sanoi naapuriveneen isäntä MSH:n satamassa, ja lähti lasten kanssa Kappelskärissä käymään Färjanilla. Olin juuri herännyt ja join yksin ensimmäistä kuppia kahvia avotilassa, vaimoni oli lähtenyt aamukoneella Stadiin kastelemaan kukat ja leikkaamaan nurmikon.
Huomasin naapuri veneen rouvan katseen mittailevan päivettynyttä ja trimmattua vartaloani, jota verhosi vain valkoinen t-paita ja tsimmarit. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta, maistuisiko kahvi kun oli termari täynnä mukamas.
Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, naapurit olivat ensimmäistä kertaa Ålandissa omalla veneellä ( se melko yleinen merkki), rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamlla, länsisatama ÅSSS on rauhallinen purjehtijoiden suosima, jossa idyllinen kerhorakennus, ja hyvä tunnelma iltaisin, mutta avoin S – SW tuulille.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten vaneroimalla kauniit ajan patinoimat seinät, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei Ångbotsbiff ole listalla eikä entisensä, häränseläke paistetulla sipulilla ja perunoilla. Rouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSH:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea koti-pizzasta pepperonit veneelle. Annoin vinkin Fantasiasta, siellä linjabiiliaseman takana Torgatan jotain.
Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lasten ja kipparin toivomuksesta; aamupäivällä nakit Mummon-muusilla, ja illalla lihapullat muusilla (kolmas lomaviikko aluillaan). No kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet. Rouvan teki mieli broikkua, jota lupasinkin duunata kermassa haudutetun sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broikkusuikaleita ja ruokakermaa Mathiaksesta, ja minä Orvieto Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat viinit pakastimessa, ja riisit kiehumassa, valurautapannu kuumenemaan huutavan kuumaksi. Ruskistin sipulit aluksi ilman öljyä värin saamiseksi, ja lisäsin hieman rypsiöljyä ja vettä sipuleihin ja lasikansi päälle, samalla pienentäen liekin puoleen. Sytytin kolmannen liekin ja otin toisen valurautapannun kuumenemaan, niin tehän tiedätte; huutavan kuumaksi. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja valkosipulista pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broikkusuikaleita…… Tyhjensin sipulit ruskistuneitten lihojen päälle ja kaadoin kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Otin Willeroy Boch:n valkkarilasit baarikaapista ja skålasimme, toivotellen hyvää jatkoa molempien lomille.
Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Lisäsin lomalta palattuani yhden herneen pulloon autotallissa.
Mitähän tämä kesä tuo taas tullessaan???????
Ottakaa iisisti, enää 6 viikkoa kauden alkuun.
Huomasin naapuri veneen rouvan katseen mittailevan päivettynyttä ja trimmattua vartaloani, jota verhosi vain valkoinen t-paita ja tsimmarit. Päätin tehdä tällä kertaa fendareista asiaa, ja kävin hieman siirtämässä paria pampulaa, ja kysyin rouvalta, maistuisiko kahvi kun oli termari täynnä mukamas.
Jutustelua jatkettiin kupposten ääressä avotilassani, naapurit olivat ensimmäistä kertaa Ålandissa omalla veneellä ( se melko yleinen merkki), rouva oli tiedonjanoinen, ja minä kerroin mitä eroa itä- ja länsisatamlla, länsisatama ÅSSS on rauhallinen purjehtijoiden suosima, jossa idyllinen kerhorakennus, ja hyvä tunnelma iltaisin, mutta avoin S – SW tuulille.
Menivät tosin pilaamaan reilut 10v sitten vaneroimalla kauniit ajan patinoimat seinät, ja vaihtamalla legendaarisen ruokalistan uuteen, enää ei Ångbotsbiff ole listalla eikä entisensä, häränseläke paistetulla sipulilla ja perunoilla. Rouva kyseli muita ruokapaikkoja, MSH:n ravintola kuulemma kallis, olivat ajatelleet illalla hakea koti-pizzasta pepperonit veneelle. Annoin vinkin Fantasiasta, siellä linjabiiliaseman takana Torgatan jotain.
Olivat syöneet hieman yksitoikkoisesti veneessä, lasten ja kipparin toivomuksesta; aamupäivällä nakit Mummon-muusilla, ja illalla lihapullat muusilla (kolmas lomaviikko aluillaan). No kuten arvata saattaa, ruoasta kun puhuttiin, tuli ensimmäiset nälän tunteet. Rouvan teki mieli broikkua, jota lupasinkin duunata kermassa haudutetun sipulin ja riisin kanssa. Teimme diilin, rouva haki broikkusuikaleita ja ruokakermaa Mathiaksesta, ja minä Orvieto Classicoa (ruffino, kevyt, kuiva valkkari) Alkosta.
Puolen tunnin kuluttua olivat viinit pakastimessa, ja riisit kiehumassa, valurautapannu kuumenemaan huutavan kuumaksi. Ruskistin sipulit aluksi ilman öljyä värin saamiseksi, ja lisäsin hieman rypsiöljyä ja vettä sipuleihin ja lasikansi päälle, samalla pienentäen liekin puoleen. Sytytin kolmannen liekin ja otin toisen valurautapannun kuumenemaan, niin tehän tiedätte; huutavan kuumaksi. Kuorin ja leikkasin ohuita lastuja valkosipulista pannunpohjalle, jossa rypsiöljy kiehui ja odotti broikkusuikaleita…… Tyhjensin sipulit ruskistuneitten lihojen päälle ja kaadoin kerman sekaan, maustoin soijalla ja curryllä. Otin Willeroy Boch:n valkkarilasit baarikaapista ja skålasimme, toivotellen hyvää jatkoa molempien lomille.
Rouva oli hämmentyneen yllättynyt ja kiitollinen lounaasta, jonka jälkeen esittelin jahtini läpikotaisin. Lisäsin lomalta palattuani yhden herneen pulloon autotallissa.
Mitähän tämä kesä tuo taas tullessaan???????
Ottakaa iisisti, enää 6 viikkoa kauden alkuun.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ihan viihdyttävä päiväuni vai liekö ollut märkä uni. Ruokapuolen arviointi jääköön, kun BB ei ilmeisesti osaa muuta kuin huudattaa paistinpannuaan.
Villeroy Bosch'in (huom. taas oikeinkirjoitus) lasit ovat oiva valinta tarjottuun tavanomaiseen ruokaan, onnittelen. Itse arvostan sittenkin enemmän Riedelin laseja; Sommelier-sarja täytyy säästää kalleutensa vuoksi kotikäyttöön, mutta veneessä on Vinum-sarjaa. Se sopii oikein hyvin yhteen Rosenthaliemme ja veneen nimellä varustettujen pöytähopeittemme kanssa.
Kysyt kenties itseltäsi, kuinka joku julkeaa käyttää tuollaisia välineitä kateellisten naapureiden nähden. Ensinnäkin: veneemme on niin pitkä, että harvasta naapuriveneestä näkee istuma-aukkoomme. Toiseksi: ei tule mennä Maarianhaminan kaltaisiin junttien kokoontumispaikkoihin.
Itse käytän kertakäyttö mukeja ja pöytähopeatkin aluksessani koostuu pääasiassa muovista.Vinkun litkut taas mielestäni sopii parhaiten naisille ja lapsille,mutta sehän on maku asia...
Välineet tietenkin tilanteen mukaan. Esim. pätkällä Espoo-Visby on meilläkin käytössä muut kuin kristallit, etenkin jos on vastatuulta yli 10 m/s. Riedelit tulevat käyttöön vasta perillä. Kertakäyttömukit ovat ekologisesti huono vaihtoehto ja sitäpaitsi juoma maistuu lasista paremmalta.
ei näytä sullakaan menevän oikein muistista toi Villeroy Boch !
Se on muuten Villeroy & Boch. Villeroy ei siis ole etunimi vaan sukunimi siinä kuin Bochkin. Et-merkki siinä välissä on oleellinen.
Kappelskär kirjoitetaan Kapellskär silloin kun se kirjoitetaan oikein.
Ångbotsbiff? Käsittääkseni Ångbåtsbiff (en ole vähimmässäkään määrin ruotsinkielinen).
Jos haluaa briljeerata, niin sitten mieluummin kunnolla!
Pojat ovat näköjään hereillä, hyvä niin. Lipsahduksia näyttää sattuvan, kun en ole tuota Villeroy&Boch-porukkaa - viini maistuu paremmalta Riedeleistä. Kokeilkaa vaikka.
Olen jo pitkään juonut viinini Riedel-laseista. Snobi en kuitenkaan ole, minulle ovat Ouverture-sarjan punkku- ja valkkarilasit riittäneet vallan mainiosti. Fiinimmät juokoot Vinumeista.
Niin, veneessä minulle kelpaavat jopa IKEAn Klunk-lasit! Yksi ja sama koko niin punaiselle kuin valkoisellekin. Kiitos niistäkin, Ingvar Kamprad Elmtaryd Agynnaryd!
Villeroy & Boch on muuten tunnettu ruoka-astiastojen ohella myös ravintoketjun loppupään tuotteistaan, saniteettiposliineistaan. Komeasta serviisistä nautitun aterian jälkeen sopii mennä pyllistämään V & B -pytylle!
Analysoin tekstiä pitkään, ja on vaikea uskoa, että oikea Sir BB on ollut asialla. Sen verran paljon on epätarkkuuksia. Ei kokenut purjehtija (jonka oletan Sir BB:n olevan) tekisi MSH:n kaltaista virhettä (Mariehamns Segel Hörening = Maarianhaminan hörähtelevät purjehtijat?) Rohkenen väittää, että kylmä olut maistuu merellä (kuten muuallakin)parhaalta suoraan pullon suusta juotuna. En itse ole nähnyt tarpeelliseksi investoida merkkiastiastoon, koska suurimman osan kaudesta se olisi tyhjän panttina veneessä. Kiitos IKEA! Veitset kyllä on kunnon pelejä.
Kuulostaa mielenkiintoiselta, minun on pakko udella sen verran että kertoisit vene kalustostasi enemmän ja tarkemmin ? Pidän jahdeista, englantilaisista enimmäkseen.
Minä en säilytä jahdillani tarjotinta lukuunottamatta hopeita koska ne ovat enimmäkseen suvun perintöjen mukana tulleita viime vuosisadan alusta olevia tunne arvo esineitä eli ei uushopeaa joka on minusta samaa kuin katinkulta, tosin jos veneen tilauslistan optioluettelossa olisi useimmin hopeiset astiat olisi se hieno asia, kristallia kun näyttää olevan vaikka millä mitalla.
Kai veneenne on sisustettu alcantara tai nahka verhoilulla kiilloitetun kirsikkapuun kera?
Satuittekos muuten huomaamaan että venemessujen Sealine 51 oli varustettu hopea astioilla jotka näyttivät rosterilta, elleivät ne olleet rosteria!!?? minusta aika huonoa 937,000,00 e hintaan, mielummin haen veneen itse muualta ja ostan lyons of chestersistä astiat itse.
Vene sinänsä on yli 40-jalkainen ulkomainen valmiste, jo vanhahko kuten omistajansakin. Suuri määrä purjeita, ei rullagenoaa, joten vauhtia riittää Finngulfien ohittamiseen (sitä suurinta emme ole kohdanneet). Kesäpurjehdukset enimmäkseen Saksaan, Tanskaan ja Puolaan.
Sisusta on teakia, kuten veneissä yleensäkin, mutta pintakäsittely on hyvä. Patjoja ei ole päällystetty alcantaralta, vaan likaa hylkivällä ja paloturvallisella kankaalla, kuten veneissä pitää ollakin. Veneessä on todella kahdet ruokailuvarusteet, toiset kulussa oloa ja toiset satamassa oloa varten.
Ei kai tässä mitään ihmeellistä ole?
Ei taida pulkkas kovin pitkä olla, "veneemme on niin pitkä, että harvasta naapuriveneestä näkee istuma-aukkoomme."
Tullessamme Maarianhaminaan(länsipuolelle tottakai), meidät on aina ohjattu suoraan sivukiinnitykseen ravintolan tai miesten saunan eteen syystä että vene ei mahdu pituutensa takia ja leveyden suhteenkin vie kahden veneen paikan.
ja toki kaikki näkevät "istuma-aukkoomme"(Osta juntti vene ja opettele purjehtiin), yleensä vielä viettävät aikaansa ihastellen ja kummastellen kuinka joillakin voi olla asiat näin hyvin
Ja astiasto on kotimaista tottakai niinkuin venekin.
Täällä on sellanen osasto kun Ruoka&juoma,sinne voi kirjotella millasesta kauhasta sitä ruunankusta juo!!!EVVK!!!
Täällä on sellanen osasto kun Ruoka&juoma,sinne voi kirjotella millasesta kauhasta sitä ruunankusta juo!!!EVVK!!!
Ei niin, varsin tavanomaista nykypäivänä.
onnittelen hopea astioista silti, kauniitahan ne ovat
MSH ja ÅSSS, pakko paikkoja kesällä, vaika olisit viettänyt lomasi Massholmissa, tai Enkhuisenissa käyden.
Notta tota, itse olen käynyt Mariksessa vain MSF:ssa ja ÅSS:ssa. Sitten vuosittain approx. kesäkuun lopulla Ruotsin puolella KSSS:ssa. Toisaalta helvettiäkö sillä väliä on, jos ei seurojen nimilyhenteitä muista tai tiedä, kunhan maanantain aiheuttamassa tylsyydessäni pottuilen.
Resepti oli kyllä hyvä, pahus kun marinoimatonta broileria on täälläpäin vain harvoin saatavilla. Teollisesti maustetut on aika tunkkaisia usein.
Keittokirjan kyllä saisit, tällaisia hernariruisleipäseiloreita varten, kirjoittaa.
Harvinaisen yksitoikkoinen keittokirja siitä tulisi: huutavan kuumalle pannulle sitä tai tätä ja sitten liekitetään vodkalla. Mene kirjakauppaan ja hanki ihan oikea keittokirja veneilijöitä varten, niitä löytyy vaikka kuinka.
Minun jahtini molemmat "istuma-aukot" ovat hyvässä näkösuojassa ja kannella suljettavia! Lisäksi "aukoista" kulkevat tuotokset menevät septitankkiin eikä mereen!
Kerron jonain sateisena päivänä, kuinka kuha-filee duunataan keskilämpöisellä valurautapannulla korvasienten ja manteleiden kanssa.
...vaivautua! Tulemme vesillä aivan hyvin toimeen ilman sinun reseptejäsi ja neuvojasi. Tämä tieto saattaa järkyttää sinua, mutta ainahan voit ottaa sen hehkuvan kuuman valurautapannusi ja painua ***.... tiedäthän!
vaikka taidan tietää asiasta jotain jo nyt. Aina (tai ainakin joskus) kannattaa kuitenkin tutustua muidenkin tapoihin tehdä asioita, eikö totta?
Näitä Söör PeePeen pölinöitä on kyllä tosi raskasta lukea. Sillä kun näyttää ajatuksen pätkimisen lisäksi olevan suuria vaikeuksia kirjoitustaidonkin kanssa.
Toisalta eihä kukan käsken nitä lukea, joten jätetän dorkallen tästä läthien vastamaatta, Niin ehkä se pikkuhilja joskuns poistu tältä paltsoilta.
Se on jo pätemistarinoista käynyt hyvin selvänksi, ettÄ BB ei voi olla "yhteiskunnallinen vaikutaja", tai mikän muukan johtotason henkilö, tai ison venen tai guormet-ruoan tietäjän ja taitaja. Kuhan van lämpimiksen täällä isottelen finnien lähtöä odotelesa. Me BB ostan Klearasil, ku siitän rypsiöljystä voi tulla lisä finneijä. Eiks ni?
MSH = Maarianhaminan Sönköttävät Homot?
Willeroy = Villeroy? (on muuten huippuluokan posliinit, astioiden Ford Mondeo!)
Pakastettu viini on herkkua!!!
Herne pullossa? Ettei vaan nenässä?
Hieno tarina. Hauska huomata, että veneilijoiden keskuudesta löytyy ainakin yksi aihe, mistä herää keskustelua. Saisiko herneistä jo keiton?
Tosiasia on nimittäin niin, että ennen naimisiin menoa laittaa herneen purkkiin jokaisesta rakastelu kerrasta vuoden aikana. Naimisiin menon jälkeen ottaa yhden herneen pois jokaisesta rakastelu kerrasta, saa hyvän keiton vielä kymmenen vuoden päästä.
Hauskaa kevään odottelua kaikille.
Kuuma kesäpäivä, tiedättehän!
Busterini kiiltää auringonpaisteessa. Sitten tulee nälkä. Ajan Pihlajasaareen, tiedättehän siinä ison selän takana, vastapäätä Jätkäsaarta. Kävelen kaljamaha roikkuen grillille ja huoman miten naiset kiinnostuneina katselevat minua. Sitten Valmistan ruokaa.
Avaan tottunein ottein HK:n Mummon lihapulla -paketin. Grilli hehkuvan kuumaksi tietysti, tiedättehän. Hyvälle hiillokselle Tefflon pannu ja siihen lihapullat hautumaan. Noin 10 minuuttia ja ovat weldan! Salattiksi valmistan HK:n Aurinkosalaatia avaamalla pakkauksen hetkeksi hengittämään. Juomaksi helmeilevän kylmää Hartvallin Jafhvaa ja tietysti Duracel-laseista, jotka kestävät hyvin iskuja peltiveneessä. Näin veneilee tosi merenkävijä ja sitten Salveen kertomaan tositarinoita karulta mereltä!
Kai tarjosit mummon pullia ja muutakin viereisen betonisen purkkarin rouvalle? Sille miehensä juttuihin väsyneelle ja paljon elämää nähneen näköiselle.
Toki, toki. Rouva kertoikin, että oli joutunut keittämään purkkihernekeittoa, kun isännällä on outona harrastuksena tunkea pussiherneet nenäänsä ja viedä sitten ne käytön jälkeen autotalliin pulloon...
Onneksi rouva on sentään saanut keittää hernekeittonsa. Isäntä kun on jokseenkin haltioitunut hohtavan kuumaan valurautaan ja valkosipulipetiin.
Olisit opettanut rouvalle vähän skönärislangia, niin olis päässyt kattomaan isännän ilmettä: "Mikä sitloora? rypsiöljyllähän me..."
Suomalaiset miehet ovat tyhmiä, läskejä, haisevia ja typeriä! Luulevat vielä olevansa jotain seksipommeja! Makaavat sohvalla
kitaten kaljaa läskimaha pystyssä, hikisukat haisten ja parta ajamatta. Ja siinä pitäisi naisen olla vielä kiitollinen, kun on
miehet niin ihania! Muuta eivät osaa syödä kuin makkaraa, koska mielikuvitus ei muuhun riitä. Makkaraa ja kaljaa vaan. Hikiset sukat ja kalsarit jätetään lojumaan sohvalle tai sen eteen.
Maito juodaan suoraan purkista röyhtäillen. Vessaan mennessä ovi jätetään puoliksi auki ja kustessa piereskellään. Sätkää
kääritään tietenkin keskellä lattiaa, johon jää vana puruja, vaikka olisi juuri imuroitu. Hampaita ei pestä turhan usein ja sitten ihmetellään, kun nainen ei anna enää suukkoja. Parturissa käydään vain silloin, kun nainen saa raivarin ylipitkästä tukasta, joka törröttää aina pystyssä!
Sitten vielä kaikessa "komeudessaan" kehdataan arvostella jotain Janinaa tai Lolaa, että onko se nyt liian lihava tai onko se nyt
edes hyvännäköinen, ihan kuin sellaisilla sioilla olisi mitään sanomista tällaiseen. Urheilu on henki ja elämä, sitä täytyy vahtia telkkarista kaikki vapaa-ajat, vaikka itse ei harrasteta muuta kuin jääkaapille laahustamista. Maha pystyssä sitten komennetaan ja annetaan hyviä neuvoja niille pelaajille tyyliin "Jumalauta olisi nyt tehnyt niin ja niin" vaikka itse on täysi läskiläjä, ei yhtään urheilullinen!
Telkkari ja varsinkin teksti-tv on pyhä asia. Niiden täytyy olla päällä huutamassa aina ja koko ajan. Miehelle auto ja telkkari on tärkeimmät asiat maan päällä. Sitten jos jossain vilahtaa komea ja seksikäs, hyväkroppainen mies, niin se on automaattisesti "vitun homo" ja "puppe" Varsinkin jos nainen erehtyy vilkaisemaan sitä, niin johan siitä raivo syntyy! Etenkin jos mies vielä on ulkomaalainen.
Vittu kun alkaa oksettamaan, kun vain miettiikin näitä ääliöitä ja pellejä ukkoja, jotka saisi viedä saunan taakse ja lopettaa kaikki! Suomalaisten miesten inhottavuudella ei ole mitään rajaa!!!
Pyydän anteeksi frouvani puolesta.
Ja frouvalle, eikös pidetä nämä asiat oman ruokakunnan sisäisinä, eihän nämä muille kuulu.
Eikä siellä purkissa mitään herneitä ole, kunhan heitin.
Näbbärä merten veijari tämä Sir Vili (BB). Tuosta noin vain tekaisee itselleen uuden kloonin vaihtaen sukupuoltakin samalla! Tälle Minttu-kloonille on sitten kiva päästä vastaamaan "omalla nimellä".
OHHOH!
Olipas tekstiä! ja varmasti kuuluu veneily palstalle, olen pahoillani että olet valinnut miehesi niin väärin että täytyy oikeen raivokkaasti yleistäen haukkua kaikkia suomalaisia miehiä.
Pakko sanoa rehellisesti että sinä olet väärässä kun väitit KAIKKIEN miesten olevan tuollaisia, tosin miehesi kaltaisia on liikaa myönnän sen, kaikki eivät ole miehesi kaltaisia joten en tiedä miksi purat raivoasi täällä, ja pakko sanoa että minä hivenen loukkaannun moisesta tekstistä koska samalla haukuit esim minua, minäkin olen mies muiden seassa!
En toki voi väittää tai arvella sinusta mitään kun en tunne sinua, mutta tuolla julkisella purkauksella et anna itsestäsikään niin mainiota kuvaa.
Entäs suomalaiset naiset,kun mies tulee töistä niin pitäisi tehdä sitä ja tätä rakentaa ja korjata ja ostaa ja ja ja... Perkele itse kyllä kämpää siivotaan ja auta armias jos silmästä putoo roska lattialle jo metakka alkaa,itse mökötetään ja mäkätetään ja morkataan suomalaisia miehiä,ja ei pestä omaa vittua vaan kuljetaan viikon vanha mälli jalkovälissä.
testasimme heti söörin viinin, ei hullumpaa, arvioi raati.
mutta tarjota tätä viiniä tuon ruoan kanssa, sehän tässä ihmetyttää.
no en todellakaan kummastele.
kaipaan lomaltani, ja paljon paljon muuta.