Tuntuu, että olen nykyään aina väsynyt. Ei auta vaikka nukkuisin päivisin päikkäreitä lapseni kanssa tai vaikka saisin nukkua rauhassa koko yön (öisin kun joutuu edelleen heräämään). Olen ollut pitkään stressaantunut, mutta en tiedä onko se voinut vaikuttaa tähän väsymiseen.
Välillä tuntuu etten jaksa! En siis tiedä onko tämä jotain raskauden jälkeistä masennusta. Mielialani on vaihteleva (synnytyksestä jo 7,5kk). Joskus tuntuu masentavalta, mutta menee sitten taas ohi. Tuntuu vaikealta puhua asiasta esim. neuvolassa. Tuntuu ettei mieheni ymmärrä asiaa ollenkaan. En oikein osaa edes tähän selittää tätä juttua... tuntuu vain ettei kaikki ole kohallaan.
Välillä tuntuu etten jaksa! En siis tiedä onko tämä jotain raskauden jälkeistä masennusta. Mielialani on vaihteleva (synnytyksestä jo 7,5kk). Joskus tuntuu masentavalta, mutta menee sitten taas ohi. Tuntuu vaikealta puhua asiasta esim. neuvolassa. Tuntuu ettei mieheni ymmärrä asiaa ollenkaan. En oikein osaa edes tähän selittää tätä juttua... tuntuu vain ettei kaikki ole kohallaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
välillä mieleeni tulee, että tekisin jotain lapselleni. Vaikka oikeasti en ikinä tekisi hänelle mitään pahaa!
tuossa kun luki muiden kirjoituksia tuli taas mieleen tähän lisättävää.
Tuntuu että mieleni on herkkä, itku tulee helposti. Mieheni kanssa menee huonosti. Olemme jopa miettineet eroa. Hermoni eivät kestä häntä.
Ihmettelen miten muut saavat hoidettua lapset ja kodin. Itselläni lapsiakin kun om vain yksi. Hän on alkanut taas vaatimaan enemmän seuraa ja kotitöitäkin olisi aina tehtävänä. Pitäisi mennä ulos lapsen kanssa, laittaa ruokaa, jossain välissä olisi kiva ottaa myös itse päikkärit samalla kun lapsi nukkuu... miten kaiken saa tehtyä, kun tuntuu ettei aika riitä millään tähän kaikkeen?!
Sekin, että jos alkaisin selittää asiaa vaikka sielä neuvolassa, niin jos silloin ei ole tälläistä tilannetta päällä, eli mieli on parempi, sitä asiaa vähättelee. JOhtuuko tämä kaikki vain hormoneista ja menee itsestään ohi, vai olisinko avun tarpeessa? Raskauden aikana ajattelin, että jos masennus tulee niin haen sitten heti apua, lapseni takia. Mutta ei se ole niin helppoa...
Kuulostaa aika tutulle. Vähän samanlaisia ajatuksia ja olotiloja oli itsellä ensimmäisen vauvan jälkeen. Ei sentään eroa miehen kanssa ajateltu tai edes harkittu, mutta kyllä ne suurimmat kriisit oli ensimmäisen lapsen synnyttyä!
Ensinnäkin, ala vaadi itseltäsi liikaa! Siltä se minustakin aikoinaan tuntui, ihmettelin että missä välissä ruuan saa laitettua... Tee vaikka kerralla pari helppoa ruokaa, uunissa laatikoita tai keittoa, tms. Joskus myös valmisruoka on ihan paikallaan eikä siitä kannata huonoa omaatuntoa kantaa jos ruokapuoli on muuten monipuolista. Sitten on pari päivää aina helpompaa kun on isompi satsi valmista ruokaa mitä vain lämmittää. Eikä ne villakoirat sieltä nurkista karkaa, siivoa silloin kun jaksat eikä siksi koska täytyy. Ulkoilu kyllä kannattaa, koska virkistyt itsekin kun saat raitista ilmaa ja ajattele, että se on tärkeämpää kuin nurkkien luuttuaminen ja rätin kanssa heiluminen. Eli pidä säännöllinen ulkoiluaika josta et tingi. Tapaatko muita äitejä ja vauvoja? Kerro vain rohkeasti tuntemuksistasi neuvolassa, he ovat sitä varten että auttavat! Muista myös että ravinto vaikuttaa hyvin paljon, eli raskauden, synnytyksen ja imetyksen jälkeen kroppa tarvitsee uudella tavalla voimaa ja energiaa. Ja kyllä ne hormonitkin aika paljon mielialaan ja tuntemuksiin vaikuttavat ja sitähän ne kaikesta tietämättömät mies-reppanat ei aina ihan ymmärrä ja tajua.
taikka vähäisemmältä alakuloisuudelta. Ensin puhut asiasta miehesi kanssa ja sitten neuvolassa taikka varaat itsellesi psykologilta ajan. Hoitakaa sinut ensin kuntoon ja miettikää parisuhteenne jatkoa sittan vasta. Saattaa olla, että asiat näyttävät varsin toisenlaisilta kun saat mielialasi kohdalleen. Turha asian häpeily tai peittely ei auta sinua, lasta tai perhettäsi millään tavalla.