Heti aluksi pitää sanoa, että ymmärrän melko hyvin joidenkin pitkäaikaistyöttömien henkistä ahdinkoa. Työtä ei löydy, vaikka miten yrittäisi. Tuntuu, että ei kelpaa mihinkään. Ja rahasta on tiukkaa.
Mutta useimmilla työttömyys on vain väliaikaista. Miksi siis suotta tuntea siitä syyllisyyttä ja masentua? Eikö olisi koko yhteiskunnankin kannalta kannattavampaa käyttää työttömyysaika hyödyksi: nauttia sen kiireettömyydestä, itseopiskella, harrastaa terveellistä liikuntaa, ottaa iisisti ja ladata akkuja? Niinhän useimmat eläkeläiset ja sapattivapaalla olevatkin tekevät: elävät tätä hetkeä, ja keskittyvät elämäntilanteensa parhaisiin puoliin. Näin työttömän työllistymismahdollisuudetkin paranevat. Kukaan ei nimittäin halua palkata masentunutta ja omanarvontuntonsa menettänyttä hakijaa.
Puhun kokemuksesta, koska toimin itse rekrytointitehtävissä. Voin vakuuttaa, että työttömällä työnhakijalla, joka on osannut sopeutua työttömyyteensä ja kyennyt viettämään aktiivista ja antoisaa elämää työttömyydestään huolimatta, on paljon paremmat mahdollisuudet tulla valituksi kuin työttömyydestään hätää ja häpeää tuntevalla, alistuneella kilpailijallaan.
Olen tavannut rautaisia, korkeasti koulutettuja oman alansa ammattilaisia, jotka ovat luhistuneet heti työttömäksi jäätyään ja ovat paniikissa tarrautuneet kiinni mihin tahansa hanttihommaan mielenterveytensä säilyttämiseksi. Tällaiset ihmiset ovat suorastaan pelottavan työriippuvaisia, "oravanpyörän vankeja", eivätkä ole välttämättä kaikkein paras valinta ainakaan luovuudesta ammentavan työorganisaation jäseniksi, missä nopeisiin muutoksiin sopeutumiskyky ja omaehtoinen ajattelukyky ovat kaikki kaikessa.
Minulla oli taannoin rekrytointitilanne, jossa kalkkiviivoilla oli 2 kk työttömänä ollut ja pitkäaikaistyötön. Pätevyydeltään hakijat olivat kutakuinkin samantasoisia. Lyhyemmän aikaa työttömänä ollut oli suorastaan stressaantunut työttömyydestään ja vaikutti siltä, ettei hän ollut palkkatyön puuttuessa kyennyt täyttämään elämäänsä tullutta aukkoa millään kovin kehittävillä aktiviteeteilla. Pitkäaikaistyötön taas vaikutti elämässään aktiiviselta, reippaalta ja positiiviselta, selvästi itsensä kanssa sinut olevalta ihmiseltä. Valinta kallistui aika kivuttomasti jälkimmäiseen.
Mutta useimmilla työttömyys on vain väliaikaista. Miksi siis suotta tuntea siitä syyllisyyttä ja masentua? Eikö olisi koko yhteiskunnankin kannalta kannattavampaa käyttää työttömyysaika hyödyksi: nauttia sen kiireettömyydestä, itseopiskella, harrastaa terveellistä liikuntaa, ottaa iisisti ja ladata akkuja? Niinhän useimmat eläkeläiset ja sapattivapaalla olevatkin tekevät: elävät tätä hetkeä, ja keskittyvät elämäntilanteensa parhaisiin puoliin. Näin työttömän työllistymismahdollisuudetkin paranevat. Kukaan ei nimittäin halua palkata masentunutta ja omanarvontuntonsa menettänyttä hakijaa.
Puhun kokemuksesta, koska toimin itse rekrytointitehtävissä. Voin vakuuttaa, että työttömällä työnhakijalla, joka on osannut sopeutua työttömyyteensä ja kyennyt viettämään aktiivista ja antoisaa elämää työttömyydestään huolimatta, on paljon paremmat mahdollisuudet tulla valituksi kuin työttömyydestään hätää ja häpeää tuntevalla, alistuneella kilpailijallaan.
Olen tavannut rautaisia, korkeasti koulutettuja oman alansa ammattilaisia, jotka ovat luhistuneet heti työttömäksi jäätyään ja ovat paniikissa tarrautuneet kiinni mihin tahansa hanttihommaan mielenterveytensä säilyttämiseksi. Tällaiset ihmiset ovat suorastaan pelottavan työriippuvaisia, "oravanpyörän vankeja", eivätkä ole välttämättä kaikkein paras valinta ainakaan luovuudesta ammentavan työorganisaation jäseniksi, missä nopeisiin muutoksiin sopeutumiskyky ja omaehtoinen ajattelukyky ovat kaikki kaikessa.
Minulla oli taannoin rekrytointitilanne, jossa kalkkiviivoilla oli 2 kk työttömänä ollut ja pitkäaikaistyötön. Pätevyydeltään hakijat olivat kutakuinkin samantasoisia. Lyhyemmän aikaa työttömänä ollut oli suorastaan stressaantunut työttömyydestään ja vaikutti siltä, ettei hän ollut palkkatyön puuttuessa kyennyt täyttämään elämäänsä tullutta aukkoa millään kovin kehittävillä aktiviteeteilla. Pitkäaikaistyötön taas vaikutti elämässään aktiiviselta, reippaalta ja positiiviselta, selvästi itsensä kanssa sinut olevalta ihmiseltä. Valinta kallistui aika kivuttomasti jälkimmäiseen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, olet oikeassa. Jos joutuu työttömäksi ja tietää vielä varmasti työllistyvänsa,( työskentelee alalla jossa puutetta työvoimasta, on hommassaan pätevä, väliaikainen työttömyys ei siinä työssä haittaa "imagoa",on nuori, on rahaa säästössä ymm).
Niin, silloin pystyy ja kannattaa nauttia hetken levosta.
Mutta jos pelkää putoavansa kokonaan "kelkasta", pienelle rahalle loppuelämäkseen, siitä on leikki kaukana
Tuollaista asennetta kaipaisin laajemminkin työnantajille: että nähdään pitkäaikaistyöttömän voimavarat ja motivaatio työhön ja arvostetaan myös sitä, miten työtön on kehittänyt ammattitaitoansa työttömänä ollessaan.
"Tuollaista asennetta kaipaisin laajemminkin työnantajille: että nähdään pitkäaikaistyöttömän voimavarat ja motivaatio työhön ja arvostetaan myös sitä, miten työtön on kehittänyt ammattitaitoansa työttömänä ollessaan."
Hyvä ja kannatettava ajatus. Mutta käytännössä työnantajat eivät pitkään työelämästä poissa olleita palkkaa sitten millään, eivät edes tuettuna.