Taas paljastui tällä kertaa Joensuussa urheiluseuroissa pyörinyt valmentaja, joka raiskasi valmennettavia lapsia. Näitä elukoita on ympäri Suomea, myös Riihimäellä ja ne lymyilevät juuri urheiluseuroissa, partioissa ja nuorisotyössä. Yleensä pedofiiliä on vaikea tunnistaa ja sellaisen jahtaamisessa on vaarana, että syytönkin leimautuu pedofiiliksi. Pedofiili voi olla juuri se mukava, monia vuosia perhetuttuna ollut setä, josta kukaan ei olisi arvannut moista.
Huhutaan, että Riihimäellä oli pari vuotta sitten tapaus, jossa jonkin yhdistyksen johtohahmo käytti seuraan liittynyttä tyttöä seksuaalisesti hyväkseen koskettelemalla tämän intiimialueita. Yhdistyksen johto päätti, ettei asiaan puututa, koska se olisi ollut yhdistyksen loppu. Asia hoidettiin erottamalla kyseinen johtohahmo, joka sitten lähtikin paikkakunnalta. Uhri peloteltiin hiljaiseksi ja uhattiin häpeällisellä julkisuudella, jos asia tulisi julki.
Onko kukaan kuullut tapauksesta? Mikä yhdistys oli kyseessä? Vai pitääkö asia unohtaa? Entäs sen tytön oikeudet ja kokema kärsimys?
Yhdistysten piilopedofiilit
71
3367
Vastaukset
- köö
...kärsimyksiin ja ikäviin muistoihin, kun niitä täällä netissä oikein kaivellaan auki.
Annetaanpa lasten harrastaa turvallisin mielin. Suurin osa lasten harrastustöissä mukana olevista tekee pyyteetöntä talkootyötä, ei siihen mitään paskanheittoa tarvita. Juuri tuollaisten ketjun aloittajan tyylisten kirjoitusten vuoksi syyttömätkin leimautuvat.- Aamu Virkkunen
Juuri tuohon tapaan se joensuulainen raiskaaja-valmentaja vastasi, kun sitä ensimmäisen kerran epältiin pikkulasten raiskuksista...
Eli turpa tukkoon. Niinkö? Ymmärsinkö sinut oikein?
Itse olen vähän eri mieltä. Vaikenemalla ikävistä asioista, antaa hiljaisen hyväksymisensä niile, eikä se ole oikein! - köö
Aamu Virkkunen kirjoitti:
Juuri tuohon tapaan se joensuulainen raiskaaja-valmentaja vastasi, kun sitä ensimmäisen kerran epältiin pikkulasten raiskuksista...
Eli turpa tukkoon. Niinkö? Ymmärsinkö sinut oikein?
Itse olen vähän eri mieltä. Vaikenemalla ikävistä asioista, antaa hiljaisen hyväksymisensä niile, eikä se ole oikein!..jonkun vanhan jutun kaivamista esiin. Jos asian aloittajalla olisi itsellä tahtoa kaivaa asiaan kuulunut oikea tieto ja uutinen = faktat ja sitten päivitellä asiaa, niin se on ok. Mutta toisaalta pari vuotta vanhan faktajutunkin kaivaminen taas esiin ei auta ainakaan sitä uhria, joka jo on ehkä pääsemässä jaloilleen. Eri asia on jos uhri tai omaisensa haluavat asiasta erikseen tiedottaa ja puhua julki muita auttaakseen.
Eli kun joensuun mies on asian kieltänyt, niin kyllä ne viranomaiset on asian oikean laidan selvittäneet ja ryhtyneet asianmukaisiin toimenpiteisiin.
Tämä on asia, josta pitää ja voi puhua ääneen. Mutta joutava huhujen levitys muka huolestuneen äidin äänellä on säälittävää. Ettei vain itsellä olisi jotain salattavaa ja haluaa kääntää huomion itsestään.... - Huolestunut äiti
köö kirjoitti:
..jonkun vanhan jutun kaivamista esiin. Jos asian aloittajalla olisi itsellä tahtoa kaivaa asiaan kuulunut oikea tieto ja uutinen = faktat ja sitten päivitellä asiaa, niin se on ok. Mutta toisaalta pari vuotta vanhan faktajutunkin kaivaminen taas esiin ei auta ainakaan sitä uhria, joka jo on ehkä pääsemässä jaloilleen. Eri asia on jos uhri tai omaisensa haluavat asiasta erikseen tiedottaa ja puhua julki muita auttaakseen.
Eli kun joensuun mies on asian kieltänyt, niin kyllä ne viranomaiset on asian oikean laidan selvittäneet ja ryhtyneet asianmukaisiin toimenpiteisiin.
Tämä on asia, josta pitää ja voi puhua ääneen. Mutta joutava huhujen levitys muka huolestuneen äidin äänellä on säälittävää. Ettei vain itsellä olisi jotain salattavaa ja haluaa kääntää huomion itsestään....Olipa taas yksi ajattelematon kirjoitus. Minua on lapsena käytetty seksuaalisesta hyväksi ja minusta ihmisten pitäisi havahtua tähän ongelmaan, koska sitä vähätellään tai ilmoitetaan ykskantaan, ettei se ole totta. Minut raiskasi 12 vuotiaana hyvin arvovaltainen ihminen, joka ei koskaan joutunut vastuuseen teostaan.
- köö
Huolestunut äiti kirjoitti:
Olipa taas yksi ajattelematon kirjoitus. Minua on lapsena käytetty seksuaalisesta hyväksi ja minusta ihmisten pitäisi havahtua tähän ongelmaan, koska sitä vähätellään tai ilmoitetaan ykskantaan, ettei se ole totta. Minut raiskasi 12 vuotiaana hyvin arvovaltainen ihminen, joka ei koskaan joutunut vastuuseen teostaan.
...ja nykyään aika paljon ihmiset jo joutuvat vastuuseen teoistaan.En ole missään kirjoittanut, että asiasta pitäisi vaieta.
Pahoittelen kokemaasi. Mutta sekään ei oikeuta sinua levittämään kuulo-ja huhupuheita. Niiden kautta syytömät joutuvat usein kärsimään, sillä lasten parissa työskentelevissä on varmasti suurin osa sitä kunnon väkeä ja se pieni prosentti sitä sairasta hyväksikäyttäjää. Ei ole ihme ettei nuorison -ja lastentyöhön ei ole välttämättä enää niin innokasta talkooväkeä tulossa. On monia monia lapsettomia, jotka haluaisivat esim. lasten seurasta nauttia, kun omia ei saa. Mutta ei uskalleta edes talkootyöläiseksi, kun epäillään pervoksi esim. juuri siksi ettei ole niitä omia lapsia ollenkaan.
Asioilla on monta puolta. Tärkeintä kai on asiapohjalta valistaa lasta mikä on kenellekin aikuiselle sopivaa käytöstä ja mitkä lapsen rajat ovat. Hysteria pois omista kokemuksista huolimatta ja asiallisia keskusteluja lapsten kanssa kaikenmaailman asioista. Se on paras keino suojata lasta. - ei hyvä
Huolestunut äiti kirjoitti:
Olipa taas yksi ajattelematon kirjoitus. Minua on lapsena käytetty seksuaalisesta hyväksi ja minusta ihmisten pitäisi havahtua tähän ongelmaan, koska sitä vähätellään tai ilmoitetaan ykskantaan, ettei se ole totta. Minut raiskasi 12 vuotiaana hyvin arvovaltainen ihminen, joka ei koskaan joutunut vastuuseen teostaan.
Hae nyt ihmeessä apua itsellesi. Ei täällä valittaminen ja toisten syyllistäminen sinua eikä ketään muutakaan auta.
- nurinkurinen käsitys
ei hyvä kirjoitti:
Hae nyt ihmeessä apua itsellesi. Ei täällä valittaminen ja toisten syyllistäminen sinua eikä ketään muutakaan auta.
Eiköhän tuollisten tekijä ole enemmän hoidon tarpeessa. Teet nyt uhrista syyllistä. Vaikeneminen juuri auttaa noita lasten raiskaajia ja on niiden etu. Suomessa paljastuu viikottain näitä lasten joukkoraiskaajia ja hyväksikäyttäjiä. On pappeja, opettajia ja urheiluvalmentajia. Kaikki ns. kunnon ammateissa toimivia "parempia" ihmisiä.
- ei hyvä
nurinkurinen käsitys kirjoitti:
Eiköhän tuollisten tekijä ole enemmän hoidon tarpeessa. Teet nyt uhrista syyllistä. Vaikeneminen juuri auttaa noita lasten raiskaajia ja on niiden etu. Suomessa paljastuu viikottain näitä lasten joukkoraiskaajia ja hyväksikäyttäjiä. On pappeja, opettajia ja urheiluvalmentajia. Kaikki ns. kunnon ammateissa toimivia "parempia" ihmisiä.
Ketä hyödyttää jos täällä syyllistetään ja vihjaillaan "yhdistysten piilopedofiileista"? Haluatko syyllistää kaikki vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset? Viranomaiset ovat sitä varten, että he tutkivat ja tarvittaessa ryhtyvät muihinkin toimiin jos niihin on aihetta.
- Eräs ahdistelun uhri

En alkuunkaan ymmärrä, miksi pitäisi olla hiljaa tietämistään vääryyksistä ja rikoksista. Taidat olla se 5kymppinen, jonka mielestä mistään ikävästä ei saisi puhua ja kaikessa tulee totella virkavaltaa ja auktoriteetteja, olivatpa nämä millaisia petoja hyvänsä. Vaikeneminen on sama kuin osallistuisi itse rikokseen. Oikeudessa sellaista sanotaan osallisuudeksi ja se on aina rikos.
Yksi Riihimäen seksuaalisesti sairaiden lempipaikka on uimalan sauna, jonne ei nykyisin voi mennä lasten kanssa ilman tunkeilevia puheita ja alapään tuijottelua. Ihme, ette tähän ole herätty! Riihimäen uimalan saunahan on vuosia ollut paikallisten lesbojen ja homojen iskupaikka, jossa metsästetään etenkin nuoria ja pahaa aavistamattomia tyttöjä ja poikia.
Ikävin kuulemani tapaus on Riihimäeltä 70-luvulta keski-ikäisestä homosta, joka piti nuorta poikaa sänkykaverinaan, kunnes pojan mieli mureni ja hän teki itsemurhan. Tuo homo on kaiken kukkuraksi uskonnon opettaja!!! - Ahdistelun uhriksi joutunut
ei hyvä kirjoitti:
Ketä hyödyttää jos täällä syyllistetään ja vihjaillaan "yhdistysten piilopedofiileista"? Haluatko syyllistää kaikki vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset? Viranomaiset ovat sitä varten, että he tutkivat ja tarvittaessa ryhtyvät muihinkin toimiin jos niihin on aihetta.
En alkuunkaan ymmärrä, miksi pitäisi olla hiljaa tietämistään vääryyksistä ja rikoksista. Taidat olla se 5kymppinen, jonka mielestä mistään ikävästä ei saisi puhua ja kaikessa tulee totella virkavaltaa ja auktoriteetteja, olivatpa nämä millaisia petoja hyvänsä. Vaikeneminen on sama kuin osallistuisi itse rikokseen. Oikeudessa sellaista sanotaan osallisuudeksi ja se on aina rikos.
Yksi Riihimäen seksuaalisesti sairaiden lempipaikka on uimalan sauna, jonne ei nykyisin voi mennä lasten kanssa ilman tunkeilevia puheita ja alapään tuijottelua. Ihme, ette tähän ole herätty! Riihimäen uimalan saunahan on vuosia ollut paikallisten lesbojen ja homojen iskupaikka, jossa metsästetään etenkin nuoria ja pahaa aavistamattomia tyttöjä ja poikia.
Ikävin kuulemani tapaus on Riihimäeltä 70-luvulta keski-ikäisestä homosta, joka piti nuorta poikaa sänkykaverinaan, kunnes pojan mieli mureni ja hän teki itsemurhan. Tuo homo on kaiken kukkuraksi uskonnon opettaja!!! - Pirre
Ahdistelun uhriksi joutunut kirjoitti:
En alkuunkaan ymmärrä, miksi pitäisi olla hiljaa tietämistään vääryyksistä ja rikoksista. Taidat olla se 5kymppinen, jonka mielestä mistään ikävästä ei saisi puhua ja kaikessa tulee totella virkavaltaa ja auktoriteetteja, olivatpa nämä millaisia petoja hyvänsä. Vaikeneminen on sama kuin osallistuisi itse rikokseen. Oikeudessa sellaista sanotaan osallisuudeksi ja se on aina rikos.
Yksi Riihimäen seksuaalisesti sairaiden lempipaikka on uimalan sauna, jonne ei nykyisin voi mennä lasten kanssa ilman tunkeilevia puheita ja alapään tuijottelua. Ihme, ette tähän ole herätty! Riihimäen uimalan saunahan on vuosia ollut paikallisten lesbojen ja homojen iskupaikka, jossa metsästetään etenkin nuoria ja pahaa aavistamattomia tyttöjä ja poikia.
Ikävin kuulemani tapaus on Riihimäeltä 70-luvulta keski-ikäisestä homosta, joka piti nuorta poikaa sänkykaverinaan, kunnes pojan mieli mureni ja hän teki itsemurhan. Tuo homo on kaiken kukkuraksi uskonnon opettaja!!!En ole itse käynyt uimalassa sen jälkeen kun yks akka tuli ehdottelemaan suihkussa, että tulisin hänen kanssaan vessaan pussailemaan. 0lin 14 vuotias silloin. Mielummin pysyn kotona kuin olen hullujen joukossa.
- niin on
Eräs ahdistelun uhri kirjoitti:
En alkuunkaan ymmärrä, miksi pitäisi olla hiljaa tietämistään vääryyksistä ja rikoksista. Taidat olla se 5kymppinen, jonka mielestä mistään ikävästä ei saisi puhua ja kaikessa tulee totella virkavaltaa ja auktoriteetteja, olivatpa nämä millaisia petoja hyvänsä. Vaikeneminen on sama kuin osallistuisi itse rikokseen. Oikeudessa sellaista sanotaan osallisuudeksi ja se on aina rikos.
Yksi Riihimäen seksuaalisesti sairaiden lempipaikka on uimalan sauna, jonne ei nykyisin voi mennä lasten kanssa ilman tunkeilevia puheita ja alapään tuijottelua. Ihme, ette tähän ole herätty! Riihimäen uimalan saunahan on vuosia ollut paikallisten lesbojen ja homojen iskupaikka, jossa metsästetään etenkin nuoria ja pahaa aavistamattomia tyttöjä ja poikia.
Ikävin kuulemani tapaus on Riihimäeltä 70-luvulta keski-ikäisestä homosta, joka piti nuorta poikaa sänkykaverinaan, kunnes pojan mieli mureni ja hän teki itsemurhan. Tuo homo on kaiken kukkuraksi uskonnon opettaja!!!Miksi niitä asioita täällä kirjoitellaan eikä ilmoiteta viranomaisille? Auttaako se rikoksen uhria?
- Raiskatun ystävä
niin on kirjoitti:
Miksi niitä asioita täällä kirjoitellaan eikä ilmoiteta viranomaisille? Auttaako se rikoksen uhria?
Asioista kirjoittaminen paljastaa usein sellaista, mikä ei muuten tule tietoon ja mistä tiedät, ettei täällä ole joku viranomainen jo kyselemässä asioita? Usein rikostutkijat käyvät läpi näitä keskusteluja keräten tiedonmurusia ja kysellen asioita...
- löylyä lisää!
Tästä voi kehkeytyä raivoisa keskustelu.
- niin näette.
Kohta tänne ryntää se av5kymppinen, joka kieltää kaiken ja ilmoittaa ylläpidolle, että avaus pitää poistaa, koska se ei ole totta, vaan pelkkää kunnon ihmisten panettelua. Jos se ei tehoa, se uhkaa poliisilla.
- jee
niin näette. kirjoitti:
Kohta tänne ryntää se av5kymppinen, joka kieltää kaiken ja ilmoittaa ylläpidolle, että avaus pitää poistaa, koska se ei ole totta, vaan pelkkää kunnon ihmisten panettelua. Jos se ei tehoa, se uhkaa poliisilla.
sinä se pilaat kaikki keskustelut tommosilla ilmotuksilla!!! kohta sinä ja av5kymppinen haukutte toisianne alatyylin ilmaisuin!!
- Korvat auki kulkiessa
Eräästä riihimäkeläisestä uskonlahkosta joutui pari vuotta sitten paikallinen saarnamies lähtemään, koska oli käynyt kesken saarnan huutelemaan nuorelle tytölle, että tämän sielu oli saatanan vallassa. Kyse oli ollut enemmänkin jonkinlaisesta raivokohtauksesta ja henkisen väkivallan teosta kuin seksuaalisesta ahdistelusta. Tosin aiemmin tämä hurskas uskonveli oli tosin yrittänyt päästä tämän tytön jalkojen väliin, mutta oli tullut torjutuksi.
Siitä oli juttua lehdissäkin ja kiivasta sananvaihtoa yleisönosastossa. Tapauksesta tulee elävästi mieleen Palmu -elokuvan saarnaaja Mustapää, joka myös teki uskontyötä vain päästäkseen nuorien tyttöjen sänkyyn.- kyse juuri
tuosta 'eräästä lahkosta', mutta valitettavan usein näihin lahkoihin hakeutuu henkilöitä joilla on käsitys omasta seksuaalisuudesta hämärtynyt tai hyvin kielteinen kuten esimerkisi homokammoinen homo tms.
Tämä tasapainottomuutensa takia he eivät ole soveliaita nuoristo- tai lapsityöhön. Siksi olisikin erityisen tärkeätä, että asioista oikeasti tietävät puuttuvat toimintaan ajoissa, sen sijaan että internetin keskustelupalstoilla huhuillaan epämääräisiä kaupunkitarinoita.
Valistus on paras tapa ehkäistä vääriä asenteilta. Myös vanhemipien on opetettava lapsilleen mikä on soveliasta ja mikä taas hyväksikäyttöä.
Pedofiili ei tiedosta (tunne häpeää) oman käytöksensä sopimattomuutta ja siksi siihen olisikin puututtava heti!
- onko se totta!
Mikä yhistys tai seura sellasia pitää joukossaan?
- syytteessä raiskauksista
Kaikkea sitä kuulee; Israelin presidentti oli raiskannut alaisiaan. Uskomatonta. Kohta riihimäkeläiset Israelin ystävät, Vesa Kunnas etunenässä, kirjoittavat lehdessä, että presidentti pakotettiin väkisin arabiterroristien toimesta raiskaamaan naiset.
- että saa juorua
onko Israelin presitentti täältä vai mistä.
- JiipKoo
..kirjoitetaan todella paljon liioittelevaa ja valheellistakin juttua. Sekin kannattaa pitää mielessä, kun tätä palstaa lukee. Tämänhän tosin moni jo tiesikin, mutta jos kuten minä vierailee täällä vain harvoin voi jopa uskoa joihinkin palstan lennokkaimpiinkin juttuihin.
- tapahtuneeksi todistetun teon?
