Kuulumisia koskien adressiani ja lapsiperheiden ongelmia

Olen viime kesästä kerännyt nimiä adressiin, jolla vastustetaan kansanedustajien palkkioita. Törmäsin sen kautta sellaiseen ilmiöön, että aloin saada "tukuttain" sähköposteja erityisesti lapsiperheiden äideiltä ja kollektiivinen viesti oli, ettei nykyisessä tilanteessa pärjätä. Yhteiskunnan tukiverkko pettää liian helposti ja etenkin pienituloisten ja opiskelevien lapsiperheiden arki on suorastaan nuorallatanssimista.

No nyt on eduskuntavaalit edessä ja tietysti kansanedustajat ja ehdokkaat ovat valtavan kiinnostuneita kaikista potentiaalisista äänestäjiä ja olenkin saanut yhteydenottoja monilta ehdokkailta koskien adressiani. Tein heille pienen yhteenvedon siitä, millainen arki on teidän kirjeidenne ja oman kokemukseni perusteella pienituloisen lapsiperheen ja etenkin äidin arki. Monet ehdokkaat ovat olleet jopa järkyttyneitä ja ottaneet asiakseen viedä asiaa eteenpäin. No itse suhtaudun skeptisesti kaikkiin ehdokkaiden lupauksiin, mutta positiivista on se, että moni sellainen, joka tietää ettei minun ääntäni vaaleissa saa, on asiasta ollut kiinnostunut. Erityisesti naisehdokkaissa näitä on puolueesta riippumatta.

Ajattelin kertoa teille näitä kuulumisia, koska varmasti moni minulle sähköpostiakin lähettänyt lukee tätä palstaa.
Otan edelleen lapsiperheiden ja erityisesti äitien tarinoita perheen jaksamisesta vastaan ja olen harkinnut vakavasti jonkinlaisen pienituloisten perheiden etuja ajavan järjestön perustamista.

Kaikkea hyvää,
Helena (sähköpostini löytyy profiilistani)
4454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kansanedustajien palkkojen vastustaminen tuo lisää rahaa perheille? Perheenisiä ja -äitejä ne kansanedustajatkin ovat..ei kai hekään kykene ilmaiseksi ihmisten asioita hoitamaan, kun heidänkin pitää elättää oma perheensä. Ja kenen luulet silloin kiinnostuvan edustajan työstä, jos siitä ei saa edes kohtuu korvausta?

Äänestä
  • Lue ja ajattele.

    Äänestä

mennäänkö naimisiin olen rikas,joten rahahuolesi olisivat sit ohi

Äänestä

En meinaa äänestää ketään tulevissa eduskuntavaaleissa,se on sama kenet pellen sinne sirkukseen äänestät,niin kohta se kuriin laitetaan.Olen nähnyt tämän vanhustyön niin läheltä hoitamalla anoppiani, että meidän keski-ikäisten vanhuus hirvittää.
olen käsittäny,että eduskuntaan haetaan ja valitaan koulutettuja ja asioista perillä olevia ihmisiä.Nyt siellä on kaikenlaista pikku g:tä isometsää,väisästä,ym kouluttamatonta ja yhteiskunnan asioista mitään tietäviä.
Miten tämä on mahdollista,kyllä työpaikkaa hakiessa pitäisi olla jonkunnäköistä kokemusta alan töistä.200 edustajaa suomen kokoisessa maassa on aivan liikaa ollaanhan eu:ssa.50 riittäisi vallan hyvin,ja ne vanhat pierut vaihtoon ne on niille vaan hyvä suojatyöpaikka ja lokoiset eläkepäivät kovalla palkalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helena.eronen kirjoitti:

Olen viime kesästä kerännyt nimiä adressiin, jolla vastustetaan kansanedustajien palkkioita. Törmäsin sen kautta sellaiseen ilmiöön, että aloin saada "tukuttain" sähköposteja erityisesti lapsiperheiden äideiltä ja kollektiivinen viesti oli, ettei nykyisessä tilanteessa pärjätä. Yhteiskunnan tukiverkko pettää liian helposti ja etenkin pienituloisten ja opiskelevien lapsiperheiden arki on suorastaan nuorallatanssimista.

No nyt on eduskuntavaalit edessä ja tietysti kansanedustajat ja ehdokkaat ovat valtavan kiinnostuneita kaikista potentiaalisista äänestäjiä ja olenkin saanut yhteydenottoja monilta ehdokkailta koskien adressiani. Tein heille pienen yhteenvedon siitä, millainen arki on teidän kirjeidenne ja oman kokemukseni perusteella pienituloisen lapsiperheen ja etenkin äidin arki. Monet ehdokkaat ovat olleet jopa järkyttyneitä ja ottaneet asiakseen viedä asiaa eteenpäin. No itse suhtaudun skeptisesti kaikkiin ehdokkaiden lupauksiin, mutta positiivista on se, että moni sellainen, joka tietää ettei minun ääntäni vaaleissa saa, on asiasta ollut kiinnostunut. Erityisesti naisehdokkaissa näitä on puolueesta riippumatta.

Ajattelin kertoa teille näitä kuulumisia, koska varmasti moni minulle sähköpostiakin lähettänyt lukee tätä palstaa.
Otan edelleen lapsiperheiden ja erityisesti äitien tarinoita perheen jaksamisesta vastaan ja olen harkinnut vakavasti jonkinlaisen pienituloisten perheiden etuja ajavan järjestön perustamista.

Kaikkea hyvää,
Helena (sähköpostini löytyy profiilistani)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu