Rantojen

On paradoksi. Lähes paljaat aukkohakkuut siellä, missä ei ole enää rakennusoikeutta on tätäpäivää.
Missä taas rannat on rakennettu mökkikäyttöön,sieltä löytyykin se komein puusto.
Ei rantarakentaminen ole maiseman tuho.Kukapa niitä tontinsa komeita honkia kaataisi.
Tällaisesta maisemasta kerron,katsoessani ikkunasta yli järven.
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se tietysti on. Mutta metsän uudistus on vain yksi vaihe talousmetsän hoidossa. Ei ne rannat enää 20v kuluttua aukkoina ole.Maisemallisesti tietysti hetken aikaa ikävän näköistä.

Kolikolla on toinenkin puolensa, eli mökkirakentaminen rajoittaa voimakkaasti jokamiehenoikeuksia. Samoin metsästys ja kalastus vaikeutuu ja linnusto häiriintyy.

Maisemalla on tietenkin arvoa, mutta se on vain yksi arvo luonnon ja sen moninaiskäytön kannalta.

Äänestä
  • on pitkä aika katsella turmeltua maisemaa. Sitäpaitsi se ole senkään jälkeen mitään oikeaa metsää. Jyrkkärajaisia kuvioita, joilla kullakin kasvaa samankokoista, yksitotista usein saman puulajin puustoa. Isot, aukolle jätetyt puut myrsky tavallisesti kaataa, joten kunnon runkoja saa kasvattaa yhden ihmisiän.

    Rantarakentamisesta olen samaa mieltä. Ei mökkiranta ole luonnonmetsää. Usein näkee näillä rannoilla viheraavikoiksi leikattuja nurmikoita ja kaikenlaisia keinotekoisia viritelmiä. Luonnontilaisuus ja rauha on kaukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Talousmetsät kirjoitti:

On paradoksi. Lähes paljaat aukkohakkuut siellä, missä ei ole enää rakennusoikeutta on tätäpäivää.
Missä taas rannat on rakennettu mökkikäyttöön,sieltä löytyykin se komein puusto.
Ei rantarakentaminen ole maiseman tuho.Kukapa niitä tontinsa komeita honkia kaataisi.
Tällaisesta maisemasta kerron,katsoessani ikkunasta yli järven.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu