Moi! Olen ihmetellyt isäni outoa käytöstä ja ajatellut, että hänellä olisi narsismi. Hän on entinen alkoholisti ja olen lukenut että entisillä alkoholisteilla olisi narsistisia piirteitä. Ovatko nämä teidän mielestä niitä?
Isäni on aina oikeassa ja pitää siitä kun häntä kehutaan. Muut eivät osaa mitään eikä kehu muita jos osaa vaan löytää aina jotain virheitä. Esimerkiksi niin naurettavasta asiasta hän raivoaa, että jos ajaa auton parkkiin niin hänen mielestään se ei ole kunnossa ja alkaa huutamaan aivan uskomattomasti. Ja jos hänelle sanoo takaisin hän suuttuu ja alkaa mököttämään.
Myös jos hänen tahtonsa vastaisesti tehdään hän suuttuu todella pienestä sanomisesta vastaan, sanoo "MÄ EN SITTEN AUTA TEITÄ YHTÄÄN" lähtee pois ja mököttää.
Jos hänelle sanoo jotain vastaan niin hän uhkaa lähtevänsä menemään tai katoaa eikä sano mitään. Myös hän pettää äitiä ja ei pysty kertomaan siitä suoraan minulle vaikka kysyn että kuka se nainen on. Hän vain sanoo: Se on yksi tuttu vaikka olen mielestäni täysin sanonut että hän äiti sanoi että petät häntä.
Hän ei siis koskaan myönnä tehneensä virhettä vaan hiljenee kun pitäisi sanoa, joo mä rikoin sen. Hän ei ikinä myönnä mitään mitä hän on tehnyt. Tai sanoo sen äärimmäisen aggressiivisesti.
Onko tämä mielestänne narsismia, sillä mielestäni on ja äitini vain sanoo että "joo on se narsismia" mutta jättää asian siihen. Mitä mielestänne pitäisi tehdä? Tämän asian tekee vaikeaksi sen, että tämä on niin arkista ollut minulle lapsuudesta asti, että en tiedä onko tämä jotenkin epänormaalia, mutta olen tarkkailemalla tullut siihen päätökseen. Mihin otan yhteyttä?
Isäni on aina oikeassa ja pitää siitä kun häntä kehutaan. Muut eivät osaa mitään eikä kehu muita jos osaa vaan löytää aina jotain virheitä. Esimerkiksi niin naurettavasta asiasta hän raivoaa, että jos ajaa auton parkkiin niin hänen mielestään se ei ole kunnossa ja alkaa huutamaan aivan uskomattomasti. Ja jos hänelle sanoo takaisin hän suuttuu ja alkaa mököttämään.
Myös jos hänen tahtonsa vastaisesti tehdään hän suuttuu todella pienestä sanomisesta vastaan, sanoo "MÄ EN SITTEN AUTA TEITÄ YHTÄÄN" lähtee pois ja mököttää.
Jos hänelle sanoo jotain vastaan niin hän uhkaa lähtevänsä menemään tai katoaa eikä sano mitään. Myös hän pettää äitiä ja ei pysty kertomaan siitä suoraan minulle vaikka kysyn että kuka se nainen on. Hän vain sanoo: Se on yksi tuttu vaikka olen mielestäni täysin sanonut että hän äiti sanoi että petät häntä.
Hän ei siis koskaan myönnä tehneensä virhettä vaan hiljenee kun pitäisi sanoa, joo mä rikoin sen. Hän ei ikinä myönnä mitään mitä hän on tehnyt. Tai sanoo sen äärimmäisen aggressiivisesti.
Onko tämä mielestänne narsismia, sillä mielestäni on ja äitini vain sanoo että "joo on se narsismia" mutta jättää asian siihen. Mitä mielestänne pitäisi tehdä? Tämän asian tekee vaikeaksi sen, että tämä on niin arkista ollut minulle lapsuudesta asti, että en tiedä onko tämä jotenkin epänormaalia, mutta olen tarkkailemalla tullut siihen päätökseen. Mihin otan yhteyttä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä keskustelupalsta käsittelee lääketieteen opiskelua.
