Oma tarinani

Äitini oli 17 v kun tuli raskaaksi.
Hän Kantoi pientä tyttöä sisällään ja seurusteli vakavasti lapsen isän kanssa.

Kun lapsi syntyi, äitini oli juuri täyttänyt 18 vuotta.
Pieni tyttö joka syntyi, oli minun siskoni.

Muutaman vuoden päästä syntyi äidilleni toinenkin lapsi, myöskin tyttövauva. Siitä kului kahdeksan vuotta kun minä synnyin. Äiti oli vuoden kanssani kotona ja lähti sitten opiskelemaan ensimmäistä ammattiaan n. 30-vuotiaana. Tähän astikin äitini oli hyvin pärjännyt meidän kolmen tytön kanssa vaikkao olikin saanut esikoisensa hyvin nuorena.

Vanhin siskoni tuli myös raskaaksi 17- vuotiaana. Poika on kohta 10-vuotias ja toinen täyttää kohta 5 vuotta. Siskollani kaksi ammattia ja aviomies.
Hän on ollut maailman paras äiti kahdelle siskonpojalleni.

Nyt itse olen 17-vuotias ja kamala vauvakuume päällä. Olen seurustellut kolme vuotta ihanan miehen kanssa. Nyt olisi minun "aikani" tulla raskaaksi :)

Mutta vaikka meillä kaikilla siskoksilla ja siskoni lapsilla on ollut aivan ihana lapsuus, huolimatta siitä että äidit ovat olleet teinejä, niin minä en vielä ole valmis ottamaan sitä vastuuta pienestä ihmisestä..
Osaan kyllä vaippoja vaihtaa ja olen ollut paljon pienten vauvojen kanssa, mutta ei vielä ole oman nyytin aika.

Miettikää ihan oikeesti mitä haluatte elämältänne. Onko se vauva oikea valinta?

Nuoruus on sitä varten että opimme elämään. Sitten kun olemme oppineet tarpeeksi, niin opetamme sen lapsillemme.
6977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aivan uskomattoman kypsää tekstiä 17 vuotiaalta naiselta. Kypsyyttä on se, että ymmärtää, etteivät yksittäiset epäonnistumiset tai yksittäiset onnistumiset ole niitä faktoja, joilla voi argumentoida. Kypsyyttä on se, että uskaltaa olla nuori, tunnustaa, että vielä opettelee elämään. Kypsyyttä on se, että uskaltaa pohtia, kyseenalaistaa, että onko vielä aika lapselle. Kypsyyttä on tiedostaa, ettei lapsi tee äidistä aikuista. Kypsyyttä on olla realisti.

Äänestä

Ei kun lapsuus on sitä aikaa jolloin opitaan yhteiskunnan pelisäännöt. Nuorena ne pitää jo osata. ;) Lapsena/nuorena opetellaan sitten käytännön työt. Vastuun ottoa opetellaan jo pienestä pitäen, ainakin olis hyvä.

Niin, en minäkään mitenkään kannata sitä että tieten tahtoen alkaa tekemään sitä lasta ala-ikäisenä kun koulu on just pahimmilleen kesken.

Mutta, sinähän sanoit että sinä et ole vielä valmis. Ehkä joku toinen sinun iässäsi tuntee olevansa valmis..?

Omalle kohalle täytyy sanoa, että kyllä, vauva on oikea valinta. Vaikkei minulla ammattia vielä olekaan. (Täytän 20 tänä vuonna, teiniäidiksi en ehdi.) Sitä ei vaan voi itse päättää milloin sen vauvan saa...ennemmin siihen suuntaan ettei saa, mutta kaikki ei saa jotka tahtoo. :/ No, poikkes vähä asiasta..

Minä tiesin jo 17-v (ja nuorempanakin) että haluan perheen, nuorena. Silloin oli muitakin ammattihaaveita, nyt on vain kotiäitiys.

Koskaanhan ihminen ei opi tarpeeksi. Ja elämä on paras opettaja, ihan kaikessa. Jos sitä alkaa odottaa että oppii tarpeeksi, niin kyllä menee aika ohitse. Huomaa, että sitä onkin 35 ja lapseton...

Nyt on minun aika. Kun vain haikarakin sen ymmärtäisi...

Äänestä
  • Voi lapsi rakas, kyllä ne nuorena opitaan ne pelisäännöt. Ei suinkaan lapsena. ELI ÄLÄ VAAN TEE LAPSIA, KUN ET EDES TIEDÄ MITÄ NIILTÄ VAATIA!! Etsit edelleen rajojasi, sinun kohdallasi vanhemmaksi haluaminen näyttäisi olevan kapinointia. Älä pliis lisäänny.

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    Voi lapsi rakas, kyllä ne nuorena opitaan ne pelisäännöt. Ei suinkaan lapsena. ELI ÄLÄ VAAN TEE LAPSIA, KUN ET EDES TIEDÄ MITÄ NIILTÄ VAATIA!! Etsit edelleen rajojasi, sinun kohdallasi vanhemmaksi haluaminen näyttäisi olevan kapinointia. Älä pliis lisäänny.

    Kyllä vastuuta opitaan ottamaan pienestä asti, mutta tarvitseeko sitä ottaa niin hirveän paljon niin nuorena?
    Kyllä minäkin haluan perheen ,mutta ensin haluan taata että tulevalla perheellä on kaikki asiat hyvin.
    Vastuu on hyvä asia, mutta liika vastuu liian nuorella iällä ei välttämättä olekkaan niin hyvä.

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    Voi lapsi rakas, kyllä ne nuorena opitaan ne pelisäännöt. Ei suinkaan lapsena. ELI ÄLÄ VAAN TEE LAPSIA, KUN ET EDES TIEDÄ MITÄ NIILTÄ VAATIA!! Etsit edelleen rajojasi, sinun kohdallasi vanhemmaksi haluaminen näyttäisi olevan kapinointia. Älä pliis lisäänny.

    Lapsesta asti pitää opettaa miten yhteiskunnassa toimitaan. Kun lapsi on teini, se ei enää onnistu, jos ei ole aloittanu aikasemmin.

    Oletko koskaan kuullu kurista ja kasvatuksesta? Se aloitetaan JO ihan pienestä, ei vasta teini-iässä. Lapsena opitaan, että kaikkea ei saa tehdä, ja jos tekee kielloista huolimatta, seuraa rangaistus, johdonmukaisesti. Lapsena opitaan myös esim ruokailemaan, tiskaamaan, siivoamaan omat jälkensä, solmimaan kengän nauhat, kaatamaan maitoa... Lapsena opitaan monia asioita, ja nuorena vielä lisää. Mutta jos lapsen ei ole tarvinnut tehdä mitään, vaan äiti on passannut 12-vuotiaaksi asti, tekeekö se 13-vuotiaskaan mitään? Osaako hän edes?

    Vastuunottoa opetellaan vähäisissä määrin jo lapsena. Nuoren vastuu on taas suurempi. Kun nuori muuttaa pois kotoa (vaikkapa 16-vuotiaana) hänen on osattava pitää huoli itsestään ja kodistaan ja muistakin.

    Minä aion opettaa lapsilleni vastuuntuntoa jo pienestä pitäen, esim kodinhoidosta. Toki leikki on lapselle tärkeää, mutta kodinhoitoakin voi opettaa leikin lomassa.

    No, sinä teet omat valintasi, mutta älä sitten valita kun teinipoikasi ei edes siivoa omaa huonettaan.

    Kuinka käy lapsen, jolle ei ole opetettu miten yhteiskunta toimii? Pahimmassa tapauksessa tien päässä on vankila.

    Ja ketähän vastaan minä kapinoisin? Sinuako? Korkeintaan sitä yhteiskunnan määräämää kuvioa: ensin ammatti, sitten vakityöpaikka, oma velaton talo ja auto, sitten vasta lapsia. Älä kuvittele ärhäkkää kirjoitustani kapinoinniksi, minä vain olen äkkipikainen luonteeltani.

    Minä ja aviomieheni pystymme antamaan lapselle hyvän elämän. Me tiedämme sen, ja meidän vanhempammekin tietävät sen. Miksipä muuten äitini niin kovasti jo odottaa että milloin saa kuulla tulevansa mummoksi..?! Rikkaita meistä ei tule, mutta rakkautta on tarjolla useallekin lapselle, paljon. Täydellisiä vanhempia tuskin olemme, mutta ei ole kukaan muukaan. Täydellinen ei voi olla.

    Niin, lapsi rakas, sinä et tiedä yhtään mitään siitä, mitä minä voin tarjota lapselleni, tai mitä aviomieheni voi tarjota.

    Äänestä

Tuo ei ole ehkä niin hyvää että ottaa liian paljon esimerkkiä siskoista ja äideistä. Kannattaa aijan vaan kulua ja nauttia tästä vapaudesta. Nytten ei ole mitään velvollisuuksia kun on lapsi vielä mutta sitten kun vauva syntyy niin kaikki muuttuu. Se ei välttämättä muutu hyvään suuntaan vaikka lapset ovatkin ihania. Kannattaa ensin elää itsenäistä elämää ja oppia elämään ilman äitiä ja muita ihmisiä. Vaikka olisi varma mitä nytten haluu niin kannattaako nyt se sitten tehdä? Sitä ei voi peruuttaa ja lasta ei voi jättää yksin kotiin jos ei joku pvä huvita hoitaa sitä.

Hyvää kannattaa aina odottaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimmu kirjoitti:

Äitini oli 17 v kun tuli raskaaksi.
Hän Kantoi pientä tyttöä sisällään ja seurusteli vakavasti lapsen isän kanssa.

Kun lapsi syntyi, äitini oli juuri täyttänyt 18 vuotta.
Pieni tyttö joka syntyi, oli minun siskoni.

Muutaman vuoden päästä syntyi äidilleni toinenkin lapsi, myöskin tyttövauva. Siitä kului kahdeksan vuotta kun minä synnyin. Äiti oli vuoden kanssani kotona ja lähti sitten opiskelemaan ensimmäistä ammattiaan n. 30-vuotiaana. Tähän astikin äitini oli hyvin pärjännyt meidän kolmen tytön kanssa vaikkao olikin saanut esikoisensa hyvin nuorena.

Vanhin siskoni tuli myös raskaaksi 17- vuotiaana. Poika on kohta 10-vuotias ja toinen täyttää kohta 5 vuotta. Siskollani kaksi ammattia ja aviomies.
Hän on ollut maailman paras äiti kahdelle siskonpojalleni.

Nyt itse olen 17-vuotias ja kamala vauvakuume päällä. Olen seurustellut kolme vuotta ihanan miehen kanssa. Nyt olisi minun "aikani" tulla raskaaksi :)

Mutta vaikka meillä kaikilla siskoksilla ja siskoni lapsilla on ollut aivan ihana lapsuus, huolimatta siitä että äidit ovat olleet teinejä, niin minä en vielä ole valmis ottamaan sitä vastuuta pienestä ihmisestä..
Osaan kyllä vaippoja vaihtaa ja olen ollut paljon pienten vauvojen kanssa, mutta ei vielä ole oman nyytin aika.

Miettikää ihan oikeesti mitä haluatte elämältänne. Onko se vauva oikea valinta?

Nuoruus on sitä varten että opimme elämään. Sitten kun olemme oppineet tarpeeksi, niin opetamme sen lapsillemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu