Kainalossa aristava patti (?)

Minttu

Minulla on toista kainaloa aristanut jo pitkään. Aina ei tunnu aristusta, mutta esim. jos siihen osuu jokin ja välillä muutenkin. Siellä saattaa olla outo kyhmy, minkä tuntee kädellä, jos kokeilee silloin, kun kyhmypuolen käsi on nostettuna ylös.

Olen lukenut syövästä ja nyt pelottaa. :( Olen vasta 18-vuotias, enkä halua kuolla. :( Pelkään kuolemaa ja sairauksia enemmän kuin mitään muuta.
Sukulaiseni kuoli viitisen vuotta sitten rintasyöpään ja viime kesänä sain tietää, että lapsuusaikojeni parhaan kaverin isä oli kuollut syöpääm.

Mistä muusta kainalon aristus ja kyhmy voi johtua kuin syövästä? Kuukautisten aikaan rintojani aristaa, mutta tämä ei johdu siitä ja aivan erilaista aristusta. :(

14

17771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minttu

      Ai niin. Viime vuonna terveystiedon tunnilla opettaja sanoi, että tällainen aristus voi johtua myös esim. selässä olevasta finnistä, ja sitten se kipu jotenkin säteilee siitä kainalon imussolmukkeisiin. Tai jotain sinne päin. En noista termeistä ole nyt aivan varma, mutta jotain sellaista opettaja selitti.

      Voiko tuo johtua vain siitäkin? Minulla on selässä paljon finnejä.

    • Eräs isä

      Mitä pikemmin sairaus (?) diagnosoidaan, sitä paremmat ovat hoidon onnistumismahdollisuudet.

      Pojallani todettiin kaulalla kyhmy 5-vuotiaana. Se (suurentunut imusolmuke) leikattiin ja kudoksesta löydettiin syöpäsoluja (lymfooma eli imusolmukesyöpä). Määrättiin sädehoito ja kemoterapia (koko ohjelma 1,5 vuotta). Sitten terveen paperit ja seurantaa, tutkimuksia vähitellen harventaen. Nyt kaveri on jo yli kaksikymppinen mies, terve edelleen.

      Onnistumisprosentti on syöpähoidoissa noussut jatkuvasti. Nuorilla henkilöillä tulokset ovat parhaita.

      Toivottavasti huolesi osoittautuu täysin aiheettomaksi, mutta TUTKITUTA ITSESI JOKA TAPAUKSESSA LÄÄKÄRILLÄ HETI!

    • Maxbet

      kyseessä voi olla kasvain tai imu solmuke syöpä. Joten niiden kanssa ei todellakaan ole leikkimistä. Kasvain voi olla myös hyvä laatuinen.
      Mutta sinun parasta ajatellen olisi parasta käydä tutkimuksissa tarkistamassa asia. Tässä asiassa ett voi muuta kuin menettää ilman tutkimuksia.

    • tools

      Imusolmukkeiden tehtävänä ihmisellä on kerätä ruumiissa vilistävät bakteerit ja virukset ja näin suojella tärkeitä elimiä sairauksilta. Jos bakteeri on hyvin äkäinen (kuten esim. monet angiinaa, influenssaa ym. tulehdussairauksia aiheuttavat pöpöt), myös imusolmukkeet voivat aika helposti tulehtua.

      Kaikkein todennäköisimmin pattisi on siis ärtynyt imusolmuke joka paranee itsestään tai viimeistään antibioottikuurilla. Varsinkin patin aristaminen viittaisi tavalliseen tulehdukseen: syöpäkyhmyt ovat yleensä täysin tunnottomia, koska syöpäkudos ei sisällä erillisiä kipuhermoja.

      • nettipaniikki

        Rauhoittavaa lukea asiantunteva vastaus!


    • 18-vuotias

      Kirjottelin omasta tilanteestani tänne joku aika sitten, mutta ei tullut kommentteja.
      Tänään sain kuulla lääkäriltä, että on parempi käyä mammografiassa varmistuttamassa oma pattini oikeassa rinnassa (ei kainalossa). Luultavasti se ei kuitenkaan ole mitään vakavaa, vaan esim. kasvusta johtuva väliaikanen patti. Siihen sattuu välillä, mutta ei koko aikaa... Toivottavasti kaikki on hyvin!

    • N18

      Minulla myös silloin tällöin saattaa olla jommassakumaasa kainalossa tälläinen patti jonka tuntee vain kun iho kiristyy. Tuntuu että patti on jotenkin irrallinen ja TOSI kipeä, kaikki paidat ja kaikki ottavat siihen. Kuitenkin nämä patit menevät ja tulevat ihan itsestään. Aika harvoin kuitenkiin, taitaa olla juuri niitä tulehtumia.

      • mia21*'

        Moikka!

        Mulla on myös aivan samaa ongelmaa molemmissa kainaloissa. Kyhmyt ovat melko suuria ja toisinaan kipeytyvät kovasti, esim iskusta yms. Muuten aristaa vain kokeiltaessa. Olen käynyt monesti lääkärillä, mutta tuntuu ettei minua oteta vakavasti nimenomaan ikäni takia. "Tuossa iässä on niin epätodennäköistä..." Näytepalaa tai mitään kuvaa ei kainaloistani ole otettu. Ovat epäilleet jonkinnäköisiksi rasvapateiksi. Rasvapatit ainakin ovat irrallisia ja kipeitä, niinkuin kuvailit omiasi. Syöpäsolut siis kudoksessa kiinni ja kivuttomia. Minulla on ollut kyhmyt jo ala-asteiästä saakka, joten eivätäpä kai ne syöpää ole. Huolettaa vaan aina kun ne tulevat oikein kipeiksi, eikä mitään varmaa diagnoosia ole annettu, arvailuja vaan...


      • mia21*'

        Niin rasvapateista vielä, ne siis myös tulevat ja katoavat sitten, eli tässä saattaisi olla kyseessä juuri niistä. Hyvä puoli on, että ne ovat täysin vaarattomia. =) Toivottavasti kaikkien kyhmy- ja muhkuraongelmat selviää! :)


      • N17
        mia21*' kirjoitti:

        Niin rasvapateista vielä, ne siis myös tulevat ja katoavat sitten, eli tässä saattaisi olla kyseessä juuri niistä. Hyvä puoli on, että ne ovat täysin vaarattomia. =) Toivottavasti kaikkien kyhmy- ja muhkuraongelmat selviää! :)

        Itse löysin tänään ilmestyneen kipeän kyhmyn kainalostani, ei ole muistaakseni koskaan aikasemmin ollut. Pelästyin todella kun ensimmäisenä Google heittää minut rintasyöpäsivustolle, mutta toivon että se on vain vaaraton rasvapatti.


    • kata19

      Hei..huomasin eilen illalla kun olin menossa nukkumaan että kainalon aluella ottaa kipiää tunnustelin sitten ja tunsin kuhmun... särky tuntuu puos rinnan yläpuolella ja oli aamulla pahemmin kipiä...kun liikkuu ottaa todella kipiää ja vaikka on vaan paikallaan sattuu silti....kävin koululla terkkarilla ja sekään ei oikeen osannut sanoa vastusta käski tulla maanantaina uurestaan jos on kipiä niin saa lääkäri katsoa..toivottavasti ei ole mitään vakavaa

    • labyrinth

      siis niitä patteja tulee ja menee. Minulla oli joskus muutama kuukausi takaperin suurehko patti kainalossa, joka tuntui vaikkei ihoa kiristänyt. Näytin ystävälleni paniikissa pattia ja hän sanoi, että äidillänsä oli ollut samanlaisia pitkin elämäänsä, ja että se johtuu kainalokarvojen sheivaamisesta. Eli helvetillistä kipua aiheuttava patti olikin tulehtunut karvatupen tulehdus ! Nyt patti kadonnut, kipu myös. En tosiaan pystynyt edes nukkumaan kun sattui niin paljon.

    • lilli2

      mulla on samanlainen ollut monta vuotta ja isäni on lääkäri joten pääsin hänen kauttaan ultraääneen ja todettiin että ei ollut syöpää. siitä on nyt yli vuosi. nyt patista on tullut todella kipeä joten olen menossa uudestaan ultraan ja katsotaan pystyykö poistamaan. toivottavasti auttoi. en usko että on mitään vakavaa :)

    • pelästyin

      löysin juuri kainalostani ihan todella pienen patin en tiedä oliko se vain näppy mutta hieman kipeä. olen kuullut että jos kainalosta löytyy patti pitää mennä lääkäriin ja tää googlesta ettiminenki helpottaa tätä pelkoa syövästä paljon kun heittää ekana syöpäsivustoille. helpotus lukea näitä että se voikin olla vain rasvapatti tai sheivauksesta ärtynyt ja ihoni kyllä siitä ärtyykin helposti. minulla on myös ollut muutaman vuoden pieni patti joka aina välillä tulee jonpaan kumpaan nivuseen, on arka ja sitten häipyy itsestään. se on ultrattu eikä mitään vakavaa ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2865
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2105
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1565
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1260
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe