aborttiko?

Olen 44-vuotias, aviossa ja kahden lapsen äiti. Vastikää huomasin olevani raskaana (aivan aluillaan). Edellisestä raskaudesta kulunut jo yli 15 vuotta. Mieheni ei halua enää lapsia. En tiedä mitä tehdä.
Onko ikäni riski sikiön normaalille kehittymiselle?
12742
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

itse haluat.

Olen kuullut ettei ole loppujen lopuksi niin riskialtista kuin usein väitetään koska usein vanhemmat äidit huolehtivat terveydestään/ravinnostaan paremmin kuin nuoret. (Vanhemmilla usein on ongelmana että hedelmällisyys laskee ja he eivät tule niin helposti raskaiksi). Tiedän monia yli nelkytvuotiaana lapsen saaneita ja hyvin on mennyt varsinkin kun kyse ei ole ensisynnyttäjästä. Ja tiedän nuorempia alle kolkymppisiä jotka ovat meinanneet menehtyä lapsvuoteeseen raskausmyrkytyksen takia ja samoin vauvat.

Sekä lapset henkisesti ja fyysisesti terveitä täynnä elinvoimaa näillä yli nelkymppisillä tutuillani...:)

Eli tärkeintä on todellakin mielestäni miettiä mitä haluat ilman että joudut katumaan.

Äänestä

Mutta minä olen haltioissani. Olen sinua kaksi vuotta nuorempi, muutoin samassa tilanteessa aika paljon. minulla edellinen lapsi on 18v ja hänkin on onnensa kukkuloilla odottamassa uutta tulokasta.

Mistään hinnasta en luovu tulokkaasta, jos minulta kysytään, hitot miehestä, (onneksi ei pistä vastaan) mutta minun elämäni ilman tulokasta olisi todellakin tyhjää seuraavat kaksikymmentä vuotta jos hänet hylkäisin. Sittenkään en ole kuin eläke iän kynnyksellä. Aikaa on todellakin niin paljon.

Ikä taitaa olla riski, mutta se on vain pieni sirpale tätä elämää, vanhempi äiti voi myös olla siunaus lapselle, vanhempi äiti on jo oppinut selviytymään tässä maailmassa, eikä hänellä ehkä ole samanlaista penninvenytystä tiedossa kuin nuorilla jotka vielä paikkaansa hakevat.

Sinusta en tiedä, mutta minun mieleni on jo ollut kymmenen viikon ajan todella keväinen.......

Äänestä
  • Oma mielentilani ailahtelee. Välillä olen innoissani, välillä peloissani. Lähinnä pelottaa, jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti. Itse asiassa vastustan aborttia muista kuin teveyllisestä syistä, mutta en myöskään voi pakottaa miestäni kasvattamaan lasta, jota hän ei halua.

    Äänestä

  • 40++++ kirjoitti:

    Oma mielentilani ailahtelee. Välillä olen innoissani, välillä peloissani. Lähinnä pelottaa, jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaisesti. Itse asiassa vastustan aborttia muista kuin teveyllisestä syistä, mutta en myöskään voi pakottaa miestäni kasvattamaan lasta, jota hän ei halua.

    pohdinnan jo tehnyt eli kuten sanoit että et hyväksy aborttia...älä missään nimessä tee sitä sitten sillä varmasti katuisit sitä se on todella raskas päätös ja jos on hiukankin epävarma asian hyväksymisestä niin ehdottomasti antaisin tulevaisuuden tälle pienokaiselle.

    Isä joko kasvaa lapsen kasvatukseen tai sitten lähtee mutta sinun on vain otettava se riski vai pystyisitkö jatkamaan liittoa abortin tehneenä ilman syyttelyitä.

    ..sinuna alkaisin nauttia tulevasta lapsesta ja antaisin pelkojen mennä taivaan tuuliin ja pitäisin itsestäni hyvää huolta lapsen kera. Ja luulenpa että asiat sutviutuu kyllä mitä parhaimmin.

