olen 21-vuotias nuorimies ja poden selvästi masennusta. On alakuloisuutta, ahdistuneisuutta, mielialan laskua, sekä itsetunnon heikentymistä, sekä ilottomuutta ja pelkoja sosiaalisissa tilanteissa joka ilmenee usein kylmänä hikenä, vapinana ja huimauksena, että jalkojen voimattomuutena. Olen myös alkanut tuntea halua kuolla tekemällä itsemurhan ja jopa suunnitellut moista vaikka tilanne tällähetkellä onkin stabiili. Olen myös yksinäinen ja perhesuhteet on tavallaan aika kylmät eikä ystäviä ole. Lääkäriin olen varannut ajan joka on loppuviikosta, mutta luulen etten osaa ilmaista asiaa oikein hänelle.
Minulla ei myöskään ole minkäänlaista työtä/muuta
missä voisin edes vähän yrittää piristyä.Olen kai niitä jotka ovat tippuneet jo kelkasta.
Minulla ei myöskään ole minkäänlaista työtä/muuta
missä voisin edes vähän yrittää piristyä.Olen kai niitä jotka ovat tippuneet jo kelkasta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ajatuksiasi ja anna se lääkärille jos pelkäät että et osaa ääneen kertoa ongelmistasi. Kirjoittaminen on sitä paitsi terapeuttista ja jäsentää ajatuksia kun näkee ne paperilla. Pyydä lähetettä terapiaan!
pYYDÄ ESIRUKOUSTA ARMO.INFO LÖYTYVISTÄ ESIM. NOKIA MISSIOSTA. AUTTAA ,KANNATTAISI KATSOA MYÖS JEESUSONHERRA.JUKSAA.NET
mihinkään hihhulilahkoihin lähde. Niistä saat iänikuisen vaivan.
Olet nuori iältäsi joten ennusteet ovat hyvät. Oikeanlaisella hoidolla masennuksesta kyllä selviää ja sen kanssa oppii elämään.
Olen varma että saat apua lääkäriltäsi. Joo paperille laitat asiat kotona niin ne tulee selväksi sitten lääkärille. Itse olen kokenut masiksen ei ole helppoa silloin mutta rohkeesti vaan niin asiat järjestyy.Kaikkea hyvää jatkossa
Hei Sinulle aloittaja. Yhdyn kaikkiin edellisiin näkemyksiin; ensin lääkäri- tms. hoitajakäynti on hyväksi ja asioidensa ilmaiseminen, valittaminen, tosiaan. (Myös hengellisyydestä on tosi apu ollut minulle, mutta se tuli sitten vasta, kun olin hieman vanhempi.)
- Sinun iässäsi minä koin just samoin kuin sinä; oli lähinnä ihan hirveää ja koko elämä piti olla edessä. Minäkin tuolloin, just 21-v!, ajattelin, että haluaisin kuolla, kun mitään ja ketään ei ole ja minä olen mahdoton! Kuitenkin, täällä olen palloillut vuosikymmenet sen jälkeen. Sain apua lääkäreiltä, terapeutilta, ystävien kanssa pohtimisesta (samanhenkisten!), lääkityksistä ja ihan tavallisesta elämisestä, kyllä! Yritin myös tehdä asioita, jotka kartuttivat itsetuntoani. Se onnistui jossakin määrin, niin että huonot käsitykset itsestäni kääntyivät parempaan.
Sitten paljon myöhemmin, omasta halustani ja etsikkoaikaan päästyäni, tulin myös uskoon, mikä teki sen, että tunneli ei enää koskaan ollut umpitunneli. Tunnelia kyllä on riitänyt, mutta sen päässä on ollut aina valonreikä! Pidin seinälläni raamatunjaetta "Minä en sinua hylkää enkä jätä", sitä tuijottelin! Saa sanoa, että bimboa, mutta totta se on ollut. - Näin olen jaksanut, vaikkakin monessa mielessä tosi ontuen sekä paljolla yrittämisellä. Sinäkin vaikutat potentiaalisen yrittämään haluavaiselta masennuksesi keskellä. Olen samaa mieltä, että työnteon ääreen pääsy auttaisi Sinua; työelämä tulee ajallaan sinullekin, sillä oletpa hyvässä iässä tulevaan työvoimapulaan nähden. Myöhemmin menet neuvottelemaan työvoimatoimistoon, minä olen nyt vanhempana kokenut, että he ovat tosi ihania ja auttavaisia siellä, hyviä tyyppejä, joiden kanssa jutella. Aikoinaanhan minulla oli onni omistaa työsuhteita koko ajan ja siellä yrittäminen ja pärjääminen rohkaisi elämää kokonaisuudessaan.
Ymmärrän hyvin sinua; sikäli ajatuksesi osuu just oikein, että lähimpiä tarpeitasi on saada selvyyttä, lääkärinapua ja -näkemystä sekä työntekoa ja muuta tukea. Tietty, ystäviä ja tuttavia toivon Sinulle myös kerääntyvän. Samansorttisista ihmisistä on hyvä aloittaa, jos valita voi, sillä yhteinen kieli on - just mahtavaa! Esim. jo täällä palstallakin sen voi kokea, vaikkei edes tiedä ketä me kaikki ihmiset ollaan. Mutta senpä TUNTEE, että samassa veneessä ajellaan.
- Heippa ja johdatuksellista jatkoa Sinulle toivotellen. Annapa vielä kuulua itsestäsi, kun olet sen lääkärireissun tehnyt!
kirjuttaa tuon saman assiin lapulle,minkä kirjutit tänne palstallekkii,anna lappu liäkärille ja sano,jotta mie en jaksa puhhuu nyt-siitä se lukko aukivvaa.Onnea liäkäri-käynnille!!
täysin sama juttu...paitsi mulla kuuluu vielä viina kuvaan, tosin yritän olla nyt ilman sitä:)
Oon saman ikäinen, eikä yhtään kaveria tai työtä..haluisitko rupee kirjottelee ja ehkä jopa
tapaamaan myöhemmin? Itse asun pk-seudulla...etnä sinä?
ettet osaa ilmaista siellä tuntemuksiasi.
Kirjoita laåpulle muutamia synkimpiä ajatuksiasi ja fiiliksiäsi ja anna tarpeen tullen lappunen lääkärille.
Minä tein niin kerran , ja tulin takuulla ymmärretyksi ilman pitkiä puheitakin.
Voimia sinulle! Kaikki selviää vielä!
Älä hyvä mies vielä luovuta! Kyllä sinä sen kelkan kiinni saat, kun pyydät apua itsellesi. Ja jos sattuu niin huono tuuri, että ensimmäisenä kohtaat lääkärin, joka ei ota sinua tosissaan, hae apua toisaalta.
Jos haluat tukea matkallesi, laita minulle postia. Oma pääni pysyy kasassa, kun on hyviä syitä yrittää jaksaa. Muiden murheiden jakaminen on minulle yksi niistä syistä. [email protected]