Mie kävin

kyllä. Tietenkin heissäkin on eroja. Kehen saat itse luotua oikean kontaktin. Siis itsestä lähtee kaikki. Psykologit eivät tyrkytä asioita, vaan he johdattelevat ja kuuntelevat. Ole luonnollinen ja kerrot oireistasi, tunteistasi, tuntemuksista jne.... Uskoisin sinullekkin sanavalmiille naiselle löytyy apua. Kaikkea hyvää jatkossa............

tointanut mitään. Minulle kait sattui sellainen yli-optimistinen terapeutti, joka aina käänsi ja
väänsi mun sanomiset nurinperin eli ei ottanut
vakavasti selityksiäni ahdistukseta, tuskasta, paniikista ja masennuksesta. Liian usein kommentteja "ajattele positiivisesti" "ei se
nyt kauheaa ole" "kyllä Sinä jaksat" "monella
muulla asiat vielä huonommin" yms. eli eihän
muiden olotiloja ois saanut minuun verrata tai kyseenalaistaa mun voimavarojani.-vai?
Kävin vuoden verran siel ja sitten oli pakko
lopettaa, kun olin enemmän siipi maassa ja "nöyryytett", kuin sinne mennessä.
Parempi olla tällaisessa lääkeriippuvuudessa,
kuin huonossa terapiassa.

Minä olen käynyt yli kaksi vuotta terapiassa, muistaakseni hieno nimi on kognitiivis-analyyttinenterapia, tai jotain sinne päin. On ollut paljon apua. Mutta se riippuukin terapeutin ja terapoitavan kemioista eli miten heillä synkkaa.

Jotkut ovat joutuneet etsimään sopivaa terapeuttia pitkäänkin, koska kaikki ei tule keskenään toimeen. Silloin on turha maksaa kalliista terapiasta, vaikka Kela osan korvaisikin, jos ei tunne saavansa siitä mitään hyötyä.

Psykologin ja terapeutin ero on, että kaikki psykologit eivät ole terapeutteja. Samoin psykiatrin ja psykologin ero on, että psykiatri on erikoislääkäri, psykologilla on arvosana psykologiassa, eikä siis ole lääkäri.

Laillistettuja, eli Kelan hyväksymiä terapeutteja, löytyy monesta ammattikunnasta. Omani on erikoissairaanhoitaja, joka on opiskellut monta vuotta terapeutiksi. Minulla kävikin kerralla hyvä tuuri, kun löysin itselleni sopivan terapeutin. Psykiatrini suositteli.

Terapeutti ei anna valmiita vastauksia, vaan kuuntelee ja tekee hyviä kysymyksiä, sitten pohtii ja juttelemme niistä pohdinnoista. Muista en osaa sanoa, mutta minulla on käynyt tosi hyvä tuuri terapeutin kanssa. Luottamus on molemminpuolinen ja se juuri on avainasia terapiasuhteessa. Yksin en olisi se ihminen, joka nyt olen. Muistan, kun muutama viikko sitten kävin psykiatrillani ja hän sanoi, että ensimmäisellä käyntikerralla, taisi olla keväällä 2004, olin kuin eksynyt pikkutyttö. Enkä tosiaan ole mikään pkkuttyttö.

Me ihmiset olemme vain niin erilaisia, että se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Mutta kyllä se terapeutti ymmärtää. Eikä ole mikään häpeä hakea apua, kun sitä tarvitsee. Kokeile ensin, ja tee sitten päätös.

Hei! Kyllä se terapeutin kanssa keskustelu tosiaan auttaa jos olet todella avoin puheissasi niin selviää itsellekin vähän se syy miksi on paniikkihäiriötä..ja pystyy elämään sn kanssa eikä enää niin "pelästy" kaikkia ns:kuviteltuja oireitaan..Ja vaikka tuntuu aluksi ettei mitään hyötyä ole käydä terapeutilla,rahat vain menevät..Niin kumminkin huomaat että on joka kerta parempi olo kun sieltä lähdet..Apu tulee ns.varkain..Toivottavasti sait selvää mitä tarkoitin...Hyvää talven jatkoa...