Believe

Mä uskon, että Jumala on suunnitellut ne pienet yksilöt, jotka kohdussa kovasti yrittävät kasvaa ja sitten tulla maailmaan ihmisten iloksi ja joskus suruksikin. Mun mielestä Jumala on ainut, jolla on oikeus ihmisen elämä maan päällä päättää. Ja ei meistä ole niihin kenkiin astumaan. Siksipä miksei voitais pitää huolta, että ne ihmisenalut, jotka siellä masussa kasvelee, saisi henkäistä elämää ihan niin kauan kuin on tarkoituskin.
7521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

uskoa ihan mihin tahdot ja toimia sen mukaan :D ketään muuta et voi velvoittaa uskomaan niinkuin sinä. (vaikka kovasti tuntuu porukka yrittävän :D)

Itse en usko jumalolentojen olemassaoloon enkä vastuun sysäämiseen minkään henkiolennon kannettavaksi. Minä uskon ihmisen tekemiin valintoihin ja niiden mukaan elämiseen. Lääketieteellinen apu elämässä ja elämän päätöksissä lukeutuu siihen.

***

Äänestä

Jos ihmisen tarkoitus on vain lisääntyä, miksi Jumala loi meille alunperinkään järjen päättää itse omasta lisääntymisestämme? Miksi loi järjen joka mahdollistaa Jumalan-leikkimis teknologian? Miksi yleensäkin Jumala on niin epäreilu? Kun tämä Jumala on niin tosi epäreilu monessa asiassa, niin eikö ole vain hyvä, että ihmiselle on suotu järki, jolla voi(si) tasoittaa ihmisten luonnollista epätasa-arvoa?

Eläimiähän mekin vain olemme; miksi emme elä kuin eläimet eli eliminoi heikoimpiamme? Miksi me yritämme pääasiassa auttaa heikompiamme? Miksi Jumala loi vain yhdelle eläinlajille aivot, joilla voi itse päättää mihin haluaa uskoa, tai yleensäkin aivot, joilla onnistuu johonkin asioihin uskominen? Ajattele, jos sinäkin olisit vain eläin tasa-arvoisesti muiden eläinten kanssa sinulla ei olisi tarvetta uskoa yhtään mihinkään...

Oikeus päättää kuten Jumala, on anettu meille, kun meille on luotu liian pitkälle kehittyneet aivot...

Äänestä

sillä hetkellä kun saan sen toteuttamaan jumalan suurta suunitelmaa sinun kohtuusi omani asemesta....

Äänestä

Hallelujah.. hallelujah..

ja Aamen!!!


Kiitos Jumala kun olen olemassa!

Äänestä

Eikös se Jumala luonut myös ne aborttien tekijätkin? Jos Jumala on meidät kaikki luonut, niin silloinhan hän on luonut meidät erilaisiksi. Ja vielä väitetään, että itsensä kaltaiseksi... Eli eikö tällä logiikalla Jumalakin ole aborttioikeuden puolustaja?

Jos taas ajatellaan tätä asiaa maailmanlaajuisesti, niin tiedän toki Jumalan sanoneen, että lisääntykää ja täyttäkää maa. Mutta entä jos Jumala nyt sallisi abortitkin, koska se maahan on jo täytetty? Katolisen kirkonkin täytyi tässä taannoin muuttaa näkemyksiään ehkäisynkin suhteen... Muuttuuko Jumala meidän mukanamme, me kun kuitenkin muokkaamme Jumalan sanaa mieleisemmeksemme joka aikakautena?

Tutkimattomia ovat Herran tiet...??

Äänestä

Missä se Jumala on silloin, kun niin moni lapsi kokee väkivaltaa, alkoholismia ja rakkaudettomuutta ja huonoja oloja kotonaan... aika vaikea uskoa mihinkään Jumalaan.
Miksi Jumala antaa ihmisten kohdella niin huonosti syyttömiä lapsia?

Äänestä

Uskontoja on paljon, joten puhutko islamin jumalasta, kristinuskon Jumalasta, hindulaisten jumalista, inkojen toteemijumalista vaiko mahdollisesti jonkun muun uskonnon jumalan näkökulmasta?

Itse en pystyisi aborttia tekemään, mutta olen silti huono ihminen, joten ei minulla ole varaa tuomita ketään, joka joutuu abortin tekemään. Meissä kaikissa ihmisissä on vikoja eikä meistä kukaa ole täydellinen. Joku uskonnollinen varmaan sanoisi, että me kaikki ollaan "syntisäkkejä". Ateisti taas nauraisi tuollaiselle sanalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


or not kirjoitti:

Mä uskon, että Jumala on suunnitellut ne pienet yksilöt, jotka kohdussa kovasti yrittävät kasvaa ja sitten tulla maailmaan ihmisten iloksi ja joskus suruksikin. Mun mielestä Jumala on ainut, jolla on oikeus ihmisen elämä maan päällä päättää. Ja ei meistä ole niihin kenkiin astumaan. Siksipä miksei voitais pitää huolta, että ne ihmisenalut, jotka siellä masussa kasvelee, saisi henkäistä elämää ihan niin kauan kuin on tarkoituskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu