Kauhukertomus

Kerronpa yhden tositarinan Fiatista jonka omistin aikanaan. Ostin Fiiun tavallaan talviautoksi, koska kesäautoni turbo Celica(joka olisi ollut tietenkin parempi talviauto kuin Uno) oli seisonnassa. Puolivahingossa tuli syksyllä ostettua vm. -88 Uno 45. Ensinnäkin älkää ketään ostako semmoista, sillä talvella auton sisällä on kylmempää kuin pakastimessa. Jos on -20, niin auton lämppäri ei jaksa pitää sisätiloja lähellekään plussan puolella. Jos Unon haluatte, ostakaa mielummin vaikka 60, se on hieman lämpimämpi. Mutta itse asiaan.. Autossa oli sähkövikoja, Fiatin tapaan maadoitukset oli tehty ala-arvoisesti, milloin paloi valot, milloin ei. olisi periaatteessa pitänyt tehdä kaikki sähköt itse uudestaan jos olisi halunnut kunnon sähköt. Moottorilla oli ajettu n. 140tkm, mutta vuoti öljyä sieltä täältä. Ikkunoita ei saanut talvella edes auki, sillä ne oli jäätynyt kiinni.
Olin niin pettynyt autoon, ettei sillä viitsinyt edes ajaa ja otinkin Celican käyttöön kesken talven. Unon vuokrasin yhdelle tyypille kuukaudeksi ja se joutui kuulema ajaa pilkkihaalari päällä, niin KYLMÄ oli auton sisällä talvella!
Uno tuli sitten takaisin ja erehdyin sillä ajamaan yhdelle muijalle(matkaa oli sinne 100km).
Tulomatkalla alkoi varsinainen lumimyräkkä ja ajattelin jo pääseväni oman kodin lämpöön, mutta EI! Kello oli yli puolenyön ja Uno alkoi nykimään. Lopulta se sammui sinne keskelle ei mitään ja pakkaksta jotain -17. Meikäläinen ottaa kiroillen konepellin auki ja ajattelin että virranjakajan kansi on paskana tms. Sen kun avasin, niin siitähän lensi se kannen keskitappi jousineen huitsin nevadaan. Yksikään niistä harvoista autoista jotka ajoivat ohitse ei pysähtynyt auttamaan tai viemään lähimmälle huoltoasemalle. Perkeleen suomalaiset kun ei auta! Kävelin jääpalikkana lähimmälle huoltoasemalle ja soitin sieltä tiepalveluun. Paikan päällä ne vaihtoi v.kannen, ja auto lähti käyntiin. Mutta lähellä kotiani auto hyytyi taas, joten se jouduttiin hinaamaan kotiin. Onneksi tiepalvelu oli saattona. Tiepalvelukuski ajoi itsekin Unoa ja tiesi heti että vika on todennäkösesi sytytysyksikön kylmäjuotoksessa. Arvatkaa vaan ostinko autoon uutta, oli meinaa aika kallis. Siihen *askaan en halunnut laittaa rahaa joten myin sen murheenkryynin pois.

Olihan siinä muutakin vikaa mm. vaihteiston synkronointi paskana. Ihmettelenkin että miten noin pieneen autoon mahtui noin paljon vikoja.
Minulla jäi traumat Unosta, koska olisin voinut jäätyä kuoliaaksi tuon auton takia! Luojan kiitos säilyin hengissä!
131472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mutta eikös noi Celica ja Uno ole sisätiloiltaan samaa luokkaa. Fiatissa vaan istutaan korkeammalla ja Toyotassa matalalla.

Äänestä

Tämä sama kauhukertomus oli luettavissa jollakin palstalla muistaakseni jo vuosi/pari sitten, joten aika hyvinhän tuo on uuno jäänyt pokemonautoilijan mieleen, että silleen...

Äänestä
  • Sehän tässä juuri hauskaa onkin ettei tuo todellakaan ole legendaa. Olen muistaakseni jossain foorumilla siitä aikasemmin kertonut, mutta lyhyemmin. Tuo tapaus sattui noin 3.5v sitten.
    Sitä paitsi monelle on voinut sattua saman tyyppisiä juttuja Unon kanssa, koska tuo kylmäjuotosvika on tavallaan auton tyyppivika, ainakin tuon ikäsissä ja tuossa 45:ssa.

    Niin ja kokeilkaapas Uno 45:sta kun pakkasta on -20C. Puhaltimen puhallus on kuin lämmin henkäys talvisäässä! FAKTA!

    Äänestä

  • Japsiin luottava kirjoitti:

    Sehän tässä juuri hauskaa onkin ettei tuo todellakaan ole legendaa. Olen muistaakseni jossain foorumilla siitä aikasemmin kertonut, mutta lyhyemmin. Tuo tapaus sattui noin 3.5v sitten.

    Tojosta kun nyt puhuit, niin onko sinulla kokemusta 70-luvun lopun ns. isosta Corollasta?
    Uunokin tuntuu saunalta sen lämppäriin verrattuna.

    Entäs sitten sen ajo-ominaisuudet? Onneksi ovat jo ruostuneet aikoja sitten pois.

    Äänestä

  • Japsiin luottava kirjoitti:

    Sehän tässä juuri hauskaa onkin ettei tuo todellakaan ole legendaa. Olen muistaakseni jossain foorumilla siitä aikasemmin kertonut, mutta lyhyemmin. Tuo tapaus sattui noin 3.5v sitten.
    Sitä paitsi monelle on voinut sattua saman tyyppisiä juttuja Unon kanssa, koska tuo kylmäjuotosvika on tavallaan auton tyyppivika, ainakin tuon ikäsissä ja tuossa 45:ssa.

    Niin ja kokeilkaapas Uno 45:sta kun pakkasta on -20C. Puhaltimen puhallus on kuin lämmin henkäys talvisäässä! FAKTA!

    Mulla oli vuosia sitten -85 vuoden 70s unetsu. Ajelin sillä välin 180t-240t eikä tuota tarvinnut hinata kotiin kuin yhden kerran. Silloin oli juuri tullut mittariin tuo 240t :-)

    Muistelen ko ajokkia lämpimästi sillä siinä tosiaan oli kajuutassa lämmintä, en tiedä johtuiko niin väljästä koneesta vai mistä mutta
    -20 asteen pakkasilla tarkeni oikein mukavasti.
    Vaikka kone oli mallia kaasari niin ruisku-nimitys osui myös nappiin, öljyä se ruiski ilosesti joka suuntaan ja kerran ei mennyt läpi katsastuksestakaan muuta kuin suoraan konepesusta leimalle ;). Myös vaiheloota oli jo siinä kunnossa että öljyt katosivat jonnekin itsekseen ja vaikka sitä koitti lisäillä niin synkathan siitä meni, ekana ykköseltä lopulta isommiltakin vaihteilta. Laskin eduksi sen että tuli opeteltua välikaasun käyttö.

    Kova se oli ruostumaan ja kaikenlaista pikku- ja isovikaa oli jatkuvasti. Kummasti sillä matka taittui silti. Tuli ajeltua vielä pitkiä matkoja, yli 500 km päähän vaikka vähän arveluttikin. Lopullinen niitti tuli kesäkelissä kotikulmilla, risteyksessä tyhjäkäynniltä sammui eikä enää edes pyörittänyt. Nokkahihnan vaihdossa en ollut tiennyt vaihtaa kiristäjärullaa ja se antautui aiheuttaen vähän liian kalliin remontin ko ajokille.

    Muutaman päivän päästä alla oli -91 malli 70ie, lähes uuden veroinen 90t ajettu peli :-) Se oli jo selkeästi kylmempi kuin aiempi 70s. Uudempikorisesta puolestaan jäi niin hyvä maku että sellaisen voisi ostaa vielä toisenkin jos sattuisi pikkuautolle olemaan tarvista, ei ollu lootassa sanomista eikä vuotannu öljyä pisaraakaan.

    Äänestä

  • Japsiin luottava kirjoitti:

    Sehän tässä juuri hauskaa onkin ettei tuo todellakaan ole legendaa. Olen muistaakseni jossain foorumilla siitä aikasemmin kertonut, mutta lyhyemmin. Tuo tapaus sattui noin 3.5v sitten.
    Sitä paitsi monelle on voinut sattua saman tyyppisiä juttuja Unon kanssa, koska tuo kylmäjuotosvika on tavallaan auton tyyppivika, ainakin tuon ikäsissä ja tuossa 45:ssa.

    Niin ja kokeilkaapas Uno 45:sta kun pakkasta on -20C. Puhaltimen puhallus on kuin lämmin henkäys talvisäässä! FAKTA!

    Itselläni on UNO 45 IE -90.

    -20 oli noin kuukauden verran.. joka aamu lähti hyvin käyntiin lohkolämppärillä.. 5 km:n ajon jälkeen tarkeni ihan hyvin eikä hengitys höyrynnyt enää.. ei se nyt NIIN kylmä ole

    Äänestä

Kyllä Uunon ja muunkin auton saa lämpimäksi, kun vaihtaa uuden termostaatin ja peittää keulan. Onhan selvä, että kun auton moottorin lämmön on oltava n. 80C sekä kesällä 25C helteellä ja talvella -25C pakkasella, ei minkään auton termostaatti onnistu pitämään autoa lämpimänä, jos ei hieman peitä keulaa jollain pahvilla tai peitteellä. Myös konehuoneen alaosa olisi Suomen oloissa peitettävä. Kerran omistin Rellu 5, ja tein seuraavan tempun, kun lämpö ei kovalla pakkasella riittänyt: tein kahdesta pultista ja siipimutterista sekä kahdesta puupalikasta letkunsulkijan, jolla kuristin jäähdyttimeen termostaatilta menevän letkun kokonaan kiinni. Kyllä rupesi tarkenemaan! Lämppäri toimi ainoana jäähdyttimenä. Ongelmana on, että täytyy muistaa lauhoilla ilmoilla poistaa ko vempele.

Äänestä
  • Mun unon pääongelma ei ollut termarissa, vaan siinä ettei puhallin täysasennossakaan puhaltanut kovaa, ts. aivan surkea puhallin suomen oloihin, kun mun nykyisen autoni puhallin puhaltaa jo kakkosasenossakin paljon lujempaa.
    Onneksi ovat parantaneen Unon puhaltimia ja lämmitysjärjestelmää sen jälkeen, mutta tuossa mun vuoden -88 Unossa se oli ainakin tosi surkea.

    Mä ajan nyt aina vain japsilla eikä mun tarvitse vaihdella tarmostaatteja eri vuodenaikoina. Hyvin toimii kuumallalla kesähelteellä ja paukkupakkasilla tulee auton sisälle kuumaa helposti ja nopeasti. Niin helppoa se on kun on oikea merkki.

Miksi ostat talviautoja ?
Ostaisit senkin hölmö vain AUTON.
Etkä mitään toivotonta japsia.

Äänestä
  • Hyvillä autoilla ei viitti ajaa, ettei pilaaannu maalipinta suolalla ja ravalla, siksi ostin silloin talviauton.

    Äänestä

Koputa puuta pölvästi!!!Japseihin ei ole luottamista,mulla oli ennen Nissan sunny vm.91
Eikös vitut pelkkää vikaa ja ruostetta...Joten tein fiksut kaupat vaihdoin sinkittyyn bravaan!!!

Äänestä

On niitä hyviäkin kokemuksia Unskista. Minulla on ollut tuollanen -89 Fire n. 6 vuotta. Ostaessa sillä oli ajettu 140tkm ja nyt 230tkm. Auto on ollut siis kiitettävästi liikenteessä. Kulutus on ollut todella pientä, samoin muut ylläpitokulut, vakuutuksista puhumattakaan.
Olen ollut hemmetin tyytyväinen.
Auto kulkee lepposasti satasta ja muutenkin se on hyvä ajaa. Itseasiassa sillä on hauska ajaa eikä tuntuma ole sillä tavalla flegmaattinen kuin uusissa autoissa monesti on.
Kaupunkiautona Uno toimii loistavasti. Eipä voisi oikeastaan täydellisempää citybiiliä ollakkaan. Pienikoneiseksi sillä ehtii hyvin liikenteessä ja parkkiongelmia ei juurikaan ole pienen koon takia.

Sitten niitä huolto/korjauskokemuksia:
ostaessani auton ed. omistaja oli jättänyt kiristämättä kannenpultit kansiremontin jälkeen ja edessä oli uuden kannentiivisteen vaihto. Piece of cake ja halpa homma. Vesipumpun vaihto...no sehän hoitui myös helposti ja ei maksanu paljon. Isompi ongelma sattui kun huollossa vaihdettu jakopäänremmi ei kestänyt kuin 500km ja meni paskaksi. Korjaaja oli pistänyt sen liian kireälle ja sen se hajalle. Suurempaa ongelmaa ei aiheutunut. Uusi tilalle ja silleen, tosin seuraavaan katsastukseen piti vaihtaa yksi venttiili. Sen jälkeen päästötkin on ollu loistavat.
Oikeastaan juurikaan mitään sen suurempia huolia ei ole ollut. Autolla ajetaan päivittäin Oulu-Roi akselilla oli sää mikä hyvänsä. Lämpöä tietty saisi olla enemmän mutta kyllä Unossa on tarjennut jopa yli -30 pakkasissa. Roikassa auto on mutta siitäkin huolimatta aina ulkona. Ei syö öljyä, lähtee käyntiin kuin kello.

Tässä vielä yksi kysymys muille Uno omistajille. Kuinka usein teillä hajoaa alipainesäätäjiä? Minulla taitaa olla jo kolmas menossa. Käykö se niin hiton kuumana että kalvo menee rikki, vai mikä sen toimintaperiaate oikein on ja mikä syynä suht tiheään rikkoutumiseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Japsiin luottava kirjoitti:

Kerronpa yhden tositarinan Fiatista jonka omistin aikanaan. Ostin Fiiun tavallaan talviautoksi, koska kesäautoni turbo Celica(joka olisi ollut tietenkin parempi talviauto kuin Uno) oli seisonnassa. Puolivahingossa tuli syksyllä ostettua vm. -88 Uno 45. Ensinnäkin älkää ketään ostako semmoista, sillä talvella auton sisällä on kylmempää kuin pakastimessa. Jos on -20, niin auton lämppäri ei jaksa pitää sisätiloja lähellekään plussan puolella. Jos Unon haluatte, ostakaa mielummin vaikka 60, se on hieman lämpimämpi. Mutta itse asiaan.. Autossa oli sähkövikoja, Fiatin tapaan maadoitukset oli tehty ala-arvoisesti, milloin paloi valot, milloin ei. olisi periaatteessa pitänyt tehdä kaikki sähköt itse uudestaan jos olisi halunnut kunnon sähköt. Moottorilla oli ajettu n. 140tkm, mutta vuoti öljyä sieltä täältä. Ikkunoita ei saanut talvella edes auki, sillä ne oli jäätynyt kiinni.
Olin niin pettynyt autoon, ettei sillä viitsinyt edes ajaa ja otinkin Celican käyttöön kesken talven. Unon vuokrasin yhdelle tyypille kuukaudeksi ja se joutui kuulema ajaa pilkkihaalari päällä, niin KYLMÄ oli auton sisällä talvella!
Uno tuli sitten takaisin ja erehdyin sillä ajamaan yhdelle muijalle(matkaa oli sinne 100km).
Tulomatkalla alkoi varsinainen lumimyräkkä ja ajattelin jo pääseväni oman kodin lämpöön, mutta EI! Kello oli yli puolenyön ja Uno alkoi nykimään. Lopulta se sammui sinne keskelle ei mitään ja pakkaksta jotain -17. Meikäläinen ottaa kiroillen konepellin auki ja ajattelin että virranjakajan kansi on paskana tms. Sen kun avasin, niin siitähän lensi se kannen keskitappi jousineen huitsin nevadaan. Yksikään niistä harvoista autoista jotka ajoivat ohitse ei pysähtynyt auttamaan tai viemään lähimmälle huoltoasemalle. Perkeleen suomalaiset kun ei auta! Kävelin jääpalikkana lähimmälle huoltoasemalle ja soitin sieltä tiepalveluun. Paikan päällä ne vaihtoi v.kannen, ja auto lähti käyntiin. Mutta lähellä kotiani auto hyytyi taas, joten se jouduttiin hinaamaan kotiin. Onneksi tiepalvelu oli saattona. Tiepalvelukuski ajoi itsekin Unoa ja tiesi heti että vika on todennäkösesi sytytysyksikön kylmäjuotoksessa. Arvatkaa vaan ostinko autoon uutta, oli meinaa aika kallis. Siihen *askaan en halunnut laittaa rahaa joten myin sen murheenkryynin pois.

Olihan siinä muutakin vikaa mm. vaihteiston synkronointi paskana. Ihmettelenkin että miten noin pieneen autoon mahtui noin paljon vikoja.
Minulla jäi traumat Unosta, koska olisin voinut jäätyä kuoliaaksi tuon auton takia! Luojan kiitos säilyin hengissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu