Pääministeriehdokkaana Heinäluoma

Se on koulutukseltaan vain ja ainoastaan ylioppilas.. Kuvitelkaa kun tollanen kaveri yrittää edustaa Suomea. SDP puheenjohtajaksi päästyään niin viikon sisällä sanoi, ettei Suomi ala talousasioissa muiden oppipojaksi. Onko ylioppilas niin viisas että muita voisi johdattaa. Niin siinä kävi, että muut maat eivät halunneet Heinäluomalta oppia vaan halusivat tulla omillaan toimeen. En kyllä ihmettele miksi ei ylioppilaan neuvot kelvanneet.
6269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

aikoinaan myös ammattikoulupohjalla olevan sähkömiehen eduskunnan puhemieheksi.

Ura sähkömiehenä loppui koska sulakkeet eivät tahtoneet kestää joten sak/puoluetoverille piti järjestää korkeita virkoja Veikkaukseen asti.


Puoluejäsenyys näyttää pelastaneen tämän idiootin myös seksuaalisen ahdistelun vuoksi annetulta tuomiolta.

SDP:n naiset ovat innolla taas tukemassa seksuaalista ahdistelijaa yhteiskunnan huipulle.

Sähkömies ilmoittautui myös oopperan "asiantuntijaksi" jolloin poliittinen ura aukesi silläkin sektorilla.

Äänestä
  • Demarit sähkömiehiä,sekoomus juoppoja,sutenöörejä,varkaita ja vaimonhakkaajia...
    Kaikki voivat valita sellaisen edustajan miltä itsestä tuntuu...

    Äänestä

  • Johtajaksi, muistatko?

    Äänestä

  • KELA:n kirjoitti:

    Johtajaksi, muistatko?

    muistamatta Putkosta.

    Muistatos kun Kalevi Sorsa,sdp/kgb rakennutti vasemmistolaisille arvoille perustuvan kuvatutkitehdas VALCOn imatralaisten iloksi?

    Japanilaiset Hitachin miehet laitto tehtaan pyörimäään mutta heidän lähdettyä tehdas jäi paikallisten mattiahde-sähkömiesten (poliittisin perusten valittujen) käsiin ja loppu oli edessä lähes välittömästi.
    Yhtään toimivaa monitoria sieltä ei tullut.

    Korkean teknologian valmistus ei tuoloinkaan onnistunut itä-euroopan maassa kuten saimme todeta.

    Nyt näyttää onnistuvan muissa paitsi Suomessa kun sosialismit on heitetty romukoppaan.

    Paitsi Suomessa.

    Äänestä

Ylioppilas Heinäluoma on paljon lukeneempi kuin peruskoulun ja "kursseja" suorittanut Jouko Ahonen.

Lukeneempi herroista toimittaa valtion asioita ja alemman "tutkinnon" herra asioi vain paperiteollisuustyöntekijöiden etujen kera.

Äänestä
  • käymät Kiljavan ja Sirolaopiston punakurssit ohittavat arvostuksellaan mm. ylemmät yliopistotutkinnot Oxfordista ja Cambridgesta..

    Ainakin Kotkassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Se on koulutukseltaan vain ja ainoastaan ylioppilas.. Kuvitelkaa kun tollanen kaveri yrittää edustaa Suomea. SDP puheenjohtajaksi päästyään niin viikon sisällä sanoi, ettei Suomi ala talousasioissa muiden oppipojaksi. Onko ylioppilas niin viisas että muita voisi johdattaa. Niin siinä kävi, että muut maat eivät halunneet Heinäluomalta oppia vaan halusivat tulla omillaan toimeen. En kyllä ihmettele miksi ei ylioppilaan neuvot kelvanneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu