Punnituksessa tuli taas huijattua,vettä meni monta litraa, sit päivällä oli niin kovat vatsakivut ja pistelyt ettei voinu liikkua,vaan maata sikiönä. Ahmin edelliset päivät ja nyt paastonnu viikon. Tuntuu et ´jokapaikka on täynnä mua,on niin lihava olo. Olis niin kiva laihduttaa ja tuntea ittensä hyväksi mut sitäkään ei saa ite näköjään päättää.
Joka päivä lupaan nukkumaan mennessä et huomenna parannutaan mut jo aamupuurolla on olo et liikaa otin ja kaikki menee överiks.
Sit otin niskasta kii et nyt syön ja hetken päästä vietin vartin pää pöntössä.
Nyt pikkusisko kattoo itteänsä kriittisesti peilistä,voi että miten mä vihaankaan itteäni, mä oon maailman surkein sisko. Tekis mieli päästää iteltä ilmat pihalle, niin paljon itteä halveksin. Sit vaistomaisesti pidän huolen et sisko syö ja itelle ei sit rangaistukseksi mitään.
Mä en voi syödä muiden nähden,on nii sika olo, piruako mä ruuasta nautin. Ei mulla oo oikeutta nauttia.
Pyydän vanhemmilta päivittäin anteeks olemassa oloa ja teen kaikkeni et olisin hyödyks, kokkaan siivoan, opiskelen, en kärttyile...enkä anna ostaa mulle mitään,en viedä tai hakea koululta kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Äiti on välillä tosi epätoivoisen näköinen, varmaan häpeää mua.
Lääkkeet ostan ite...sit kaikki laihdutus mömmöt ja puhdistus kuurit ja kiinteyttäjät... oon niin yksin, mutlla ei oo ketään,ei kavereita...miehiä en päästä lähelle, aina kun joku selvästi kiinnostuu niin torjun sen etten taas pety.
Mä haluaisin vain ystävän, tuen ja turvan, haluun elämän ja kuitenkin pois...
Joka päivä lupaan nukkumaan mennessä et huomenna parannutaan mut jo aamupuurolla on olo et liikaa otin ja kaikki menee överiks.
Sit otin niskasta kii et nyt syön ja hetken päästä vietin vartin pää pöntössä.
Nyt pikkusisko kattoo itteänsä kriittisesti peilistä,voi että miten mä vihaankaan itteäni, mä oon maailman surkein sisko. Tekis mieli päästää iteltä ilmat pihalle, niin paljon itteä halveksin. Sit vaistomaisesti pidän huolen et sisko syö ja itelle ei sit rangaistukseksi mitään.
Mä en voi syödä muiden nähden,on nii sika olo, piruako mä ruuasta nautin. Ei mulla oo oikeutta nauttia.
Pyydän vanhemmilta päivittäin anteeks olemassa oloa ja teen kaikkeni et olisin hyödyks, kokkaan siivoan, opiskelen, en kärttyile...enkä anna ostaa mulle mitään,en viedä tai hakea koululta kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Äiti on välillä tosi epätoivoisen näköinen, varmaan häpeää mua.
Lääkkeet ostan ite...sit kaikki laihdutus mömmöt ja puhdistus kuurit ja kiinteyttäjät... oon niin yksin, mutlla ei oo ketään,ei kavereita...miehiä en päästä lähelle, aina kun joku selvästi kiinnostuu niin torjun sen etten taas pety.
Mä haluaisin vain ystävän, tuen ja turvan, haluun elämän ja kuitenkin pois...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla oli silloin, kun mun juttu oli pahimmillaan ihan samanlainen oli. Kuulostat ihan minulta. Nyt voin jo jonkinverran paremmin, kiitos sitkeän parantumiskamppailun.
Olisi ihanaa, jos voisin jotenkin lohduttaa ja auttaa, vaikka aika turha toivo se taitaa olla. Minä en ainakaan antanut kenenkään auttaa tai tukea itseäni vaikka salaa olisin halunnutkin syliin, joka lohduttaa.
Yritä selvitä ja yritä syödä. Jos ei siskosi ja perheesi takia, niin ainakin itsesi takia. Takaan, että on hieno tunne, kun voi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ymmärtää kuinka käsittämättömän hienoa on olla elossa. Ja olla elossa nimenomaan siksi, että ei luovuttanut.
Enhän mä ketään lähelle päästä mut myönnän et olis kiva kun joku halais ja sanois että kyllä se siitä. Ehkä se aurinko vielä paistaa... Kun mikään ei vaan jaksa kiinnostaa... Mutta kiitos sulle ja hali:)
Äidit eivät häpeä lapsiaan, vaan rakastavat heitä. Äitisi katsoo sinua huolestuneena ja yrittää miettiä päänsä puhki, millä tavoin voisi auttaa sinua ja tehdä oloasi helpommaksi.
Jos vain pystyt, kerro äidille murheitasi ja vaikka näytä hänelle tämä kirjoituksesi. Ihmispennuilla on emot juuri siksi, että ne suojelevat ja auttavat kasvamaan aikuiseksi.
Nimimerkki
'kolmen pennun emo'
Mä oon käyny noita samoja asioita läpi viime aikoina tosi paljon. Häpeän itseäni, olen surullinen siitä, että perheeni joutuu kestämään tämän kaiken ja pelkään sisarusteni puolesta.. :S
teen iltaisin tyhjiä lupauksia niin itselleni kuin muillekin. En pysty ryhdistäytymään vaikka haluasin.. Jos kiinnostaa, niin käy kattoon: http://windieh.blogs.fi
Miten Mun salaiset synkät ajatukset tuolla oli??? sitäpä mietin,en olekaan yksin... samaa lasimurskapolkua kuljetaan, jokainen askel sattuu mutta aina se on askel kohti määränpäätä, aksel kotiin turvaan.