Putket jäätyi. Lisäeristystä? Kenen piikkiin?

Asun vuonna -88 rakennetussa rivitaloasunnossa, keskimmäinen asunto 3:n asunnon talossa. Eilen kotiin tullessani huomasin, ettei tule vettä. Veden tulosuunnassa naapurilla tuli, toisella puolella naapuri ei ollut kotona. Putket olivat siis jäässä minun kohdaltani.

Putket kulkevat kotelossa ikkunan yläpuolella läpi makuuhuoneen, tuulikaapin (jossa vesimittari) ja toisen makuuhuoneen ja tulevat lopulta saunaan. Saunassa on sähkölämmitys pienellä patterilla ja sisälämpötila oli 20C. Lykkäsin saunan päälle ja parin tunnin päästä tukos aukesi. Näyttäisi sille, että jäätymispiste on saunan katon yläpuolella.

Lisäeristystä siis kaivataan. Aikaisemmin putket eivät ole jäätyneet tässä talossa tai asunnossa. Yhtiön toisessa talossa tätä oli tapahtunut ja nimenomaan saunassa. Vesiputkistohan kuuluu taloyhtiön vastuulle, joten eikö myös sen eristäminen. Käytännössä lisäeristämistä varten on revittävä saunan katto auki. Meneekö tämä homma taloyhtiön vai omaan piikkiin? Kyseessähän on rakenteellinen ongelma.
4996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rakenne virhe,kuuluu taloyhtiölle,jos ei ole tehty aikaisempaa remonttia joten eristeet olis jääneet pois

Äänestä
  • Lämminvesivaraaja on siirretty saunaan lauteiden alle, mutta muuta remonttia putkistoihin liittyen ei ole tietääkseni tehty. Tarvittavat putkimuutokset on tehty kylppärin puoleiselle seinälle katon päälle eli lämpimään nurkkaan. Remontit ovat siis 1. asukkaan tekemiä.

    Ulkoseinän alaosassa kiukaan alla on korvausilmaläpivienti, josta on vedetty putki kiukaan yläpuolelle. Konttasin siellä ja havaitsin, että läpiviennin kohdalla käy kylmä tuuli lattialle ja paneelin väliin. Läpiviennin tiivistys on siis pettänyt tai puuttuu kokonaan. Olisiko mahdollista, että pakkasilma nousee seinäpaneelin välissä ylös jäädyttäen putket, jotka ovat samaisella seinällä katon päällä? Kiuashan on juuri siinä alapuolella ja sen lämmittäminen sulatti putket.

    Äänestä

  • Höh! kirjoitti:

    Lämminvesivaraaja on siirretty saunaan lauteiden alle, mutta muuta remonttia putkistoihin liittyen ei ole tietääkseni tehty. Tarvittavat putkimuutokset on tehty kylppärin puoleiselle seinälle katon päälle eli lämpimään nurkkaan. Remontit ovat siis 1. asukkaan tekemiä.

    Ulkoseinän alaosassa kiukaan alla on korvausilmaläpivienti, josta on vedetty putki kiukaan yläpuolelle. Konttasin siellä ja havaitsin, että läpiviennin kohdalla käy kylmä tuuli lattialle ja paneelin väliin. Läpiviennin tiivistys on siis pettänyt tai puuttuu kokonaan. Olisiko mahdollista, että pakkasilma nousee seinäpaneelin välissä ylös jäädyttäen putket, jotka ovat samaisella seinällä katon päällä? Kiuashan on juuri siinä alapuolella ja sen lämmittäminen sulatti putket.

    Sieltähän sitä jäätymis syytä voi alkaa tutkia,ehkä eristteet puuttuu tai jotain vastaavaa,millä putkella vedot on tehty?putket pitäis vetää aina mittarin jälkee sisätiloissa tai koteloissa hyvin eristettynä,väärin vetää kylmässä tilassa,ulkoseinissä välikatoissa jos on näin tehty,pitäis kunnon eristeet ja vaikkapa saattojohto putkeen termarin kanssa niin pitäis toimia,vielä jos vedenkäyttö on pientä niin suuri vahinkon vaara lauhtumis vaiheessa kun paine on putkessa päällä kupari on kovin herkkä lämmönvaihtelulle jos kupari on kyseesä,

    Äänestä

  • KSN kirjoitti:

    Putket kulkevat kyllä sisätiloissa kotelossa ikkunoiden yläpuolella. Saunassa en tiedä, ovatko putket heti kattopaneelin yläpuolisessa tilassa vai eristeiden päällä kylmässä. Näkemään ei pääse purkamatta kattoa.

    Kokeilin koko ulkoseinän matkalta lattian rajan ja ainoastaan läpiviennin kohdalla fuskaa ja fuskaakin kunnolla. Se kylmentää koko lattian. Kun siirtää kättä 30 cm sivuun läpiviennistä, loppuu fuskaaminen. Kapeassa ilmaraossa kylmä ilma imeytyykin näppärästi ylös putkille.

    Isännöitsijä lupasi kutsua hallituksen kokoon asian tiimoilta. Tuosta paikasta lähtisin ensiksi asiaa selvittämään ja tilkittävä se läpivienti on joka tapauksessa. Seinältä ei tarvitse poistaa kuin 2 alinta riviä paneelia ja läpivienti tulee näkyviin.

    En tiedä, onko vesieristystä vedettäessä poistettu eristeitä ym. läpiviennistä ja jäänyt laittamatta paikalleen. Ei sieltä joka tapauksessa saa puhaltaa tuolla tavalla. Remontti on tehty 1998 1. asukkaan toimesta. Häntä tuskin saa enää tilille. Olen nimittäin asunnon 3. asukas, enkä itsekään ole voinut havaita tuota ennen ensimmäisiä kylmiä ilmoja. Kesälämpimillä ei tuollaista voi huomata, vaikka siellä saunassa konttaisikin ja kyllähän siellä tuli kyykittyä. Asiaa ei ole havaittu edes vuoden 2002 täydellisessä taloyhtiön kuntotarkastuksessa.

    Olen joskus asunut kerrostalossa, jossa veti joka nurkasta. Eipä asiaa huomannut lainkaan ennen kuin tuli kylmä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Höh! kirjoitti:

Asun vuonna -88 rakennetussa rivitaloasunnossa, keskimmäinen asunto 3:n asunnon talossa. Eilen kotiin tullessani huomasin, ettei tule vettä. Veden tulosuunnassa naapurilla tuli, toisella puolella naapuri ei ollut kotona. Putket olivat siis jäässä minun kohdaltani.

Putket kulkevat kotelossa ikkunan yläpuolella läpi makuuhuoneen, tuulikaapin (jossa vesimittari) ja toisen makuuhuoneen ja tulevat lopulta saunaan. Saunassa on sähkölämmitys pienellä patterilla ja sisälämpötila oli 20C. Lykkäsin saunan päälle ja parin tunnin päästä tukos aukesi. Näyttäisi sille, että jäätymispiste on saunan katon yläpuolella.

Lisäeristystä siis kaivataan. Aikaisemmin putket eivät ole jäätyneet tässä talossa tai asunnossa. Yhtiön toisessa talossa tätä oli tapahtunut ja nimenomaan saunassa. Vesiputkistohan kuuluu taloyhtiön vastuulle, joten eikö myös sen eristäminen. Käytännössä lisäeristämistä varten on revittävä saunan katto auki. Meneekö tämä homma taloyhtiön vai omaan piikkiin? Kyseessähän on rakenteellinen ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu