Yksin

Yksinäisyys vaivaa minuakin vaikka myönnettävä että toisinaan kaipaankin yksinoloa, tähtien katsomista hiljaisessa yössä tai kesällä järven rannalla aaltojen loisketta tuijottaen. Olen parisuhteessa ja silti niin kaukana siitä henkilöstä, joka kerran tuntui olevan lähempänä kuin kukaan muu. Siitä henkilöstä juuri, jonka ajatukset ja sydämen luulin tuntevani läpikotaisin ja jota tunsin rakastavani.

Se kaikki on kuollut, haihtunut. Jäljellä on vain kaipuu enää tuohon tunteeseen. Silloin tuntui kuin olisi voinut pystyä mihin vain hänen rinnallaan, olimme tiimi ja hyvä pari, toistemme täydentäjät ja silti niin samanlaiset.

Nyt näen hänet ja itseni todellisina ihmisinä, virheet selkeästi kummastakin. Ja itseni etäällä hänestä, saavuttamattomissa.

Liian paljon valehtelua, pettämistä, salailua, molemmin puolin. Rangaistuksena yksinäisyys kummallekin.

Sydän on raskas kuin kivi kannettavana. En tiedä miltä toisesta tuntuu enkä kysy, lisätä taakkaaniko vain?

Parempi tyytyä hiljaisuuteen joka humisee yksinäisen ympärillä..

Halusin vain jakaa tunteeni teille.
Kiitos jos jaksoit lukea.
2398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voisinhan hetken tai oikeestaan pitenpäänkin kulkea kanssasi ehkäpä käsi kädessä,kuunella aaltojen loisketta ja tuulen tuiverrusta..
Kuisen yön hetkiä yöllä kynttelin valossa takkatulen loisteessaa..
Vai voisko...

Äänestä

Jos välittää, tunteet on molemminpuolisia. Miksi kiduttaa yksinäisyydellä toisiaan tai itseä. Tarvii hyvän itseluottamuksen kertoa ajatuksista ja tunteista toiselle. Jos jotain on itse tehnyt ja toinenkin. Luulisi noi puhumalla selviävän, ei puhumattomana, keskustelkaa jos ei niin parempi erota kuin riistää loputkin elämän kynttilän valot........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


silti yhdessä kirjoitti:

Yksinäisyys vaivaa minuakin vaikka myönnettävä että toisinaan kaipaankin yksinoloa, tähtien katsomista hiljaisessa yössä tai kesällä järven rannalla aaltojen loisketta tuijottaen. Olen parisuhteessa ja silti niin kaukana siitä henkilöstä, joka kerran tuntui olevan lähempänä kuin kukaan muu. Siitä henkilöstä juuri, jonka ajatukset ja sydämen luulin tuntevani läpikotaisin ja jota tunsin rakastavani.

Se kaikki on kuollut, haihtunut. Jäljellä on vain kaipuu enää tuohon tunteeseen. Silloin tuntui kuin olisi voinut pystyä mihin vain hänen rinnallaan, olimme tiimi ja hyvä pari, toistemme täydentäjät ja silti niin samanlaiset.

Nyt näen hänet ja itseni todellisina ihmisinä, virheet selkeästi kummastakin. Ja itseni etäällä hänestä, saavuttamattomissa.

Liian paljon valehtelua, pettämistä, salailua, molemmin puolin. Rangaistuksena yksinäisyys kummallekin.

Sydän on raskas kuin kivi kannettavana. En tiedä miltä toisesta tuntuu enkä kysy, lisätä taakkaaniko vain?

Parempi tyytyä hiljaisuuteen joka humisee yksinäisen ympärillä..

Halusin vain jakaa tunteeni teille.
Kiitos jos jaksoit lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu