Olin vuodenvaihteessa nettitreffeillä taas pitkästä aikaa. Ne meni ihan hyvin ja aattelin että nainen haluaisi nähdä myöhemmin uudelleen, ainakin tämä sanoi niin. Aattelin sitten että ehkäpä tämä ikuinen yksinolo vihdoin päättyisi. No, turha oli toive vaikkei mitään ongelmia itse tilanteessa ollutkaan. Eipä ole kuullut naisesta mitään joten pitää jatkaa eteenpäin. (Nainen oli kylläkin eronnut joten ei taida miesrintamalla näyttää hyvältä jatkossakaan jos harkintakyky on tuota luokkaa, ilmoitti valteikseen rehellisyyden jota ei nyt tunnukaan löytyvän).
Mutta se siitä alustuksesta. Tänään olen käynyt töissä ja kaupassa joten periaatteessa kaikki on ihan okei. Meinasin taas alkaa surkuttelemaan tilannetta yksikseni mutta onneksi nyt kuitenkin huomasin ettei siitä ole mitään hyötyä. Iloinen en ole mutta jos rupean niiskuttamaan ja valittamaan niin ei asiani ainakaan parane. Päinvastoin, siitä on vain seurauksena vieläkin huonompi olo. Ja silloin ei ainakaan mitkään asiat onnistu, olen kokenut sen niin monta kertaa eikä siitä ole ollut mitään hyötyä.
Mutta se siitä alustuksesta. Tänään olen käynyt töissä ja kaupassa joten periaatteessa kaikki on ihan okei. Meinasin taas alkaa surkuttelemaan tilannetta yksikseni mutta onneksi nyt kuitenkin huomasin ettei siitä ole mitään hyötyä. Iloinen en ole mutta jos rupean niiskuttamaan ja valittamaan niin ei asiani ainakaan parane. Päinvastoin, siitä on vain seurauksena vieläkin huonompi olo. Ja silloin ei ainakaan mitkään asiat onnistu, olen kokenut sen niin monta kertaa eikä siitä ole ollut mitään hyötyä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kehtaisi sanoa,ja loukata toista,mikäli ei halua enään tavata.
Onhan se tuolleenkin. Toisaalta taitaa se olla silleenkin että monet keksivät itselleen ominaisuuksia joita he eivät omaa. Sehän on ihan tyypillistä liioitella hyviä ominaisuuksia ja taas alentaa huonoja.
sullekin vielä löytyy, jos haluat. Ei vika ole välttämättä ollenkaan sinussa, jos ei kemiat kohtaa. Nauti sillä aikaa elämän muista asioista, kuten olet tehnytkin! Kyllä se siitä!
Minä olen kolmikymppinen homomies, ja en ole omaa kultaani vielä löytänyt. Tuntuu, että homppelilla se (hyvän) kamun löytäminen on tosi vaikeeta, jos ei tyydy pelkkään yhden illan "hoitoon". Mutta pidän edelleen toivoa yllä: kyllä se oikea mullekin vielä löytyy. (Ja varasuunnitelma: jos ei löydykään, niin sitten minut kai on tarkotettu elämään yksin. Ei se maailma siihenkään varmaan kaadu?)
Yritänkin siksi välttää surkuttelua koska se ei auta yhtään. Uskon kyllä että kun tarpeeksi haluaa jotakin asiaa niin asiat lopulta menevät hyvin. Tai ainakin niin on hyvin usein mennyt, miksei sitten tässäkin asiassa?
Haha. Toi on kyl yleistä että sanotaan omiksi ominaisuuksi rehellisyys, luotettava jne. mutta eipä niitä ominaisuuksia ole todellisuudessa kuin varsin harvoilla.
Turha on surra menetettyjä asioita. Parempi keskittyä muihin asioihin.