Miksei lasta voisi vaikka adoptoida, jos ei sitä halua pitää? Näin kuitenkin lapsi saisi mahdollisuuden elämään. Kuka voi päättää etukäteen, että abortoi, koska ei se lapsi kuitenkaan saisi hyvää elämää, kun ei oo toivottu? Mistä kukaan voi tietää vaikka adoptoituna lapsesta voisi tulla vaikka kuinka onnellinen ihminen! Adoptointi on parempi vaihtoehto kuin abortti! Jos siis ei itse halua lastaan pitää!
Mahdollisuus
elämään
11565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"kun ei se lapsi kuitenkaan saisi hyvää elämää,kun ei ole toivottu.."!
tulin yllättäen raskaaksi joten lapsi ei ollut toivottu..
minulle oli itsestäänselvyys että pidän lapsen ja nyt olen 8kk raskaana ja enemmän kuin iloinen asiasta.
odotan vauvaa yksinn mutta pidän hänet silti ja häntä todella paljon nyt jo rakastan.
ai että ei voi lapsi saada hyvää elämää jos hän saa alkunsa vahingossa??!!
aika oli paskasti sanottu ja yleistetty ilman että sinulla näköjään asiasta sen kummempaa tietoa on!
Kyllä vaan sun tekstis oli melko hirveetä kieltä. Eihän avaaja sinun kohtaloa tarkoittanutkaan, vaan niiden, jotka päättää lapsensa abortoida!!!!! Eli haukut väärää puuta. Sinun tekstisihän pitäisi olla ruusuisia, kun kerran olet tehnyt oikean ratkaisun ja päättänyt pitää lapsen. Eikö????
kirjoitustasi kunnolla,käsitin väärin=)
murehtiko toisten tekoja,pitäkää huoli siitä että itse ette tee mitään joka vahingoittaisi teitä tai teidän ajatus maailmaanne.
Hallelujaa vaan sullekkin ja aamenet perään!
muiden tekojen arvostelu on ainoa keino saada omat teot/ajatusmaailma arvostetuksi.
Todellakin ne ihmiset, joilla on tarve arvostella muiden tekemiä ratkaisuja, arvostelevat itten jokaista sellaista joka toimii toisin kuin itse toimisi. Tämä pätee myös adoption suhteen.
Tällä palstalla haukutaan abortintekijät maanrakoon ja samalla ylistetään adoptioon lapsen antamista jotenkin poikkeuksellisen hyvänä ja epäitsekkäänä tekona. Vaan tuolla tosi maailmassa onkin ihan toinen ääni kellossa. Juuri ne abortit kaikkein eniten tuomitsevat tuntuvat olevan myös niitä, jotka eivät lähipiirissänsä hyväksy epätoivotun lapsensa adoptioon antaneitakaan.
Minä olen vuosia sitten antanut lapseni adoptoitavaksi. Tämä palsta on ainoa paikka koko maailmassa, jossa olen törmännyt siihen, että minun kaltaisiani pidettäisiin hyvinä ihmisinä, jotka antoivat lapselleen edes elämän. Kaikkialla muualla, missä vain tämä asia on jotenkin muiden tietoon tullut, minut ja tekoni on aina tuomittu. Reaalimaailmassa en ole antanut elämää, vaan hylännyt julmasti oman lapseni. Reaalimaailmassa olen huono nainen, joka on epäonnistunut surkeasti siinä naisen tärkeimmässä tehtävässä, äitiydessä. Olen itseasiassa oikein surkeuksien surkimus, joka ei itsekkyydessään halunnut sitä äitiyttä edes yrittää. Täällä haukutaan abortintekijät itsekkäiksi ja mukavuudenhaluisiksi, reaalielämässä adoptioon antaneet niputetaan samaan kastiin.
En itse ole pysyviä traumoja saanut. Minulla ei ole tapana yleensäkään loputtomiin vatvoa asioita, joita ei tekemättömäksi enää saa. Silti olen monta kertaa pahoittanut mieleni sydänjuuriani myöten, koska toiset ihmiset vain katsovat oikeudekseen sanoa miten pahasti hyvänsä. Olen sittemmin saanut kaksi erittäin odotettua ja toivottua lasta, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta. Jotkut ajattelevat, ettei minulla olisi adoption jälkeen enää ollut oikeutta synnyttää lapsia lainkaan, kun yhden jo aikoinani hylkäsin. Olen huono äiti. Muutama on jopa suoraan sanonut, että minulta tulisi huostaanottaa nämä lapset. Tällä palstalla abortintekijöitä haukutaan ihan näillä samoilla sanoilla. Minusta se on järkyttävää.
Kun mietin sen hetkistä elämääni, jolloin lapsen adoptioon annoin, tiedän etten vieläkään sellaisessa tilanteessa kykenisi lasta pitämään. Toista kertaa en näillä elämänkokemuksilla adoptioonkaan enää voisi antaa. Sen jälkeen, mitä olen saanut ratkaisuni jälkeen kuulla ja kokea, päätyisin luultavasti aborttiin. En jaksaisi enää toista rumbaa selvitellä puolitutuille, miten äsken olin viimeisilläni raskaana ja sitten ei mitään lasta olekaan...
Tätä näkökulmaa olen miettinyt useastikin, kiitokset omakohtaisen kokemuksen jakamisesta. Ja noh, täällä sinä ainakin olet lähes pyhimys :D
***
taisit unohtaa, että ennen kuin lapsen voi antaa adoptoitavaksi, sitä pitää kantaa 9 kk ja synnyttää päälle.
Ei-synnyttäneet voisivat aivan mainiosti pitää nämä somat ruusunnuppuiset ideansa sisällään.
Asia joka on vain teoriassa "ja niin he kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka". Käytäntö on ihan jotain muuta. Mieluummin itse keskeyttäisin raskauden jos ei olisi mahdollisuutta itse pitää, hoitaa ja kasvattaa kuin antaisin adoptoitavaksi. Ja jo käytännössä se, että ensin kannat ja synnytät ja sitten annat pois... siis ettekö te tajua tätä asiaa. Puhdas veikkaus, että yksi tuhannesta keskeytyksestä ehkä olisi sellainen että adoptio voisi tulla onnistumaan.
Sairastelisit 9 kk, luopuisit tuoksi ajaksi normaalista elämästä. Oksetusta, pahaa oloa, kipuja, päänsärkyä, turvonnut olo. Sitten lopulta, mahdollisesti työpankankin mentyä alta, synnyttäisit lapsen, pitäisit mahdollisesti hetken sylissäkin.
Pystyisitkö kaiken tuon monen kuukauden raskaan työn jälkeen antamaan pienokaisen pois? En minä ainakaan - tai jos pystyisin, olisin kylmä ihminen. Itse abortoisin alkion ennen kuin se ehtisi muuttua edes sikiöksi. Parasta naisen kannalta, kuten myös alkion kannalta.