Islamin helpotus

Jostakin olen lukenut, että islam olisi Allahin antama helpotus ihmiselle. Tarkoittaako tuo sitten, että Raamatun ankaria lakimääräyksiä on löystetty?

Ainakin saastaisten eläinten listaa on käsittääkseni lyhenetty Koraanissa Raamattuun verrattuna.

Mutta entäs kuolemanrangaistukset ja seksuaaliset toisintekijät? Onko islamissa helpotettu esim. tätä Raamatun kohtaa:
"Jokainen, joka sekaantuu eläimeen, rangaistakoon kuolemalla."
Eli minkä rangaistuksen islam määrää miehelle ja minkä naiselle moisesta iljettävyydestä?
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Raamatun kirjoitukset kuuluvat omaan aikaansa. Ne eivät ole minusta siis ajattomia teoksia, vaan ne pitää ymmärtää aina historiallisina kirjoina, jolloin ne ymmärretään myös parhaiten ja järkevimmin.

Ihminen on eläin, apinasta polveutunut. Niinpä jos ihminen sekaantuu eläimeen eli toiseen ihmiseen, on se ihan normaalia. Tämä on pieni esimerkki siitä, että historialliset opetukset kuuluvat todellakin vain omaan aikaansa.

Mikäli joku sekaantuu johonkin muuhun kuin ihmiseläimeen, taitaa asia olla Suomessa sukupuolisiveellisyyden rikos ja tuomiona pienet sakot. Tällaisen asian takia ei sentään lähdetä tappamaan ketään. Joku raja pitää olla uskonkiihkollakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Jostakin olen lukenut, että islam olisi Allahin antama helpotus ihmiselle. Tarkoittaako tuo sitten, että Raamatun ankaria lakimääräyksiä on löystetty?

Ainakin saastaisten eläinten listaa on käsittääkseni lyhenetty Koraanissa Raamattuun verrattuna.

Mutta entäs kuolemanrangaistukset ja seksuaaliset toisintekijät? Onko islamissa helpotettu esim. tätä Raamatun kohtaa:
"Jokainen, joka sekaantuu eläimeen, rangaistakoon kuolemalla."
Eli minkä rangaistuksen islam määrää miehelle ja minkä naiselle moisesta iljettävyydestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu