kertausharjoitusten välttely

Olisi hauska kuulla hyviä tarinoita kokeneilta kavereilta siitä miten olette onnistuneet välttämään kertausharjoitukset. Itsellä tuo asia ei ole ainakaan vielä pariin vuoteen ajankohtainen, mutta eihän sitä ikinä tiedä..

"En mennyt armeijaan" ei ole tällä kertaa riittävän tyydyttävä vastaus vaan kysymys on suunnattu erityisesti niille lusmuille, jotka armeijan ovat kuitenkin jossain välissä käyneet.
6759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

järjestivät asiat kuntoon jo aremijassa. Parhaimpia lusmuja ei kutsuta kertausharjoituksiin, koska se on turhaa, koska jos totaalinen sota syttyisi, niin lusmut on niitä jotka tapetaan ensiksi kurin ja järjestyksen nimissä.

Äänestä
  • Perustuslain muutos vuonna 1995 poisti pykälän että edes sota-aikaan voisi olla käytössä kuolemanrangaistus. Perustuslain muutos vaatii kahden peräkkäisen eduskunnan äänestyksen, myös sotatilanteessa.

    Äänestä

Kertaamaanhan ei tarvitse mennä kun armeijan jälkeen käy ilmoittautumassa sivariksi. Heille on tosin täydennyspalvelus mutta sitä ei käytännössä järjestetä pahemmin.

Äänestä

Olen 55v,ja sain kutsun,ei ole sisällä istumista,vaan aivan fyysistä toimintaa.Te nuoret aivan turhaan pelkäätte armeijaa,ei siellä ole mitään pelättävää,ja sen takia aivan turhaan jää pois.Muutama päivä vain,muutteesta on ihan mielelläänkin.Eikä kaikki ole etulinjassa,jos sellainen kuva olisi jäänyt,joko jonkun sanomana tai muuten.Ennen peloteltiin "hikipiikillä"isonvarpaan kynnen alle,jota ei ollutkaan olemassa oli vain sanonta,jos tämmöisiä pelkotiloja jää päälle,niin eipä sitten.

Äänestä
  • Olen jo ehtinyt aamuissa vanhankin systeemin käytyäni pitkästi toiselle vuodelle, eikä ainakaan vielä ole pönttö kerrattaessa pimahtanut, ja vakaa uskoni on, ettei tule pimahtamaankaan.

    Kertaamiset ovat aivan toista kuin asevelvollisuusajan touhut. Siellä treenataan sen takia, että mahdollisessa tositilanteessa osataan. Eikä tositilanteessa ole tärkeää, meneekö homma pilkulleen ohjesäännön mukaan, vaan että homma osataan ja jälkeä tulee.

    Äänestä

se, että suorittaa asepalveluksensa Ilmavoimissa ja sopivassa tehtävässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias kirjoitti:

Olisi hauska kuulla hyviä tarinoita kokeneilta kavereilta siitä miten olette onnistuneet välttämään kertausharjoitukset. Itsellä tuo asia ei ole ainakaan vielä pariin vuoteen ajankohtainen, mutta eihän sitä ikinä tiedä..

"En mennyt armeijaan" ei ole tällä kertaa riittävän tyydyttävä vastaus vaan kysymys on suunnattu erityisesti niille lusmuille, jotka armeijan ovat kuitenkin jossain välissä käyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu