huoltoyhtiön

Asun taloyhtiössä jonka pihaa ei todellakaan hoideta kunnolla. Isännöitsijälle sanottu useaan otteeseen tämän huoltoyhtiön toimista mutta mitään ei tapahdu. Eilenkin lunta alkoi aamusta tupruttamaan ja sitähän tuli koko päivän ja vielä illankin.Ja piha oli täynnä ettei autotallin ovea auki meinannut saada.Enkä itse pihaa jaksa luoda lumesta sillä siinä kyllä neliöitä piisaa...Mutta,arvatkaapas mihin aikaan piha sitten aurattiin?No, yöllä 03.00 aikaan!

No hyvä, että yleensä tuli ollenkaan, sillä alkuvuodesta kun sää vaihteli pakkasesta vesisateeseen, niin jään päälle ei hiekkaa saanut 2 päivän odottamisen jälkeen ennenkuin soitti isännöitsijälle.Ja sekin hiekoitus kesti tasan 3 minuuttia sillä satuin olemaan tuolloin kotona. Ihmetteln kuitenkin jos tästä ei tulisi tunnin työveloitusta.Ja hiekkaa taidettiin tuolloin kylvää isolle pihalle "teesihdillä"...

Ei kannata sanoa, että sillä on muitakin paikkoja huollettavana. No, totta mooses onkin, muttei kannata hamstrata paikkoja liikaa jollei mitään pysty kunnolla tekemään.
Isännöitsijälle tästä valitettu niinkauan kuin muistan, mutta mitään ei tapahdu....
101421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

..ikävä juttu on,mutta oletko koskaan kuullut omatoimisuudesta?Mihin se on kadonnut?Ei välttämättä tarvitse huolehtia kuin omasta osuudestaan,muu onkin toisten päänsärky..

Äänestä
  • On hieman kummallinen tuo sinun ajatusmaailmasi. Mites tuleeko sinun työpaikallesi joku sinun ASIAKKAASI tekemään sinun työsi puolestasi, vaikka tämä asiakas maksaa sinulle siitä että teet työn? Hei vähän järkeä päähän. Talonmiehen TYÖ on pitää taloyhtiö kunnossa, siitä hänelle maksetaan. Eikai taloyhtiön asukas tee sitä työtä, mistä taloyhtiö maksaa talonmiehelle. Vai hyppäätkö sinäkin kauppaan mennessä kassatytön paikalle ja rupeat laputtamaan tavaroita kassan läpi? Mieti nyt hyvä ihminen järjellä.

    Äänestä

  • työstä maksetaan kirjoitti:

    On hieman kummallinen tuo sinun ajatusmaailmasi. Mites tuleeko sinun työpaikallesi joku sinun ASIAKKAASI tekemään sinun työsi puolestasi, vaikka tämä asiakas maksaa sinulle siitä että teet työn? Hei vähän järkeä päähän. Talonmiehen TYÖ on pitää taloyhtiö kunnossa, siitä hänelle maksetaan. Eikai taloyhtiön asukas tee sitä työtä, mistä taloyhtiö maksaa talonmiehelle. Vai hyppäätkö sinäkin kauppaan mennessä kassatytön paikalle ja rupeat laputtamaan tavaroita kassan läpi? Mieti nyt hyvä ihminen järjellä.

    omasta mielestäni on aivan turhaa ruveta täällä avautumaan jos jokin asia ei hoidu niin kuin itse haluaisi.Pieni järjenkäyttö on sallittua aivan kaikilla..tai ainakin voisi huudella jossain muualla mitä keskustelupalstalla..:)

    Äänestä

  • ..:) kirjoitti:

    Kannattaisi vaihtaa toiseen huoltofirmaan jos se alkaa laskemaan hiekanjyviä mitä se pihaanne kylvää!
    Varovainen on myöskin oltava Isännöitsijä toimistoista , ei ole harvinaista väärinkäytökset sielläkään - laskuttavat tekemättömästä työstä.
    Yhden murtuneen lonkan hoitokuluilla saa varmaan jo 100 kuormaa sepeliä pihaanne!

    Äänestä

  • Voi juma. No, miksiköhän maksamani vastikkeen osasta menee osa huoltoyhtiölle?Haloo!! Maksan siitä että työt tulee tehtyä.Muut talon osakkaat ovat samaa mieltä,että työ ei vastaa siitä maksettua hintaa, vain isännöitsijä tuntuu olevan sitä mieltä, että kun on halpa.....
    Ei ole enää halpaa kun joku mummu kaatuu ja murtaa lonkkansa!
    Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa.

    Kuulutan tässä työmoraalia, jos sitä tässä ajassa on enää?

    Äänestä

  • ..:) kirjoitti:

    omasta mielestäni on aivan turhaa ruveta täällä avautumaan jos jokin asia ei hoidu niin kuin itse haluaisi.Pieni järjenkäyttö on sallittua aivan kaikilla..tai ainakin voisi huudella jossain muualla mitä keskustelupalstalla..:)

    Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, ja mikäs sen parempi paikka kuin netti?Asioista saa keskustella sen jo sanavapauskin sanoo. Eikä tässä ole mainittu huoltoyhtiön nimeä.....

    Nämä asiat ei todellakaan hoidu mitenkään muuallakaan.Olen vain ihmeissäni että eikö Salon kokoiseen kaupunkiin mahdu HY:tä joka hoitaa asiat moitteettomasti?Vai onko niitä? Hluan ehdottomasti sen nimen.

    Äänestä

Täysin samaa meininkiä on meidän taloyhtiössä, viime yönä myös kolmen maissa aurattiin ja jos liukasta niin hiekkaa on turha toivoakkaan..

Äänestä
  • ..Meinaan tarpoa vielä illalla nilkkoja myöten lumessa viemään roskapussia ja lähtemään töihin..
    Mutta jos huoltoyhtiöllä on yhtään enemmän muita taloyhtiöitä hoidettavanaan, onhan se selvää ettei se ehdi kaikkiin paikkoihin yhtä aikaa.

    Äänestä

  • Palometsässä.

    Äänestä

Mä olen kanssa kyllästynyt meidän huoltoyhtiöön, hinnat on pilvissä (olen verrannut muiden talojen yhtiövastikkeisiin) ja palvelu on aika onnetonta.. Mutta otappa puheeksi yhtiökokouksessa niin isännöitijä on sitä mieltä että hyvin toimii ym ei kuulema kannata edes kilpailuttaa!!! Ja suurin osa talon asukkaista on vanhoja, joille isännöitsijän sana on laki kun se sama on kerran ollut jo 30 vuotta niin kyllä se tietää!! Mä olen yrittänyt sanoa ettei se isännöitsijän ja huoltoyhtiön kilpailuttaminen mitään maksa, ainoastaan säästöä voi tulla.. Mä olen hiukan sitä mieltä että meidän isännöitsijä toimistolla on joku soppari huoltoyhtiön kanssa, ja siksi asiaa ei saada vietyä eteenpäin. Keväällä taas otan asian esille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohjanoteeraus? kirjoitti:

Asun taloyhtiössä jonka pihaa ei todellakaan hoideta kunnolla. Isännöitsijälle sanottu useaan otteeseen tämän huoltoyhtiön toimista mutta mitään ei tapahdu. Eilenkin lunta alkoi aamusta tupruttamaan ja sitähän tuli koko päivän ja vielä illankin.Ja piha oli täynnä ettei autotallin ovea auki meinannut saada.Enkä itse pihaa jaksa luoda lumesta sillä siinä kyllä neliöitä piisaa...Mutta,arvatkaapas mihin aikaan piha sitten aurattiin?No, yöllä 03.00 aikaan!

No hyvä, että yleensä tuli ollenkaan, sillä alkuvuodesta kun sää vaihteli pakkasesta vesisateeseen, niin jään päälle ei hiekkaa saanut 2 päivän odottamisen jälkeen ennenkuin soitti isännöitsijälle.Ja sekin hiekoitus kesti tasan 3 minuuttia sillä satuin olemaan tuolloin kotona. Ihmetteln kuitenkin jos tästä ei tulisi tunnin työveloitusta.Ja hiekkaa taidettiin tuolloin kylvää isolle pihalle "teesihdillä"...

Ei kannata sanoa, että sillä on muitakin paikkoja huollettavana. No, totta mooses onkin, muttei kannata hamstrata paikkoja liikaa jollei mitään pysty kunnolla tekemään.
Isännöitsijälle tästä valitettu niinkauan kuin muistan, mutta mitään ei tapahdu....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu