No joo nyt on myönnettävä, et alkoholiriippuvaisiahan sitä ollaan. Edellinen suhde kariutui muista kuin viinan syistä, mut omaan vapaa-aikaan halusin ottaa mäyriksiä kaveriksi. Kaksi harrastusta liikunta ja juominen. Ahdistaa sen verran et haluan lopettaa juomisen ilman kasvojen menetystä työpaikalla. Onko samassa tilanteessa olevia?
alko/abso sinkku
vieras31
14859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
huomattavasti,ja saat selviä kavereita
Soitin kyseiseen kerhoon ja siellä vastasi henkilö joka suu vaahdossa kertoi vaan omasta elämästään tuli pelkästä kiroamisesta niin huono kuva ja mieli, et päätin selviytyä itse.
Onhan siinä pelkonsa, et jokun saa tietää....
samaa, mutta kuitenkin.kävin kerhossa muutamia kertoja, mutta ei tuntunut omalta jutulta.ensinnäkin oma ikäluokkaa olevat puuttui.itsellehän se oli,mutta tuntuu että saan paremmin puhuttua vaikka puhelimeen kuin siellä.ei sinänsä huonoa, mutta ehkä ei ollut minun ryhmä.ehkä isommilla paikkakunnilla olisi nuorempiakin mukana..olen oikeastaan valmis vastaanottamaan mitä vaan.ehkä kuitenkin välillä odotan vaan sitä ihmettä.sitähän ei tule ellei itse tee.ja taas ollaan juomassa.ikävää, mutta näin tänään.
hei nythän tajusin että olen se suu vahdossa oleva kaveri suurinpiirtein.no joo.mutta kaikilla on omat tiensä kait.kokeile kerhoa, ei tee ainakaan pahaa.
hyvin tervetulleita ryhmiin, koska me vanhemmat jäsenet tiedämme, että juomisen jatkuessa elämä muuttuu yhä tuskaisemmaksi. Sinulla on mahdollisuus välttyä keski-iän juomahelvetiltä. Rohkeasti vaan mukaan itsesi tähden. Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on lopettaa juominen.
Monesti pienten paikkakuntien aa-laiset käyvät porukalla naapuripitäjien ryhmissä. Kyllä se raittius tulee sinullekin kun haluat käydä palavereissa. Onhan se ollut mahdollista muillekin. Hyvällä tiellä olet, kun olet oivaltanut, että se ihme tulee tekemällä itse jotakin itsensä hyväksi.
Jotenkin on itse analysoinut olonsa ja on kasvattanut vihaa koko kyseistä tuotetta kohtaan. Ja sitä vihaa aion kasvattamalla kasvattaa! Yritän nyt omin turvin selviytyä tästä elämäni tuhoajasta ja kiitos kuitenkin teille jotka siellä neuvoja jakelette...varmasti jeesaa kohtalokavereiden oman elämän tapahtumat minuakin. Ajattelin kertoilla palstalla mitä kuuluu.
Mietin tässä jokin hetki sitten, et miten nuo kaverit sitten suhtautuu jos ei ota, mut todella hyvä vastaus olikin, et mimmoisia kaveria ne semmoiset on ....ja tältä palstalta :)
Ei ole myöhäistä mikään ja huomenna alkaa minun näytönpaikkani ja siinä kysytään henkistä kanttia. Eli jos en kykene kertomaan tilastani, olen oman taisteluni hävinnyt. Mutta tarkoitus on tukea ja olla kiitollinen tuesta.
..täytyisi varmaan rekisteröityä, et otettaisiin vakavasti?
kysymyksiin tai kommentteihin saa asialliset vastaukset täällä ja elämässä yleensäkin.
ei aina.
häiriköitä on joka paikassa ja kun sen tietää niin ei yllätä.
on hieno asia sinun kannaltasi, että olet miettinyt juomistasi. ilman sitä kun ei tapahdu muutosta, siis muutosta parempaan.
kirjoittele ja kysele, jos juomiseen/ juomattomuuteen liittyen on jotain askarruttavaa.
Olis mielestäni hyvä, jos olis ns. selvien baareja, joissa voisi tavata niin ongelmaiset, kuin ongelmattomatkin selvät tai siihen pyrkivät selvistelijät. Kyseinen baari/tila voisi olla auki aivan, kuten muutkin baarit eli aamusta iltamyöhään. Kys. Baarissa voisi olla esim. erillaisia seurapelejä, biljardipöytä, pöytätennistä, jukeboksi, karaokea, tanssilattia tms. Saattaa ehkä kuulostaa joltain senioreiden nuorisotilalta, mutta se ei oo kuitenkaan se tärkein pointti, mitä kalusteita ja viihdykkeitä kys. paikka tarjoaa, vaan pointti ois se, että olis joku paikka minne mennä, kun ei jaksa yksinään kelailla kotona, että kuinkahan kivaa muilla mahtaa ollakkaan siellä perus baareissa, pubeissa ja yökerhoissa. Itse ainakin tunnen oloni todella tukalaksi ja ahdistuneeksi paikoissa, joissa olen ennen örveltänyt tukka tanassa ja saanut paljon "kavereita" ryyppy sellaisia. Olen kyllä tavallani suht. sosiaalinen myös selvinpäin, mutta sellaisena ollessani muiden humaluus käy luonnon päälle ja vaara käydä niin kuin paha maa leffan teukalle motellin alabaarissa, eli tarttua tuoppiin on enemmän, kuin lähellä. Olen nyt selvistellyt vasta kuukauden ja pari kertaa on meinannut lähteä päätös lipsumaan. Mutta sain, kuin sainkin hillittyä itseni. Loppujen lopuksi tämä tämänhetkinen raittius on ollut suhteellisen virkistävää, vaikka välillä onkin alakuloinen olo, siitä, että nyt on tullut iso T-risteys elämään. Olen nyt hieman yli 3-kymppinen mies ja takana on luja putki rilluvuosien, hyvinkin kostea sellainen. Se mikä minut pysäytti, oli jonkin sortin paniikkihäiriö, juoppohulluus, mikälie myrkytys, johon heräsin kunnon ryyppyputken päätteeksi yöllä. Olo oli sanoin kuvaamattoman hirveä, niin fyysisesti, kuin psyykkisesti. Olin aivan varma, että nyt lähtee henki.Kroppa vatkasi , kuin hullun se mielipuolen siellä. Tuosta selvittyäni aloin tosissani miettimään, että nyt on kyllä tehtävä asialle jotain, ennen kuin on liian myöhäistä. Töissä olen ollut kohta 10-vuotta samassa työpaikassa, työni olen kyllä pystynyt hoitamaan, mutta kaikki vapaa-aika on kyllä mennyt baareissa notkuen ja naisia iskien. Nuorempana lähdin baareihin naisia naurattamaan ja viina toimi siinä hommassa oikein hyvänä tukena. Oli oikein miehekäs olo, kun heräsi aamulla kauniin naisen viereltä(ei aina kaunis ollenkaan) ja sit hellä jäähyväispusu ja mahd. numeroiden vaihto ja sit tyytyväisenä lähimpään kippolaan juhlistamaan tätä antoisaa elämää. Kyllä tä'hän matkan varrelle on pidempiä suhteitakin ilmaantunut, mutta kaikki ovat kyllä kaatuneet ennen pitkää minun ja alkoholin välisen parisuhteen johdosta. Ennen ajattelin juovani sen takia, että saan näin paremmin naisia iskettyä, mikä kyllä ikäväkyllä piti paikkansa ja johti siihen, että muutama vuosi sitten asia kääntyi niin, että pääasia oli juominen ja sitten, jos pystyi niin naisien iskeminen. Välillä onnas välillä ei, useimmiten liian humalan takia ei. viimeiset 4-5 vuotta menikin niin, että alkoholia paloi myös arkipäivisin 6-10 olutta ehtoossa ja viikonloppuisin pohjix sekä pe.&la. puolipulloa kossua ja sex-päkki olutta, siis tuo annos kumpaisenakin pv:nä. Baarissa sit meni muutama kalja ja väkeviä n.5-10kpl ja aina jatkoille jos sellaiset sattui olemaan jossain. Sunnuntait menikin sit tasoitellessa kurjaa oloa yleensä mäyris auttoi siihen. tota rallia ku ajo tossa muutaman vuoden, niin ei oikeesti tuntenut oloaan kovin vitaaliksi, ihme kyllä sitä vain jotenkin jaksoi. Nyt olen kyllä tosin ajatellut, ettei toi kroppa oo voinu tosta kaikesta selvitä säikähdyksellä. Eli kaiken maailman maksakirroosi ja muut sisäelimiin kohdistuvat epäilyt on kyllä mieltä askarruttanut. Mutten ole vielä uskaltanut mennä tsekkaan niiden tilaa. Ulkonäkö on ihan jees , eli siihen toi hurja elämä ei ole vaikuttanut, nyt pitää koputtaa päätä. Ajattelin mennä tsekkaan noi sisuskalut sit kun oon ollu jonkin aikaa kuivilla. Mutta nyt olen keskittynyt miettimään menneisyyden asioita, jotka osittain ovat johtaneet tähän moraalittomaan elämään. Kaapit tuntuu olevan jos jonkinsortin mörköjä kireessä, eli paljon tukahdutettuja tunteita ja suremattomia suruja, joita oli helppo juosta karkuun alkoholin "lämpöiseen" syliin. Luulen, että noiden asioiden setvimiseen menee tovi, jos toinenkin. Ja tunne on vahva siitä, että ne selviää vain selvinpäin. Jos kaikki olis niin, kuin ennen, niin istuisin varmaan nytkin baaritiskillä, huolissani tulevasta pilkusta. Huomenna iltahuki, joten ilta olis vielä nuori. Mutta onneksi tilanne ei ole näin!!! Tais tulla liian pitkä sepustus tästä omasta elämänjanasta, niin että osa varmaan jo pinkasee pitkälle lukemansa jälkeen. ;) Älä tee niin! Mutta Koffia ikä kaikki, alan tästä hipsiin unelle. Hlauaisin kannanottoja tohon "selvis baari" juttuun. Eli mielikuvitus liikkeelle...Ideoita?
Moiskis!
Olis kyllä kiva jos olisi paikkoja jossa me juomisen lopettaneet tuntisimme olomme viihtyisäksi ja tapaisimme muita selväpäisiä vaikka mukavien aktiviteettien parissa, hyvän musiikin soidessa...
Elämänkumppanikin tarvitsisi löytää, mutta tuskin sitä baarista kannattaa lähteä etsimään ettei saa juoppoa murheekseen. Ihan tarpeeksi on jo tullut kärsittyä sen aineen takia.
Menneisyyteni siis kuulostaa suht samanlaiselta kuin teikäläisen. Olen vain eri sukupuolta ja ollut jo yli vuoden raittiina. Aluksi juominen tarkoitti hauskanpitoa ja vauhdikasta elämää. Juomisen päätin lopettaa kun join jo pakonomaisesti joka päivä vuorokaudenajasta riippumatta aina kuin mahdollista, ja vähäisistä päiväohjelmista johtuen siis lähes koko ajan, viikonloput ym vuorokauden ympäri. Kroppa ja mieli oli aivan rikki ja sekaisin.
Myöskään minulla ei ulkonäkö kokenut kovia kolauksia, mutta myönnetään että se on nyt parantunut raittiuden myötä.
Raittiuden alkuajat kartoin kaikkia mahdollisia paikkoja joissa alkoholia oli tarjolla, hävitin kaikki pullot kotoa ja hakeuduin ns. "seurantaan" eli keskustelukäynneille alan asiantuntijalle. Nyt pystyy jo vapaasti liikkumaan missä vaan, vaikka baareissa/bileissä, mutta viihtyisäähän siellä humalaisten keskellä ei välttämättä ole...
Tämä raittius on kyllä säästänyt kehoa ja mieltä paljolta pahalta! Aluksi harmittelin kun EI VOI juoda, mutta nyt ajattelen että EI TARVI enää juoda... ihanaa!
Itse ihmettelen että onko olemassa raittiita miehiä jotka eivät ole himouskovaisia tai muuten ahdasmielisiä. Itse kun satun olemaan hieman sekopäinen ihan selvinpäinkin :oD
Saapa nähdä mitä tielle osuu... Aiemmin ei ole raittiita osunut tielleni, mutta olenpa tainnut alitajuisesti hakeakin vain ryypiskelyseuraa ;o)
Moi! Oliko raittius huomattavasti vaikeampaa, sen alussa? Ja jos oli, niin koska alkoi helpottaan? Vieläkö nykyään tulee juomafiiliksiä? Luulen, että sulta saisin varmaan paljon vastauksia mieleen tulevista kysymyksistä ja tunteista. Nyt kk:n raittiuden fiilikset ovat todella vaihtelevia, mutta en todellakaan ole katunut, kun katsoo asiaa näin takaapäin. Pari kertaa kyllä ollu lähellä lipsua, mutta mulla on ollu apuna yx nuoruuden tuttu(nainen), joka on kans kulkenut kosteaa polkua aiemmin ja nyt kanssa päättänyt tehdä asialle jotain. Ollaan myös pohdittu asioita ja syitä, miksi tähän tilanteeseen on tultu. Kovin on ollut helpompaa ja hauskempaa, kun on ollut kohtalontoveri matkassa. Mutta yx pieni "mutta" asiassa on ollut, se että välillemme on kehittynyt muutakin kuin pelkkä tuki ja kaveruus. Tilanne on sellainen, että vaikka emme seurustele, niin likimain sen kaavat se täyttää ja siltä varmaan näyttää. Itse olen sinut asian kanssa, mutta hän haluaisi enemmän. Välillä suostuin jo siihen, että voidaan yrittää, ikäänkuin koeluontoisesti miltä se seurustelu tuntuisi, mutta sitten hän otti takapakkia, koska huomasi painostaneensa minut siihen. Ollan tässä nyt sitten soudettu ja huovattu, mutta anyway kummatkin ollaan oltu selvinpäin, hän vk:n pidempään...;)
Pelottaa vaan se et, kun tää juttu on tälläistä, ku on, niin jos se kaatuu tähän päättämättömyyteen, tai jompikumpi löytääkin jonkun kenen kanssa viettää aikaa/alkaa seurusteleen, niin tässä vaiheessa "koulutusta" voi tuntua tosi pahalta ja ajaa takaisin polulle, jolta nyt onnekseen on poikennut. Loppupeleissä kaikki kuitenkin on itsestä ja omasta päätöksestä kiinni, eli ei saisi ulkoistaa juomisensa syitä, mutta, kuten sanoin kyllä se pelottaa, et kaikki hyvä loppuu aikanaan. Täytyy vaan toivoo, et saadaan tää juttu jatkuun siten, ettei kumpikaan saa siitä siipeensä ja voidaan tukea toisiamme parhaamme mukaan. Olis kyllä kiva kuulla enemmän sun ajatuksia ja tunteita, mutta taitaa olla aika vaikeaa saada kaikkia tunteita ja ajatuksia puettua sanoiksi... Mutta, yrittänyttä ei laiteta. Ja mistä sitä tietää, vaikka joku polku ajaisi meidät yhteen... Maailma on pieni. Sitä odotellessa... =) T.Sama, kuin ed.
Voisin kirjoittaa tästä kaikesta kirjan… mutta koitetaan nyt sitten kiteyttää tähän jotain :o)
Menin ystäväni luokse katkolle saadakseni juomisen loppumaan (= promillet nollille). Viimeiseen hetkeen asti vedin kaljaa kunnes täytyi jättää surulliset hyvästit ja kohdata karu totuus, eli tulevat vieroitusoireet. Hikiset unettomat yöt, vapinat ja muut täytyi kestää ja taistella tunti tunnilta eteenpäin. Sitä se aluksi oli - tunti tunnilta eteenpäin. Ei pystynyt edes ajattelemaan että "ei tänään", vaan että "ei nyt". Levottomana katselin kelloa ja toivoin että kaupat menevät kiinni enkä saa mistään juotavaa. Illalla 5 vaille 9 vielä mietin että jos olen nopea, ehdin kauppaan. Alkoholi oli mielessä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla ja koko ajan siinä välissä, unohtamatta unettomia öitä...
Se oli taistelua.
Aivot olivat aivan pihalla että mitä nyt tapahtuu kun ei saa enää sitä ainetta, ja olin apaattinen ja masentunut. Masennus alkoi pikkuhiljaa helpottaa ehkä joskus 2-4 kk kuluttua (vaikea sanoa tarkkaan). Vähitellen sain enemmän ja enemmän voimaa ja oleminen oli helpompaa. Tällöin ajattelin jo, että "tänään en juo". Mielitekoja oli edelleen, ja ajattelin, että kyllä ihminen aina yhden päivän jaksaa vaikka päällään seisten, kun huomenna tai koska tahansa on mahdollisuus juoda pää täyteen, mutta tämän päivän jaksan ja sinnittelen. Ja kun tällä ajattelulla jokainen päivä oli tämä päivä eikä se huominen, niin tuli oltua raittiina. Nyt pystyn jo ajattelemaan etten juo ikinä enää pientä pisaraakaan alkoholia, mutta silloin se tuntui mahdottomalta ja liian surulliselta asialta jättää se aine ikuisiksi ajoiksi. Siihen oli joku kummallinen viha/rakkaus-suhde. Joka päivä kuitenkin viha voitti.
Sellainen mielipide olisi minulla, että kuten muillakin elämän alueilla, niin tässäkään ei kannattaisi tukea kaikkea yhden asian varaan, sillä jos se romahtaa, romahtaa kaikki.
Mulla oli eräs tärkeä tuki, parisuhde. Suuren kriisitilanteen yllättäessä, kahden päivän ajatusprosessin jälkeen päätin turruttaa piinaavan ahdistukseni alkoholilla, ja vedin muutamassa tunnissa itseni tiedottomaan tilaan. Tämän jälkeen elimistö huusi viinaa monen monta vuorokautta ja psyyke oli sekaisin vähintään viikon. Kokemus vahvisti edelleen käsitystäni ja varmuuttani haluta päästä irti aineesta lopullisesti! Vaikea tuota retkahdusta on antaa itselleen anteeksi, mutta tunnistinpa siitäkin ennusmerkit joita on syytä varoa jatkoa ajatellen, vaikken usko että enää näin pääsisi käymään.
En tiedä onko sinulla aiempia lopetusyrityksiä, mutta itselläni ne kaatui siihen, etten ymmärtänyt koko ideaa, eli nidoin edelleen hauskanpidon ja alkoholin samaan pakettiin enkä ymmärtänyt että siitä paketista kuuluu pudottaa pelkkä alkoholi pois. Sitten oltuani pari kuukautta vastentahtoisesti kuivilla, kehittyi illuusio ettei mitään ongelmaa enää ole, koska pystyin olemaan pari kuukautta juomatta. Palasin pikkuhiljaa samoihin kuvioihin ja lopulta putosin oman kuiluni pohjalle.
Tässä sitä nyt sitten ollaan. Vihdoinkin raittiina ja elämä tuntuu olevan ookoo ja hauskaa tulee pidettyä mutta tunteita turruttamatta. Fiilikset voimakkaampina siis myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Jännä miten tuskastakin voi jollain tavalla nauttia kun ajattelee että nyt sentään ELÄN enkä turruta näitä tunteita ja vedä tajuntaa jonnekin sumuun. Ja ennen kaikkea saa olla varma siitä että ilon tunteet ovat aitoja!
Nykyään ei juurikaan tee mieli alkoholia. Olen kerta kaikkiaan tajunnut että nekin vähät positiiviset vaikutukset, jotka siitä hetkellisesti saisin, johtaisivat suuriin negatiivisiin seuraamuksiin. Joskus tulee olo, että jossain seurassa humalaisten keskellä viihtyisin paremmin jos olisin itsekin humalassa, mutta pakkokos siellä on sitten olla jos ei viihdy. Ryyppykaverit voin menettää ja jatkaa elämääni, mutta jos menetän itseni, menetän kaiken.
Ikävä myöntää, mutta alkoholi tulee ilmeisesti olemaan aina elämässäni sijalla yksi.
Ennen se oli tärkein siinä mielessä että sitä täytyi aina saada ja olla saatavilla (keinolla millä hyvänsä), ja nyt se on tärkein siinä mielessä että siitä on pysyttävä erossa (keinolla millä hyvänsä).
Kiitos! Tossa oli enemmän, ku asiaa! Joo, ekaa kertaa oon nyt niinku vakavammin tällä raittiuden tiellä. Eli oon kanssa ollu tässä matkanvarrella Muutamana vuonna kk:n selvinpäin. Kyseiset kk:det ovat olleet jotain vetoja kavereiden kanssa, eli lopettaminen ei ole ollut tarkoitus. Tähän viimeiseen selvistelyynkin lähdin sillä asenteella, että kokeillaan nyt miltä tuntuu olla kuivin suin, eikä ajatuksena ollut jättää "rakasta" ystäväänsä alkoholia vallan. Mutta nyt, kun on ajatellut asiaa tarkemmin, niin kyllä se taitaa munkin kohdalla olla ainoa vaihtoehto jättää juominen muille. En voi sanoa mitenkään käsi sydämellä, etten joisi enää, mutta tyhmä olen , jos niin teen. Onhan se hassua, kun joutuu sanoon EI, sille joka joskus antoi sen kaiken, mitä halusi, mutta pikkuhiljaa alkoi ottaa kaiken takaisin korkojen kera. Harmittaa tietysti, että poltti kynttilää kummastakin päästä, mutta luulisin, että ennemmin tai myöhemmin olisin ajautunut samaan tilanteeseen. Ehkä se on paljon parempi näin, kuin se, että vanhana ja väsyneenä huomaisi, ettei olisi elänyt elämäänsä, vaan heittänyt sen viemäristä hukkaan...
Olisi kyllä todella mukava tuntea sinut ja vaihtaa ajatuksia. Vaikken sinua tunnekkaan, niin entinen elämäsi olisi varmaan kovinkin tuttua. Kiitos sulle ja lämmin ajatus...=)
Näistä jutuista voisi vaikka meilitsekin jutella?
menetät kasvosi jos lopetat juomisen? Eihän se nyt mikään häpeä ole jos ei juo, päinvastoin.
Millainen on työpaikkasi, jos siellä seuraa kasvojen menetys jos ei juo?
Ne, jotka eniten pohtivat toisten juomista ja etenkin juomattomuutta ovat hyvin usein nittä, joilla on itsellään mietittävää asian kanssa.
Olen huomannut, että ne jotka juovat vähän tai ei lainkaan, eivät juurikaan ole kiinnostuneet muiden juomisista. Ehkä vain paheksuvat erittäin paljon juovia. Ja tuli vain mieleen, että meillä naisilla yli 16 annosta/vk on suurkulutusta, miehillä taitaa olla 24 annosta/vk.