Miksi asiasta ei saisi puhua? Salailetko jotain? Mustan vielä hyvin vuosien takaa erään tapauksen, kun eräs alueen merkkihenkilö kähmi saunassaan sinne viemiään pikkupoikia ja miten ihmisten suut yritettiin tukkia vähättelyllä, kieltämisellä ja perättömiksi jutuiksi leimaamalla sekä pelottelulla ja uhkailulla, että työpaikka menee, jos tieto teosta leivää. Kun totuus lopulta paljastui, oli se äijän loppu. Meni ja teki itsemurhan.
- kenestä oli
tapahtuneeksi todistetun teon? kirjoitti:

kysymys?

..mä en salaile tässä mitään. Mä vaan oon lukenu tän palstan muita viestiketjuja ja löytäny niistä ihan konkreettista p.a.s.k.a.puhetta. Sen takia mä vaan kehotan ihmisiä kriittisyyteen, jos joitakin tahoja täällä laveasti tai tarkastikin osoitellaan.
- Ricoch3t
kenestä oli kirjoitti:
kysymys?
ihan heti uskoisi että aletaan mainitsemaan ko. henkilöiden nimiä.. kuitenkin asia sen verran "arkaluontoinen"..
- kuitenkin sen
että uhri oli tyttö?
- huhutaan
Asummeko Joensuussa vain Riihimäellä?
Onko tämä huhupalsta vai mikä on tarkoitus? - Oikeuden miekka
Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi 50-vuotiaan miehen yhden vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseen rangaistukseen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Mies määrättiin maksamaan kummallekin tytölle henkisestä kärsimyksestä 2 000 euroa.
Oikeus hylkäsi syytteen raiskauksen yrityksestä ja kolmannesta hyväksikäyttöepäilystä toteen näyttämättöminä. Tapaukset paljastuivat Jyväskylän Kuokkalan kaupunginosassa viime lokakuussa.
Tarjosi tytöille rahaa ja tupakkaa
Käräjäoikeuden antamaan selosteen mukaan mies oli houkutellut rahaa ja tupakkaa tarjoamalla alle 16-vuotiaita tyttöjä seksuaalisiin tekoihin. Hän oli kuljettanut tyttöjä julkiselta paikalta hieman syrjemmälle. Siellä mies oli kiinni pitämällä pakottanut yhtä tyttöä katsomaan masturbointiaan ja toista masturboimaan häntä. Mies oli yrittänyt myös väkisin riisua toista tyttöä.
Seksuaalirikoksia koskevan oikeudenkäyntiaineiston pääosan käräjäoikeus määräsi pidettäväksi salassa 30 vuotta.- Iitun Tiltu
Helsingin rikospoliisin on selvittänyt kuusi vuotta sitten tapahtuneen cp-vammaisen tytön törkeän raiskauksen.
Poliisi on vanginnut järvenpääläismiehen yli kuusi vuotta sitten tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Mies jäi poliisin mukaan kiinni DNA-tutkimuksen perusteella. 30-vuotiaalla miehellä ei ole aiempaa seksuaalirikostaustaa. Juttu on siirtynyt poliisilta syyteharkintaan.
Puolustuskyvytön tyttö raiskattiin Helsingin Käpylässä heinäkuussa 2000.
DNA vapautti aiemman epäillyn
Raiskaaja oli ohjannut aamupäivällä ruokaostoksille matkalla olleen naisen metsikköön ja raiskauksen lisäksi varastanut häneltä omaisuutta. Uhri oli liikkeellä sähkökäyttöisellä pyörätuolilla.
Poliisi vangitsi pian tapahtuman jälkeen helsinkiläismiehen, joka kuitenkin vapautettiin DNA-tutkimusten osoitettua hänet syyttömäksi.
- oikeuttako?
Hakeudu, hyvä ihminen, hoitoon ennen kuin lapsesi häiriintyvät.
- kun sitä alettiin epäillä
Tuntuuko olo uhatulta? Miksi et haluaisi ihmisten kaivelevan asioita? Onko sinulla jotain salattavaa? Pelkäätkö, että salaisuutesi saadaan selville?
Juuri noin käyttäytyy ihminen, jolla on oikeasti jotain salattavaa eli leimaa hulluksi ja jutut perättöiksi ja vieläpä samassa lauseessa! Lisäksi uhkaat lastani terveyden menetyksellä. - ja itsellesi
kun sitä alettiin epäillä kirjoitti:
Tuntuuko olo uhatulta? Miksi et haluaisi ihmisten kaivelevan asioita? Onko sinulla jotain salattavaa? Pelkäätkö, että salaisuutesi saadaan selville?
Juuri noin käyttäytyy ihminen, jolla on oikeasti jotain salattavaa eli leimaa hulluksi ja jutut perättöiksi ja vieläpä samassa lauseessa! Lisäksi uhkaat lastani terveyden menetyksellä.Ei tämä foorumi ole tuollaisia juttuja varten. Miksi yrität leimata muita ihmisiä? Auttaako se sinua jotenkin?
- Vanha ruttumummo
ja itsellesi kirjoitti:
Ei tämä foorumi ole tuollaisia juttuja varten. Miksi yrität leimata muita ihmisiä? Auttaako se sinua jotenkin?
Minun lapseni ovat yli nelikymppisiä, joten he pitävät kyllä puolensa. Miksi olet noin vihainen ja ärsyyntynyt, jos täällä keskustellaan tästä aiheesta. Ahdistaako se sinua?
Sinä tapasi mukaan hyvä 5kymppinen kiellät täällä ihmisiä keskustelemasta, mutta nyt olet kyllä väärässä.
Minut on suomalainen sotilas raiskannut lapsena sodan aikana ja tiedän ettei se ollut kivaa, joten toivon että sinäkin suhtaudut asioihin edes asiallisesti. - kannattaisi miettiä
Vanha ruttumummo kirjoitti:
Minun lapseni ovat yli nelikymppisiä, joten he pitävät kyllä puolensa. Miksi olet noin vihainen ja ärsyyntynyt, jos täällä keskustellaan tästä aiheesta. Ahdistaako se sinua?
Sinä tapasi mukaan hyvä 5kymppinen kiellät täällä ihmisiä keskustelemasta, mutta nyt olet kyllä väärässä.
Minut on suomalainen sotilas raiskannut lapsena sodan aikana ja tiedän ettei se ollut kivaa, joten toivon että sinäkin suhtaudut asioihin edes asiallisesti.En ole 5kymppinen mutta ihmettelen vaan miksi jauhat täällä asioista, jotka eivät tänne kuulu.
Kukaan ei ole täällä kieltänyt sinua asiasta kirjoittamasta. He ovat vain kirjoittaneet että tämä ei ole oikea paikka tuollaisten asioiden käsittelyyn. Mitä luulet saavuttavasi esittämällä täällä huhuja ja vihjailuja eri yhdistyksissä ja seuroissa toimivista piilopedofiileistä? Eihän se sinun väitettyä raiskaustasi muuksi muuta kaikkia muita ihmisiä syyllistämällä. - Ei nöyristelijä
kannattaisi miettiä kirjoitti:
En ole 5kymppinen mutta ihmettelen vaan miksi jauhat täällä asioista, jotka eivät tänne kuulu.
Kukaan ei ole täällä kieltänyt sinua asiasta kirjoittamasta. He ovat vain kirjoittaneet että tämä ei ole oikea paikka tuollaisten asioiden käsittelyyn. Mitä luulet saavuttavasi esittämällä täällä huhuja ja vihjailuja eri yhdistyksissä ja seuroissa toimivista piilopedofiileistä? Eihän se sinun väitettyä raiskaustasi muuksi muuta kaikkia muita ihmisiä syyllistämällä.Se ei ole keksitty juttu. Olen itsekin kuullut tapauksesta. Ihmetyttää tuo sinun asenteesi. Miksi kiellät tosiasioita? Oletko ollut jutussa mukana?
Tapauksesta kirjoitettiin mm. paikallisissa sanomalehdissä. Paikka ja yhteys, missä tuo ikävä tapaus sattui, on johtanut asian "unohtamiseen" ja siitä puhujien turvat tukitaan leimaamalla joko hulluksi tai perättömien juttujen levittäjäksi, kuten juuri nyt on tapahtumassa.
Miksi tämä ei ole oikea paikka? Riihimäellähän tuo juttu sattui. - ei täällä oikeus istu
Ei nöyristelijä kirjoitti:
Se ei ole keksitty juttu. Olen itsekin kuullut tapauksesta. Ihmetyttää tuo sinun asenteesi. Miksi kiellät tosiasioita? Oletko ollut jutussa mukana?
Tapauksesta kirjoitettiin mm. paikallisissa sanomalehdissä. Paikka ja yhteys, missä tuo ikävä tapaus sattui, on johtanut asian "unohtamiseen" ja siitä puhujien turvat tukitaan leimaamalla joko hulluksi tai perättömien juttujen levittäjäksi, kuten juuri nyt on tapahtumassa.
Miksi tämä ei ole oikea paikka? Riihimäellähän tuo juttu sattui.Ne on poliisien ja tuomarien tutkittavia asioita, ei täältä kukaan oikeutta saa. Itse leimaat ihmisiä vihjailemalla kaikenlaista vailla totuutta.
- Rikoksia tutkiva
ei täällä oikeus istu kirjoitti:
Ne on poliisien ja tuomarien tutkittavia asioita, ei täältä kukaan oikeutta saa. Itse leimaat ihmisiä vihjailemalla kaikenlaista vailla totuutta.
Minä en viljele mitään, mutta sinä olet kieltämässä ihmisten oikeutta sananvapauteen. Sinä tässä olet nyt väärässä. Mitä tiedät että et juuri nyt ole häiritsemässä asian tutkintaa? Lisäksi sanoisin sinulle, etteivät tuomarit tutki mitään, vaan toimivat käräjäoikeuksien oikeudenistuntojen puheenjohtajina. Täältä ei varmasti ole tuo avaaja oikeutta hakemassa, vaan selvyyttä asioihin. Riihimäellä on oma likainen historiansa, jota on syytä penkoa, mutta tietyt piirit eivät halua näin tehtävän, koska ovat olleet osallisia ja pelkäävät paljastuvansa. Nimittäin laaja DNA -otos voisi paljastaa ison joukon vanhoja selvittämättömiä murhia ja raiskauksia sekä murtoja.
- Syylliset kiikkiin
Rikoksia tutkiva kirjoitti:

Tuo on totta, että vanhat rötöstelijät ovat oikeasti peloissaan, sillä nimenomaan nuo DNA:n avulla saatavat todisteet ovat lisänneet vanhojen rikosten selviämistä todella radikaalisti. Nykyisin vain tollo tekee rikoksia, joista jää rikospaikalle omaa DNA:ta.
DNA:n avulla tosiaan selviävät hyvinkin vanhat rikokset. Toisaalta, jos vaikkapa joku olisi tehnyt murhan 30 vuotta sitten, mutta elänyt sen jälkeen kunnolla, hankkinut perheen työn ja talon, niin olisiko kuitenkaan oikein panna kaveri vankilaan elinkautista istumaan? - opettelisit
Rikoksia tutkiva kirjoitti:
Minä en viljele mitään, mutta sinä olet kieltämässä ihmisten oikeutta sananvapauteen. Sinä tässä olet nyt väärässä. Mitä tiedät että et juuri nyt ole häiritsemässä asian tutkintaa? Lisäksi sanoisin sinulle, etteivät tuomarit tutki mitään, vaan toimivat käräjäoikeuksien oikeudenistuntojen puheenjohtajina. Täältä ei varmasti ole tuo avaaja oikeutta hakemassa, vaan selvyyttä asioihin. Riihimäellä on oma likainen historiansa, jota on syytä penkoa, mutta tietyt piirit eivät halua näin tehtävän, koska ovat olleet osallisia ja pelkäävät paljastuvansa. Nimittäin laaja DNA -otos voisi paljastaa ison joukon vanhoja selvittämättömiä murhia ja raiskauksia sekä murtoja.
En ole kieltänyt ketään sanomasta mielipidettään. Mutta minusta on typerää täällä levitellä juoruja asioista, jotka kuuluvat poliisin ja muiden viranomaisten hoidettaviksi.
- onko näin?

Kuinka monta selvittämätöntä murhaa Riihimäellä on tällä hetkellä? Entä raiskauksia sekä murtoja?
Vuonna 1974 tapahtunut tarjoilijattaren murha on vielä selvittämättä, onko muita?
Yleensähän oikeus tutkii ja käsittelee tarkasti kaikki esille tulleet seikat ennen tuomionsa antamista. Joissakin tapauksissa oikeus käy tutustumassa rikospaikkaa kuten Bodomjärven tapauksessa oli. Eikö se jos mikä ole tutkimista? Pitäisi sinun rikoksia tutkivana se tietää, vai mitä? - Hämmästynyt sivullinen
opettelisit kirjoitti:
En ole kieltänyt ketään sanomasta mielipidettään. Mutta minusta on typerää täällä levitellä juoruja asioista, jotka kuuluvat poliisin ja muiden viranomaisten hoidettaviksi.
Kyseessä ei ole juoru, enkä minä levittele mitään, vaan puolustan avauksen tehnyttä. Tiedän, että vanhojen asioiden kaivelu on Riihimäellä perinteisesti ollut tabu ja saatu tukahdutettua edesmenneen Riihimäen Sanomien toimittajien harjoittamalla sensuurilla, mutta nykyisin asiat ovat toisin, koska ihmisten sananvapautta ei voikaan rajoittaa, koska on esim. suomi24:n kaltaisia kanavia, joihin kirjoittamista ei voi estää.
- oikeasti menee
onko näin? kirjoitti:
Kuinka monta selvittämätöntä murhaa Riihimäellä on tällä hetkellä? Entä raiskauksia sekä murtoja?
Vuonna 1974 tapahtunut tarjoilijattaren murha on vielä selvittämättä, onko muita?
Yleensähän oikeus tutkii ja käsittelee tarkasti kaikki esille tulleet seikat ennen tuomionsa antamista. Joissakin tapauksissa oikeus käy tutustumassa rikospaikkaa kuten Bodomjärven tapauksessa oli. Eikö se jos mikä ole tutkimista? Pitäisi sinun rikoksia tutkivana se tietää, vai mitä?Poliisi tutkii, kerää todisteet, joiden pohjalta syyttäjä tekee syyttämispäätöksensä, ja antaa haastemiehille tiedon asiasta ja oikeus tuomitsee todisteiden pohjalta. Käräjäoikeus ei mene minnekään, vaan pysyy kyllä oikeussalissa. Hovioikeus käy joskus harvoin rikospaikalla isoissa mediajutuissa, mutta yleensä sekin tekee vain kansliapäätöksiä. Isoissa jutuissa se voi poikkeuksellisesti tulla Kouvolasta Riihimäelle.
- ei uskoisi
Rikoksia tutkiva kirjoitti:
Minä en viljele mitään, mutta sinä olet kieltämässä ihmisten oikeutta sananvapauteen. Sinä tässä olet nyt väärässä. Mitä tiedät että et juuri nyt ole häiritsemässä asian tutkintaa? Lisäksi sanoisin sinulle, etteivät tuomarit tutki mitään, vaan toimivat käräjäoikeuksien oikeudenistuntojen puheenjohtajina. Täältä ei varmasti ole tuo avaaja oikeutta hakemassa, vaan selvyyttä asioihin. Riihimäellä on oma likainen historiansa, jota on syytä penkoa, mutta tietyt piirit eivät halua näin tehtävän, koska ovat olleet osallisia ja pelkäävät paljastuvansa. Nimittäin laaja DNA -otos voisi paljastaa ison joukon vanhoja selvittämättömiä murhia ja raiskauksia sekä murtoja.
Häiritseekö tänne kirjoittelu rikostutkintaa?
"Täältä ei varmasti ole tuo avaaja oikeutta hakemassa, vaan selvyyttä asioihin." Aika outoa toimintaa, jos noin on. Ei riihimäkeläiset pysty omia jälkiään peittämään ja rikoksiaan salaamaan, onhan Suomessa keskusrikospoliisi, joka toimii omien valtuuksiensa nojalla eikä ota komentoja ja käskyjä paikallispoliisilta eikä paikallisilta viranomaisiltakaan. - Vanha riihimäkeläinen
ei uskoisi kirjoitti:
Häiritseekö tänne kirjoittelu rikostutkintaa?
"Täältä ei varmasti ole tuo avaaja oikeutta hakemassa, vaan selvyyttä asioihin." Aika outoa toimintaa, jos noin on. Ei riihimäkeläiset pysty omia jälkiään peittämään ja rikoksiaan salaamaan, onhan Suomessa keskusrikospoliisi, joka toimii omien valtuuksiensa nojalla eikä ota komentoja ja käskyjä paikallispoliisilta eikä paikallisilta viranomaisiltakaan.Riihimäellä on yllättävän paljon selvittämättömiä murhia. Viimeisen sadan vuoden ajalta yli 1200 vainajaa, joista suurin osa 1181 vainajaa keväältä 1918 ja joista osa ei edes koskaan päätynyt kirkkomaahan, vaan ruumiit heiteltiin metsiin tai survottiin suohon. Osaan näistä murhista osallistui jopa paikallinen seurakunta! Nuorin oli parin päivän ikäinen poikalapsi ja vanhin yli 80-vuotias vanhus. Ei ihme, että täällä vaietaan asioista ja salataan niitä, jos historia on ollut noinkin musta. Monen murhaajan lapset suojelevat vielä nykypäivänäkin vanhempiensa mainetta hyvinkin raivokkaasti.
- vai sillee
Vanha riihimäkeläinen kirjoitti:
Riihimäellä on yllättävän paljon selvittämättömiä murhia. Viimeisen sadan vuoden ajalta yli 1200 vainajaa, joista suurin osa 1181 vainajaa keväältä 1918 ja joista osa ei edes koskaan päätynyt kirkkomaahan, vaan ruumiit heiteltiin metsiin tai survottiin suohon. Osaan näistä murhista osallistui jopa paikallinen seurakunta! Nuorin oli parin päivän ikäinen poikalapsi ja vanhin yli 80-vuotias vanhus. Ei ihme, että täällä vaietaan asioista ja salataan niitä, jos historia on ollut noinkin musta. Monen murhaajan lapset suojelevat vielä nykypäivänäkin vanhempiensa mainetta hyvinkin raivokkaasti.
Paljonko selvittämätömiä rikoksia Riihimäen alueella on viimeisen tuhannen vuoden ajalta? Niissä tekijöinä ovat tietysti nykyisten kaupunkilaisten muinoin eläneet sukulaiset.
- Ruttuvaari
vai sillee kirjoitti:
Paljonko selvittämätömiä rikoksia Riihimäen alueella on viimeisen tuhannen vuoden ajalta? Niissä tekijöinä ovat tietysti nykyisten kaupunkilaisten muinoin eläneet sukulaiset.
Sen verran pitäisi kunnioittaa ihmisiä, vaikka ovatkin vainajia, ettei tee asiasta vitsiä. Muiden muassa Remun veli tapettiin Riihimäellä pari vuotta sitten, eikä poliisi koskaan selvittänyt tai viitsinyt selvittää asiaa.
- älä yritä
Ruttuvaari kirjoitti:
Sen verran pitäisi kunnioittaa ihmisiä, vaikka ovatkin vainajia, ettei tee asiasta vitsiä. Muiden muassa Remun veli tapettiin Riihimäellä pari vuotta sitten, eikä poliisi koskaan selvittänyt tai viitsinyt selvittää asiaa.
sinä itse solvaat, kun levittelet juttujasi vainajista täällä.
- ihmisten päälle sylkemisen
älä yritä kirjoitti:
sinä itse solvaat, kun levittelet juttujasi vainajista täällä.
SEHÄN ON IHMISELÄMÄN HALVEKSIMISTA, JOS VIATTOMINA TAPETUISTA JA METSIIN VISKOTUISTA VAINAJISTA EI PUHUTTAISI? SIELLÄ JOSSAIN ON KUULE MINUNKIN VUONNA -18 RAISKATTU JA MURHATTU ISOMUMMONI JA SINÄ TÄÄLLÄ SANOT SOLVAAMISEKSI SITÄ, ETTÄ MUISTUTAN, ETTÄ HÄNENKIN KOHTALONSA VOISI SELVITTÄÄ JA RUUMIIN TOIMITTAA SIUNATTUUN MAAHAN!!!
- käytöstapojasi
Olipa asiaton ja tietystä mielen alueen sairaudesta kielivä vastaus.
- totuutta sinä et voi muuttaa
ihmisten päälle sylkemisen kirjoitti:
SEHÄN ON IHMISELÄMÄN HALVEKSIMISTA, JOS VIATTOMINA TAPETUISTA JA METSIIN VISKOTUISTA VAINAJISTA EI PUHUTTAISI? SIELLÄ JOSSAIN ON KUULE MINUNKIN VUONNA -18 RAISKATTU JA MURHATTU ISOMUMMONI JA SINÄ TÄÄLLÄ SANOT SOLVAAMISEKSI SITÄ, ETTÄ MUISTUTAN, ETTÄ HÄNENKIN KOHTALONSA VOISI SELVITTÄÄ JA RUUMIIN TOIMITTAA SIUNATTUUN MAAHAN!!!
Saat varmaan jotain tyydytystä väärien tietojen levittämisestä ja ihmisten panettelusta. Sinulla pitää olla pitävät todisteet, jos jotain jostain syytät, muuten syyllistyt panetteluun ja kunnianloukkaukseen.
- pysy totuudessa
käytöstapojasi kirjoitti:
Olipa asiaton ja tietystä mielen alueen sairaudesta kielivä vastaus.
Olipa asiaton ja tietystä mielen alueen sairaudesta kielivä vastaus.
- keksitty lääkettä.
pysy totuudessa kirjoitti:
Olipa asiaton ja tietystä mielen alueen sairaudesta kielivä vastaus.
Juuri tuo vastauksesi paljastaa sairautesi laadun. Ikävä kyllä sinun sairauteesi ei ole keksitty lääkettä. Ainoa vaihtoehto on, että nukut yösi hyvin ja ilmat, että ajelet kaupungilla yöllä ympäriinsä etsimässä postilaatikkorosvoja. Hanki jokin hyvä harrastus itsellesi tai mene töihin.
- ----------
Vanha riihimäkeläinen kirjoitti:
Riihimäellä on yllättävän paljon selvittämättömiä murhia. Viimeisen sadan vuoden ajalta yli 1200 vainajaa, joista suurin osa 1181 vainajaa keväältä 1918 ja joista osa ei edes koskaan päätynyt kirkkomaahan, vaan ruumiit heiteltiin metsiin tai survottiin suohon. Osaan näistä murhista osallistui jopa paikallinen seurakunta! Nuorin oli parin päivän ikäinen poikalapsi ja vanhin yli 80-vuotias vanhus. Ei ihme, että täällä vaietaan asioista ja salataan niitä, jos historia on ollut noinkin musta. Monen murhaajan lapset suojelevat vielä nykypäivänäkin vanhempiensa mainetta hyvinkin raivokkaasti.
ketkä aloittivat kapinan voimassaolevaa valtiojärjestystä vastaan?
ketkä aloittivat teloitukset? - qwerty te
ihmisten päälle sylkemisen kirjoitti:
SEHÄN ON IHMISELÄMÄN HALVEKSIMISTA, JOS VIATTOMINA TAPETUISTA JA METSIIN VISKOTUISTA VAINAJISTA EI PUHUTTAISI? SIELLÄ JOSSAIN ON KUULE MINUNKIN VUONNA -18 RAISKATTU JA MURHATTU ISOMUMMONI JA SINÄ TÄÄLLÄ SANOT SOLVAAMISEKSI SITÄ, ETTÄ MUISTUTAN, ETTÄ HÄNENKIN KOHTALONSA VOISI SELVITTÄÄ JA RUUMIIN TOIMITTAA SIUNATTUUN MAAHAN!!!
jos tuo solvattu mummosi olisi tovereineen onnistunut pyrkimyksiissään, et olisi itse hengissä siinä kirjoittelemassa tuollaisia. kyllä se isä aurinkoinen olisi meille keksinyt kaikkea kivaa leiritoimintaa...
- Nimimerkki
totuutta sinä et voi muuttaa kirjoitti:
Saat varmaan jotain tyydytystä väärien tietojen levittämisestä ja ihmisten panettelusta. Sinulla pitää olla pitävät todisteet, jos jotain jostain syytät, muuten syyllistyt panetteluun ja kunnianloukkaukseen.
jos ei ole niin sitten voisi olla keksimättä kaikenlaisia juttuja.
- avaruusolioita
keksitty lääkettä. kirjoitti:
Juuri tuo vastauksesi paljastaa sairautesi laadun. Ikävä kyllä sinun sairauteesi ei ole keksitty lääkettä. Ainoa vaihtoehto on, että nukut yösi hyvin ja ilmat, että ajelet kaupungilla yöllä ympäriinsä etsimässä postilaatikkorosvoja. Hanki jokin hyvä harrastus itsellesi tai mene töihin.
jotka ovat tulleet valloittamaan maata
- hoida itsesi

Et sinä mielenterveyspotilaana pysty kenenkään ihmisen mielentilaa määrittelemään. Siihen ei tule pätevyyttä niillä sekalaisilla lääkkeillä, mitä päivittäin ahmit.
- postivarkaita
hoida itsesi kirjoitti:
Et sinä mielenterveyspotilaana pysty kenenkään ihmisen mielentilaa määrittelemään. Siihen ei tule pätevyyttä niillä sekalaisilla lääkkeillä, mitä päivittäin ahmit.
jahtaat?
miltä tuntui katsella rikoksen silminnäkijänä? - Ihminen Suomesta
---------- kirjoitti:
ketkä aloittivat kapinan voimassaolevaa valtiojärjestystä vastaan?
ketkä aloittivat teloitukset?Mummoni oli kuollessaan nuori tyttö, joka ei ymmärtänyt varmasti mitään politiikasta tai punikkina olemisesta. Han oli tavallinen kauppa-apulainen, jota väitti punikiksi paikallisen seurakunnan jäsenet. Valkoiset olivat raiskanneet hänet keväällä 1918 ja hänet oli murhannut valkoinen vanginvartija talvella 1919. Ruumiin olinpaikasta ei ole tietoa. Hänen vankileirillä syntynyt lapsensa oli isäni isä. En siis varmaankaan ole punikki, koska äitini raiskannut isäni isoisä oli valkoinen.
- Nimimerkki
Ihminen Suomesta kirjoitti:
Mummoni oli kuollessaan nuori tyttö, joka ei ymmärtänyt varmasti mitään politiikasta tai punikkina olemisesta. Han oli tavallinen kauppa-apulainen, jota väitti punikiksi paikallisen seurakunnan jäsenet. Valkoiset olivat raiskanneet hänet keväällä 1918 ja hänet oli murhannut valkoinen vanginvartija talvella 1919. Ruumiin olinpaikasta ei ole tietoa. Hänen vankileirillä syntynyt lapsensa oli isäni isä. En siis varmaankaan ole punikki, koska äitini raiskannut isäni isoisä oli valkoinen.
tarinoita on maailma väärällään
- ja anna punaisten olla

mummuni raiskasi punainen turjake rähinän alkuvaihesissa. hänen ainoa rikoksensa oli olla pienen maatalon emäntä. eli nähtävästi sortajista pahin....
toisen mummuni 2 veljeä (15v ja 17v) teloitettiin ilman syytä punaisten toimesta.halusivat pysyä pois sodasta ja eivät suostuneet punaisten pakko-ottoihin.
kyllähän näitä riittää...
löysää nyt vähän pipoasi ja anna mummosi äidin levätä rauhassa. - Vanha rixulainen
avaruusolioita kirjoitti:
jotka ovat tulleet valloittamaan maata
Lehdenjakajat eivät ole postilla töissä, vaan Hämeen sanomilla, joten he eivät ole postimiehiä.
- Nimimerkki
Nimimerkki kirjoitti:
tarinoita on maailma väärällään
kuka on tuo mainittu 5kymppinen?
- taas nähtiin
Vanha rixulainen kirjoitti:
Lehdenjakajat eivät ole postilla töissä, vaan Hämeen sanomilla, joten he eivät ole postimiehiä.
sinä olet säälittävä käpykaartilainen ja valkoisten kätyri.
- taas nähtiin
Vanha rixulainen kirjoitti:
Lehdenjakajat eivät ole postilla töissä, vaan Hämeen sanomilla, joten he eivät ole postimiehiä.
ja yrität tehdä muista syyllisiä.
- Vanha rixulainen
Vanha rixulainen kirjoitti:
Lehdenjakajat eivät ole postilla töissä, vaan Hämeen sanomilla, joten he eivät ole postimiehiä.
Taisit osua oikeaan. Se häirikkö on nimmarin taakse piiloutunut antiystävämme av5kymppinen, keskustelujen sotkija ja ihmisten nimittelijä.
- näkökjään sinä
Vanha rixulainen kirjoitti:
Taisit osua oikeaan. Se häirikkö on nimmarin taakse piiloutunut antiystävämme av5kymppinen, keskustelujen sotkija ja ihmisten nimittelijä.
Keskustelleko Vanha rixulainen jo itsensä kanssa? Pinaako hölmöä jo ikä. av5kymppinen on tämän opalstan älykkäin ja parhain keskustelija. Et sinä senkin tyhmä!
- tämmöseksi!
postivarkaita kirjoitti:
jahtaat?
miltä tuntui katsella rikoksen silminnäkijänä?Voi itku. Aina.
Varsinaiseen asiaan liittyvää: Riksussa oli aikanaan yksi ope, joka tykkäsi pikkupojista, sylkytteli polvellaan pitkin päivää jne. Kaikki me 10-vuotiaat tiedettiin, että siinä on jotain mätää, mutta kenelle me oltaisiin kerrottu? Tämä noin vuonna 1980. Kyseinen opettaja on jo kuollut arvostettuna kansalaisena, joka lauloi kirkkokuorossa jne...
Toinen, miesopettaja myöskin, kopeloi kaikkia naispuolisia teineistä aikuisiin, ja olikin siinä niin näppärä, että kun itse jouduin hyökkäyksen kohteeksi, en edes oikeastaan osannut tehdä mitään. Ja olin jo yli kaksikymppinen. Tämä tyyppi on myös hyvin arvostettu, Riihimäen sivistyneistöä.
Tarkoitan tällä vuodatuksellani sitä, että aikuisellekin naiselle tulee suuri häpeän tunne tällaisen tapahtuessa, joten asian haluaa vain unohtaa mahdollisimman pian. Siksi lasten kanssa tulisi puhua asiasta jollain tasolla mahdollisismman varhain. - -73
tämmöseksi! kirjoitti:
Voi itku. Aina.
Varsinaiseen asiaan liittyvää: Riksussa oli aikanaan yksi ope, joka tykkäsi pikkupojista, sylkytteli polvellaan pitkin päivää jne. Kaikki me 10-vuotiaat tiedettiin, että siinä on jotain mätää, mutta kenelle me oltaisiin kerrottu? Tämä noin vuonna 1980. Kyseinen opettaja on jo kuollut arvostettuna kansalaisena, joka lauloi kirkkokuorossa jne...
Toinen, miesopettaja myöskin, kopeloi kaikkia naispuolisia teineistä aikuisiin, ja olikin siinä niin näppärä, että kun itse jouduin hyökkäyksen kohteeksi, en edes oikeastaan osannut tehdä mitään. Ja olin jo yli kaksikymppinen. Tämä tyyppi on myös hyvin arvostettu, Riihimäen sivistyneistöä.
Tarkoitan tällä vuodatuksellani sitä, että aikuisellekin naiselle tulee suuri häpeän tunne tällaisen tapahtuessa, joten asian haluaa vain unohtaa mahdollisimman pian. Siksi lasten kanssa tulisi puhua asiasta jollain tasolla mahdollisismman varhain.pysytäämpä asiassa. Ei kenenkään rötöksiä saisi peitellä oli minkälaisessa asemassa tahansa. uhria tulee suojella ja avustaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.
- joopa joo
-73 kirjoitti:
pysytäämpä asiassa. Ei kenenkään rötöksiä saisi peitellä oli minkälaisessa asemassa tahansa. uhria tulee suojella ja avustaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.
sitä suojelua vai avustusta? miten se auttaa urhia
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232738- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
- 821199