luovunko jo

Olen nyt sekaisin kuin seinäkello. Olisi kiva tietää onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa??
Eli, ennen menkkoja tuli raskausoireita noin viikkoa ennen, rintojen kasvu ja kipeytyminen, pahoinvointia, väsymys, pissalla ramppausta ja kaiken kukkuraksi herpes näppy huuleen(normaalisti en kärsi moisesta).
Menkat alkoi 5 päivää myöhässä. Vuoto alkoi kuin napista painamalla ja kovien toispuoleisten kipujen kera. Vuoto oli aivan kirkkaan punaista ja ohutta vuotoa.
Nyt vuoto on kolmatta päivää ja on melkeistä loppunut. Normaalisti kk vuotoni kestää ainakin viisi päivää.
Vieläkö olisi mahdollista tehdä plussa testi? Tiedän että kuulostan epätoivoiselle, mutta sitä kohta olenkin. Josko joku osaa kertoa omalta kohdaltaan jotain olisin enemmän kuin kiitollinen jos kertoisitte.
2490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tehdä testi. Tee ihmeessä.

Äänestä

kuulostaa ikävä kyllä keskenmenolta juuri tuo että kipuja toispuolella ja vuoto kirkasta verta ja spontaanisti alkanut. Oletko tehnyt testiä kuluneella viikolla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivosta? kirjoitti:

Olen nyt sekaisin kuin seinäkello. Olisi kiva tietää onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa??
Eli, ennen menkkoja tuli raskausoireita noin viikkoa ennen, rintojen kasvu ja kipeytyminen, pahoinvointia, väsymys, pissalla ramppausta ja kaiken kukkuraksi herpes näppy huuleen(normaalisti en kärsi moisesta).
Menkat alkoi 5 päivää myöhässä. Vuoto alkoi kuin napista painamalla ja kovien toispuoleisten kipujen kera. Vuoto oli aivan kirkkaan punaista ja ohutta vuotoa.
Nyt vuoto on kolmatta päivää ja on melkeistä loppunut. Normaalisti kk vuotoni kestää ainakin viisi päivää.
Vieläkö olisi mahdollista tehdä plussa testi? Tiedän että kuulostan epätoivoiselle, mutta sitä kohta olenkin. Josko joku osaa kertoa omalta kohdaltaan jotain olisin enemmän kuin kiitollinen jos kertoisitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu