säikkyminen

harrastaako kukaan muu sitä, että säikkyy. Kauheasti. ja kauhean herkästi. Jos joku tulee samaan huoneeseen niin etten huomaa, ja sanoo vaikka minulle jotain, tai sitten vain käännyn ja näen hänet, niin säikähdän niin kauheasti että meinaan ainakin housuun paskoa! Kerran olin tiskaamassa, poikaystäväni oli suihkussa, hän tuli suihkusta, luulin nähneeni jotain alta kulmain, käännyin ja siinä ei ollutkaan mitään, mutta hän olikin kävellyt ohitseni, ja otti minua vötäisiltä kiinni ja suuteli niskaan, säikähdin NIIN KAUHEASTI etten ikinä ennen! Kiljuin, oikein samalla tyylillä kuin elokuvissa, paikalleen jähmettyneenä, tavarat putosi kädestä, tipahdin istuvilleni ja itkin. Säikähdin niin että aloin itkemään.
Muutaman kerran tämän jälkeen olen myös säikähtänyt melkein yhtä paljon, mutta itku ei ole päässyt. Voin kuvitella jos joku hullu puukkomurhaaja yrittäis mut tapattaa, niin kuolisin pelkkään säikähdykseen. Kun tuttujakin noin säikyn.
jos olen poikaystäväni kanssa jossain talossa, jossa on vain me kaksi, ja hän menee piiloon, en suostu etsimään. hän aina pilkkaa (leikkimielellä) säikkymistäni ja säikäyttää aina tollaisissa kohdissa. seison vain paikoillani ja huudan "tule esiin. en etsi. mulla ei oo mihinkään kiire. seison tässä!"
mutta siis: tapaako kukaan muu näin säikkyä?
ja ennen kaikkea: mitä sille voisi tehdä?
62196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minäkin säihkähdän äkillisiä ääniä.Puhelimen soiminen saa minut melkein pomppaamaan kattoon.Johtuu kai huonoista hermoista.

Äänestä
  • puhelin on paha. poikaystäväni ihmettelee miksi se on ihan ihan hiljaisella, että hädintuskin kuulen sitä. Siksi, koska jos on hiljaista ja se rämähtää soimaan, säikähdän. Pariin otteeseen koulussa saanut porukka hyvät naurut, kun minulla on kesken tunnin puhelin alkanut soimaan (tuhma minä) ja oon säikähtäny sitä ihan kauheena. Asiaa ei varmasti auta että mulle tosi harvoin kukaan soittaa...
    se on vaan ärsyttävää ku aina säikähtää kaikkea. työkavereita ruukaan myös säikkyä. ei tarvita enempää, kuin joku aukaisemaan ovi yhtä aikaa toiseltä puolelta, niin sydärin meinaan saada, tai joku tulee nurkan takaa.
    Ärsyttävää. Hei, ja sinä "Huonohermoinen", onko sinulla sitten sitä ongelmaa myös, joka itselläni on? kosketusherkkyys. ei tarvi kuin hipaista niin kutittaa. hierontaa ei voi ajatellakaan. saati jotain jalkahoitoa. Aivan hirvittävää! Hyvä kun edes itse voin jalkojani pestä!

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    puhelin on paha. poikaystäväni ihmettelee miksi se on ihan ihan hiljaisella, että hädintuskin kuulen sitä. Siksi, koska jos on hiljaista ja se rämähtää soimaan, säikähdän. Pariin otteeseen koulussa saanut porukka hyvät naurut, kun minulla on kesken tunnin puhelin alkanut soimaan (tuhma minä) ja oon säikähtäny sitä ihan kauheena. Asiaa ei varmasti auta että mulle tosi harvoin kukaan soittaa...

    Itse en sinänsä ole liiaksi altis säikkymään, mutta kyllä pariinkin otteeseen olen töissä säpsähtänyt melkoisesti kun seison meluavan koneen äärellä ja taakse ilmestyy joku ventovieras (ulkopuoliset harvinaisia). Edellisellä kerralla olin kuulevinani takaani jotain ja silti kääntyessäni säpsähdin erästä naapurin pappaa sen verran että taisi pumppu lyödä pari ylimääräistä kertaa. Puhelinta en kyllä muista säikähtäneeni.

    Huutamisen perimmäistä ideaa en kyllä ole koskaan ymmärtänyt. :) Itse kun säikähdän poikkeuksetta aina ääntä päästämättä, niin tyttöystävän kiljahdukset aiheuttavat suurta hämmennystä. Kaikenlisäksi kun mokoma säikkyy ja kirkuu unissaankin vähintään kerran parissa viikossa, yleensä useammin.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    puhelin on paha. poikaystäväni ihmettelee miksi se on ihan ihan hiljaisella, että hädintuskin kuulen sitä. Siksi, koska jos on hiljaista ja se rämähtää soimaan, säikähdän. Pariin otteeseen koulussa saanut porukka hyvät naurut, kun minulla on kesken tunnin puhelin alkanut soimaan (tuhma minä) ja oon säikähtäny sitä ihan kauheena. Asiaa ei varmasti auta että mulle tosi harvoin kukaan soittaa...
    se on vaan ärsyttävää ku aina säikähtää kaikkea. työkavereita ruukaan myös säikkyä. ei tarvita enempää, kuin joku aukaisemaan ovi yhtä aikaa toiseltä puolelta, niin sydärin meinaan saada, tai joku tulee nurkan takaa.
    Ärsyttävää. Hei, ja sinä "Huonohermoinen", onko sinulla sitten sitä ongelmaa myös, joka itselläni on? kosketusherkkyys. ei tarvi kuin hipaista niin kutittaa. hierontaa ei voi ajatellakaan. saati jotain jalkahoitoa. Aivan hirvittävää! Hyvä kun edes itse voin jalkojani pestä!

    kyllä minäkin kutisen helposti,jos joku kutittaa.Itseäni pestessä en kutise.

    Äänestä

Musta tuntuu, että mulla säikkyminen johtuu vilkkaasta mielikuvituksesta. Mä kanssa säikähdän, vaikka huomaan jonkun tulevan huoneeseen, mutta kun käännyn niin mun on pakko kiljaista. Kummitus-elokuvia en voi katsoa ollenkaan, koska sen jälkeen mulla mielikuvitus lentää. Alakertaan en uskalla mennä yksin sen jälkeen.

Äänestä
  • hyvä tietää etten oo kuitenkaan ainoa tän ongelman kanssa. ei mullakaan tulis ees mieleen kattoo kauhua! ei mitään järkeä. painajaisia on ihan tarpeeksi ilmanki. nytki oon yksin kotona, niin mullon visusti kaikki ovet lukossa ja verhot ikkunoiden eessä. varsinki ku pimeä tulee, niin on pakko pitää verhot kiinni. Kaikki!
    minä oon aivan kauhea kutisemaan. ei mittään järkeä. hyvä että ehtii koskeekaan niin aivan kauheeta! viimeksi mun poikaystävä kutitti mua ja mää huusin sille ku hinaja, että "jos vielä kutitat niin jumalavita en vastaa seurauksista!" sit se kutitti, niin huitasin sitä avolla, mut se pisti käjen eteen niin melkeen sormen poikkasin....:|
    anteeksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

en keksinyt tälle aiheelle ... kirjoitti:

harrastaako kukaan muu sitä, että säikkyy. Kauheasti. ja kauhean herkästi. Jos joku tulee samaan huoneeseen niin etten huomaa, ja sanoo vaikka minulle jotain, tai sitten vain käännyn ja näen hänet, niin säikähdän niin kauheasti että meinaan ainakin housuun paskoa! Kerran olin tiskaamassa, poikaystäväni oli suihkussa, hän tuli suihkusta, luulin nähneeni jotain alta kulmain, käännyin ja siinä ei ollutkaan mitään, mutta hän olikin kävellyt ohitseni, ja otti minua vötäisiltä kiinni ja suuteli niskaan, säikähdin NIIN KAUHEASTI etten ikinä ennen! Kiljuin, oikein samalla tyylillä kuin elokuvissa, paikalleen jähmettyneenä, tavarat putosi kädestä, tipahdin istuvilleni ja itkin. Säikähdin niin että aloin itkemään.
Muutaman kerran tämän jälkeen olen myös säikähtänyt melkein yhtä paljon, mutta itku ei ole päässyt. Voin kuvitella jos joku hullu puukkomurhaaja yrittäis mut tapattaa, niin kuolisin pelkkään säikähdykseen. Kun tuttujakin noin säikyn.
jos olen poikaystäväni kanssa jossain talossa, jossa on vain me kaksi, ja hän menee piiloon, en suostu etsimään. hän aina pilkkaa (leikkimielellä) säikkymistäni ja säikäyttää aina tollaisissa kohdissa. seison vain paikoillani ja huudan "tule esiin. en etsi. mulla ei oo mihinkään kiire. seison tässä!"
mutta siis: tapaako kukaan muu näin säikkyä?
ja ennen kaikkea: mitä sille voisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu