Vuoden Uutinen

yksi niistä suuremmista, mitä elämässä on. Elämäsi tulee olemaan suurta tunteiden merta; välillä tyyntä, välillä myrskyä.

Parhaiten itse toipunut, kun on sallinut itsellensä, tuntea juuri niin kuin sillä hetkellä tuntee.
Meillä myös yhteisymmärryksessä erottu, silti koski. Nyt vähän tasoittunut.

Jaksamista Sinulle!

...on saamista ja luopumista. Olen myös eronnut ja oma eroni tapahtui vastoin puolisoni tahtoa. Siinä siis oli lisärasitteena myös syyllisyys ja mietiskely tyyliin "teenkö nyt oikein".

Te olette tehneet päätöksen yhdessä ja siinä on se etu,ettei kaiken surun keskellä tarvitse ainakaan yksin kantaa kaikkea. Toisaalta,tulee varmaan mieleen,olisiko sittenkin voinut jatkaa,kun erokin saatiin näin yhteistuumin päätettyä. (ehkä sopuisastikin)

Varmasti on outo olo nyt , mutta usko pois , se tasaantuu siitä ja palikat molemmilla osapuolilla vielä loksahtaa kohdalleen ....elämä jatkuu.
Kamalaa sanoa , mutta oma elämä ei saa menettää merkitystään missään suhteessa eron/yhden ihmisen takia.

Koita jaksaa ja olkaa , jos mahdollista , toistenne tukena .

...vuoden uutinen ja iso juttu niille ihmisille, jotka päätyvät tähän ratkaisuun. Vaatinut varmaan paljon pohdiskelua ja mietintää...

Naimisiin meneminen on suuri ilonjuhla, mutta mielestäni avioeron ei tarvitse olla surujuhla, vaan se voi olla myös helpotus. Ei enää epätietoisuutta siitä miten tämä suhde päättyy...

" Mielenliikutus , joka on kärsimystä , lakkaa olemasta kärsimys , kun muodostamme siitä selvän ja kirkkaan mielikuvan."

( Spinoza )

Vaikeiden ratkaisujen eteen.
Kun kaksi ihmistä päättää yhteisen taipaleen,helppoa se ei ole kummallekkaan osapuolille.

Voimia se kysyy teiltä molemmilta.

Itse en avioeroa ole koskaan kokenut,enhän edes ole naimisissa ollut.

Menettänyt olen tyttäreni isän vuosia sitten,
matkalle josta meistä ei koskaan kukaan palaa.

Aikaa sopeutuminen siihen on ottanut.

Sopeutuuko siihen koskaan,sitä en tiedä.

Aika vaan kultaa ne muistot.


Voimia sinulle,helppoa ei ratkaisunnen varmaan ole.

Iso juttu , lähes jokaiselle eronneelle. Ajattele kuitenkin , että ratkaisu on pitkällä matkalla varmasti ihan oikea , koska kaiken lisäksi molemmat olitte sitä mieltä. Lippu korkealle vaan heti , kun kykenet. Aikaa se vie , mutta ajattele meitä monia eronneita , jotka olemme nykyään täysin tyytyväisiä ratkaisuumme ! :) Ei eroihin tietenkään totu , mutta senkin voi ottaa ns. kasvun paikkana. Tsemppiä !!!!

...ehkä suuri askel sulle, mutta erittäin pieni ja tavallinen ihmiskunnalle ;)

Ei kannata tällä palstalla mainostaa olevansa vapaa, tiedän muutaman miehen jonka postiloota tukkeutuu kun neitoset markkinoi itseään...siis ne toiset tietty :D

2 vaihtoehtoa on..joko ei tai sitten kyllä.

Se joko ei on se vaihtoehto, missä istut kapakassa nyyhkimässä surkeaa elämääsi ja sitä kuinka muija otti ja jätti.

Sen jälkeen raahaat ilta illan jälkeen sänkyysi ah niin kauniin ja ymmärtäväisen kapakan vakioasukkinaisen, joka aamulla paljastuu krapulassa vapisevaksi, lievästi sanoen tuoksuvaksi, käheällä äänellä veetä hokevaksi ikäneidoksi.

Kyllä vaihtoehto taas on se, missä sinulle selviää, mitä et elämääsi tahdo ja mikä sinusta tuntuu hyvältä.

Se vaihtoehto tutustuttaa sinut siihen henkilöön, joka tietää mitä on elää yksin, miten hyvin voi yksinkin nukkua, kuinka voi nauttia nyyhkyleffoista tuntematta sydäntäsärkevää hellyydenkaipuuta, kuinka voi olla yksin olematta yksinäinen.

Itseesi.

Ei avioeroon totu, mutta sen jälkeiseen elämään kyllä tottuu, jos vain haluaa.

Ajan kanssa oppii suhtautumaan, ei siihen muu auta. Jokainen kriisi on uusi mahdollisuus, sanovat kiinalaiset ja niinhän se on, vaikkei uskoisi.

Minä taas vietin yhden hienoimmista päivistäni tunteitten suhteen. Tunnustin naisystävälleni rakastavani häntä ja hän kertoi rakastavansa minua. Ihkua! Elämässä tapahtuu aina puoleen ja toiseen. Siksi se on niin ainutlaatuista.

ihmistä kasvaa yhteen rakkaudella ja sitten kun tulee se päivä et rakkaus on karku-teilla..ei ole jäljellä kuin se yhteen kasvettu tarve ja siitäkin pitäisi sitten luopua.
Se vaatii ihmiseltä paljon ymmärrystä ja se kysymyskin, miksi? Sitten pitäisi se vastauskin ymmärtää, voimia se kysyy, mut toisaalta ihminen kestää aika paljon..erotkin.

Yhteisymmärryksessä, hienoa.. sehän on hatun nostamisen paikka...vain harvat ja valitut siihen pystyvät...kait.

Ai miten monta kommenttia lyhyessä ajassa! Ja jokainen ihan vakavasti ja myötäeläen esitetty. Tämä koskettaa, hyvät ystävät, todella koskettaa.

En ole ikinä aikaisemmin uinut tällä tavoin elämän pohjavirrassa, jossa kaikki asiat ovat pelkästään todellisia, painavia ja merkityksellisiä. Jossa tilanne ei naurata, mutta itkukaan ei sitä muuksi muuta.

Kiitos. Te OSAATTE yhdessä olla henkisenä tukena, minullekin, vain silloin tällöin ilman rekisteröintiä palstalla näyttäytyneelle. Aikuisia Ihmisiä, ehdottomasti.

Me päädyimme ex puolisoni kanssa tähän ratkaisuun viimesyksynä ja se oli kyllä helpotus molemmille osapuolille. Itseasiassa olemme hyviä kavereita taas, koska eivät ne asiat, jotka meidät aikoinaan yhteen vei, mihinkään ole hävinneet. Niitä ei vain saatu sovitettua yhteiselämäksi,
Näinkin voi käydä, niinkuin Tomppa tuolla aiemmin mainitsi.

se sitten tapahtui? Etkös sinä joskus kertonut (olitko se sinä?) teidän jo aiemminkin harkinneen eroa?

ainakaan pariin ensimmäiseen. Mulle eka tuli yllätyksenä ja oli siksi raskas ja vaati pitkän toipumisen. Toinen ero oli ajankohtainen vuosi sitten. Kyse ei ollut rakkauden loppumisesta vaan täysin erilaisista tulevaisuuden toiveista ja odotuksista. En halunnut enkä osannut joustaa, kaipasin Suomessa olevia lapsiani, joten päätös muutosta syntyi aika pikaisesti. Oman elämän aloittaminen oli vaikeaa. Luulin, että avioliitto päättyy siihen ja osin ero jo laitettiinkin vireille, mutta nyt joulun jälkeen totesimme, että erossa oleminen on kuitenkin vain vahvistanut sitä, että haluamme olla yhtä vaikka asumme kaukana toisistamme.

Toivottavasti voit pitää vaimosi ystävänäsi. Hän kuitenkin tuntee sinut paremmin kuin moni muu ihminen.

Toivottavasti, ja varmaankin, olette miettineet asiaa pitkään ja koko perheen kannalta. Isoja muutoksia on tulossa. Ei yhteisiä jouluja, ei yhteistä vanhuutta... jos näin ajatellaan. MUTTA: mikäli suhde ei suju, niin parempi näin, kun alkaa tuhlata elämäänsä hampaat irvessä yrittämiseen.

Kriisi pistää miettimään. Nurkan takana voi odottaa aivan jotain uutta ja ihanaa. Uusperhekuviot ovat monimutkaisia, muttei mahdottomia. Niissä mitataan ihmisen kypsyys. Lapset, mikäli niitä jommalla kummalla on, ovat muistutus eletystä elämästä. Omalla ihanalla tavallaan.

Sen vielä haluan sanoa, että sinä selviät tästä ihan varmasti. Aikaa se ottaa, mutta ihminen on sopeutuvainen. Ehkä välillä tuntuu, että energia menee pelkkään elossapysymiseen, mutta elämä voittaa kuitenkin.

Jaksamista!