Olen seurustellut vuosia tietyn henkilön kanssa. Siihen mahtuu ns. hyviä ja huonoja aikoja. Emme asu yhdessä. Olen päätellyt kaverini käytöksestä, että hänellä on riippuvainen/addiktiivinen persoonallisuus. Riippuvuuden kohde vaihtelee: suhteemme alussa hän oli voimakkaasti kiinni minussa, mikä oli tosi ahdistavaa. Jätinkin hänet joksikin aikaa tämän takia; tunsin ettei sellainen ollut tervettä ja toivoin eromme auttavan häntä itseään.
Ja loppuihan se minussa roikkuminen, mutta nyt hän on työnarkomaani.
Ainakin toistaiseksi hän vielä väittää nauttivansa kaikesta tekemisestään: hänelle se ei ole työtä vaan elämäntapa. Muiden työholistien tavoin hän uskoo, että kaikki se puurtaminen iltamyöhään ja viikonloppuisin on tosi tärkeää, välttämätöntä.
Hän saa kicksit suorituksistaan: mitä enemmän sitä parempi.
Olemme puhuneet yhteisen kodin hankkimisesta jne, mutta minua on alkanut epäilyttää. Yhdessä asuminen tarkoittaisi, että olisimme enemmän toistemme seurassa - näennäisesti. Käytännössä hän eläisi ihan kuin ennenkin, kotikin on hänelle työpaikka.
Ongelma tämä on siksi, että tunnen itseni hyvin yksinäiseksi jo nyt, entäs sitten kun muodollisesti asuisimme yhdessä. En saa häneltä apua tai tukea arkiseen elämään. En halua puhua asioistani/vaikeuksistani, kun koen ettei niitä oikeasti kuulla/kuunnella.
Ongelma tämä on myös siksi, että tyyppi sanoo rakastavansa minua. Uskon hänen puhuvan totta. Minäkin rakastan/rakastin häntä, mutta enää en tiedä mitä tekisin. Olen puhunut hänelle liiasta työnteosta, mutta sillä ei ollut vaikutusta.
Ja loppuihan se minussa roikkuminen, mutta nyt hän on työnarkomaani.
Ainakin toistaiseksi hän vielä väittää nauttivansa kaikesta tekemisestään: hänelle se ei ole työtä vaan elämäntapa. Muiden työholistien tavoin hän uskoo, että kaikki se puurtaminen iltamyöhään ja viikonloppuisin on tosi tärkeää, välttämätöntä.
Hän saa kicksit suorituksistaan: mitä enemmän sitä parempi.
Olemme puhuneet yhteisen kodin hankkimisesta jne, mutta minua on alkanut epäilyttää. Yhdessä asuminen tarkoittaisi, että olisimme enemmän toistemme seurassa - näennäisesti. Käytännössä hän eläisi ihan kuin ennenkin, kotikin on hänelle työpaikka.
Ongelma tämä on siksi, että tunnen itseni hyvin yksinäiseksi jo nyt, entäs sitten kun muodollisesti asuisimme yhdessä. En saa häneltä apua tai tukea arkiseen elämään. En halua puhua asioistani/vaikeuksistani, kun koen ettei niitä oikeasti kuulla/kuunnella.
Ongelma tämä on myös siksi, että tyyppi sanoo rakastavansa minua. Uskon hänen puhuvan totta. Minäkin rakastan/rakastin häntä, mutta enää en tiedä mitä tekisin. Olen puhunut hänelle liiasta työnteosta, mutta sillä ei ollut vaikutusta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
menisit Parisuhde -palstalle?
Itse olen yksinäinen ihminen, vailla mitään parisuhdetta, enkä osaa sanoa tuohon mitään.
Joo. Taitaa olla alkup.kirjoittajalla väärä palsta.
Jos olet noin hämmentynyt asian kanssa niin suosittelisin pohtimaan jopa eroa.
Jos itseni olisi jätetty sillä tapaa miten asian kerroit niin tuskin olisin enää yrittänyt saada juttua toimimaan.