Onko niin työlästä periä maksuja vai miksi lastenvaunujen kanssa pääsee paikallisbussissa ilmaiseksi sehä vie monen maksavan matkustajan paikan.
Lastenvaunut
Ilmainen
361356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
nyt en ihan pysy ajatuksenjuoksussasi mukana.
Miten ne lastenvaunut vievät maksavilta mitään?
Vaunuthan ovat siinä omassa paikassaan eikä penkeillä.
Enkä ole vielä nähnyt kertaakaan (ja kuljen päivittäin monesti bussilla) että ketään olisi käännytetty pois bussista sen takia että siellä on äitejä tai isiä vaunujen kanssa.
Eikä mielestäni mikään bussifirma ole mennyt konkurssiin siksi että vaunut ja yksi ihminen mukana saa matkustaa ilmaiseksi.
Sitäpaitsi kunta nähdäkseni korvaa myös bussifirmalle osan vaunullisten matkasta(saatan tietysti olla myös väärässä).
Suvaitsevaisuutta peliin,niin kaikki kyllä mahtuu busseihin.
Olen itse vielä nuori ja liikún enemminkin kuin kuljen bussilla. Mutta, mutta... Miksi nuorilla on tälläisiä ilmaisoikeuksia, eikös ne kuuluisi vanhuksille joiden liikkuminen´onkin jo ihan toisella tasolla. Ise ainakin autan ja haluan auttaa vanhuksia he myös niitä ilmaislippuja tarvitsevat hitaasti ja vaikeasti liikkuvina. Nuoret äidit voivat hoitaa bussimaksunsa, näin heidät opetetaan yhteiskunnan vastuullisiksi kansalaisiksi. Ottaisivat myös vastuuta jälkikasvustaan.
vanhusten kohdalla en tiedä,mutta Kouvolassa tiedän että siellä ainakin sotaveteraaneilla joilla on rintamatunnus,he saavat ilmaisen bussikortin,joka on hakupäivästä kolme vuotta voimassa.
He voivat matkustaa ilmaiseksi.
Mutta sitten taas niillä vanhuksilla joilla on enemmän liikkumisessa ongelmia on käsittääkseni niitä taksikortteja, joilla he pääsevät pienellä omavastuuhinnalla liikkumaan takseilla.
Mielestäni vastuulliseksi kansalaiseksi kasvetaan ihan muuta kautta kuin vain bussimaksunsa maksamalla.
Nyt taidat sotkea tähän samaan bussikeskusteluun enemmänkin asiaa vastuunottamisesta jälkikasvusta ym kuin ensituntumalta näyttää..
Vastuunottaminen käsittää taloudellisen, kasvatuksellisen, sosiaalisen ym. vastuuntoton. On turha jaaritella vastuuntotolla jos ei edes ymmärrä mitä siihen kuuluu. Ja samaan viestiin voi todellakin sisällyttää sekä vastuun maksaa bussimatkansa itse, että ottaa muunkinlaisen vastuun jälkikasvustaan, koska niin on joka tapauksessa tehtävä enemmin tai myöhemmin. Tosin suuri joukko on vastuuttomia.
vastuunotto pitää sisällään mainitsemasi asiat.
Eikä ollut tarkoitus solvata tioetämystäsi asiasta,sanoin vain että mielestäni vastuunotto jälkikasvusta on niin laaja alue että sen käsitteleminen samassa vain bussilipun ilmaisuuskeskustelussa ei aja asiaa.
Jos sillä turhalla jaarittelulla tarkoitit etten ymmärrä mitä vastuunottoon jälkikasvusta kuuluu..olet todella väärässä.
Olen kasvattanut kolme lasta tähän yhteiskuntaan ja mielestäni onnistunut jokaiselle heille opettamaan myös vastuunottoa itsestä ja muista.
Kaksi pojistani on jo aikuisia.Vanhin tietokone alalla ja nuorempi opiskelee ensihoitajaksi,nuorin, tyttö käy peruskoulun ylä-astetta.
Mutta edelleen olen sitä mieltä,vaikka siihen nyt itsekin syyllistyin,kasvatukselliset asiat ei kuulu tähän avaukseen.
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=103030
Älä lue jos se häiritsee. Sinulla on vapaus valita ja kirjoittaa - niin myös muilla. Vai onko tarkoituksesi häiritä ja kommentoida asiaa josta sinulla on niin yksipuolinen mielipide. Vastuunotosta ei koskaan puhuta liikaa, esimerkkinä yllä oleva juttu joka ehkä herätäisi sinuakin ymmärtämään!
kirjoituksesiko sitten on ainoastaan täällä sitä asiallista jota palstalla saa olla kun et itse jankkaa...
Häiriköintiähän se on jos asiaa yrittää puhua eikä kiroile ja noitua ja haistattele.Yksipuolista on ainoastaan oma kannanottosi asiaan,mutta jos se sinua niin häiritsee että muut yrittää kirjoittaa asiaa,niin pidä sitten oma kirjoitus-haistattelupalsta ,ihansama.
täällä itsekseen. Kärsii ilmeisesti pahasta skitsofreniasta, sen huomaa kirjoituksista aika helposti. Epäselvää pupellusta josta ei saa selvää erkkikään.
Tämä kyseinen häirikkö on kirjoittanut tuolla samalla tyylillään tänne parin päivän sisään yli sata epäselvaää viestiä, useimmiten hän todellakin vastailee itselleen. Hän ei muista mitä on edellisessä viestissään kirjoittanut, ja usein hän vastaa muille juuri tuohon tuttuun tyyliin: Älä jankkaa, mitä häirikkö täällä teet.
Kun avaa Mikkeli-palstan ja katsoo avauksien tyyliä, näkee suoraan että sama häirikkö on typerät aloitukset tehnyt, ja vastannut itselleen. Kyseisen typeryksen kirjoitustyyliä ei pysty jäljittelemään sillä se on hullun omaperäistä, ilman järkevää sisältöä.
Älä Anneliie anna yhden häirikön lopettaa palstalla oloasi.
mutta todella välillä vähän sieppaa kun ei sitten millään mene perille.
Asialliseen viestiketjuun aina just joku tuollainen pistää kommenttia mukamas tietävinään jostain jotain huh.
No seuraavaan taisteluun ...
viestiketjun aloituskin on sen saman hörhön kirjoittama.
Ei se älypää mitään tajua, ilmeisesti sillä on asuinoloissa vähän sanomista, ja yrittää pahoittaa muidenkin mielen.
Noita sen ihme läpänheittoja on pitkin palstaa, ja kyllä helposti huomaa ettei kaikki lamput vintillä syty. Suosittelisin sitä pakollista rekisteröintipakkoa, jotta saisi jotain tolkkua tähän hommaan, sitten pitäis kyllä itsekin rekata...
se usein on.Täällä kun on niin helppo kasvottomana ja nimettömänä kirjoittaa mitä tahansa.
Tuossa rekkautumisessa olet aivan oikeassa,se karsii kyllä paljon hörhöjä pois,varmasti sitten tulisi jonkun verran asiallisempia kirjoituksia, ja sitten kun jonkun viestit taas alkaa heittää yli niin tietää jo että kuka se taas koheltaa eikä välttämättä tarvitse avata ollenkaan ja lukea.
Mikkelipalstalle on kirjoittanut aika moni! Jos laskutaitosikin on noin kehnoa niin laske vain kahteen tai kolmeen. Äläkä myöskään häiritse toisia, äläkä provosoi ja vedä joukkohysteriaa. Luuletko tosiaan että sinulla on yliluonnollisia kykyjä tietää kuka kirjoittaa ja mihin ja miten. Koulutuksesi ei taida riittää käsialan/kirjoituksen tulkintaan. Kaikki joilla on koulutusta ja osaamista myös käyttää sitä ja kirjoittaa ihan omia mielipiteitä. Mieltäsi painaa toisten kirjoitukset, kirjoita itse ihan oma mielipiteesi. Ilmeiseti olet juoruavaa sorttia joka on aina takanapäin juoruamassa että huomaatko etä toi tekee tota yms. Mietipä sitä!
Jos noin kolahtaa minkäs sille voin, mutta keskityn kyl ihan omiin juttuihini. Ihmetyttää mikä soimaa, omatunto vai?
Eka kertaa törmään tääl tollasee juoruämmään. Oletko maalaine vai muute tyhmä!
Osoittelet toisia kirjoittajia ja kerrot valheita. Tällä palstalla sellainen on kielletty.
Miksi joku ei saisi lukea, miksi joku ei saisi kirjoitta, miksi juoruilet täällä? Enpä ole tollasta tavannut! Sinullahan ei näytä olleen mitään sanottavaa ainoana asianasi yrität löytää kirjoituksista jotain outoa. Outo lintu olet täällä.
