Polveni tähystettiin viikko sitten Helsingin mehiläisessä. polvesta korjattiin tuore, vain 2 viikkoa vanha ns. sankarepeämä 5 ompeleella ja parilla nuolella. Polvi on ollut leikkuksesta lähtien aivan sairaan kipeä, enkä pysty varaamaan sille lainkaan. Lääkäri ei antanut sauvoja, vaan sanoi ettei niitä tarvita. Hän neuvoi myös koukistelemaan ja ojentelemaan jalkaa, mutta se on niin kipeä, etten pysty sitä liikuttelemaan.
polvi on aika turvoksissa ja siinä on selkeät liikevajaukset (ojennusvajaus on n. 20 astetta, jalka ei koukistu lähellekään 90 astetta)
minulla on ollut paljon urheiluvammoja ja pari kertaa olen ollut myös leikkauksessa, mutta kipu on nyt aivan eri tasolla kuin aiemmin.
Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta leikkauksesta ja kuinka on parantunut?
sisäkierukan korjaus
27
12140
Vastaukset
- kertokaa!!!
niin ja kipulääkkeissä en ole säästellyt. päivässä menee arcoxia 120mg 6-8x panacod. Eivät vaan tunnu paljoa auttavan.
- vihreä neito
ja aina on annettu sauvat, kivun sallimissa rajoissa olen saanut liikkua ilman sauvoja. Kirukkaan on korjattu 3 kertaa. Jalkaa täytyy liikuketta ja koukistella kivun sallimissa rajoissa, jotta sieltä pääsee turvotus laskemaan ja kipu helpottamaan. jalkaa koholle ja kylmää päälle.Niin ja olen sair.hoit ammatiltani.
- menossa
vihreä neito kirjoitti:
ja aina on annettu sauvat, kivun sallimissa rajoissa olen saanut liikkua ilman sauvoja. Kirukkaan on korjattu 3 kertaa. Jalkaa täytyy liikuketta ja koukistella kivun sallimissa rajoissa, jotta sieltä pääsee turvotus laskemaan ja kipu helpottamaan. jalkaa koholle ja kylmää päälle.Niin ja olen sair.hoit ammatiltani.
Kivaa tekstiä luettavaksi näin leikkauksen kynnyksellä. Itsellä tuli sisäkierukkaan repeämä vääntövamman seurauksena juuri ennen joulua. Kaikenlisäksi polvilumpio yritti kammeta pois paikoiltaan samassa rytäkässä, joten polven sisäsivulta repesi mediaalinen retinaculum, eli reisilihaksen pääte, joka tukee lumpiota. Kummatkin korjataan.
Leikkaukseen pitäisi päästä jo ensi kuun ekalla viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla, riippuen siitä minkälaista vääntöä vakuutusyhtiön kanssa tulee.
Kuukaudessa olen toipunut hämmästyttävän hyvin. Kävelykään ei tuota enääminkäänlaisia vaikeuksia. Mutta kun vikaa on niin täytyyhän se leikata...
Suoraan sanottuna pelottaa ihan helvetisti. Voi olla ettei tuosta ihan hetkessä toivuta edes kävelykuntoon.
Onneksi sentään leikkaava kirurgi/ortopedi on niin mukava jätkä, etten vastaavaa ole koskaan tavannut :) - Pohdintaa
menossa kirjoitti:
Kivaa tekstiä luettavaksi näin leikkauksen kynnyksellä. Itsellä tuli sisäkierukkaan repeämä vääntövamman seurauksena juuri ennen joulua. Kaikenlisäksi polvilumpio yritti kammeta pois paikoiltaan samassa rytäkässä, joten polven sisäsivulta repesi mediaalinen retinaculum, eli reisilihaksen pääte, joka tukee lumpiota. Kummatkin korjataan.
Leikkaukseen pitäisi päästä jo ensi kuun ekalla viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla, riippuen siitä minkälaista vääntöä vakuutusyhtiön kanssa tulee.
Kuukaudessa olen toipunut hämmästyttävän hyvin. Kävelykään ei tuota enääminkäänlaisia vaikeuksia. Mutta kun vikaa on niin täytyyhän se leikata...
Suoraan sanottuna pelottaa ihan helvetisti. Voi olla ettei tuosta ihan hetkessä toivuta edes kävelykuntoon.
Onneksi sentään leikkaava kirurgi/ortopedi on niin mukava jätkä, etten vastaavaa ole koskaan tavannut :)"Mutta kun vikaa on niin täytyyhän se leikata... "
Eikä tarvitse.
Jos polvi toipuu leikkaamattakin, niin miksi leikata? Ei kannata pelkän magneettikuvan takia leikata ja harvemmin mediaaliselle retinakulumille tulee muutenkaan mitään tehdä. Moni kierukkavammakin paranee ilman leikkausta. Riippuu myös vammatyypistä.
Varsinkin, jos pelottaa (ja muutenkin), niin voisi antaa luonnon hoitaa niin kauan kuin parannusta tapahtuu ja operoida vasta sitten, kun se on tarpeen. - asiasta jotain tietävä
Pohdintaa kirjoitti:
"Mutta kun vikaa on niin täytyyhän se leikata... "
Eikä tarvitse.
Jos polvi toipuu leikkaamattakin, niin miksi leikata? Ei kannata pelkän magneettikuvan takia leikata ja harvemmin mediaaliselle retinakulumille tulee muutenkaan mitään tehdä. Moni kierukkavammakin paranee ilman leikkausta. Riippuu myös vammatyypistä.
Varsinkin, jos pelottaa (ja muutenkin), niin voisi antaa luonnon hoitaa niin kauan kuin parannusta tapahtuu ja operoida vasta sitten, kun se on tarpeen.nivelkierukkavamma paranee tosi harvoin itsestään. jos repeämä on tuore (alle 2-3kk) kannattaa leikata mahdollisimman nopeasti, sillä se pystytään usein korjaamaan, eikä kierukkaa tarvitse välttämättä poistaa. Pidemmän päälle korjatuista kierukoista tulee yleensä selvästi parempia kuin poistetuista vaikkakin lyhyen aikavälin paraneminen on hitaampaa. Useita kuukausia vanhaa kierukkarepeämää ei pystytä korjaamaan, vaan se pitää poistaa joko osittain tai joskus harvoin kokonaan.
- lisää
Pohdintaa kirjoitti:
"Mutta kun vikaa on niin täytyyhän se leikata... "
Eikä tarvitse.
Jos polvi toipuu leikkaamattakin, niin miksi leikata? Ei kannata pelkän magneettikuvan takia leikata ja harvemmin mediaaliselle retinakulumille tulee muutenkaan mitään tehdä. Moni kierukkavammakin paranee ilman leikkausta. Riippuu myös vammatyypistä.
Varsinkin, jos pelottaa (ja muutenkin), niin voisi antaa luonnon hoitaa niin kauan kuin parannusta tapahtuu ja operoida vasta sitten, kun se on tarpeen.Jäi mainitsematta tosta kirjoituksestani, että lumpio on aivan löysällä ja sen saisi muljautettua paikoiltaa suht helposti, koska se liikkuu ihan hervottomasti.
Sekin jäi mainitsematta että polvessa on suht paha liikevajaus ojennuksessa. Kyykyssä ei kestä olla hetkeäkään, iskee sietämätön paineen tunne. Polvillaankaan ei kestä olla. Kumpaakin edellytetään mun ammatissa, vaikken työssä juuri nyt olekkaan. Puhumattakaan siitä että se revennyt kierukan osa naksuu tietyssä kuormituksessa.
Jalka ei kestä edelleenkään äkkinäisiä kiertoliikkeitä ja portaissa saa olla varovainen. Lisäksi polvi notkahtelee vieläkin satunnaisesti. Kävellä voi kyllä muutamia kilometrejä, mut sitten alkaa polveen sattua enemmän tai vähemmän.
MRI-kuvista näkee meikäläisen kaltainen maallikkokin että sisäkierukassa on ilmiselvä läppämallinen repeämä. Eikä edes kovin pieni. Romahdin nimittäin melkein koko painollani polven päälle...
Tossa on mun mielestä aika paljon perustetta leikkaukselle. Kierukkavammojen kanssahan on tyypillisiä nämä pitkät "tasannevaiheet", jalka kestää suht hyvin normaalia liikkumista, mut viikon päästä voi taas olla toisin. Sellasta se tähänkin asti ollut. Mulla on vahvat jalat ja suht hyvät liikunnalliset pohjat, mut ei tästä näin tule yhtään mitään. Ei viittis oman terveytensä kanssa käydä arpomaan, että paraneeko vai ei.
Tottakai kirurgit/ortopedit leikkaavat mielellään, koska siitä saa hyvää liksaa. Mutta keneen minä sitten luotan, muutakuin juuri tähän kokeneeseen ortopediin, jolla on pitkä kokemus myös urheilijoiden vammojen parissa. - Pohdintaa
lisää kirjoitti:
Jäi mainitsematta tosta kirjoituksestani, että lumpio on aivan löysällä ja sen saisi muljautettua paikoiltaa suht helposti, koska se liikkuu ihan hervottomasti.
Sekin jäi mainitsematta että polvessa on suht paha liikevajaus ojennuksessa. Kyykyssä ei kestä olla hetkeäkään, iskee sietämätön paineen tunne. Polvillaankaan ei kestä olla. Kumpaakin edellytetään mun ammatissa, vaikken työssä juuri nyt olekkaan. Puhumattakaan siitä että se revennyt kierukan osa naksuu tietyssä kuormituksessa.
Jalka ei kestä edelleenkään äkkinäisiä kiertoliikkeitä ja portaissa saa olla varovainen. Lisäksi polvi notkahtelee vieläkin satunnaisesti. Kävellä voi kyllä muutamia kilometrejä, mut sitten alkaa polveen sattua enemmän tai vähemmän.
MRI-kuvista näkee meikäläisen kaltainen maallikkokin että sisäkierukassa on ilmiselvä läppämallinen repeämä. Eikä edes kovin pieni. Romahdin nimittäin melkein koko painollani polven päälle...
Tossa on mun mielestä aika paljon perustetta leikkaukselle. Kierukkavammojen kanssahan on tyypillisiä nämä pitkät "tasannevaiheet", jalka kestää suht hyvin normaalia liikkumista, mut viikon päästä voi taas olla toisin. Sellasta se tähänkin asti ollut. Mulla on vahvat jalat ja suht hyvät liikunnalliset pohjat, mut ei tästä näin tule yhtään mitään. Ei viittis oman terveytensä kanssa käydä arpomaan, että paraneeko vai ei.
Tottakai kirurgit/ortopedit leikkaavat mielellään, koska siitä saa hyvää liksaa. Mutta keneen minä sitten luotan, muutakuin juuri tähän kokeneeseen ortopediin, jolla on pitkä kokemus myös urheilijoiden vammojen parissa.Tästä sen näkee, että vajavaisilla tiedoilla voi tulla aivan väärään johtopäätökseen.
Antamasi lisätietojen perusteella on ilman muuta kannattavaa kierukka operoida. Kunnon kuntoutus on myös paikallaan.
On kuitenkin potaskaa ylipäätään väittää, ettei kierukkavamma voi itsestään parantua. On kovin paljon mm. kierukan sisäisiä vammoja, jotka paranevat pääsääntöisesti itsestään. Kuten sanottu jo edellisessä viestissäni vammoja on monen eri tyyppisiä. esim. lukko-oirettakin aiheuttavat kassinkahvarepeämät kannattaa yleensä leikata nopeasti varsinkin, jos meinataan repeämä ommella, kuten suositeltavaa on. Läppärepeämillä ei ole niin suuri kiire ja horisontaalisilla kulumaan liittyvillä ei välttämättä ole tarvetta leikata ollenkaan, jos oireistoa ei ole.
Ylipäätään ei paljon kannata nettivastauksiin painoa panna vaan aivan varmasti on parempi kuunnella koko tilanteen tietävää hoitavaa henkilöä. - vihreä neito
asiasta jotain tietävä kirjoitti:
nivelkierukkavamma paranee tosi harvoin itsestään. jos repeämä on tuore (alle 2-3kk) kannattaa leikata mahdollisimman nopeasti, sillä se pystytään usein korjaamaan, eikä kierukkaa tarvitse välttämättä poistaa. Pidemmän päälle korjatuista kierukoista tulee yleensä selvästi parempia kuin poistetuista vaikkakin lyhyen aikavälin paraneminen on hitaampaa. Useita kuukausia vanhaa kierukkarepeämää ei pystytä korjaamaan, vaan se pitää poistaa joko osittain tai joskus harvoin kokonaan.
on tehty 3 kertaa med. kierukan takasarven korjaus ensimmäinen n muutaman vuoden kuluttua tapaturmasta. Nyt sitten kärsin gr. 3 kulumista sillä puolen.
- kertokaa!!!
Leikattu polvi on ollut edelleen tosi kipeä ja turvonnut (leikkauksesta 8 päivää). Tänään polvesta poistettiin desin verran nestettä ja tilalle ruiskutettiin hyalgania (kukonhelttauute). Kokemus oli pelkästään positiivinen. Ei sattunut yhtään ja särky helpotti samantien selvästi. Onko kenelläkään kokemuksia tuosta hyalganista. Pääasiassa sitä kai käytetään nivelrikon hoidossa?
- *milla
ET kipus helpotti sen takii kun nestettä saatiin sieltä pihalle.
Kurja et sun koipes on tossa kunnossa, iteltä korjattiin poistamalla sisäkierukan takasarven repeämä, oli osittain revennyt. keppei en tarvinnut olleskaan, ja viikko tähäristä olin jo hevosen selässä
- topikatti
Mene fysioterapeutille.Itselläni leikattiin syyskuussa takasarven kierukkarepeämä,oli tosi kivuliasta parantua, pitkään turvoksissa.tässä vaivassa on saatava lihakset hyvään kuntoon jumpalla.Minulla tähystettiin perjantaina 26.1 toinen polvi jossa oli etu ja takasarven repeämät on turvoksissa mutta jumppa lihasten vahvistamiseksi on jo käynnissä,vaikka tikkejäkään ei ole vielä poistettu.
- aloittaja
Poistettiinko sulta kierukkaa, vai korjattin? Itselläni turvotus estää lihaksen jännittämisen. Sen sijaan, että etureisi supistuisi, sattuu vaan aivan pirusti polvilumpion yläpuolella sijaitsevaan turvotusmuodostelmaan.
- topikatti
aloittaja kirjoitti:
Poistettiinko sulta kierukkaa, vai korjattin? Itselläni turvotus estää lihaksen jännittämisen. Sen sijaan, että etureisi supistuisi, sattuu vaan aivan pirusti polvilumpion yläpuolella sijaitsevaan turvotusmuodostelmaan.
Poistettiin kierukkaa. Etu ja takakierukkaa,jotka
resekoimalla hoidettiin.Jumppaan ja se tekee hyvää vaikka vaikka polven yläosa näyttää joulukinkulta
- Hermot menee
Hei!
En halunnut aloittaa uutta ketjua, vaan ajattelin, josko täällä saisi tietoa vaivaani.
Marraskuun 06 lopussa sattui työtapaturma, jossa polveni vaurioitui. MRI kuvissa seuraavaa selvisi:ACL ja sis kierukan osittainen repeämä, sekä takasarven repeämä. Kudosnestettä myös.Lääkäri kyllä varoitti, että ACL saattaa olla kokonaan revennyt.
Nyt odottelen vakuutusyhtiöltä vastausta missä ja milloin minut leikataan. Olen nyt tuosta tapaturmasta asti ollut sairaslomalla ja aloitin jo fysikaalisessa käynnit, jotta saadaan lihakset kuntoon jo ennen leikkausta.
Onko muilla ollut vastaavaa tapaturmaa (työ) ja vaivaa?
Kuinka pian on päässyt leikattavaksi ja kuinka kauan kestänyt loma sekä toipuminen?
Minulla on jo hermot mennä tästä jatkuvasta kivusta ja särystä, sekä klenkkaamisesta, joka ei näytä helpottavan, vaikka jo noin kauan aikaa tapaturmasta. Olen aina ollut työnarkomaani, eikä tämmöinen tunnu mukavalta, varsinkaan kun en ole muuten joutunut olemaan pois työstä tuntiakaan.
Kertokaa omista sairaslomienne pituuksista, jotta osaan jotenkin jo varautua, mitä tuleman pitää.
Kiitollisena vastauksistanne odottelen viestejä.- Hermot menee
No niin, palaan vielä tuohon edelliseen kysymykseeni.
Mikäli jollakin on edes vastaavanlainen vaiva sattunut, voisiko kertoa minulle, miten pitkään kesti leikkuriin pääsy ja se sairasloman pituus?
Mielestäni tämä kotosalla odottaminen on kaikkein tuskallisinta, kun kuitenkin tietää, ettei vaiva leikkaamatta parane ja on kokoajan kipeä, eikä töihin pääse.
- ketjun aloittaja
Eli kävi niin, että sain polveni bakteeri-infektion. Se, tuliko bakteeri leikkauksessa vai leikkauksen jälkeen ei ole varmuutta (eikä toisaalta mitään merkitystäkään paranemisen kannalta.)
Polvi leikattiin uudelleen keskiviikkona. Siihen tehtiin synovektomia eli nivelkalvojen poisto, sekä huuhtelu. Sen jälkeen tiputeltiin sairaalassa antibioottia 3 vrk. Nyt olen kotona ja tilanne vaikuttaa jo selvästi paremmalta. Lämpöä on vielä vähäsen ja leposykekin on n. 30 lyöntiä normaalia suurempi, mutta mikä pääasia, niin polvi tuntuu jo huomattavasti paremmalta eikä ole juuri lainkaan turvonnut.
Antibiootteja joudun vielä syömään viikosta kahteen, riippuen verikokeiden tuloksista. Ja jalassa on varaamiskielto vielä 3 viikkoa.
Mutta mitä tästä opimme? Ei pidä jäädä yksin kärvistelemään kipujen ja turvotusten kanssa, vaan soitto tai käynti lääkärillä ja vaatimus asioiden selvittämisestä on aina paikallaan jos epäilette, että jokin on pielessä.- Hermot menee
Toivotan pikaista paranemista sinulle ja onneksi kivut helpottaneet.
Hyviä toipumisia sinulle, itse vielä odottelen sairaslomalla leikkaukseen pääsyä. - ketjun aloittaja
Hermot menee kirjoitti:
Toivotan pikaista paranemista sinulle ja onneksi kivut helpottaneet.
Hyviä toipumisia sinulle, itse vielä odottelen sairaslomalla leikkaukseen pääsyä.Toivottavasti pääset pian leikkaukseen. Käytä odotusaika tehokkaasti hyväksesi ja vahvista polvea ympäröiviä lihaksiasi jos mahdollista (kivut yms). Näin lihakset ovat paremmassa kunnossa leikkaushetkellä eivätkä pääse kutistumaan niin paljoa toipumisvaiheessa.
Itse olin onekas, sillä vakuutusasiani olivat kunnossa ja pääsin nopeasti leikkaukseen. Toisaalta epäonninen siinä mielessä, että alle prosentti saa bakteerin polvileikkauksessa. - Hermot menee
ketjun aloittaja kirjoitti:
Toivottavasti pääset pian leikkaukseen. Käytä odotusaika tehokkaasti hyväksesi ja vahvista polvea ympäröiviä lihaksiasi jos mahdollista (kivut yms). Näin lihakset ovat paremmassa kunnossa leikkaushetkellä eivätkä pääse kutistumaan niin paljoa toipumisvaiheessa.
Itse olin onekas, sillä vakuutusasiani olivat kunnossa ja pääsin nopeasti leikkaukseen. Toisaalta epäonninen siinä mielessä, että alle prosentti saa bakteerin polvileikkauksessa.Kyllähän minä sinne leikkaukseen pääsen, se on varmaa. Vakutusasiat minunkin kohdallani kunnossa, olen isolla firmalla työssä ja vammani on työtapaturma.
Vakuutusyhtiöstä sanottiin minulle, "odottele kotona ihan rauhassa meidän puheluamme, lepäät ja katselet televisioo, kyllä me soitamme sitten, kun asia käsitelty". Sanoi vielä, että voivat opa minulle esitetyn ortopedin kutsua tekemään tähystyksen ja jos noin on, niin sitten en ihmettele, että ilmoitus viipyy, on lääärini mukaan todella huippu lääkäri ja varmaan todella haluttu operoija.
Kuntoutuksen olen jo aloitanut, käynyt fysikaalisessa saamassa ohjeita ja ensi viikolla taas kerran menen hakemaan lisää ohjeita. Rankkaahan tuo harjoittelu on, mutta eihän se enään haittaa, vaikka sattuisi, sillä enään ei mikään voi mennä pahemmin rikki, kun jo on. Kipuja todellakin on vielä 9 viikonkin jälkeen, eikä särkylääkkeet auta, joten kärsittävä on.
Toivon mukaan minä en kuulu tuohon samaiseen 1%.n joukkoon, kun minun aiemmat leikkaukset eivät oikein ole onnistuneet, esimerkkinä sappitähystys, jonka piti olla ohi kolmessa päivässä, olin sairaalassa 16vrk, joista 3 ekaa pv lähes tiedottomana. - Neljäs viesti ylhäältä
Hermot menee kirjoitti:
Kyllähän minä sinne leikkaukseen pääsen, se on varmaa. Vakutusasiat minunkin kohdallani kunnossa, olen isolla firmalla työssä ja vammani on työtapaturma.
Vakuutusyhtiöstä sanottiin minulle, "odottele kotona ihan rauhassa meidän puheluamme, lepäät ja katselet televisioo, kyllä me soitamme sitten, kun asia käsitelty". Sanoi vielä, että voivat opa minulle esitetyn ortopedin kutsua tekemään tähystyksen ja jos noin on, niin sitten en ihmettele, että ilmoitus viipyy, on lääärini mukaan todella huippu lääkäri ja varmaan todella haluttu operoija.
Kuntoutuksen olen jo aloitanut, käynyt fysikaalisessa saamassa ohjeita ja ensi viikolla taas kerran menen hakemaan lisää ohjeita. Rankkaahan tuo harjoittelu on, mutta eihän se enään haittaa, vaikka sattuisi, sillä enään ei mikään voi mennä pahemmin rikki, kun jo on. Kipuja todellakin on vielä 9 viikonkin jälkeen, eikä särkylääkkeet auta, joten kärsittävä on.
Toivon mukaan minä en kuulu tuohon samaiseen 1%.n joukkoon, kun minun aiemmat leikkaukset eivät oikein ole onnistuneet, esimerkkinä sappitähystys, jonka piti olla ohi kolmessa päivässä, olin sairaalassa 16vrk, joista 3 ekaa pv lähes tiedottomana.Perjantaina olis sitten mun vuoro lähteä kierukan korjausoperaatioon. Lumpiollekin tehdään jotain ettei se liiku noin hervottomasti niinkuin nyt. Vakuutusyhtiö suostui korvaamaan operaation ihan käkistelemättä yksityisellä.
Eipä tartte onneksi hereillä olla kun laittavat kevyen nukutuksen.
Saas nähdä kuinka pitkään joutuu köpöttelemään kepeillä... - Hermot menee
Neljäs viesti ylhäältä kirjoitti:
Perjantaina olis sitten mun vuoro lähteä kierukan korjausoperaatioon. Lumpiollekin tehdään jotain ettei se liiku noin hervottomasti niinkuin nyt. Vakuutusyhtiö suostui korvaamaan operaation ihan käkistelemättä yksityisellä.
Eipä tartte onneksi hereillä olla kun laittavat kevyen nukutuksen.
Saas nähdä kuinka pitkään joutuu köpöttelemään kepeillä...Hieno juttu ja onnea leikkaukseen!
Sain itse eilen tietoa omasta tilanteestani sen verran, että jostain kumman syystä asian käsittely on vakuutusyhtiössä jäänyt kesken ja henkilö jonka kanssa keskustelin sanoi, että nyt häntä alkoi jo itseäänkin kiinnostamaan, miksi asia vielä kesken, sillä se olisi hänen mielestään pitänyt käsitellä jo aikaa sitten, koska olen koko ajan työstä sairaslomalla. Lähete oli saapunut heille jo 8.1 ja nyt jo kuukausi kulunut. Lupasi hoitaa asian niin, että tällä viikolla selviää, milloin ja missä leikataan. Huoh, ongelmat kertyvät näemmä aina peräkkäin... - laskettelija
Hermot menee kirjoitti:
Hieno juttu ja onnea leikkaukseen!
Sain itse eilen tietoa omasta tilanteestani sen verran, että jostain kumman syystä asian käsittely on vakuutusyhtiössä jäänyt kesken ja henkilö jonka kanssa keskustelin sanoi, että nyt häntä alkoi jo itseäänkin kiinnostamaan, miksi asia vielä kesken, sillä se olisi hänen mielestään pitänyt käsitellä jo aikaa sitten, koska olen koko ajan työstä sairaslomalla. Lähete oli saapunut heille jo 8.1 ja nyt jo kuukausi kulunut. Lupasi hoitaa asian niin, että tällä viikolla selviää, milloin ja missä leikataan. Huoh, ongelmat kertyvät näemmä aina peräkkäin...Joko olet päässyt leikkaukseen? Mulla oli sama vamma, eli ACL totaaliruptuura ja kierukan sisäsarven repeämä. Kierukka hoidettiin jo tähystyksessä(missä vasta todettiin ACL-repeämä). ACL leikattiin 2kk tähystyksen jälkeen yksityisellä päiväkirurgisesti (maksusitoumus tuli vakuutusyhtiöltä, mulla oli tapaturma). Kivut oli melkoset 3pvää leikkauksen jälkeen, sitten helpotti. Kuntoutus kannattaa todella ottaa tosissaan ja pitää huoli että polvi suoristuu heti täysin suoraksi. Koukistamisen kanssa ei ole kiirettä. 6kk leikkauksesta polvi täysin normaali terveeseen verrattuna. Liikeradat täydelliset. Kierukka aika-ajoin vihoittelee, ACL ei anna mitään oireita. Laskettelurinteessä olin jo 5 kk leikkauksesta! Minä olen ainakin todella tyytyväinen omaan leikkaukseeni. Toivottavasti sinullakin menee yhtä hyvin. Kerrohan, miten asia etenee! Tsemppiä!
- laskettelija
laskettelija kirjoitti:
Joko olet päässyt leikkaukseen? Mulla oli sama vamma, eli ACL totaaliruptuura ja kierukan sisäsarven repeämä. Kierukka hoidettiin jo tähystyksessä(missä vasta todettiin ACL-repeämä). ACL leikattiin 2kk tähystyksen jälkeen yksityisellä päiväkirurgisesti (maksusitoumus tuli vakuutusyhtiöltä, mulla oli tapaturma). Kivut oli melkoset 3pvää leikkauksen jälkeen, sitten helpotti. Kuntoutus kannattaa todella ottaa tosissaan ja pitää huoli että polvi suoristuu heti täysin suoraksi. Koukistamisen kanssa ei ole kiirettä. 6kk leikkauksesta polvi täysin normaali terveeseen verrattuna. Liikeradat täydelliset. Kierukka aika-ajoin vihoittelee, ACL ei anna mitään oireita. Laskettelurinteessä olin jo 5 kk leikkauksesta! Minä olen ainakin todella tyytyväinen omaan leikkaukseeni. Toivottavasti sinullakin menee yhtä hyvin. Kerrohan, miten asia etenee! Tsemppiä!
Lisäyksenä vielä tuohon edelliseen. Olin sairaslomalla ACL-leikkauksen jälkeen 3kk. Yht. sva tuli 5,5kk. Ammatiltani olen hoitaja, joten nostamista ja kiertoliikkeitä tulee paljon.
- Hermot menee
laskettelija kirjoitti:
Lisäyksenä vielä tuohon edelliseen. Olin sairaslomalla ACL-leikkauksen jälkeen 3kk. Yht. sva tuli 5,5kk. Ammatiltani olen hoitaja, joten nostamista ja kiertoliikkeitä tulee paljon.
Täällä ollaan vielä korjaamattomana ja tulen olemaan vielä jokusen aikaa, ennenkuin leikataan.
On muita syitä, miksi minua ei voida leikata(terveydelliset syyt), tämä on selvinnyt tässä viime aikoina. Kukaan ei leikkaa, koska riskit aivan liian suuret saada pahempaa aikaiseksi.
Nyt annetaan ajan kulua, koitan vaan pärjätä jalan kanssa. Vaikeaahan se on, kun kovat säryt mutta mitä ilmeisimmin olen kuitenkin sairaslomalla koko odotusajan, kun liikkuminen vaikeaa. Tulee vaan aika pitkäksi, kun ei pääse tekemään töitä. Onneksi tämä netti olemassa, on tullut käytettyä paljon ja olen etsinyt kaikenlaista mielenkiintoista tietoa eri asioista. Toivon kuitenkin, että olisi operoitu kesän loppuun mennessä.
- JV
5 päivä menossa kierukan ompelusta ja koipi edelleen turvoksissa, kivut vähän hellittänyt ja suorassa levossa ihan ok olla.
- Nivelkierukka
Moi,
Turvotus on ihan normaalia viikko leikkauksen jälkeen. Muista antaa raajalle kylmää ja pitää sitä koholla, jotta turvotus rauhoittuu. Huolellinen kuntoutus on myös tärkeää. Muistakaa pyytää fysioterapeutilta tarkat ohjeet kuntoutukseen.
Tässä on juttua nivelkierukan korjauksesta -> http://www.niveltieto.net/nivelklubi/cgi-bin/yabb/YaBB.pl?num=1278255485/0#13 .
Tsemiä.
- kierukkapostettukokonaan
Heippa!
Mulla tuli -10 syksyllä vääntövamma polveen. Koulussa sattui, onneksi vakuutus korvasi.Magneettikuvista selvisi että ACL- kokonaan poikki ja kierukka revennyt. Meni tapaturmasta n. vuosi ennen kuin leikattiin ( olin sattuessa 14 v). ACL korjattiin jännesiirteellä ja kierukka kiinnitettiin osittain, ja osittainen poisto. Kuntoutin silloin fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Nyt syyslomalla -15 alkoi polvi oireilemaan oudosti ja ortopedille 1.12.15 tutki polven. Koska epäselvä vamma, magneettikuviin. Siellä oli että kierukka revennyt pahemmin uudelleen. Noh ke 20.1.16 oli uus leikkaus jossa poistettiin kokonaan sisäkierukka. Kohta vko mennyt operaatiosta. Polvi turvoksissa, eikä puhettakaan että pystyisin varaamaan. Kepit on ja sair.lomaa helmikuun alkuun. Kipuun syön Panacod 2x päivässä, 600 mg Burana ja 1g Para-tabs. EIKÄ helpota. Mutta joka päivä pidän kylmää ja koholla jalkaa, se helpottaa! Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1452525Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131091Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299923- 100896
- 66878
- 53851
- 46839
- 60832