    Äänestä

  • ole sisimmässäsi kirjoitti:

    Mäkin haluaisin vauvan. Ei vaan ole kuulunut. Olkaa onnellisia pikkuisitanne molemmat edelliset kirjoittajat. :) Jos terveytenne ja elämäntilanne sallii, niin ei elämää kannata estää.

    Äänestä

Itse sain 3. lapsen 41.v ja nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että testissä on kaksi viivaa eli näille lapsille tulisi ikäeroa n. 1,5 v. Mietittävänä on vaan monta asiaa: oma terveys ja jaksaminen, tulevan lapsen terveys ja miten pärjätään taloudellisesti. 4 lasta ei mahdu henkilöautoon hyvällä tahdollakaan - eikä varaa olisi ottaa yhtään ylimääräistä lainaa jo olemassa olevan autolainan ja asuntolainan lisäksi. Kun vanhinkin lapsista on vasta 9v. ei ketään voi jättää pois kyydistäkään...

Sikiön kromosomi- ym kehityshäiriöt lisääntyvät yli 40 v odottajilla aika jyrkästi. Muistaakseni johtuvat siitä, että munasolut ovat yhtä vanhoja kuin nainen itse. Ainakin jossain päin Suomea pääsevät tietyn ikäiset lapsivesipunktioon, mutta nekin tehdään n. viikoilla 15 ja vastausten valmistuminen kestää 2-3 vko - eli raskaus on jo aika pitkällä kun saa tietää onko lapsi terve. Ultraäänellä mitataan niskapoimua n. vko 13, mutta se ei ole yhtä luotettava kuin punktio.

(Näitä aborttipalstan keskusteluita seuranneena nousee vaan välillä karvat pystyyn kaikkien tuomion huutajien takia: näillä kiihkoilijoilla ei tunnu olevan kykyä asettua toisen ihmisen (naisen)asemaan.)

Jokainen tekee ratkaisunsa oman tilanteensa, harkintansa ja jaksamisensa perusteella.
Abortti on aina vaikea paikka, vaikka se jollekin on se valinta, jonka joutuu tekemään. Sitä ei varmaan unohda koskaan. Se voi alkaa vaivata mieltä myöhemmin, kun elämäntilanne vaihtuu.

En pysty sinua neuvomaan muuten kuin että harkitse rauhassa ja keskustele vielä miehesi kanssa. Kun raskautesi on vasta alussa, ei kannata hätiköidä ja tehdä liian aikaisin hätäistä päätöstä.

Itse olen asiaa pyöritellyt mielessäni toista viikkoa, itkenyt öitä, välillä ollut riemuissani ja seuraavassa hetkessä täysin masentunut ja ahdistunut. Jossain vaiheessa jonkinlainen päätös puoleen tai toiseen on tehtävä.

elämä on valintoja - oikeita, vääriä, vaikeita, helppoja, kipeitä...

Jaksamista!

Äänestä
  • ja kerrot, ettei lapsi mahdu syliisi, jos autossa on ahdasta...?

    Äänestä

  • 40-vuotias kirjoitti:

    ja kerrot, ettei lapsi mahdu syliisi, jos autossa on ahdasta...?

    Sinä siis ehdotat, että rikkoisin lakia pitämällä lasta autossa sylissä ilman turvaistuinta?

    Satutko tietämään, että laki sanoo, että lasta ei saa kuljettaa autossa ilman turvalaitetta.

    Et ilmeisesti ole nähnyt miltä näyttää ihminen joka on ollut turvavöissä autossa joka on törmännyt johonkin; turvavöiden kohdalta ihminen on pelkkää laajaa mustelmaa ja ruhjetta. Pitäisikö lapsi laittaa murskautumaan samoihin vöihin??
    Oletko nähnyt milta näyttää ihminen, joka on syöksynyt tuulilasin läpi? Aika jauhelihaa on.

    Mikään ihmisvoima ei jaksa pitää esim. 10 kg painoista lasta sylissä, jos auto törmää 60 kmh vauhdissa johonkin.
    Kenellä olisi sellaiset refleksit, että ehtisi edes otettaan tiukentaa??

    Äänestä

  • Pallo edelleen hukassa kirjoitti:

    että sinulla todellakin on pallo hukassa.

    Äänestä

  • Uskotaan toki, kirjoitti:

    että sinulla todellakin on pallo hukassa.

    Et tahtoisi nyt minullekin tarkentaa vähän tutoa ajatusmaailmaasi? Kirjoittaja ei antanut ymmärtääe ttä syy aborttiin olisi se ettei lapsi mahdu autoon :D mutta se On ihan todellinen tilanne sekin. Kolme lasta ja kuski, jos kahdella lapsista on turvaistuin tai kaukalo, ei yhtään sen enempää. Siihen ei mahdu edes toista aikuista. Isommissa autoissa mahtuu kaksi aikuista ja kolmekin istuinta, se on jo iso auto se!

    Täytyy tosin vin ihmetellä millainen ihminen pitäisi lasta sylissä automatkalla. Itsetuhoinen? Täysin imbesilli? Turvallisuudesta piittaamaton?

    (Britney Spears?)

    Ensinnäkin, niinkuin todettua, se on vastoin lakia. Tosiekseen, se on vastoin lakia Syystä. Se on Vaarallista sekä sille lapselle että muille autossa olijoille. Alle kouluikäinen lapsi ei saa matkustaa autossa ilman turvaistuinta tai -koroketta, alle kolmivuotias pitäisi vielä olla selkä menosuuntaan jos pilkkua viilataan. Vastasyntyneenkään kokoinen lapsi ei pysy sylissä törmäystilanteessa, ei edes parkkipaikkanopeuksissa. Aikuisen turvavyöt ovat lapselle hengenvaaralliset törmäyksessä. Eikä sen tarvitse olla satasen vauhdissa sen törmäyksen, törmäys 30km/h riittää kyllä helposti tappamaan.

    Pallo hukassa, kenellä? Tahtoisin kuulla.

    ***

    Äänestä

  • Pallo edelleen hukassa kirjoitti:

    Sinä siis ehdotat, että rikkoisin lakia pitämällä lasta autossa sylissä ilman turvaistuinta?

    Satutko tietämään, että laki sanoo, että lasta ei saa kuljettaa autossa ilman turvalaitetta.

    Et ilmeisesti ole nähnyt miltä näyttää ihminen joka on ollut turvavöissä autossa joka on törmännyt johonkin; turvavöiden kohdalta ihminen on pelkkää laajaa mustelmaa ja ruhjetta. Pitäisikö lapsi laittaa murskautumaan samoihin vöihin??
    Oletko nähnyt milta näyttää ihminen, joka on syöksynyt tuulilasin läpi? Aika jauhelihaa on.

    Mikään ihmisvoima ei jaksa pitää esim. 10 kg painoista lasta sylissä, jos auto törmää 60 kmh vauhdissa johonkin.
    Kenellä olisi sellaiset refleksit, että ehtisi edes otettaan tiukentaa??

    Uskoisin että tuo viestittäjä tarkoitti nyt vähän muuta sylillä...
    Mutta tilanne ei helppo ole sinulla. Se kannattaa muistaa, että harva jälkeenpäin katuu lapsen saamista, mutta sen abortoimista kyllä ehkä useampikin.

    Äänestä

Toivottavasti pidät lapsen. Abortti on raskas kokemus ja toivottavasti, et valitse sitä. Tehtyä ei saa tekemettömäksi ja mieti miljoona kertaa kestätkö sen kaiken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

40++++ kirjoitti:

Olen 44-vuotias, aviossa ja kahden lapsen äiti. Vastikää huomasin olevani raskaana (aivan aluillaan). Edellisestä raskaudesta kulunut jo yli 15 vuotta. Mieheni ei halua enää lapsia. En tiedä mitä tehdä.
Onko ikäni riski sikiön normaalille kehittymiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu