ahdistaa

Minun on nyt pakko purkautua, kun yksinkertaisesti sekoan! Kävin tänään kaverin kanssa syömässä isot rullakebabit, (en ole sen lisäksi syönyt muuta kuin aamupalan, enkä tule syömäänkään tänään enää muuta) tuli ihan kamala olo, meinasin seota täydellisesti. Jostain syystä tuli kauhea mieliteko soittaa tai tekstata äidille, mitä olen tehnyt, kirjoitin ihan sekopäisen viestin, jotain että en tiedä mitä pitää tehdä ja että olen kamala ahmijasika. jos syön vaikka jätskin kaverini kanssa jossakin, tekee mieli soittaa äidille. en ymmärrä tätä. kuitenkin luin kirjoittamani viestin, ja tajusin miten oudolta se vaikuttaisi, enkä sitten lähettänytkään. äitini muutenkin sanoo että minulla on syömishäiriö. hän ei tiedä, että joskus oksennan, mutta en pidä itseäni sairaana. tekee mieli vain itkeä, pelottaa ihan kamalasti että lihon. menen vielä spinningiin tänään ja muutenkin liikun päivittäin, mutta eihän mikään mitätöi sitä kebappia minkä söin. tekstini on kamalan sekavaa, pahoittelen. Eikä uskoisi että olen 18 vuotias. Ei ole normaalia, että sellainen iso kebab meni minuun kokonaan, vatsalaukkuni on varmaan järkyttävän kokoinen. muut tytöt jättäisivät sen melkein kokonaan lautaselle. tämä on ihan kamalaa. olisinpa pieni lapsi joka voi itkeä äidille. mittani ovat 173/64. liikaa. ja lisää tulee. onneksi voin kirjoittaa nimettömänä, koska tekstini nolottaa minua ihan älyttömästi.
4452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

taitaa olla vähän väärä osoite tällä viestillä.... Ellei sitten tarkoitus ollu provota?

Äänestä
  • vaikka sitähän sinunlaisesi normaalin mielenterveydeltäsi järkkymättömän on vaikea tajuta.
    en edes tajua miksi kirjotin tänne. parempi kun oksentaa vatsan tyhjäksi niin ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. ^-^

    Äänestä

  • sekopäää kirjoitti:

    vaikka sitähän sinunlaisesi normaalin mielenterveydeltäsi järkkymättömän on vaikea tajuta.
    en edes tajua miksi kirjotin tänne. parempi kun oksentaa vatsan tyhjäksi niin ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. ^-^

    Ei se kebab-annos nyt niin paha ole. Mäkin vedän joskus sellaisen ja ihan kokonaan vaikka olenkin lähes samanmittainen kuin sinä (61kg/170cm) ja yritän myös laihduttaa. Jos et ole juuri muuta tänään syönyt ja olet vielä menossa spinningiin, niin luultavasti et jää kaloreissa yhtään plussalle.

    Oksentaminen ei ole mikään ratkaisu. Tunnet olosi vain vielä epäonnistuneemmaksi. Urheilu on paljon parempi vaihtoehto kuluttaa herkuttelusta tulleet kalorit. Spinningin jälkeen voit hyvin mielin ajatella että nyt se kebab on korvattu.

    Äänestä

  • Ardelia kirjoitti:

    jos alkaa ajatella että syöminen on korvattava liikkumalla, voi henkisesti epävakaampi henkilö ajautua eräänlaiseen syömishäiriöön. Siis ennenpitkää kaiken syömisen jälkeen on pakko mennä lenkille tai... Joten tässäkin kannattaa olla varovainen. Mutta kohtuudella liikunta tekee vain hyvää. Parasta tietenkin olisi jättää kebabit...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sekopäää kirjoitti:

Minun on nyt pakko purkautua, kun yksinkertaisesti sekoan! Kävin tänään kaverin kanssa syömässä isot rullakebabit, (en ole sen lisäksi syönyt muuta kuin aamupalan, enkä tule syömäänkään tänään enää muuta) tuli ihan kamala olo, meinasin seota täydellisesti. Jostain syystä tuli kauhea mieliteko soittaa tai tekstata äidille, mitä olen tehnyt, kirjoitin ihan sekopäisen viestin, jotain että en tiedä mitä pitää tehdä ja että olen kamala ahmijasika. jos syön vaikka jätskin kaverini kanssa jossakin, tekee mieli soittaa äidille. en ymmärrä tätä. kuitenkin luin kirjoittamani viestin, ja tajusin miten oudolta se vaikuttaisi, enkä sitten lähettänytkään. äitini muutenkin sanoo että minulla on syömishäiriö. hän ei tiedä, että joskus oksennan, mutta en pidä itseäni sairaana. tekee mieli vain itkeä, pelottaa ihan kamalasti että lihon. menen vielä spinningiin tänään ja muutenkin liikun päivittäin, mutta eihän mikään mitätöi sitä kebappia minkä söin. tekstini on kamalan sekavaa, pahoittelen. Eikä uskoisi että olen 18 vuotias. Ei ole normaalia, että sellainen iso kebab meni minuun kokonaan, vatsalaukkuni on varmaan järkyttävän kokoinen. muut tytöt jättäisivät sen melkein kokonaan lautaselle. tämä on ihan kamalaa. olisinpa pieni lapsi joka voi itkeä äidille. mittani ovat 173/64. liikaa. ja lisää tulee. onneksi voin kirjoittaa nimettömänä, koska tekstini nolottaa minua ihan älyttömästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu