Outo kohta metsätiellä.

Hmm...

Lohjalle rakennettiin 1200-luvulla harmaakivikirkko, johon väki vaelsi kaikkialta ympäristöstä. Vihdin alueelta tulevat raivasivat synkän korven halki leveän polun, jota pitkin he saapuivat kirkkoon. Tuota 'Vihtiläisten kirkkotieksi' kutsuttua metsätietä käytettiin ahkerasti yli 600 vuotta. Nyt se on lähes kokonaan jäänyt uudisrakentamisen alle, mutta pieniä pätkiä on säilynyt.

Eräs säilynyt pätkä sijaitsee Lohjan kunnan alueella. Tällä pätkällä, joka yhä kulkee metsän halki, on hyvin omituinen kohta. Paikassa, jossa tie on vuosisatojen aikana tallautunut puoli metriä metsän pintaa alemmas, se nousee pienen kumpareen päälle. Vieressä on iso kallio, jonka kyljestä tämä pienempi ulokkeena erkanee.

Pienen kallionkumpareen päällä seisoo obeliskimainen, pysty kivenjärkäle, n. parimetrinen. Tämä siirtolohkare on haljennut tai halkaistu ylhäältä alas kolmeksi symmetriseksi viipaleeksi. Muita vastaavia siirtolohkareita ei ole lähelläkään. Lähimmät ovat kolmen kilometrin päässä Lohjanharjulla.

Kirkkotie kulkee mäen yli aivan lohkareen vierestä, ja tässä on mainitsemani paikka. Sillä kohtaa kallio nimittäin kumisee kuin se olisi ontto. Kyllä, kun polkua polkee jalalla siirtolohkareen vieressä, kuuluu kuin patarummun ääni, joskaan ei yhtä kova. Missään lähistöllä ei ole luolan suuaukkoa, mutta silti tuntuu, kuin kallio olisi ontto.

Onko tämä kivi joku vanha pakanuuden aikainen pyhä paikka? Mitä kallion sisällä voi olla?

18

6353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -----

      Kyllä kallioiden ja kivien välissä voi olla pieniä onkaloita. Ei mitään ihmeellistä.

      • Hmm...

        Kyllä varmasti, mutta tämä paikka on outo, kuin kivinen kupla, ja päällä vielä kolmeen osaan haljennut siirtolohkare, ja vanha kirkkotie. Ja se ontto kumina. Tätä paikkaa ei edes nosteta esimerkkitapaukseksi missään tuntemissani Suomen geologiaa käsittelevissä kirjoissa, joissa yleensä esitellään geologisia harvinaisuuksia. Muuten en ole tällaisia lohkareitakaan nähnyt. Nekin, joista mainitsin, Lohjanharjun päällä (Muijalan kylässä), edustavat enemmänkin ns. pirunpelto-tyyppistä kivirykelmää kuin oikeita, varsinaisia siirtolohkareita.

      • lohjalainen
        Hmm... kirjoitti:

        voisin käydä uteliaisuuttani katsomassa, kuulostaa hauskalta, missä tarkkaan ottaen paikka on ? enpäs edes tiennyt tuollaista kirkkotietä olevan.
        olen kyllä harjua kulkenut sinnekinpäin mutta en juuri sen vanhan kolmionmittaustornin paikkaa pitemmälle, se tornihan oli siinä pirunpellon laidalla, mutta aikoja sitten purettu kun se lahosi. siinä A-huoltiksen kohilla suunnilleen.
        Kerro tarkemmat koordinaatit kiitos jos etukäteen!

      • Hmm...
        lohjalainen kirjoitti:

        Kesällä, kun maa on sula ja kuiva, ääni kuuluu, ei talvella. Tiedätkö, missä on Orthexin tehdas? Sen seinän vierestä lähtee pikkutie. Parin sadan metrin päässä tie päättyy metsän reunaan, eikä sitä voi enää jatkaa eteen päin autolla. Muistaakseni siinä on ajokieltomerkkikin. Tästä kohdasta alkaa kirkkotie nousta ylämäkeen, ja mainitsemani paikka on n. sadan metrin päässä mäen päällä. Tunnistat sen kivestä.

      • vastauksesta

        Tiedän Orthexin

        täytyypä käydä kesämmällä sielläkin jaloittelemassa.

        voihan se olla että se on jokin kallellaan oleva kivi jonka alla onttoa, mutta maan peitossa reunat.

        Hauskaa kun on jokin syy mennä luontoon, ja tutustumaan uusiin paikkoihin.

      • Hmm...
        vastauksesta kirjoitti:

        Tuolla paikalla on aikoinaan monesti käyty. Hyvin monesti. Nyt kun viimeksi kävin, pitkän tauon jälkeen pari vuotta sitten, paikkaa ympäröivä vanha metsä oli hakattu paljaaksi. Surullinen näky. Luonnossa kulkeminen ja isänmaamme erikoisiin luonnonmuodostumiin tutustuminen on minunkin mielestäni tärkeä asia.

      • ottaa
        vastauksesta kirjoitti:

        Tiedän Orthexin

        täytyypä käydä kesämmällä sielläkin jaloittelemassa.

        voihan se olla että se on jokin kallellaan oleva kivi jonka alla onttoa, mutta maan peitossa reunat.

        Hauskaa kun on jokin syy mennä luontoon, ja tutustumaan uusiin paikkoihin.

        lapion ja vaikka lekan mukaan, niin saat kunnolla tutkittua asiaa. ;)

    • Lost-fani

      No siellä kallion sisällä on tietysti "hätchi" eli luukku eli Dharma-asema :D

      • Häh?

        Häh?

    • Tiedoksi vain.

      Tamppaantunut maa kumahtaa kun sitä rivakasti polkee. Oletko kaupunkilainen?

      Monesti kirkot rakennettiin entisaikojen uhripaikoille jotta usko olisi helpompi sulauttaa aikalaisten päihin. Metsissä on moniakin entisiä hautakiviröyhkiöitä ja entisaikojen pyhiä paikkaja. Suomessa ollut asutusta suht pian jääkauden jälkeen.

      • skepti

        Sellaisesta äitivainaanikin kertoi.Oli kuusamosta kotoisin ja kertoi kun lapsena aina kävivät hyppimässä jonkun mäen laella ja kumisi kivasti.

        On tullut näin jälkeenpäin mieleen mistähän siinä oli kysymys.Siellä korvessa asuivat,eivät kirkonkylässä.

      • tipo

        Olet kuin Kelan lääkäri, pystyt näkemättä sanomaan, mikä on homman nimi.

      • mitenlienee
        tipo kirjoitti:

        Olet kuin Kelan lääkäri, pystyt näkemättä sanomaan, mikä on homman nimi.

        voihan se olla kallion sisällä oleva rako/onkalo joka ei yllä pintaan asti. Kohta johon koputtelet sattuu vain olemaan sopivasti hollilla äänen saannin kannalta..

    • tuplaprofessori

      Kivi ei kumise. Luolassa kumina johtuu kaiusta. Mutta tällöin sinun on siis oltava luolan sisällä. Enpä ole koskaan törmännyt kumisevaan kiveen.

      Pikemminkin syynä voisi olla kuiva metsänpohja ja vaikka vanha puu joka on jäänyt maan alle lahoamatta esim. mudasta johtuen.

      • Anonyymi

        En minä väittänyt, että se kumpareen päällä oleva kivi kumisisi. Sen kiven vierestä kulkee metsätie, ja kun tie saavuttaa korkeimman kohtansa kiven luona ja sitä tietä tamppaa jalallaan, tien alta kuuluu kumiseva ääni.
        Aloituspostaaja AP.

    • :)

      muistakaa että jos ootte havainnu "pimeitä paikkoja" aiemmi nii o olemassa myös "valoa" joksi maapallo o muuttumassa jo tänävuonna. jos ette oo keijuja pitäneet totena nii kattokaa toi video.

      ECETI Ranch: Enlightened Contact with Extra-Terrestrial Intelligence
      http://www.youtube.com/watch?v=qbEDY9TvO2I

    • Fides

      up! Ketjun aloitus jäi kiinnostamaan. Onko kukaan ratkaissut, mistä oli kyse?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe