Kiinnostaisi todella sellainen että mitä hyvää te palstalle kirjoittajat koette seksin tuovan kehollenne/elämäänne?
Itse olen haluton osapuoli suhteessa ja toivoisin saavani vinkkejä/motivaatiota halujen lisäämiseen. Viime kerrasta on niin paljon jo aikaa sekä vielä enemmän siitä kerrasta kun olen aidosti nauttinut seksistä.
Kiitos jos saisin vastauksia..
Itse olen haluton osapuoli suhteessa ja toivoisin saavani vinkkejä/motivaatiota halujen lisäämiseen. Viime kerrasta on niin paljon jo aikaa sekä vielä enemmän siitä kerrasta kun olen aidosti nauttinut seksistä.
Kiitos jos saisin vastauksia..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen 48 v. mies. Jos tästä ei löydy vinkkejä, niin ehkä vähän motivointia kuitenkin.
Lapsen syntymän jälkeen meillä oli n. 11 v. tauko seksissä, vain pari kertaa vuodessa. Saattoi olla joku vuosi kokonaan ilman. Lapsi nukkui 6 vuotta yöt aina samassa huoneessa, joten seksiä ei voinut harrastaa, ettei lapsi olisi heränyt. Sen jälkeen oli jotenkin tullut tavaksi, ettei seksiä juuri ollut.
Joskus kahdeksan vuotta sitten masennuin. En niin pahasti, että se olisi estänyt työntekoa tai lääkäri olisi sen todennut masennukseksi. Kuitenkin elämänilo oli hukassa. Viisi vuotta sitten rupesin noudattamaan terveellisempää ruokavaliota ja harrastamaan liikuntaa. Olen nyt lenkkeillyt säännöllisesti vuodet ympäri viisi vuotta. Laihduin ja fyysinnen kunto kohonnut mahtavasti, siinä suhteessa tunnen samoin kuin joskus kaksikyppisenä. Tämä helpotti masennusta, mutta ei poistanut sitä kokonaan.
Liikunta toi vuosi sitten mukanaan positiivisen kierteen, joka sitten lopullisesti poisti masennuksen. Seksihalut kasvoivat voimakkaasti. Myös kroppani on nyt sopusuhtainen ja lihaksikas. Kun sitten kiimaisena menin kiehnäämään vaimon kylkeen, niin siitä se sitten lähti käyntiin. Nyt on vuosi harrastettu seksiä ainakin kolmesti viikossa.
Nyt on elämänilo palannut. Monesti tuntuu olo hyvältä ihan muuten vaan ja hymy tulee kasvoille, varsinkin seksin jälkeen. Itsetunto on kohonnut ja voin taas uskoa, että muut ihmiset saattavat ajatella minusta hyvääkin.
Olen varma, että seksi on tärkein osatekijä tuossa elämänilon palaamisessa. Vaimokin taas lauleskelee hommiansa tehdessään. Hän itse totesikin, että kyllä se seksi on parantanut hänenkin mielialaansa. Muutenkin, kun näin vanhana elämän mielenkiintoisemmat vaiheet ovat jo takanapäin on seksi tuomassa iloa elämään. Nyt sille on paremmin aikaakin.
PS. Tuo liikunta on vinkki, olen kuullut, että tepsii halujen nostattajana myös naisillekin.
Halut alkavat pikkuhiljaa kuihtua jollei asialle tee mitään.Onneksi nykyisin on paljon erilaisia Libido ja muita kiihoitusaineita, jotka totisesti saavat poltetta pöksyihin.Niitä on sekä miehille että naisille.On myös sellaisia jotka pidentävät laukeamista miehellä lähes loputtomiin,ja sehän on vain hyvä meille naisille.Joten käyppä sivuilla www.alusasut.org josta niitä löytyy.Jos haluat kysyä asioista tarkemmin,niin lähetä postia seksineuvojalle [email protected]
Se taitaa olla niin, että sitä arvostaa vasta kun sen kokee. Minun on vaikea käsittää kuinka ennen pärjäsin vähemmällä seksillä. Nyt en suostuisi siihen vaan tekisin asialle jotain. Onneksi asiat on meillä hyvin eikä seksistä ole koskaan pulaa. Runsas seksi näyttää sitä paitsi liimaavan parisuhteemme lujasti yhteen. Hymy on herkässä ja jos joskus tulee riitaa tai murhetta niin sitä jotenkin siinäkin tilanteessa tajuaa, että toiseen voi silti luottaa.
Seksi ehkä tärkein merkitys suvunjatkamisen ohella on se, että ilman seksiä harva varmaankaan pariutuisi vaan ihmiset eläisivät sinkkuina. Seksi ja sitä kautta myös läheisyyden tarve tuovat ihmiset niin lähelle, että voidaan puhua symbioottisesta suhteesta, jossa yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.
Fyysisiä etuuksia: Yleiskunto paranee sekä suoraan seksin ansiosta (hormonit, adrenaliini...) että se kannustaa liikkumaan. Hyvin monia vaivoja vastaan mainio lääke. Mm sydän-ja verisuonivaivat vähenevät, sydäninfarktin vaara vähenee. Immuniteetti paranee, tavallinen flunssakaan ei iske niin helposti. Miehillä eturauhassyövän riski pienenee olennaisesti. Jopa kuukautisvaivoihin auttaa seksi. Ihmisen odotettavissa oleva elinikä kasvaa monilla vuosilla.
Henkisisiä etuuksia: Muun muassa lisääntynyt oksitosiinin, endorfiinien, noradrenaliinin ja seratoniinin tuotanto kohottaa ihmisen mielihyvää ja onnellisen olotilan kokemista. Se on sekä välitön seksin vaikutus, mutta myös pitkäaikaisempi juttu. Seksistä voimansa saava ihminen on energisempi, iloisempi, sosiaalisempi, empaattisempi, maltillisempi ja tasapainoisempi kuin muuten. Väitetään jopa, että muisti ja rationaalinen ajattelu siinä kuin myös luovuus paranisivat seksin ansiosta. Voisin vaikka vannoa omasta puolestani, että näin tuntuisi olevan.
Tärkeää on myös seksin laatu eli että siihen lähdetään positiivisella mielellä. Irtoseksi ei tyydytä samalla tavalla, koska se on niin paljon tunneasia.
Lähde löytöretkelle ilolla. Aloita itsestäsi ja käytä siihen aikaa ja malttia. Opettele ensin haluamaan fyysistä seksiä ja siirrä tämä halu kumppanisi kanssa tapahtuvaan toimintaan. Käytä häntä tavallaan välineenä vaikka hän onkin sinulle rakas. Ei nimittäin pidä yrittää väkisin miellyttää toista vaan kannattaa ensisijaisesti keskittyä omaan nautintoon. Silloin molemmat nauttivat ja se alkaa tuntua molemminpuoliselta nauttimiselta ilman vaatimisen aiheuttamaa syyllisyyttä tai alistumisen mukanaan tuomaa turhaa marttyyriutta.
Näen unia, jossa mies tulee ja vie minut, ottaa ja antaa ihanasti vietellen, itsevarmasti, hellästi ja rajusti, tehden sitä sun tätä kuten itsekin hänelle.. Koskaan en näe siinä osassa kuitenkaan miestäni, jolle rakastelu on suoritus, tapa-pano. Alussa 25 w sitten rakastelu oli mieletön nautinnon huipentuma, nyt siitä on jäljellä enää fyysinen suoritus hänen kanssaan. Jos vaan rohkenisin ja moraalini antaisi periksi, menisin ja antaisin sen miehen, josta säteilee erotiikkaa ja halua, viedä minut mennessään, samoin kuin myös varmasti täyttäisin hänenkin eroottiset toiveensa. Siis vielä 50-kymppisenäkin halut ovat tallella niin että joskus vatsassa tuntuu (kuten nyt) mutta urautuneessa avioliitossa sitä ei enää juurikaan koe. - Mitä teen?? Uskallanko lähteä itsekkäästi virran vietäväksi jos se Mr. Sexy kohdalle osuisi, - vielä on sekä 'nuoren naisen' vartaloa että toisaalta aikuisen naisen rohkeuttakin.