eli minulle tehtiin viime torstaina kaavinta näillä näkyminen tuulimunan takia (tai varhainen keskeytynyt keskenmeno). viikkoja oli jo 12 2 ja pahalta tuntuu. kaiken tämän lisäksi jouduin lauantai sunnuntai välisenä yönä takaisin sairaalaan kovien kipujen vuoksi ja oli iskenyt vielä lisäksi tulehdus. olisi ollut meidän ensimmäinen lapsemme, mutta näin kävi. itse olin onnekseni kertonut vanhemmilleni ja näin minulla oli mieheni lisäksi joku jonka kanssa käydä läpi asiaa ja se on helpottanut asiaa suuresti. haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia keskenmenoista, tuulimunaraskaudesta, selviämisestä ja uudesta raskaudesta jne...
tuulimuaraskaus
haikeaa ja surullista
172323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
syksyllä...rv 10 4. Tehtiin lääkkeellinen tyhjennys, joka oli todella epämiellyttävä kokemus. Itkin asiaa pitkään. Oltais haluttu niin paljon lasta. Olis ollut ensimmäinen.
Jonkun ajan päästä tuntui, että oli itkut itketty ja asiat juteltu miehen kanssa läpikotaisin ja että rupeis helpottamaan. Mutta sitten tulikin yksi viikonloppu (n.2kk keskeytyksestä), että itkin ihan hulluna...olin todella mieli maassa. Kaikki näytti synkemmältä kuin koskaan. En edes tiennyt miksi just silloin. Luulin, että olin päässyt asian yli jo. Sen viikonlopun jälkeen, en ole kyyneltäkään enää tirauttanut. Kai se oli joku viimeinen niitti sille asialle. Ja vuoden vaihteen jälkeen elämä on näyttänyt taas valoisalta!
Nyt uutta yritellään...kaksi normikiertoa takana, mutta en ole vielä raskaana. Toivottavasti saatais vielä kokea se vanhemmuuden ihanuus!! Oltais niin valmiita siihen!!
Mekin kerroimme vanhemmille raskaudesta jo ennen kuin tiesimme sitä tuulimunaksi. Puhuimme tietysti myös heidän kanssaan asiasta, mutta täytyy sanoa, että parhaan tuen olen saanut ihmiseltä, joka on itse kokenut vastaavaa. Hän ymmärtää aivan eritavalla tuskamme kuin edes omat vanhemmat...tai sitten se on heillekin niin arka asia, ettei siitä kauheesti puhuta. En tiiä...
Aika parantaa haavat!! Sure rauhassa niin kauan kuin tuntuu siltä. Jotkut toipuu nopeammin- toiset hitaammin. Kiire ei ole mihinkään. Jutelkaa yhdessä miehiesi kanssa...hänelläkin voi olla ja varmasti onkin paha olla, vaikkei sitä näyttäisikään. Ja paskaltahan se aika pitkään tuntuu teistä molemmista!! Tsemppiä!
Meillä tuulimuna todettiin 13 0,
kaavinta tehtiin 13 1.
Edes fyysinen kipu ei tehnyt,
niin kipeää kun vertasi siihen menetyksen kipuun.
Vauvaa oli meillä yritetty 10kk,
ja kun tulin raskaaksi onnea kesti sitten
noin lyhyen aikaa.
Vieläkin asia kirpaisee mieltä,
varsinkin kun katsoo parhaan ystävän kasvaa
mahaa ja onnea vierestä.
Heillä laskettuaika on kuukautta aiemmin
kuin meillä olisi ollut.
Välillä tuntuu että hajoaa juuri nyt,
mutta aina on vain pakko väkisin kannatella
itseään pystyssä.
Katkeruuskin on yksi uusi piirre minussa,
mutta olen en tähän asti ainakin peitellyt.
Tosin vältän raskaana olevia vieläkin...
Keskenmeno oli minulle ainakin hetkellinen
elämänloppu.
Tsemppiä ja jaksamisia sinne.
Kolmen vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin
ja vajaan vuoden kuluttua aloimme ajatella lapsen hankkimista.
Tulinkin heti ensi yrittämällä raskaaksi,
ja olimme onnemme kukkuloilla;
meillä oli tilava asunto, ja mollemiilla vakituinen työpaikka.
Sitten vaan aloin vuotamaan, ja sairaalassa ultrassa todettiin tyhjä sikiöpussi, siis kyseessä oli tuulimunaraskaus.
Olin niin murtunut, ettei kukaan voi ymmärtää!
Uutta raskaaksitulemista piti odottaa pari kolme kuukautta - se aika tuntui ikuisuudelta!!!
No, sitten kun oli "lupa", teimme taas parhaamme, ja ensi yrittämällä tulin jälleen raskaaksi.
Raskaudesta em e puhuneet kenellekään, ennen kuin saimme varmuuden, että vatsassani todellakin sykkii pieni sydän :)
Raskus meni loistavasti, ja saimme
ihanan tyttären
Meillä todettiin tuulimunaraskaus rv 10 0. Toinen keskenmeno.. Ja toteamisesta viikon päästä tehtiin kaavinta, josta on nyt kulunut viikko. Pelottaa vaan kamalasti, sillä minulla on ollut melkoisia kipuja siitä lähtien. Mitään muita tulehduksen merkkejä ei ole kuin tuo repivä kipu, joka tuntuu koko alavatsassa. Sain varulta kuitenkin antibiootit ettei mitään vaurioita pääsisi tulemaan. Mutta koskahan nuo kivut lakkaa? Onko teillä ollut kipuja ja kauanko ne on kestänyt?
Mutta kuten luin teidän muidenkin kirjoituksista, fyysinen kipu ei ole mitään verrattuna särkyneeseen sydämeen. Mekin odotimme vauvaa todella kovasti ja kerroimme onnessamme tulevasta perheenjäsenestä perheillemme ja parhaille ystävillemme. Oli kamalaa sitten selittää heille ettei meille ole tulossakaan vauvaa. Heistä on kyllä nyt ollut kovasti apua, sillä he jaksavat valaa uskoa ja toivoa minuun. Mutta siltikin on niin masentavaa katsoa kun naapurin vatsa pyöristyy ja perheenjäsenelle on syntymässä vauva. En tiedä tunnetteko te muut kiukkua siitä, että tuo ihana odotus vietiin pois teiltä? Minä tunnen ja välillä olen ihan kohtalostani katkera. Olen kyllä kuullut, että tuska helpottaa ajan kanssa, toivottavasti niin, mutta siltikään en mahda tämänhetkisille tunteilleni mitään.
Mutta toivottavasti te muut jaksatte paremmin ettekä luovuta! Mekään emme luovuta vaan yritämme uudelleen kunhan vain saamme luvan.
mulla oli tm, raskauduin eka kierrosta ja nyt rv 16
voiko olla tuulimuna jos on saatu ihan pientä sikiökaikua? pelkään tuulimunaa kun sikiötä ei näkynyt 6 2 viikon ultrassa :(
Se todettiin 12 rv ultrassa. Hetki oli musertava, Olimme mieheni kanssa ikionnellisia että saamme vauvan ja kaiken piti olla hyvin. Kaikenlisäksi saimme todella tylyä palvelua. kätilö joka ultralla asian totesi,sanoi vain tympeästi " no ei siellä mitään ole".
Minä romahdin, ja sitten kun lääkäri tuli paikalle...katsoi minua joka itkin hysteerisenä, ja tokaisi kätilölle että " en mä viitti tarkistaa sitä, kyllä sä sen osasit varmaan oikein kattoa". Meillä kun oli häät tulossa, kysyivät että haluanko kaavintaan heti vai seuraavana päivänä. Ehdotin että jos seuraavana, niin kommentti oli " voi herranjumala, kyllä sitä pitäisi asiat tärkeysjärjestykseen pistää..mitäs siinä itket, eihän siellä mitään ollut".
Tuli sitten kaavinta jossa vielä tekivät perforation, sain pahan tulehduksen ja makasin häiden alusviikon tipassa siellä kyseisessä sairaalassa.
Vieläkään en ole päässyt asiasta yli, en lapsen menettämisestä enkä tuosta kohtelusta.
Ja tapahtuneesta on jo muutama kuukausi. Aluksi sysäsin koko jutun jonnekkin taka-alalle. Mutta ei siihen kauaa pysty.
Tulee epäonnistumisen tunteita, miksi kaikki muut saavat vauvan, minä en. Onko minussa jotain vikaa?
Vihaa, masentuneisuutta..kaikkea on ollut.
Mutta onneksi mieheni on hienosti seissyt rinnalla ja tukenut. Ollaan keskitytty tekemään mukavia asioita yhdessä,tapaamaan ystäviä. Ja pikkuhiljaa alkaa tuntumaan että elämä voittaa.
En saanut tietää, oliko minulla tuulimunaraskaus vai muu syy. Joka tapauksessa saimme samanlaisen kohtelun: kätilön huono kohtelu, lääkärin sanattomuus ja hermostunut ilme jne. Kaavinnan tein haluni mukaan kotona, kun tiesin aikaisemmilta vuosiltani eri sairasaloilta tämän sairaalan hoidon laadun. Jäin tosiaan miettimään syytä, enkä ole saanut sitä tietää vieläkään (vajaa vuosi).
Ota rohkeasti yhteyttä osastonhoitajaan ja ylilääkäriin, sillä potilasoikeudet ja alan ammattietiikka ovat aina kehitettäviä asioita!
Sain raskausviikolla 10 tietää että vauvani oli kuollut vk 6. Lääkäri vain totesi että tälläistä tapahtuu ja elämä jatkuu. Elämä tosiaan jatkuu mutta ei enää samanlaisena.Kaksi päivää tiedon jälkeen en osannut muuta kuin itkeä. Ja nyt kolmen viikon jälkeenkin tuntuu edelleen pahalta. Välillä edelleen itketään eikä se meinaa loppua.
Onneksi sinä olet kertonut muillekin asiasta sillä minä tein sen virheen että kerroin vain miehelleni ja muutamalle kaverille ja he sanovat että uutta perään. Ja pahalta tuntuu kun siskoni jaksaa aina vitsailla vauvoista, mutta kertoa en heille voi. Koko ajan uutta yritetään, mutta ei toinen raskaus koskaan tule peittämään ekan menetystä. Ja aina elää pelko että jos seuraavakin menee....
Mutta kaikkea hyvää teille ja olen pahoillani surunne vuoksi.
Minulla alkoi runsas vuoto rv 10 0 ja päivystyksen ultrassa todettiin tuulimunaraskaus. Se hetki, kun vessassa huomasi runsaasti verta oli musertava. Paljon rankempaa oli kyllä kuulla, että kohdusta löytyi kaikki muu oleellinen paitsi se sikiö.
Mulle piti tehdä tyhjennys lääkkeillä, mutta alkoi sitten spontaanisti tyhjentymään seuraavana päivänä. Kärsin kovista kivuista, niin fyysisistä kuin henkisistä. Nyt kun tuosta on kulunut reilu viikko alkaa helpottaa. Toivoisi, että tämä vuoto loppuisi ja pääsisi yrittämään uudelleen.
Olimme ehtineet kertoa jo monelle ystävälle ja vanhemmillemme. Olemme saaneet hyvin tukea surussamme/pettymyksessämme, mutta on muutama todella typeräkin kommentti tullut. Parasta tukea saa toisilta saman kokeneilta.
Vaikka meillä ei koskaan ollutkaan vauvaa, niin kyllä me koemme kuin olisimme menettäneet. Ainakin meidän sydämissämme meille oli tulossa vauva.
Oikein paljon voimia kaikille saman kokeneille.
Minulla alkoi rv12 vuoto ja sairaalassa totesivat kohdun olevan tyhjä. Seuraavana päivänä tyhjennykseen. Sairaalassa meni koko päivä. lääkkeellinen tyhjennys.. Kamalat kivut ja tuskallista luopua ajtuksesta että mitään vauvaa ei tulekaan. Nyt kotona sairaslomalla. Täytyy vain toivoa että tyhjenisi kokonaan ja pääsisi uutta yrittämään. Ensi kerralla sitten yksityiselle ultraan rv7 niin ei tarvitse odotella niin pitkään jos taas tuulimuna... Jaksamista sinulle!
alkuraskauden ultrassa 8 1 että kyseessä on tuulimuna raskaus ja seuraavana päivänä sairaalan jossa aloiteltiin tyhjennys. Emme uskaltaneet monellakkaan kertoa, koska takana kaksi keskenmenoa. Joka kerta tuntuu yhtä pahalta. Enkä enään jaksa uskoa onnistuneeseen raskauteen. Onneksi meillä on yksi lapsi, joka sekin oli kovan työn takana. Nyt tuosta tuulimunan tietoon tulosta on kulunut viikko, ja tämä viikko on mennyt itkien.
Tuulimuna todettiin toissapäivänä ja nyt odottelen tyhjentymistä. Yksi km jo takana joten itketty on varmasti saavillinen. Lääkäri sanoi minulle että tulimunassa on se positiivinen puoli että munasolu hedelmöittyy, joku geenivirhe vain on pysäyttänyt kasvun. Eli seuraavan raskauden mahikset on ihan yhtä hyvät kun kenellä muulla vaan. Tsemppiä ja jaksamista, kyllä me tästä vielä noustaan, eikö vain?=)
Kuukausi sitten todettiin np-ultrassa tyhjä kohtu vkolla 13 3. Se oli kaikin puolin musertavaa, eka ja todella toivottu raskaus, jota oli edeltänyt monen kuukauden yritys. Ja kun viikkojakin oli kasassa noin monta uskoi jo, ettei enää mitään tapahdu. Kahden päivän päästä oli kaavinta ja nyt odotellaan ekoja kuukautisia, jotta pääsis yrittää uudestaan.
Kaikkein pahinta on, että lähipiirissä kaikilla raskaudet sujuneet/sujuvat mallikkaasti, joten vastaavia kokemuksia ei löydy, mutta typeriä kommentteja senkin edestä.
Asian on kyllä jo hyväksynyt, mutta suru ei lakkaa. Vieläkin itkettää jos ei ihan päivittäin niin monta kertaa viikossa. Äitiyteen ehti valmistua jo henkisesti että fyysisesti. Tein jo vaatekaappiinkin tilaa vauvanvaatteille. Nyt siellä ammottaa tyhjät hyllyt (tyhjät kuten kohtu...). Ajatuksissa oltiin miehen kanssa jo vahvasti kolmistaan, nyt ollaan taas kahdestaan. Mutta jos mahdollista niin entistä läheisempinä.
Tuulimunaraskaus keskeytettiin kaavinnalla viikko sitten. Meillä on jo kaksi lasta, joten yritin olla hyvin järkevä ja rauhallinen. Sille vain ei voi mitään, että ehti kuukauden päivät (tiedon tuulimunasta sain viikolla 10) suunnitella tulevaisuuttaan vauvan kanssa. Kohdussa ei ollut mitään, mutta unelma kuoli. Kaiken järkevyyden keskellä olo on masentunut ja typerä. Kadehdin kaikkia raskaana olevia, inhoan ruumistani, tunnen olevani epäonnistunut. Saan outoja ihottumia ja päätä särkee jatkuvasti. Tuntuu raskaalta jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta juuri mitäänhän ei tapahtunut...
Minulla on kaksi lasta, joten on helppoa (yrittää) olla järkevä. Silti tämä on vaikeaa. On tietysti hyviäkin puolia: ymmärrän, miten onnellinen olen, kun minulla on nuo kaksi lasta. Silti en jaksaisi olla heidän kanssaan. Haluaisin mennä peiton alle ja nukkua viikkoja.
Ensimmäinen tuulimunaraskauteni oli viikolla 11. Sain sairaalassa tosi huonon kohtelun. Lapsemme olisi ollut ensimmäinen. Aloin vuotaa yövuorossa mutta tein vuoroni kunniallisesti loppuun ja vasta aamulla menin lääkärin vastaanotolle. Minua ei huolittu sairaalaan vaan vasta seuraavana käskettiin tulla kaavintaan. Kaavinnan jälkeen sanottiin, että turha toimenpide - ei siellä mitään ollut. Pääsin kuitenkin asiasta yli kuin hevosenloikkaus (niinkuin eräs ennustajaeukko oli minulle nuorena tyttönä sanonut pääseväni vaikeista asioista yli). Ylipääsemiseen vaikutti luonnollisesti se, että tulin pian uudelleen raskaaksi ja raskaus sujui kuin kirjoissa. Samoin seuraava raskaus. Toisen keskenmenoni sain viikolla 9. Tuolloin vuosin noin puolitoista viikkoa. En mennyt lääkäriin koko aikana, ettei tarvitse turhaan vaivautua kaapimaan. Näin uhmakkaasti ajattelin - olisi voinut tulla mitä tahansa komplikaatioita - en suosittele. Tulin kuitenkin jälleen pian raskaaksi ja kaikki sujui hyvin kuin myös viimeisellä kerralla. 2 tyttöä ja 2 poikaa - terveitä ovat olleet kaikki - on nyt sitten aikuistumassa - osa jo muuttanut pois kotoakin. Onnellinen olen noista riiviöistä ollut mutta aika-ajoin muistuu tuulimunaraskauksien lasketut ajat mieleen. Ajattelen vain, että eipä minulla olisi JUURI NÄITÄ ihania tyttöjäni, jos näin ei olisi käynyt. Keskenmenot olivat ennen kuin tyttöraskaudet alkoivat. Olen päässyt asioiden yli kuin hevosenloikkaus...Ja siksipä tyttöni taitavatkin olla hevoshulluja...
Tuota itsellä taisi tulla km ja vasta sen tullessa tajusin, että ehkäisy oli pettänyt. En mennyt lääkäriin, koska pelkäsin ja ajattelin, että "luonto puhdistaa". Se mikä ei sisälle kuulu, valuu pois ja vuotoa kesti toista viikkoa.