Olen jo jonkin aikaa miettiny syitä pahaan olooni. Olen siis melko surullinen johtuen lähinnä yksinäisyydestäni. Yksinäisyys on myös johtanut muihin ongelmiin elämässäni (mm.unettomuus, motivaation puute yms.). Ei jaksa suunnitella elämää kovinkaan pitkälle, sillä en odota tulevaisuudelta mitään. Ja kukapa huonoja asioita odottaisi? Silloin kun minulla oli vielä kavereita, odotin tulevaisuudelta paljon asioita. Odotin hyviä asoita, joita kavereideni kanssa olin saanut kokea. En ollut yksinäinen, joten muutkin asiat tuntuivat menevän kohtalaisen hyvin. Olin siis onnellinen! Kun kokee välillä onnea, niin sitä voi myös odottaa tulevaisuudelta. Kun ei ole nauranut viikkoihin, niin tulevaisuus näyttää melko synkältä.
Kysymys kuuluukin: Onko ihminen surullinen vain siksi että pystyy tuntemaan jotain? Sitä kun tuntee olevansa elossa kun on tunteita...vihaa, rakkautta, iloa, surua. Näitä hyviä tunteita on tässä yksinäisessä olotilassa vaikea saavuttaa, mutta suru on kuitenkin aina välillä läsnä...ei siis koko aikaa.Ehkä vihakin välillä jossain muodossa...viha itseä kohtaan. Usein itkettyäni ja ryvettyäni kunnolla itsesäälissä, olen sen jälkeen huomannut olotilan olevan melko normaali. Vielä yksinäinen, mutta kumminkin pystyy motivoitumaan ainakin siihen että selviää tästä päivästä. Tuntee elävänsä edes jollain tasolla. Johtuuko elämän tunne siitä kun tunteet on ollut edes hetken pinnassa. Rakastuessa tuo olo kestää pitkään, mutta surussa voi olla kyse minuuteista - tunneista.
Kun tuntee tunteita - Tuntee elävänsä!
Onko suru vain ajattelutavasta kiinni? Olenko asennoitunut surun tunteeseen väärin antamalla pahoille ajatuksille periksi, jotta voisin taas itkeä ja tuntea? Jotta voisin olla edes hetken lähempänä normaalia olotilaa.
Mielipiteitä? Onko joku teistä onnistunut korvaamaan liialliset surun tunteet jollain paremmalla?Miten?
Kysymys kuuluukin: Onko ihminen surullinen vain siksi että pystyy tuntemaan jotain? Sitä kun tuntee olevansa elossa kun on tunteita...vihaa, rakkautta, iloa, surua. Näitä hyviä tunteita on tässä yksinäisessä olotilassa vaikea saavuttaa, mutta suru on kuitenkin aina välillä läsnä...ei siis koko aikaa.Ehkä vihakin välillä jossain muodossa...viha itseä kohtaan. Usein itkettyäni ja ryvettyäni kunnolla itsesäälissä, olen sen jälkeen huomannut olotilan olevan melko normaali. Vielä yksinäinen, mutta kumminkin pystyy motivoitumaan ainakin siihen että selviää tästä päivästä. Tuntee elävänsä edes jollain tasolla. Johtuuko elämän tunne siitä kun tunteet on ollut edes hetken pinnassa. Rakastuessa tuo olo kestää pitkään, mutta surussa voi olla kyse minuuteista - tunneista.
Kun tuntee tunteita - Tuntee elävänsä!
Onko suru vain ajattelutavasta kiinni? Olenko asennoitunut surun tunteeseen väärin antamalla pahoille ajatuksille periksi, jotta voisin taas itkeä ja tuntea? Jotta voisin olla edes hetken lähempänä normaalia olotilaa.
Mielipiteitä? Onko joku teistä onnistunut korvaamaan liialliset surun tunteet jollain paremmalla?Miten?
Vastaukset 3
Vanhimmat
asia. Tunteet ovat hyvin tärkeä alue. Jos ajatusmaailma on negatiivinen koko ajan. Kyllä sellainen asia vaikuttaa koko kehon elämään. Joka pitkän ja hiljaisen elon aikana hitaasti hiipii ihmisen sisällä. Silloin pysähtyy ajatelemaan itseään. On väsynyt, uupunut, iloton, voimaton, vetäytyvä, surullinen ja poissa omasta tutusta kehosta. Kuka minä olen kenen varpaita siirtelen. Osasin ennen iloita, surra ja olla tunteellinen.
Mutta olosuhteen pakosta alkaa tunneasiat olla raskaita kantaa. Silloin alkaa masennuksen oireet. Jos osaa omaa elämän aluetta ja ajattelutapaa muuttaa niin ettei pyöritä noita samoja negatiivisia asioiat kokoajan mielessä. Kyetä muuttamaan itseään. Joka ei ole aina niin helppoa soveltaa. Silloin tarvitsee ammattiauttajan apua. Kun alkaa tällaiset hälytyskellot soida itselläkin. On hyvä asia kun tunnistaa ne ja osaa tuoda esille.....
Näkisin sinunkin kohdalla, että ottaisit yhteyden ammattiauttajaan. Lääkäriin, terveysk. yksityinen jne.... hakeudu ja käy juttelemassa...............
esim. seurakunnan diakonin tms. Monesti jos on paljon ikäviä tunteita, niin ne voi jo juontaa kaukaa, ehkä niitä olisi hyvä purkaa ammattiauttajan kanssa.
Mihin ja miksi ne kaverit sun elämästä sitten katosivat?