Moi! Olen ihmetellyt isäni outoa käytöstä ja ajatellut, että hänellä olisi narsismi. Hän on entinen alkoholisti ja olen lukenut että entisillä alkoholisteilla olisi narsistisia piirteitä. Ovatko nämä teidän mielestä niitä?
Isäni on aina oikeassa ja pitää siitä kun häntä kehutaan. Muut eivät osaa mitään eikä kehu muita jos osaa vaan löytää aina jotain virheitä. Esimerkiksi niin naurettavasta asiasta hän raivoaa, että jos ajaa auton parkkiin niin hänen mielestään se ei ole kunnossa ja alkaa huutamaan aivan uskomattomasti. Ja jos hänelle sanoo takaisin hän suuttuu ja alkaa mököttämään.
Myös jos hänen tahtonsa vastaisesti tehdään hän suuttuu todella pienestä sanomisesta vastaan, sanoo "MÄ EN SITTEN AUTA TEITÄ YHTÄÄN" lähtee pois ja mököttää.
Jos hänelle sanoo jotain vastaan niin hän uhkaa lähtevänsä menemään tai katoaa eikä sano mitään. Myös hän pettää äitiä ja ei pysty kertomaan siitä suoraan minulle vaikka kysyn että kuka se nainen on. Hän vain sanoo: Se on yksi tuttu vaikka olen mielestäni täysin sanonut että hän äiti sanoi että petät häntä.
Hän ei siis koskaan myönnä tehneensä virhettä vaan hiljenee kun pitäisi sanoa, joo mä rikoin sen. Hän ei ikinä myönnä mitään mitä hän on tehnyt. Tai sanoo sen äärimmäisen aggressiivisesti.
Onko tämä mielestänne narsismia, sillä mielestäni on ja äitini vain sanoo että "joo on se narsismia" mutta jättää asian siihen. Mitä mielestänne pitäisi tehdä? Tämän asian tekee vaikeaksi sen, että tämä on niin arkista ollut minulle lapsuudesta asti, että en tiedä onko tämä jotenkin epänormaalia, mutta olen tarkkailemalla tullut siihen päätökseen. Mihin otan yhteyttä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
vittuuntuneisuutta ja oman egon pönkittämistä turhilla joutavilla asioilla, anna olla omissa oloissaan ja käske painua hoitoon, toisaalta osaat kai äitillsekin jotain asiasta sanoa ja jutella hänen kanssaan isästäs?
Juuri narsismia tuollainen lapsenomainen käytös on, etsi lääkäri- tai muista kirjoista lisää aiheesta. Kun ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan ja loukkaantuu ja toisten on oltava varpaillaan, että mistä voi puhua, niin se on silkkaa vallan käyttöä. Hän tuskin tiedostaa sairauttaan, se on sisäänkasvanut selviytymiskuvio, jossa hylkäämiskokemukset ovat olleet liian raskaita muinoin. -Mutta se ei oikeuta pahoinpitelemään (henkisestikään) omia lapsia tai puolisoa. Ja tuo, kun ei myönnä virheitään...GRRR! Se on ylikävelyä! Terve ihminen kuuntelee toista vilpittömästi, mutta narsisti osaa sulkea korvansa ja silmänsä toiselta. Raukkamainen tyyppi. -Ja osaa kerätä sääliä marttyyriasenteella. Pohjia myöten epäaito.
http://www.narsistienuhrientuki.info/keskustelu/index.php