Mielenterveysongelmia koskeva palsta löytyy Terveys-osiosta.
Tein ilmoituksen viestistäsi, ylläpito siirtänee sen järkevämpään paikkaan piakkoin.
Tuli mieleen äitini, esimerkkinä kaadan maitoa kahvin sekaan ja se meneekin yli, ja otan nopsaan rätin ja pyynkäsen ennenkuin hän kerkiää näkeen niin siitäkö se huuto nousee että miksi ylipäätään kaadoin yli? miksi?
jos en olisi ottanu luutua niin olisi sanonu että sinä se et osaa muutako sotkea, no jos jätän maito purkin pöydälle 2 nano sekunniksi, niin vastaus kuuluu että meillä ei lämmintä maitoa juoda, että laita se purkki heti jääkaappiin, ja jos laitan sen jääkaappiin niin vastaus on että väärälle hyllylle, ainako hänen pitää näyttää esimerkkiä.
No tuo on kyllä vitun KONTROLLIFRIIKKI ja NARISIJA!!!
(narsistista en tiiä...)
Psykologian piirrelistat ovat tyhjästä temmatut.
"Jos hänelle sanoo jotain vastaan niin hän uhkaa lähtevänsä menemään tai katoaa eikä sano mitään."
On olemassa ihmisiä jotka eivät siedä minkäänlaista kritiikkiä. Joillekin sosiaaliset tilanteet ovat vain tilaisuus saada huomiota ja kehua itsetuntonsa tueksi ja tietysti tilaisuus olla huomion keskipisteessä, mikä on joillekin itseisarvo.
Ilmeisesti isäsi motto on: "Älä kuule sinä, kyllä kuule minä, sillä minä olen minä, tättähäärä, minä tiedän kaiken, osaan kaiken, ymmärrän kaiken, kyllä minä... minä... minä...". Ei sellaisen kanssa voi mitään yhteistyötä tehdä ja miksi pitäisi. Miksi kerjäät hyväksyntää tuollaiselta rasitukselta?
Kyllä narsismi ja alkoholismi liittyvät yhteen. Alkoholisti on mestari manipuloimaan muun perheen leikkimään hänen leikkiään ja tekemään kuten tahtoo.
Jollet tee, olet v-mäinen ja ilkeä, vaikea ihminen. Tosin ainoastaan tämän alkoholistin mielestä.
Marttyyrimainen käytös (viimeksi puhelimessa kuultua: te olette jättäneet minut ihan yksin, mulla ei ole enää ketään muuta kuin sinä) ja siihen perään sitten tyrannimaisesti taas käskyt, mitä minun pitää hänen hyväkseen tehdä (kuten tuoda rahaa, tuoda kaljaa tai ruokaa, kuskata sinne tai tänne, hommata paikka katkolta jne. )
Tämä alkoholistin muun perheen koukutus omaan vointiinsa ja kuulumisiinsa ilmenee minun kohdallani ainakin näin: Puhelin soi, soi ja soi. Puolilta öin, viideltä aamulla, aamukahdeksalta tai ihan koska vaan. Joskus vastaan, useimmiten en. EN jaksa sitä horinaa keskellä yötä, että mikset käy ja mikset sitä ja tätä. Välillä olen jopa useita viikkoja vastaamatta, en vain jaksa, oma mielenterveyshän tässä menee. Sitten koukutus. Kun puhelin ei soikaan viikkoon kahteen, alkaa huoli. Onko jotain tapahtunut? Onko kaikki hyvin, onkohan se putkassa tai sairaalassa tai jopa hengetön? Ja loppu viimeksi itse soittaa ja päätyy taas kuuntelemaan sitä horinaa, jota kolmen promillen humalassa olevan suusta tulee. Tai krapulamorkkis-hourintaa.
Tämän vuodatuksen pointtina oli siis se, että kyllä, alkoholisti on useimmiten myös narsisti, marttyyri sekä tyranni. "Te ette ymmärrä minua, siksi ryyppään." Mestari pyörittämään lähipiiriään oman vointinsa ympärillä.