Kiisin puolijuoksua halki kauppakeskuksen kohti kahvilaa. Olin hieman myöhässä ja kaivoin laukustani kännykkää tarkistaakseni kuinka paljon. Kello oli minuutin yli kolme. Olin aikonut mennä hieman etuajassa välttääkseni sen että Nelli kerkeäisi kyllästyä ja lähteä. Nyt olisin perillä vasta noin kymmenen yli ja se sai minut piinaamaan itseäni. Lähtiessä olin vielä keksinyt vaihtaa toisen paidan juuri ovesta ulos astuessani ja se oli sekoittanut aikataulut, vaikka ei sillä – olihan oikein valittu paita tae siinä viihtymiselle ja yksi osa tapaamisen onnistumista. Nyt ylläni oli punertava, avara kaula-aukkoinen uutukainen: uusin tulokas vaatekaappini uumenista.
Pölähdin sisään lähes tyhjään kahvilaan kuin poliisi läpi takalukitun oven epäillyn asuntoon. Saapumiseni aiheutti baarimikon kasvoille kummeksuvan ilmeen, mutta hän tervehti kuitenkin kohteliaasti - olimmehan sentään vanhoja tuttuja. Astelin sisään ja pysähdyin etsien Nellin punaista hiuspehkoa, mutta turhaan. Häntä ei näkynyt yhdessäkään pöydässä ja huomaamatta jääminen oli mahdotonta porukan vähyyden vuoksi. Käännyin baarimikon puoleen kysyäkseni oliko kahvilassa kenties käynyt jo pyörähtämässä punapäinen likka. Enhän tuntenut Nelliä niin hyvin että tietäisin kuinka hän käyttäytyy mikäli sovittu aikataulu ei täsmää. Baarimikko kuitenkin vakuutti ettei ollut nähnyt tapausta ja kehoitti minua istumaan ja odottamaan. Tilasin vain aivan tavallisen kahvin mustana, sillä ajattelin tilata erikoiskahvin vasta kunhan saisin seuraa. Baarimikko kaatoi kahvin ja ojensi se hymyillen minulle lohduttaen, että ”Eiköhän se ystävättäresikin pian ilmesty”. Kiitin kahvista ja kerroin toivovani hartaasti niin.
Aikaa kului ja hiljaisuus alkoi koetella hermojani. Ryystin kahvia kuin viikon kuivilla ollut nikotiini-addikti miettien samalla kuumeisesti miten voisin aloittaa keskustelun. Mieleeni koitti kaikin voimin työntyä pelkokuva siitä kuinka Nelli jättäisikin tulematta. Kun kupinpohja viimein paljastui, tunsin käden olkapäälläni ja käännyin säikähtäneenä hypähtäen. ”Hei älä nyt sentään seinille hypi!” Nelli sanoi hymyillen ”Mistä – sä oikeen siihen tupsahdit, et ainakaan pääovesta!?” mä hihkasin tyhjästä ilmestyneelle Nellille kuin aaveelle. ”Ei ku mä tulin tuolta takaovesta, toi toinen baarimikko on mun hyvä tuttu RAHO-ajoilta. Otatko sä jotain, jos mä haen?” se kysy ja mä pyysin mocca laten. Nelli poistui baaritiskille, johon oli ilmestynyt takatiloista toinenkin baarimikko alkaen tehdä kahta mocca lattea. Nelli ja baarimikko juttelivat nauraen kahvien valmistamisen ajan ja sitten Nelli palasi hymyssäsuin pöytääni. ”Ihme tyyppi toi häiskä, aina kauhee meno päällä ja huumoria ilmassa….sorry, et oon hiukkasen myöhässä – tai, mehän sovittiin et kolmen jälkeen!” Nelli selitti riisuessaan takkiaan viereisen tuolin selkänojalle. ”…mulle tuli ylimääränen kouluhomma ja piti roikkua siellä kolmeen asti, sit tulin niin pian kuin vaan ehdin – ehditsä jo tympääntyy?” se jatko ja istu lopultakin alas. ”E-enhän mä, tulin itekki myöhässä just tässä hetki sitten.” Sanoin jotta tunnelma ei muuttuisi heti käärmeiseksi. ”No hyvä! …taitaa olla sama vika – aina pikkasen myöhässä!?” Nelli sanoi muuttaen lauseen äänenpainoansa vaihtelemalla kysymykseksi. ”Niin, no se vähän tuppaa aina meneen niin…” mä sanoin ja koitin hieman hymyillä. Nyt roolit oli jälleen juuri päinvastoin. Mä olin se vaitonaisempi tyyppi, vaikka olin puolituntisen odottelun aikana ehtinyt kaavailla keskustelua päässäni todella tarkasti. Seurasi hetken hiljaisuus, jonka päätin rikkoa jatkamalla sitä edeltänyttä keskustelua välttääkseni vielä toistaiseksi pääsyn todelliseen ydinaiheeseen. ”Kysyin tullessa tuolta toiselta baarimikolta et ootko kenties jo kerenny lähtee...” . ”Se on Masa, tunnen sillai jotenki. En vaan oo käyny tääl aikoihin ja äijät soimas et meinasin jo melkeen unohtuu ja et pitäs käydä useemmin!” Nelli selitti ja pomin tarkasti mieleeni baarimikon nimen, sillä en ollut koskaan kehdannut sitä kysyä lukuisista tapaamisista huolimatta.
Sitten Nelli käänsi katseensa kahvikuppiin etsien sen pyörivästä pinnasta kiintopistettä kerätäkseen ajatuksensa lauseen muotoon. ”Mutta asiasta toiseen… sä halusit et me puhuttais siitä mitä sillon tupareissa tapahtu, vai kuinka?” Se sano astetta vaimeammalla äänellä. ”…joo, must tuntuu et se asia kaipaa hieman selvittelyä – oon ajatellu asiaa aika paljon..”mä sanoin vaivaantuneena. ”Niin mäki. Tai en niinkään tapahtunutta, vaan sua” Nelli sanoi kääntäeen katseensa silmiini ”Pelkäsin jo ettet haluu edes nähdä mua enää koskaan!” se jatkoi eikä hymystä ollut enää merkkiäkään. Olin näkevinäni kyyneleet Nellin safiirinvihreissä silmissä, mutta kai ne vain peilasivat omani. Mä en osannu sanoa yhtään mitään. Väistelin Nellin katsetta kaikin tavoin kyyneleiden pyrkiessä silmiini vuolaana. ”..sä, sä et taida olla mun kanssa samaa mieltä meidän suhteesta? Vai mitä sä olet ajatellut..?” Nelli sopersi lopulta ja näin kuinka timanttikyynel nousi kimallellen värivaloja hänen silmäkulmaansa. Se matkasi hilja halki hänen virheettömän punatun poskensa ja lopulta putosi leualta pöydän mustaan pintaan. Tartuin Nellin pöydällä lepäävään käteen ja pakotin itseni katsomaan häntä silmiin. ”Mä en tiedä miten mä sulle tän voisin sanoa.” mun oli pakko kääntää katseeni jälleen pöydän pintaan, mutta käteni oli Nellin kädessä kahlittuna ”…se lauantai yllätti mut todella, mä – mä en osannu oottaa mitään sellasta. Luulin että me oltais ihan kavereita…toivoin että voitas olla, sä oot upee tyyppi. Niin energinen ja erilainen - omanlainen!” näin Nellin kasvoilla hymynpilkahduksen, joten jatkoin ” mutta mä en ole, enkä osaa ajatella itteäni sillai …tytön kanssa, vaikka olenki kokenu jätkien saralla lukemattomia pettymyksiä. Silti must tuntuu et se mun unelmieni prinssi elää jossain vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa odottaen mua ja sinne mä tähtään. En mä pysty muuttamaan itteäni…mutta – haluisin todella et me voitas edelleen olla hyviä kavereita! Sä todella oot ainutlaatunen tapaus ja mun elämä piristy heti kun mä tapasin sut!”. Nelli irrotti otteensa mun kädestä ja peittosi kasvonsa kämmeniinsä nojaten kyynärpäillään vasten pöydän pintaa. Hetken olimme molemmat hiljaa. Minä keskityin sekottamaan latteani kuitenkaan maistamatta sitä, siihen en kyennyt – tuskin uskalsin hengittää odottaessani Nellin reaktiota. >sanoinko asiat liian nopeasti, tai suoraan?> mietin, mutta tehty oli nyt tehtyä. Lopulta Nelli paljasti punehtuneet kasvonsa kämmenistään ja niiskuttaen pyyhki silmänsä mustaan servettiin ”Sä olet aivan oikeessa, mä oon tyhmä ku kuvittelin jotain sellast et mulla olis suhun mahiksii..oot niin upee et niitä prinssejäkin varmasti riittää hätisteltäväksi asti…” se sano ja tunsin piston sydämessäni ”..ei, ei mulla prinssejä jaloissa pyöri – puhuin unelmista! Etkä sä ole tyhmä, minkä tunteilleen mahtaa?!” mä oikasin nopeasti ettei asia jäisi väärinymmäretyksi. ”no joo, oot kai oikeessa.” Nelli mumisi hörpäten lopulta ikuisuuden sekottamaansa lattea ja antaen samalla sanattoman luvan minunki maistaa omaani. Latte oli makeaa, vaikkakin jo lähes jäistä – liiallinen hämmentäminen ei sopinut lämpimille juomille. ”…kyl me voidaan olla edelleen kavereita, hyviä kavereita. ..itseasiassa oon todella helpottunu että sä haluat niin. Voisit ihan yhtä hyvin haluta et katoan koko planeetalta.” Nelli jatko nieltyään suunsa tyhjäksi ja hymy palasi sen kasvoille. Mä olin pudottaa silmäni. Sen kasvot olivat jälleen kuin auringonpaiste, kuin mitään pahaa ei koskaan olisikaan tapahtunut ja sama energisyys ja itsevarmuus hohti niistä kuin aina ennenkin. ”…mä taidan jättää tän laten tähän, karseen kylmää – unohtu juoda sillon lämpimänä” Nelli hihkaisi virnistellen ja tökäten lasinsa keskelle mustaa pyöreää pöytää. ”juu, niin unohtu. Eikä oikeen maistu kylmänä!” mä hihkasin takaisin ja tökkäsin omaa lasiani. Lasi liukui vasten Nellin lasia ja niiden reunat kilahtivat toisiaan vasten. ”Kippis ystävyydelle!” Nelli huikkasi nauraen ”Kippis!” mä sanoin ja niin päätimme lopettaa ikuisuudet kestäneen synkän keskustelumme hymyillen.
Pölähdin sisään lähes tyhjään kahvilaan kuin poliisi läpi takalukitun oven epäillyn asuntoon. Saapumiseni aiheutti baarimikon kasvoille kummeksuvan ilmeen, mutta hän tervehti kuitenkin kohteliaasti - olimmehan sentään vanhoja tuttuja. Astelin sisään ja pysähdyin etsien Nellin punaista hiuspehkoa, mutta turhaan. Häntä ei näkynyt yhdessäkään pöydässä ja huomaamatta jääminen oli mahdotonta porukan vähyyden vuoksi. Käännyin baarimikon puoleen kysyäkseni oliko kahvilassa kenties käynyt jo pyörähtämässä punapäinen likka. Enhän tuntenut Nelliä niin hyvin että tietäisin kuinka hän käyttäytyy mikäli sovittu aikataulu ei täsmää. Baarimikko kuitenkin vakuutti ettei ollut nähnyt tapausta ja kehoitti minua istumaan ja odottamaan. Tilasin vain aivan tavallisen kahvin mustana, sillä ajattelin tilata erikoiskahvin vasta kunhan saisin seuraa. Baarimikko kaatoi kahvin ja ojensi se hymyillen minulle lohduttaen, että ”Eiköhän se ystävättäresikin pian ilmesty”. Kiitin kahvista ja kerroin toivovani hartaasti niin.
Aikaa kului ja hiljaisuus alkoi koetella hermojani. Ryystin kahvia kuin viikon kuivilla ollut nikotiini-addikti miettien samalla kuumeisesti miten voisin aloittaa keskustelun. Mieleeni koitti kaikin voimin työntyä pelkokuva siitä kuinka Nelli jättäisikin tulematta. Kun kupinpohja viimein paljastui, tunsin käden olkapäälläni ja käännyin säikähtäneenä hypähtäen. ”Hei älä nyt sentään seinille hypi!” Nelli sanoi hymyillen ”Mistä – sä oikeen siihen tupsahdit, et ainakaan pääovesta!?” mä hihkasin tyhjästä ilmestyneelle Nellille kuin aaveelle. ”Ei ku mä tulin tuolta takaovesta, toi toinen baarimikko on mun hyvä tuttu RAHO-ajoilta. Otatko sä jotain, jos mä haen?” se kysy ja mä pyysin mocca laten. Nelli poistui baaritiskille, johon oli ilmestynyt takatiloista toinenkin baarimikko alkaen tehdä kahta mocca lattea. Nelli ja baarimikko juttelivat nauraen kahvien valmistamisen ajan ja sitten Nelli palasi hymyssäsuin pöytääni. ”Ihme tyyppi toi häiskä, aina kauhee meno päällä ja huumoria ilmassa….sorry, et oon hiukkasen myöhässä – tai, mehän sovittiin et kolmen jälkeen!” Nelli selitti riisuessaan takkiaan viereisen tuolin selkänojalle. ”…mulle tuli ylimääränen kouluhomma ja piti roikkua siellä kolmeen asti, sit tulin niin pian kuin vaan ehdin – ehditsä jo tympääntyy?” se jatko ja istu lopultakin alas. ”E-enhän mä, tulin itekki myöhässä just tässä hetki sitten.” Sanoin jotta tunnelma ei muuttuisi heti käärmeiseksi. ”No hyvä! …taitaa olla sama vika – aina pikkasen myöhässä!?” Nelli sanoi muuttaen lauseen äänenpainoansa vaihtelemalla kysymykseksi. ”Niin, no se vähän tuppaa aina meneen niin…” mä sanoin ja koitin hieman hymyillä. Nyt roolit oli jälleen juuri päinvastoin. Mä olin se vaitonaisempi tyyppi, vaikka olin puolituntisen odottelun aikana ehtinyt kaavailla keskustelua päässäni todella tarkasti. Seurasi hetken hiljaisuus, jonka päätin rikkoa jatkamalla sitä edeltänyttä keskustelua välttääkseni vielä toistaiseksi pääsyn todelliseen ydinaiheeseen. ”Kysyin tullessa tuolta toiselta baarimikolta et ootko kenties jo kerenny lähtee...” . ”Se on Masa, tunnen sillai jotenki. En vaan oo käyny tääl aikoihin ja äijät soimas et meinasin jo melkeen unohtuu ja et pitäs käydä useemmin!” Nelli selitti ja pomin tarkasti mieleeni baarimikon nimen, sillä en ollut koskaan kehdannut sitä kysyä lukuisista tapaamisista huolimatta.
Sitten Nelli käänsi katseensa kahvikuppiin etsien sen pyörivästä pinnasta kiintopistettä kerätäkseen ajatuksensa lauseen muotoon. ”Mutta asiasta toiseen… sä halusit et me puhuttais siitä mitä sillon tupareissa tapahtu, vai kuinka?” Se sano astetta vaimeammalla äänellä. ”…joo, must tuntuu et se asia kaipaa hieman selvittelyä – oon ajatellu asiaa aika paljon..”mä sanoin vaivaantuneena. ”Niin mäki. Tai en niinkään tapahtunutta, vaan sua” Nelli sanoi kääntäeen katseensa silmiini ”Pelkäsin jo ettet haluu edes nähdä mua enää koskaan!” se jatkoi eikä hymystä ollut enää merkkiäkään. Olin näkevinäni kyyneleet Nellin safiirinvihreissä silmissä, mutta kai ne vain peilasivat omani. Mä en osannu sanoa yhtään mitään. Väistelin Nellin katsetta kaikin tavoin kyyneleiden pyrkiessä silmiini vuolaana. ”..sä, sä et taida olla mun kanssa samaa mieltä meidän suhteesta? Vai mitä sä olet ajatellut..?” Nelli sopersi lopulta ja näin kuinka timanttikyynel nousi kimallellen värivaloja hänen silmäkulmaansa. Se matkasi hilja halki hänen virheettömän punatun poskensa ja lopulta putosi leualta pöydän mustaan pintaan. Tartuin Nellin pöydällä lepäävään käteen ja pakotin itseni katsomaan häntä silmiin. ”Mä en tiedä miten mä sulle tän voisin sanoa.” mun oli pakko kääntää katseeni jälleen pöydän pintaan, mutta käteni oli Nellin kädessä kahlittuna ”…se lauantai yllätti mut todella, mä – mä en osannu oottaa mitään sellasta. Luulin että me oltais ihan kavereita…toivoin että voitas olla, sä oot upee tyyppi. Niin energinen ja erilainen - omanlainen!” näin Nellin kasvoilla hymynpilkahduksen, joten jatkoin ” mutta mä en ole, enkä osaa ajatella itteäni sillai …tytön kanssa, vaikka olenki kokenu jätkien saralla lukemattomia pettymyksiä. Silti must tuntuu et se mun unelmieni prinssi elää jossain vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa odottaen mua ja sinne mä tähtään. En mä pysty muuttamaan itteäni…mutta – haluisin todella et me voitas edelleen olla hyviä kavereita! Sä todella oot ainutlaatunen tapaus ja mun elämä piristy heti kun mä tapasin sut!”. Nelli irrotti otteensa mun kädestä ja peittosi kasvonsa kämmeniinsä nojaten kyynärpäillään vasten pöydän pintaa. Hetken olimme molemmat hiljaa. Minä keskityin sekottamaan latteani kuitenkaan maistamatta sitä, siihen en kyennyt – tuskin uskalsin hengittää odottaessani Nellin reaktiota. >sanoinko asiat liian nopeasti, tai suoraan?> mietin, mutta tehty oli nyt tehtyä. Lopulta Nelli paljasti punehtuneet kasvonsa kämmenistään ja niiskuttaen pyyhki silmänsä mustaan servettiin ”Sä olet aivan oikeessa, mä oon tyhmä ku kuvittelin jotain sellast et mulla olis suhun mahiksii..oot niin upee et niitä prinssejäkin varmasti riittää hätisteltäväksi asti…” se sano ja tunsin piston sydämessäni ”..ei, ei mulla prinssejä jaloissa pyöri – puhuin unelmista! Etkä sä ole tyhmä, minkä tunteilleen mahtaa?!” mä oikasin nopeasti ettei asia jäisi väärinymmäretyksi. ”no joo, oot kai oikeessa.” Nelli mumisi hörpäten lopulta ikuisuuden sekottamaansa lattea ja antaen samalla sanattoman luvan minunki maistaa omaani. Latte oli makeaa, vaikkakin jo lähes jäistä – liiallinen hämmentäminen ei sopinut lämpimille juomille. ”…kyl me voidaan olla edelleen kavereita, hyviä kavereita. ..itseasiassa oon todella helpottunu että sä haluat niin. Voisit ihan yhtä hyvin haluta et katoan koko planeetalta.” Nelli jatko nieltyään suunsa tyhjäksi ja hymy palasi sen kasvoille. Mä olin pudottaa silmäni. Sen kasvot olivat jälleen kuin auringonpaiste, kuin mitään pahaa ei koskaan olisikaan tapahtunut ja sama energisyys ja itsevarmuus hohti niistä kuin aina ennenkin. ”…mä taidan jättää tän laten tähän, karseen kylmää – unohtu juoda sillon lämpimänä” Nelli hihkaisi virnistellen ja tökäten lasinsa keskelle mustaa pyöreää pöytää. ”juu, niin unohtu. Eikä oikeen maistu kylmänä!” mä hihkasin takaisin ja tökkäsin omaa lasiani. Lasi liukui vasten Nellin lasia ja niiden reunat kilahtivat toisiaan vasten. ”Kippis ystävyydelle!” Nelli huikkasi nauraen ”Kippis!” mä sanoin ja niin päätimme lopettaa ikuisuudet kestäneen synkän keskustelumme hymyillen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.