hän haluaa epätietoisuuden ja ahdingon jatkuvan ?
Mitä tiedät (n)? Itse olet myös samassa ahdigossa kuin minä. Olen pahoillani ahdingostasi, mutta en voi tilanteelle mitään.
Sitten kun aika koittaa ryhdymme kummittelemaan me kaksi haamua.
Mitä tiedät (n)? Itse olet myös samassa ahdigossa kuin minä. Olen pahoillani ahdingostasi, mutta en voi tilanteelle mitään.
Sitten kun aika koittaa ryhdymme kummittelemaan me kaksi haamua.
Vastaukset 19
Vanhimmat
sitä luokkaa, että vain haamuna jään kummittelemaan:(
aika meistä jättää niin sitten kummitellaan. Kai sitä voi kummitella eläessäänkin ;). Ainakin se olisi ihan paikallaan;D
todella nastaa, jos voisi eräs mies käydä kummittelemassa edes, kun ei ole kahteen viikkoon kuulunut mitään.
Tulee sellanen olo, et mahtaako koko mies olla ollut koko ajan kummitus ja olen vaan kuvitellut koko ihmisen elämääni.
Pitää varmaan kysyä joltain kaverilta, et onko nekin ihan oikeesti nähneet sen vai ovatko vaan halunneet säilyttää illuusioni säälistä tms.
Ei oo edes päivänkakkaroita, että voisi niistä terälehtiä kiskoa yksitellen pois. Sehän se on ikivanha ennuskeino kummitusten varalle ;)
älä huoli,taidan tulla kummitteleen sinulle.mutta osoite täytyis tietää?taidan arvata kyllä sen!voiskos olla noin?
vielä ne päivänkakkarat,voin tuoda ne mukanani!!
ja tiedä.. Kirjoitustapa ei ihan natsaa. Puuttuu isot kirjaimet, välilyönnit ja pilkku väärässä paikassa. Mun kummitukseni hallitsee sen puolen, jollei satu olemaan ihan juupelissa. Sillon tuskin kyllä tänne mitään rustailee. Mahtaako muutenkaan rustailla.
Kummallinen kummitus ja voisi kyllä jo ilmoitella itsestään jotain.
Kiitos silti kauniista ajatuksesta. Kuka lietkin kummitus =)
niitä sit enää tarvita, jos oikee kummitus astuu kynnyksen yli. Ne kun on sitä rakastaa ei rakasta -juttua varten.
Tai no, vois ihan varmuuden vuoks silti, jos vaikka tuleekin epäröivä olo.
astuisin kynnyksen yli..hmm..
kun epäröisin, jos lähtisit liian nopeasti pois. Epäröisin, jos näkisin sinun jotakin empivän. Kummitus ei pysty toista kummitusta huijaamaan!
Nyt menen nukkumaan. Kummitellaanhan kauniisti ;)
On ollut harmia autosta ja kaikesta muustakin, joten en ole kummitellút luonasi. Mutta muuta sinä tänne niin saamme olla rauhassa yhdeltä räyhähengeltä. Ja opintoja on harjoiteltu vielä vanhalla iälläkin. Stressiä niistä saa.
en tarkoittanut. Ei auto-ongelmia, siis kun ei ole sellaista kummallakaan, eikä opintojakaan vanhalla iällä. Ikä ei ole vanha.
Kummittelemaan kai pitää ryhtyä, kun muukaan ei näytä tehoavan. Kärpäseksikään ei voi ryhtyä, kun on siihen väärä vuodenaika, ellei sitten ole sikalaan muuttanut. Toivottavasti ei!
No mikäs autossa reistaa? Entäs ne muut harmit.?
Nyt on se hetki lähellä:
Pukeudutaanpa jo valmiiksi valkoisiin kaapuihin ja lähdetään kävelemään hitaasti kohti hautausmaata.
Hitaasti siksi, ettei synny paniikkia.
ei kukaan tiedä, se tulee ja toteutuu.
Voisit olla pelottelematta.
Lopun jälkeen päästään Paratiisiin ja saadaan siellä ikuinen elämä. Siellä paratiisissa on ainoastaan naisia ja siellä juodaan ainoastaan viiniä.
Siellä pahemmassa paikassa on pelkkiä ukkoja ja sieltä saa vain olutta juodakseen.
olette lihallisissa nautinnoissa kiinni ja siksi sepostuksesellasi ei ole mitään merkitystä.
Siksi, että taivas ja helvetti odottavat heitä. Eikä ole toivottavaa joutua heterona kumpaankaan paikkaan, siksi monet valmistautuvat vaihtamalla sukupuolista suuntautumistaan.
Jos hulluuden pelko on viisauden alku, sitten tässä nou hätää. =)Viisastumisen käymistoiminta on alkamassa. HALLELUJAA
Heteroilla on mahdollisuus joutua taivaaseen tai helvettiin.Sukupuolisella suuntauksella ei ole merkitystä kumpaan paikkaan ihminen joutuu.
Usko on henkilökohtainen valinta, joten ihmisen sukupuolisuudella ei ole merkitystä.