Rikollisuus?

Epäileväinen

Olen kuullut paljon kauhutarinoita Espanjasta.

Esim. Keskellä päivää ryöstöjä, autoon tunkeutumista punaisissa valoissa, yms.

Mietin vaan, että onko Espanjan maaseutu ihan turvallinen matkakohde autolla lähtiessä jos pitää järjen päässä?

Catalonian ja Pohjois-Espanjan alueet eritoten kiinnostavat.

21

2201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1985

      Omalla autolla olemme käyneet Espanjassa 15 kertaa ja useita kertoja liikkuneet vuokratulla.
      Mitään ei ole tapahtunut.
      Andorra, Katalonia, rannikkoa myöten Gibralttarille, Granada, Toledo, Quenca ym. sisämaassa.

      Turistiseutuja lukuunottamatta porukka on ylpeää rehellisyydestään.
      Tietysti majoittuessamme tyhjensin takakontin näyttävästi enkä jättänyt auton sisälle mitään.
      Espanjassa nuo reisut ja vuodet ovat olleet täysin harmittomia.

      Varsovassa on autoomme yritetty murtautua hotellin valaistulla pysäköintipaikalla.
      Unkarissa tuttavamme järjesti erikoispaikan sille.
      Amsterdamissa murtauduttiin ensimmäisenä yönä.
      Virossa ajatettiin majapaikkamme ikkunan alle.

      Näistä kokemuksista voisi päätellä jotain.
      mutta koskaanhan ei tiedä!?

    • on!!

      maaseudula on turvallista, esim Madridissa aamuruuhkassa on kuulema ryostetty liikennevaloissa, eli jos on yksinainen kuski, viilletaan auton kylkeen jotta kuski poistuisi autosta...
      Eli maalaisjarjella: mitaan ei saa jattaa auton sisalle nakyville eika mielellaan perakonttiinkaan paljoa. Jos on enemman kuin yksi matkustaja, tuskin tulee ongelmia. Sama patee jalan kulkiessa, kassista kiinni ja rahoja ei saa levitella.
      Matkaan vain, pohjoinen on hienoa seutua, ystavallisia ihmisia, ja autolla nakee muitakin kun tyypillisia turistialueita!!

    • Espanyola

      Älä suotta huoli: Espanja on turvallinen maa. Ulkomaalaisena tietysti missä tahansa kannattaa olla varovainen, ja Espanjassa varovainen kannattaa olla niillä alueilla, jotka ovat turistien suurimmassa suosiossa, eli tärkeimmät turistikeskukset ja suurkaupunkien tärkeimmät nähtävyydet, mutta noihin suurkaupunkien nähtävyyksiin ei yleensäkään kannata mennä autolla, sillä parkkipaikkoja ei löydy kuitenkaan; metrossa päiväsaikaan on turvallista, ja ryöstetyksi tulemisen voi välttää pitämällä omaisuudestaan huolta, eli ei kannata laittaa isoa lompakkoa takataskuun tai laittaa käsilaukkua penkille tai tuolin selkänojalle.

      Maanteillä liikkuminen on turvallista, paitsi Costa del Solille johtavilla teillä, ja erityisesti ulkomaalaisin rekisterikilvin varustetussa autossa. (Jos joku tuolla reitillä viittoo pysähtymään, ei kannata välttämättä pysähtyä, ellei kyseessä ole poliisi.) - Tietysti espanjalainen ajotyyli on aika huoletonta, eli vedetään tyynesti 160 km/h 80 km/h-rajoitusalueella, joten liikenteen suhteen kannattaa olla hieman "varuillaan", mutta muutoin ei kannata pelätä. Espanjalaiset ovat ystävällistä kansaa, ja katalaanit myös.

      • madrileña

        hehe, niin kun katalaanithan ei ole espanjalaisia, vai?
        Olisiko sama asia: "Espanjalaiset on ystavallista kansaa, ja andaluusialaiset/ madridilaiset/ galicialaiset/ jne. myos"
        Cataluña es Europa y el resto de la península es norte de africa...


    • Costacrime

      Vanha keskustelu mutta annanpa kuitenkin mielipiteeni. Kiertelimme Costa Blancaa kolme viikkoa tänä kesänä ja kuljimme ihan julkisilla kulkupeleillä nähdäksemme paikallista elämää. Tuli nähtyä Barcelona, Denia, Valencia, Tarracona, Calpe ja Benissa.
      Saimme kohtalaisen huonoa asiakaspalvelua monissa paikoissa. Lipukassoilla oltiin ynseitä ja lyhytsanaisia. Kaikki tieto piti kiskoa irti. Taksit yrittivät antaa vastarahat väärin. Ravintoloissa huijattiin hinnoilla. Jos ei älynnyt kysyä paljonko olut maksaa niin se saattoi maksaa 11€ loppulaskussa.
      Barcelonassa metrossa meidät toppasi siviiliasuinen poliisi ja vaati passeja nähtäväksi. Meidät oli kuulemma yritetty ryöstää metrossa kameroiden mukaan. Vaadimme uniformuisia poliiseja paikalle ja he tulivatkin autolla kun menimme kadulle asioita selvittelemään. Jouduimme antamaan tietojamme poliisille. Soitimme välittömästi konsulaattiin ja sieltä sanottiin että poliisit eivät yleensä kysy passeja mutta tällä kertaa he saattoivat epäillä meitä joksikin toisiksi koska Barcelonassa liikkuu turisteiksi tekeytyviä taskuvarkaita.
      Kyllä jäi Espanjasta paskan maku eikä huvita kyllä nähdä tuon enempää. Sääli sillä Espanjan vanhat kaupungit ovat todellisia nähtävyyksiä ja Velencian kaupunki on todella upea. Rikollisuus ja huono asiakaspalvelu pilaa kaiken.

      • jäitä hattuun

        Emme ole moista kokeneet, mutta asumme siellä tietysti osan vuodesta vasta vuodesta 1997 alkaen, joten kokemuksia on tietysti liian vähän. Kaikenlaisia kauhutarinoita on kuultu, jotka ovat tietysti kertyneet monelta ihmisiltä vuosikymmennien aikana ja kerrottaan niin kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. On se siten jännittävä se elämä ulkomailla.

        Tietysti, jos alkeellisetkin turvallisuusennakoinnit jätettään tekemättä, joka voi luullaa, että tuo on sopiva kohde. Mutta emme näet ole sinisilmäisikään.


    • reality

      Costacrime:lle

      >> Saimme kohtalaisen huonoa asiakaspalvelua monissa paikoissa. Lipukassoilla oltiin ynseitä ja lyhytsanaisia. Kaikki tieto piti kiskoa irti.

      Mitä oikein kuvittelet miljoonien solkenaan valuvien turiistien kohdemaista kuten Espanja, Ranska ja Italia jne. Kuvitteletko todellakin, että aamusta iltaa tuota kirjavaa turistimassaa palvelevat vielä jaksaisivat ottaa vastaan kuin ystäviään yksityiskodissa?

      Että piti oikein lypsää tietoja? Kuvitteletko, että asiakspalvelijoilla on kristallipallo arvatakseen mitä kukin eteensä tupsahtanut turisti kaipaa ja koettaa paapoa heitä kuin sairaanhoitaja?

      Myös varkauksia ja huijauksia (jopa huumaamisia keskellä kirkasta päivää yleisellä terssilla, tämäkin tuli esille eräässä piilokamera dokumentissa Barcelonasa) on kaikkialla ja varsinkin alueilla joissa liikkuu suuet turistimassat. Hieman realismia ja todellisuuteen varautumista naiviuden sijaan ei olisi pahitteeksi.

      Toisaalta eri maissa on erilainen mentaliteetti ja mm. Ranskassa riskeeraisit saada vastaavia kokemuksia.

      Älykäs matkailija ottaa maailman todellisuuden huomioon ja muutenkin liikkuessaan koettaa sulautua massaan mahdollisuuksien mukaan habitukseltaan (turistilookin sijaan) kuin työmatkaa ja vapaapäivää viettävä paikallinen.

      Metron tilanne kertoo teidä ilmeisestikin olleen esimerkillisen (naivin) turitin näköisiä tai muuten laiminlyöneen perusmoodit varkaiden varalle ja ideaali kohde ammattimaisille taskuvarkaille joita siellä on paljon.

      Turistien, myös sinun ja paikallisten suojaksi metroissa ja kaduilla on tietyillä alueilla on harjaantuneita siviilipoliiseja aamusta iltaan. Tuonkin asian onnistuit kääntämään aivan ylösalaisin negatiiviseksi.

      Elämässä tahtoo olla niin, että useinkin saa mitä tilaa. Kirjoituksesi asennemaailma antaa ymmärtää näin myös käyneen. Oliisko ain akatsoa myös sinne omaan piliin?

      Ps. Sorry, suortuinhieman provosoitumaan osoittamasi asennemaailman vuoksi.

    • keskivertoäly

      -----Älykäs matkailija ottaa maailman todellisuuden huomioon ja muutenkin liikkuessaan koettaa sulautua massaan mahdollisuuksien mukaan habitukseltaan (turistilookin sijaan) kuin työmatkaa ja vapaapäivää viettävä paikallinen.----

      Entäpä, jos ei näytä hiukkaakaan paikalliselta?

      Tottakai turisti erottuu katukuvasta. Ottaa joskus kameran esiin napatakseen kuvan, katsoo karttaa jne. Se ei vielä tee turistista umpityhmää, ettei näytä paikalliselta.

    • reality

      >> Entäpä, jos ei näytä hiukkaakaan paikalliselta?

      Kosmopoliiteissa kaupiungeissa ei voi tietää kuka asuu paikan päällä ja kuka ei.

      Matkailija voi habituksensa paikalliseen kulttuuriin mahdollisuuksien mukaan soveltamalla ja käytöksellään antaa mileikuvan paikanpäällä asuvalta.

      Sitten on ne lukemattomat tyypilliset turisti-lookin ja käytöksen omaavat, jotka erottuvat sellaisina jo kaukaa.

      Ps. Itse olen aikoinaan tehnyt paljon suhteellisen ei tavaomaisikain kestoltaan melko pitkiäkin reissuja yksin matkaten (ei turisti-valmispaketteja). Olen aina koettanut mahdollisuuksien mukaan sovittaa habitukseni paikalliseen arkeen sulautuvaksi. Aikoinaan 80-luvun alussa soloreisussa (junalla Euroopan halki) ja sitten mm. etelä-Turkissa se toki oli hieman vaikeaa...

      Aikanaan paperikartta-aikaan taitoin sen aina valmiiksi alueelta jolla liikuin (eli noin A4:n kokoinen sivu esillä), pidin sen piilossa ja katsoin sitä vain taravittaessa ja senkin toteutin mahdolliismman diskreetolla tavalla. Hieman riskialttiimissa paikoissa tai kortteleissa tein sen porttikongeissa.

      Pidin usein tummia kaupunkityyppisiä vaatteita, tummat farkut ja viileämpään aikaan jokin tumma takki tai neule. Jos reppu, niin sekin yksivärinen tumma (yleensä musta) ja asusteisiin sulautuva ja hyvin pieni malli. Isompi veska aina jonnekin säilytykseen, kuten rautatieasemien lokeroihin. Kamera (järkkäri aikoinaan) aina piilossa ja esille vain käyttöä varten. Piilotaskuja asusteissa mm. Visalle ja aikoinaan eri valutoille ja matkashekeille (Eurooppaa ja sen ulkopuolelle samalla reisuulla kierrellessä tuli valmistautua) ja vain päivän aikana tarvitava käteinen peininä seteleinä eri taskuissa. Ei koskaan lompakon levittelyä, esille ottamista näkyvästi jne. ...

      Vuosien aikaan joitakin vakavahkoja läheltä piti tilanteita varotoimista huolimatta sattui, mutta reissut, kellonajat ja paikat huomioiden kuulunee kuvaan.

    • yksi.kahvi.porfavor
      • blogspot.fi.kopio

        Viides matkavuotemme alkoi lokakuussa. Ikäviä kokemuksia tai vaaratilanteita ei ole juuri tullut vastaan, vaikka olemme olleet Brasiliassa favelassa, Etelä-Afrikassa slummeissa, Balilla pommi-iskujen aikaan, Thaimaassa vallankaappauksessa ja Venäjällä miliisi-mafian hyppyytettävänä.
        Kun sitten matkustimme Euroopassa Alicanteen, meidät ryöstettiin.
        Suomalaisten suosima Espanja osoittautui maailman vaarallisimmaksi maaksi.

        Olimme käyneet aiemmin Madridissa ja Andaluciassa ja saaneet molemmissa huonoa asiakaspalvelua ja töykeää kohtelua.
        Espanjalaiset ovat ilmeisen kyllästyneitä matkailijoihin.

        Tarina jatkuu: http://kirjatohtori.blogspot.fi/2008/11/espanja-on-maailman-vaarallisin-maa.html


      • CarrerJ.Costa
        blogspot.fi.kopio kirjoitti:

        Viides matkavuotemme alkoi lokakuussa. Ikäviä kokemuksia tai vaaratilanteita ei ole juuri tullut vastaan, vaikka olemme olleet Brasiliassa favelassa, Etelä-Afrikassa slummeissa, Balilla pommi-iskujen aikaan, Thaimaassa vallankaappauksessa ja Venäjällä miliisi-mafian hyppyytettävänä.
        Kun sitten matkustimme Euroopassa Alicanteen, meidät ryöstettiin.
        Suomalaisten suosima Espanja osoittautui maailman vaarallisimmaksi maaksi.

        Olimme käyneet aiemmin Madridissa ja Andaluciassa ja saaneet molemmissa huonoa asiakaspalvelua ja töykeää kohtelua.
        Espanjalaiset ovat ilmeisen kyllästyneitä matkailijoihin.

        Tarina jatkuu: http://kirjatohtori.blogspot.fi/2008/11/espanja-on-maailman-vaarallisin-maa.html

        Espanjassa ryöstöjä tekevät ovat jokseenkin täysin pohjoisafrikkalaista roskaväkeä.


    • MatkallaMyös

      Ja höpön höpö. Jaksaako joku kaivaa jotain olematonta?
      Syy?
      Blogi vuodelta 2008. Herranjestas sentään.
      Turha lietsoa mitään. Aina pitää olla varovainen, vaikka Helsingissä.

    • 29v

      Muutama kirjoitus koskee asiakaspalvelua.

      Varmin keino saada ynseää kohtelua on jonossa etuilu ja suoraan englannin tarjoaminen! Olen ollut lukuisia kertoja tuollaisissa tilanteissa. Useimmiten asialla englantilaiset mutta kyllä suomalaisetkin osaavat.
      Ja sitten valitetaan.

      Jos tervehtii espanjaksi ja on opetellut sanomaan, että olen pahoillani etten osaa espanjaa, voimmeko käyttää englantia niin kohtelu on aivan toista kuin suoraan enkun tarjovalla.
      Eivätkä likimainkaan kaikki, varsinkaan vanhemmat, osaa sitä enkkua mutta peli on avattu kuitenkin oikein.

      Tässä kuussa tulee 30 vuotta siitä kun ostimme asuntomme Torreviejasta. Meihin ei ole kohdistunut yhtään ainutta rikosta tai sellaisen yritystäkään.
      Perjantain markkinoilla olemme nähneet yhden käsilaukkuryöstön. Tai oikeastaan ryöstön välittömän jälkimainingin kun nuori kundi spurttasi laukun kanssa myyntikojujen välistä pakoon.

    • irma9

      Vuodesta 1967 vieraillut Espanjan eri kohteissa, myös saarilla, eikä koskaan ole ryöstetty tai uhkailtu. Aina olemme saaneet ystävällistä palvelua. Ruokapaikassa, kun mietimme, mitä otamme, niin omistaja ystävällisesti näytti, että ota sinä tuo annos ja toinen ottaa toisen annoksen ja sitten voitte vaihtaa. Onnistuisiko Suomessa, jossa pitsan puolittaminenkin maksaa.

    • Olee-olee
    • LomastaNauttien

      Aurinkorannikolla olen vieraillut turistina syksyisin ja keväisin nyt jo usean kerran.
      Kerrallaan viikko, pari. Mitään poikkiteloista, rikollista ei minun kohdalle ole sattunut.
      Oletan, että suurelle osalle juuri näin?

      EN kyllä ole juovuspäissäni, tajuttomassa tilassa, kierrellyt kahviloita ja samoin markkinoilla yms. olen tavaroistani pitänyt huolta. "Järki käteen".

      Ihan sama juttu, kuin jos lähtisi Helsingissä käymään. Terveellä maalaisjärjellä ja hyvällä asenteella pärjää. Aina voi sattua jotain. Myös kotimaassa. Varovainen pitää olla, mutta sillä nyt ei kannata lomaansa pilata. (koputetaan puuta)

      Ainoa paikka, jossa edes huijatuksi tulemisen tunne on tullut useaan otteeseen on autonvuokraus. Sanoisimpa, että monen yhtiön käytös on melkein rikollisuuteen viittaavaa. Tietysti on toisenlaisiakin mielipiteitä.

      Nyt sekin tunne on tiessään, kun käytän suomenkielistä, oletettavasti hieman "arvokkaampaa" liikettä. No siitä rauhallisesta olotilasta maksan mielelläni.

      Lomia odotellessa..

    • ehkäpä.syy.tämä

      (Espanjasi.com )
      Espanja on Euroopan kärkimaita erilaisten huumaavien aineiden käyttötilastoissa.

      • rikollisuudesta

        Tuskinpa tavallisen työtätekevän palkka riittää huumeisiin, joten....

        Lainaus Turun Sanomista:
        "Huumetakavarikoista näkee uutisia Espanjan lehdissä lähes viikoittain.
        Kansainväliset huumeraportit kertovat, että Espanja ja hieman vähemmässä määrin myös Portugali muodostavat todellisen huumeiden portin Euroopan maaperälle."


      • dios

        Niin on Suomikin,on muotia vetää kamaa ja olla pönttö sekaisin,Espanja kulkumaa Etelä Amerikan huumekartelleille.


    • dios

      Opetelkaa espanjaa,palvelu paranee heti ,jengi on patalaiskaa opettelemaa kieltä,se auttaa paljonkin,minua ei ole ryöstetty missään,kiitos Luojan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      157
      27800
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      202
      17737
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      352
      9290
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6358
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4153
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3771
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      24
      1797
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1467
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1225
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      50
      1164
    Aihe