ettei tällä sivulla paljoa näy teologian asiantuntijoita. Onneksi sentään näkyy edes muutama, joka sentään on lukenut Raamattua ja osaa sitä selittää. Tavallinen vl ei pysty uskoaan selittämään mitenkään Raamatun valossa ellei osaa teologiaa yhtään. Vaikeaa osata selittää edes sellaista mitä ei koskaan itsekseen lue ja tutki. Parempi tietysti mennä teologian kursseille kuuntelemaan. Voi ehkä oppia ymmärtämään asioita laajemmin kuin sen mittapuun mukaan mitä puhujat seuroissa sanovat. Raamattua on vaikea tulkita ellei tunne sen ajan historiaa, oloja, kansoja, kulttuuria, tapoja ja jos vieläpä vetää tiukkaa Vain me-linjaa, jolloin kastekäsityksetkin menee jotenkin toisella tapaa kuin Raamatussa.
Perus-vl, Raamattua tutkimaton on saattaa anoa että Luther oli väärässä, jos kuulee että Lutherkin opetti esim.kasteesta toisin kuin puhujat seuroissa. Harvalla puhujalla kuitenkaan on sellaista Raamatun tuntemusta kuin Lutherilla oli ja vielä vähemmän oppimaton vl voi selittää Lutherin opettaneen väärin, jos vl itse ei edes Raamattua lue.

Vastaukset 2
Vanhimmat
..oppi-isä monille luterialaiskulttuurin kasvaaneelle. Jeesus varoittaa juuri näistä maanpäällisistä isistä ja mestareista. Raamatun kohdan löydät, jos haluat. Esimerkiksi sanoilla: "yksi on teidän mestarinne."
ethän vaan vihjaa, että pidän Lutheria korkeampana kuin Jeesus Kristus?! Älä nyt hassuja puhu ja kuvittele!
Luther kehitteli luterilaisuuden, kirkon joka erkaantui katolisesta kirkosta. Siinä se, mutta kyllä hän Raamatun tunsi ja osasi perustella asiat.
Tulee mieleen yksi kysymys, Lutherin oppien mukaan opetetaan luterilaisuudessa ja ettekö te kaikki vl:t ole luterilaisia eli ajattele samoin sakramenteista kuten luterilaiset Lutherin kanssa?