Aliarvioit ja mollaat kaikkia kirjoittajia ja terrorisoit käytökselläsi muita. Sellainen ei kuulu mikkeliläiseen sivistykseen, täällä kyllä annetaan jokaisen kirjoittaa ihan omana itsenään ja reilusti sekä avoimesti viestinsä. Tekstistäsi huomaa että olet Mikkelin pohjoispuolelta takametsistä mihin tuollainen käytös kuuluukin. Mikkeliläiset kyllä osaavat kirjoittaa ja lukea kirjoituksia ihan itse sinun ei tarvitse antaa ohjeita eikä neuvoja!
en kyllä ottanut millään lailla kantaa lapsiesi hoitoon.Minun puolestani jokainen saa hoitaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Kantaa otin vain yleisesti palstan kommentointiin joka aikaajoin on kyllä hupaisan raivostuttavaa haistatteluineen ym,ja selvennyksenä taas ettei tule vastaviestiä ...en tarkoita sinua..
Outoja kirjoittelet.
Onhan se kauhea vääryys,että lastenrattaiden kanssa pääsee ilmaiseksi bussiin.Senkin olen kuullut,että yksinhuoltajaäidin on nähty syövän pihviä.Onko tällä vääryydellä mitään rajaa??
Kaupunkilaiset kevyempiä ruokia!
Ja kaikki ilmaiseksi.
Rahan tuhlausta antaa ne lapsille.Kyllä täällä riittää niitä luusereitakin jotka tarviis ne oikeesti.Viinaan ja tupakeihin.
Itsestäni on kyllä ihan oikein että lastenvaunujen kanssa pääsee kulkemaan ilmaiseksi! Kukapa jaksaisi työntää vaunuja kaupunkiin ja ostoksien kanssa takaisin kotiin jos asuu jossain vähän kauempana keskustasta.. Eikä lapsiperheillä ole rahaa maksaa usein bussimaksuja (jotka ovat muuten nykyään ihan sikahintaisia!), eikä kaikilla mahdollista käyttää omaa autoa. Eikä vaunuilijat muiden ihmisten tilaa vie, kun vaunuille oma paikka. Ootte vaan kateellisia kun teidän täytyy maksaa (kallis) bussilippu?! Kävelkää jos niin häiritsee!
Huomasit kyllä että on muitakin ihmisiä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1307917&ref=rss
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701255658025_uu.shtml
On hyvä, että on meillä äideillä on mahdollisuus kulkea bussilla ilmaiseksi. Olen yksinhuoltaja, ei omaa autoa, eikä kavereita viitsi aina avuksi pyytää. Kauppareissut on tehtävä. Jos lunta tupruttaa taivaan täydeltä, niin ei ole kovin mukava kärryjä hangessa työntää. Lumi pakkaantuu pyöriin ja pyörät eivät halua enää pyöriä. Pakkasella ei voi vauvan kanssa lähteä, ja minkäs teet, ruokaa tarvii.
Bussi on kallis jos omasta lompsasta joutuu sen maksaa. Yh ei paljoa tienaa. Eli todella tyytyväinen olen tähän mahdollisuuteen.
Os bussilipusta on kiinni paljosta lapsi jää paitsi. Mites hoidat lapsen kasvatuksen ilman rahaa?
Käytän lapsen kasvatukseen paljon rajoja ja rakkautta...mihin sitä rahaa tarvitsee? Kunhan on ruoka pöydäsä joka päivä.
Kohta puoliin takaisin töihin ja sit on millä hieman mällätäkkin.
liäkkeet ottamata.Raohotu.
Fiksu keksii edes jotain sanomista. Jos tuo oli vastauksesi jollekin niin kenelle ja mitä tarkoitit. Mikä sinua oikein risoo. Noita kommenttejasi saa lukea eri paikoista lukemattomia ja aina se on sitä ja samaa.
Tämä ihminen joka sabotoi tätä palstaa, taitaa olla jostain muualta kuin mikkelin seudulta...
Mielestäni tätä palstaa ei sabotoi kukaan. Itselläni on perheasiat ihan kunnossa eikä minua häiritse.
Aloittajan viesti fiksu.Tänne kun kirjoittelee kommentteja ja toinen taasen vastailee toiselle jne,jne,niin sinullekkin tiedoksi,että kun seurailee noita viivoja kommenttien välissä,voipi päätellä,kenelle kommentti on tarkoitettu.Tämä pätee siis siinä tapauksessa,jos lukija ei satu olemaan ihan täys torvelo.Pitääkö aina vääntää rautalangasta?
Ni ei näy viivoja.