutta, eikä ihminen osaa erottaa itseään näistä tunteista, vaan kokee itsensä niiden kautta. Eli ei osaa nähdä suruaan tunteena, vaan kokee olemuksensa olevan surua. Jne.
Läheisriippuvuutta sinulla ei ole missään tapauksessa tuon perusteella. Tietysti se on vaikea tilanne ilmoittaa, että ohi on, mutta älä vain sen vuoksi, että sekoitat termin määritelmän väärään luule, että tarvitse terapiaa tai hoitoa.
Luultavasti psykologin kanssa voi jutella, mutta hänkin sanoisi sinulle tuon saman.
Kannattaa ehdottomasti kuunnella sisäistä ääntään.Itse olin myös viisi vuotta suhteessa, jonka tiesin koko ajan olevan riittämätön itselleni.Se on niin surullista ettei pysty olemaan itselleen rehellinen.Olihan siinä tietysti hyvääkin, mutta koko ajan taustalla ajatus siitä että haluaisi jotain muuta.Ja samanlaista lukkiutumista minullakin oli, en pystynyt sanomaan ääneen negatiivisia tuntemuksia.Aikamoista sisäistä dialogia kyllä kävin itseni kanssa.
Sitten vaan eräänä päivänä tein päätöksen, että minä aion tästä lähtien itse päättää elämäni kulusta.Ajattelin että en halua joskus vuosikymmenten päästä katkeroitua siitä, että en koskaan ollut riittävän rohkea sanomaan 'ei' ja lähtemään.Ei ole kuin tämä yksi elämä, ja jokainen voi siihen omilla päätöksillään vaikuttaa.Kyllä se teki kipeää, mutta ainoastaan sen suhteen kun mietin miltä toisesta osapuolesta tuntui.Itse en häntä ikävöinyt.Eroprosessin aikana, kun myötäilevät/luovuttavat ajatukset meinasivat taas tunkea pintaa, minun piti monta kertaa konkreettisesti katsoa itseäni peiliin ja hokea että olet onneton ja nyt et anna periksi!
Toisaalta olen onnellinenkin tuosta suhteesta/kokemuksesta, että todellakin opin tervettä itsekkyyttä.Vaikkakin kantapään kautta.Mutta nyt tiedän mitä haluan, enkä aio enää kadottaa itseäni.
Voimia sinulle:).