Onko täällä muita, jotka ovat synnytyksen jälkeen tunteneet itsensä väsyneeksi henkisesti ja msentuneeksi?Olisi mukava kuulla toisten kokemuksia ja myös siitä, miten olette päässeet yli.
Olen 21-vuotias kahden kuukuden ikäisen pojan äiti ja tuntuu etten jaksa iloita ihanasta pojastani. Tuntuu myös, että olen jäänyt jumiin kotiin ja ystävätkin ovat yhtäkkiä kaikonneet..
Olen 21-vuotias kahden kuukuden ikäisen pojan äiti ja tuntuu etten jaksa iloita ihanasta pojastani. Tuntuu myös, että olen jäänyt jumiin kotiin ja ystävätkin ovat yhtäkkiä kaikonneet..
Vastaukset 3
Vanhimmat
tai ainakin alakulo, sellainen baby blues -juttu. Mitäpä jos kertoisit neuvolassa asiasta ja pyytäisit vaikka mittaamaan hemoglobiinin.
Kerron nyt oman tarinani mutta muista että tätä tapahtuu niin äärimmäisen harvoin että ei tarvitse säikähtää. Lopuksi paljastan vielä senkin, miksi kerron oman tarinani.
Perheemme ainoa lapsi syntyi heinäkuussa 1999. Ihana poika, mutta koliikki valvotti meitä aina kolmeen kuukauteen saakka. Kerroin neuvolassa että olen suunnattoman väsynyt, mutta neuvolan täti vain naurahti ja sanoi että sellaista se on pienen lapsen kanssa. Minulle neuvolan täti edustaa sitä ammattikuntaa jonka sanaan luotetaan, joten jätin asian sikseen.
Rimpuilin arjessa miten kuten, kunnes syksyllä 2003 hakeuduin lääkärille väsymyksen vuoksi. Silloin tulikin jo kiire: näytteet ottanut lääkäri soitti minulle lauantaina ja käski mennä sairaalaan, siellä otettiin uusi verenkuva ja tulokset vahvistuivat. Tiistaina minulla oli kourassa diagnoosi, ensimmäiset sytostaatit ja nippu reseptejä. Sairastan leukemiaa ja sen kaverina raudanpuuteanemiaa. Olin toisaalta helpottunut kun sain 'luvan' olla väsynyt, toisaalta mietin olenko elossa vielä kun poika lähtee kouluun ja niin edelleen. Nyt menee hyvin, pärjään sytostaateilla ja olen jopa työkykyinen. Poika on reipas ekaluokkalainen ja elämä hymyilee vakavasta sairaudesta huolimatta.
Ja nyt vielä se perustelu miksi kerroin äskeisen: älkää hyvät ihmiset uskoko kaikkea mitä teille sanotaan, varsinkin jos teistä itsestänne tuntuu joltain toiselta. Siis jos olette väsyneitä tai masentuneita, niin älkää tyytykö siihen että neuvolan täti sanoo että niinhän sinun pitää vähän väsynyt ollakin pienen lapsen kanssa.
Jaksakaa vaatia itsellenne asiallista kohtelua ja hoitoa. Jos ette itse jaksa, niin pyytäkää puolisoanne vaatimaan sitä teidän puolestanne.
Aurinkoa päivääsi!
Itse sairastuin masennukseen nuorimmaiseni syntymän jälkeen, hakeuduin hoitoon vasta vauvan ollessa puolivuotias, koska uskoin pärjääväni, ja oireiden menevän itsestään ohi. Eivät menneet. Kärsin monta kuukautta aivan turhaan, ja samalla kärsivät lapsetkin. Jälkeenpäin ottaa päähän että en tajunnut hakea apua heti kun tunnistin oireetkin jo varhain, miksi piti vain yrittää sinnitellä...
Itse selvisin pelkällä lääkityksellä ( muutama psykologikäynti), olin sairastanut masennuksen jo aiemmin ja minulle sopiva lääkitys tiedettiin ennalta. Lopetin lääkityksen kahdeksan kuukauden kuluttua ja tähän saakka on mennyt hyvin :D nuorempi täyttää kohta kaksi vuotta.
Ihmettelen vian miksi piti jahkailla niin kauan ennenkuin menin lääkäriin kun tiesin mistä oli kyse ja tiesin sopivan avunkin. Ei vain tuntunut siltä että "ansaitsisin" mitään apua, että minun kuului kärsiä koska olin jotenkin epäonnistunut :D outo ajatus nyt. Lapsethan siinä eniten menettävät kun äiti on masentunut, saamaton, itkuinen ja onneton.
Sinuna kävisin psykologin juttusilla auttaakseni määrittelemään sen kärsitkö vain uupumuksesta vai oletko masentunut. Joskus jo pelkkä puhuminen antaaa avun, toiset tarvitsevat lääkityksen tueksi toipumiseen. Toivottavasti löydät avun!
***
Estradioli-hormonin taso voi olla liian alhainen ja tämä aiheuttaa synnytyksen jälkeistä masennusta. Oon samaa mieltä kun toi yksi kirjoittaja, joka olikin ollut sairas, että ensin olis tärkeetä tarkistaa fyysinen terveys, hormonaaliset jutut ja sitten jos ei oo mitään niin voi keskusteluapu auttaa.
Ravinto on myös tärkeetä. Eli paljon kasviksia ja terveellistä ruokaa muutenkin.
Olet niin nuori, että ei ole ihme että susta tuntuu että olet jumissa. Mutta ite kaksinkertaisena äitinä voin lohduttaa, että toi aika menee ihmeen nopeasti ohi ja koko ajan yleensä ainakin homma helpottuu. Lapsi kasvaa ja tulee uudet kuviot!
Ota itsesi tosiaan vakavasti ja hae apua. Esim. apu voi olla myös että saat vähän omaa aikaa, hanki vaikka hoitaja vauvalle ja lähde jonnekin omaan harrastukseen muutamaksi tunniksi.