Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

seksileffoista

Ostin seksileffan piristämään seksuaalisesti väljähtänyttä(muijaa ei haluta) muuten hyvää suhdettamme. Katsottuamme jonkin aikaa oli tyttöystävä ihan kiimassa ja kun mentiin naimaan niin se oli tosi kostee. Tämä on toistunut jo monta kertaa eli muijaa ei haluta mutta jos vähän katsellaan sitä seksileffaa niin johan irtoo. Tämä siis tarkoitta mielestäni sitä että hän on väsynyt minuun seksuaalisessa mielessä koska syttyi helposti kun oli vähän virikkeitä. Syyttelen pientä munaani koska filmissä jätkillä oli aika isot.

Kysymykseni onkin (naisille) että kiihottaako teitä seksileffoissa eniten juuri miesten isot kullit, kroppa vai onko kiihottavaa katsella hyvännäköisiä naisia. Minusta tuntuu että miehiä kiinnostaa niissä lähes ainoastaan se pillun ympärillä häärääminen ja lähikuva panemisesta (Tai ainakin itseäni).
51136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaikka minä nautin suunnattomasti rakastelusta mieheni kanssa ja se tuntuu aivan taivaalliselta ja vaikka mitä niin en silti koskaan tule yhtä kosteaksi, kuin pornokuvia tai leffaa katsoessa. Se itse tilanne kiihottaa, että katsoo pornoa, ei todellakaan se, että onko niillä miehillä isommat kullit vai ei. Minua ei ainakaan se koko kiihota vaan se naimisen katselu ja sperman lentäminen.

näin minulla..

Äänestä
  • emmäkään niitä munia kattele sillä silmällä vaan se itse katselu kiihottaa ja se tilanne, kun katsoo miehen kans kimpassa... =)

    Äänestä

mua ainakin kiihottaa sen liike mitä et itse näke kun sua pannaan..eli kun penis liukuu vaginaan ja takaisin...uudestaan ja uudestaan...aah naisten halukkuus ja ehkä ääntely tai ne erikoiset paikat

Äänestä
  • Just joo..... ja tuollaisia kommentteja kun lukee, niin on helppo ymmärtää, miksei nuoret miehet (eikä aina vanhemmatkaan) osaa käsitellä naista... kun ovat oppinsa saaneet pornoleffoista.

    Yrittäkää nyt rakkaat miehet ymmärtää, että nuo leffat on pelkkää fiktiota, ei yksikään nainen todellisuudessa toimi tai tunne samalla tavalla kuin jossain hardcore-filmissä. Niiden filmien käsikirjoitukset on syntyneet miesten fantasioista, ei niillä ole mitään tekemistä oikeiden naisten kanssa.

    Äänestä

Kullallani ja minulla on varmaankin jo yli kymmenen pornoleffaa kaapissa, niitä katselemme aina silloin tällöin, ja molemmat tietenkin kiihottuvat niistä. Mutta ei todellakaan ole kiihottavinta vain ne isot kullit, vaan itsekin pidän ainakin panemisen lähikuvista, ja kiihkeästä menosta. Tottakai isoja elimiä on mukava ihailla, mutta todellisuudessa kovin moni nainen ei sellaista edes haluaisi sisäänsä: sehän saattaisi ennemminkin sattua kuin tuottaa nautintoa!
Äläkä missään tapauksessa ala syyllistämään kultaasi tyyliin "kiihottaako noi miehet enemmän kun minä..", koska tuskin voit rehellisesti väittää ettet itse katselisi leffojen naisia himoiten? Tämän takia pornoleffojen katselu sopii vain tasapainoisiin suhteisiin, joissa kummallakaan osapuolella ei ole tarvetta tulla mustasukkaiseksi elokuvalle...
Eksyinköhän hieman aiheesta...? noh, pointti kai tuli selväksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AKI kirjoitti:

Ostin seksileffan piristämään seksuaalisesti väljähtänyttä(muijaa ei haluta) muuten hyvää suhdettamme. Katsottuamme jonkin aikaa oli tyttöystävä ihan kiimassa ja kun mentiin naimaan niin se oli tosi kostee. Tämä on toistunut jo monta kertaa eli muijaa ei haluta mutta jos vähän katsellaan sitä seksileffaa niin johan irtoo. Tämä siis tarkoitta mielestäni sitä että hän on väsynyt minuun seksuaalisessa mielessä koska syttyi helposti kun oli vähän virikkeitä. Syyttelen pientä munaani koska filmissä jätkillä oli aika isot.

Kysymykseni onkin (naisille) että kiihottaako teitä seksileffoissa eniten juuri miesten isot kullit, kroppa vai onko kiihottavaa katsella hyvännäköisiä naisia. Minusta tuntuu että miehiä kiinnostaa niissä lähes ainoastaan se pillun ympärillä häärääminen ja lähikuva panemisesta (Tai ainakin itseäni).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu