Haluan uuden miehen

Kaksosmieli

Voi, ei tämä on vallattoman kauheaa. Pakoon en pääse tästä ajatuksesta ja olen niin levoton. Myönnän itselleni monen vuoden jahkaamisen jälkeen, että haluan toisen miehen itselleni. Vaikeus piilee vaan siinä miten kauniisti pääsisin vanhasta eroon. Uskallanko toteuttaa toiveeni, tulenko katumaan ja löytyykö minulle enään (pystynkö luottamaan) miestä ja hemmetti mistä niitä löytää?

Miksi vanha ei kiinnosta olisi todella pitkä tarina, mutta pientä vihjettä.
- Ollaan oltu liian kauan yhdessä ja puheenaiheet muu yhteys on loppunut molemminpuolisesti.
- Ei puhuta, ei pussata eikä välitetä toisista.
- Ärsyttää katsoa miestä, koska hän ei huolehdi itsestään. Ei vaihda vaatteita puhtaisiin, haisee pahalle.
- On masentunut, ärtynyt ja aina pahalla tuulella.
- Kaikkein pahinta on raju mustasukkaisuus ja syyttely.
- Käyttää alkoholia liikaa ja silloin alkaa haukuminen.
- Hän on aikoinaan myös pettänyt minua ja minä kostin myös. Eihän ne unohdu koskaan.
- En saa käydä viihteellä, kylässä, harrastuksissa.
- Luulee omistavansa minut ja se ahdistaa.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kannattaako etsiä uusi mies. Itsekkin olen niin synkistynyt, etten ole oma itseni. Näinkö elämä lipuu ohitseni.
Ennen olin niin iloinen ja naurava ihminen.
Onko parempi yksin kuin huonon kumppanin kanssa?

10

3570

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä täällä

      Ei tollasta tartte kenenkään kestää. Vaihtoon vaan ennenkuin oma itsetuntosi on nollassa. Osta kivat kledjut ja hymyile, niin vientiä on varmasti. Mulla on aina ollut vientiä, niin varattuna kuin vapaanikin. Miehet ihastuu mun iloseen luonteeseen ja mukavaan, rentoon olemukseen.
      Tollanen mies on vaaraksi kaikille. Luota itseesi ja hanki tasokkaampi, normaali ja mukava mies. Jos taas jatkat tollasen kanssa, niin vanhempana oot katkera ja kamala akka. Tsemppiä ja rohkeutta uuden etsintään - mutta muista että ei se etsimällä löydy, vaan ainostaan silloin kun et oo sitä osannut odottaa. Anna palaa :)

      • Avarakatseinen

        Siis oikeesti jos ei välitä toisesta on ihan turhaa jäädä paikoilleen.. Elämässä on tarkoitus nauttia ja olla iloinen.. Aika mikä täällä on, on niin lyhyt et sitä pitää saada elää täysillä.. Ja varsinkin jos on ollut pettämistä niin ei suhdetta oo mitään järkee jatkaa.. Myönnän etten itse ole kovin syytön, ettenkö ois suudellut ravintolassa vaikka oonkin varattu niin jotain toista, jos kerran synkkaa sille ei voi mitään.. Kaikki me ollaan täällä ansaittu mukava elämä ja saamaan kumppani (jos mahollista) josta voi täysin rinnoin nauttia.. tsemppiä;)


      • kaksoseronnut
        Avarakatseinen kirjoitti:

        Siis oikeesti jos ei välitä toisesta on ihan turhaa jäädä paikoilleen.. Elämässä on tarkoitus nauttia ja olla iloinen.. Aika mikä täällä on, on niin lyhyt et sitä pitää saada elää täysillä.. Ja varsinkin jos on ollut pettämistä niin ei suhdetta oo mitään järkee jatkaa.. Myönnän etten itse ole kovin syytön, ettenkö ois suudellut ravintolassa vaikka oonkin varattu niin jotain toista, jos kerran synkkaa sille ei voi mitään.. Kaikki me ollaan täällä ansaittu mukava elämä ja saamaan kumppani (jos mahollista) josta voi täysin rinnoin nauttia.. tsemppiä;)

        kannattaa todellakin erota itse tuhlasin elämää liian kauan kaksosmiehen kanssa yksinkin on parempi kuin alkoholisti/masentuneen miehen kanssa jokalupasi monta vuotta muuttua hölmö uskoin ja odotin ja nyt tajuan erottaani että rakkaus oli loppunut monta vuotta sitten.Elämästä pitää todellakin pystyä nauttia eikä kärsiä toisen rinnalla.


    • onneton kaksonen

      niin minäkin olen miettinyt että miestä vaihtamalla olisin varmaan onnellisempi tai ilman miestä.14 vuotta yhdessä niin se ei ole niin helppoa ja 8 vuotias lapsi siinä vielä kuuntelemassa äidin ja isän tappelua.lapsi jo kärsii tästä elämästä.asun pienellä paikkakunnalla että koulun vaihto olis vaikea ja jos jäisin paikkakunnalle mies kyttäis mustasukkaisena koko ajan.minulla vain on toisin päin,mies on hyvällä päällä kun on humalassa,selvinpäin aivan kauhea ja minä taas puran pahan mieleni humalassa,aiotaan aina erota silloin mutta seuraavana päivänä ukko ei muista tai ei halua muistaa.odotan vain että jospa ukko löytäis uuden kiusattavan,vaikea sen on löytää kun ei käy missään muualla kuin töissä,tulee sitten väsyneenä töistä kotiin ja valittaa kaikesta.minulle tekis hyvää joku salarakas,vaikea löytää kun ei saa liikkua mihinkään.olen masentunut ja jatkuvasti surullinen,itku tulee välillä herkästi.

      • avarakatseinen

        Niin mulla on just mieheni kanssa tällä hetkellä sellaista et ei tiedetä mitä mein pitäis tehdä.. Tai siis minä en tiedä.. Olen itse sellainen että kun otan ja oon mieheni kanssa yöelämässä alan purkaan pahaa oloani, jos en viihdy yökerhossa.. Ja sitten taas nautin elämästä täysillä ku ollaan kaverin kanssa liikenteessä.. Välillä on vaikeeta kun tapaa joitain ihania miehiä jättää kaikki yökerhossa tutustumiseen/hauskanpitoon, ku kerran on jo varattu.. En vaan pysty sen enempään, ja silti tiedän että miehelläni on useita naiskavereita ja se ei kysy multa haluanko et se on niiden kanssa aika tuttavallisissa väleissä.. En tie se ei haittaa mua enkä halua estää sitä missään suhteessa.. Ehkä se johtuu siitä että en kuitenkaan oo itekään niin puhdas.. Ja että tunteeni ja luonteeni kaksosena on hyvinkin avarakatseinen.. Pystyn tuleen toimeen kaikkien kanssa ainakin suht koht.. Tällä hetkellä oon ihastunut erääseen mutta ei vaihdettu tapaamisiltanamme ees numeroita, molempien elämissä on niin paljon sellaisia juttuja ettei se vaan tuntunut oikealta.. NYt aattelen niin että jos meidät on tarkoitettu toisillemme törmäämme kyllä.. On vaan niin ihana tunne..


      • onnellinen kaksosnainen

        Värikäs, myrskyisä mutta onnellinen ja yhä edelleen intohimoinen suhde kahden kaksosen välillä on meillä onnistunut jo 30 vuotta. Minä levoton, mielialavaihtelujen kanssa kamppaileva kaksosnainen sain ymmärtäjän ja rakastajan kaksosmiehestä 70-luvun loppupuolella. Mies on hulivili ja kova menemään ja tulemaan m utta uskollinen ja hellä rakastaja. Kaksosten parisuhde ei ole tylsää...


      • onneton kaksonen
        onnellinen kaksosnainen kirjoitti:

        Värikäs, myrskyisä mutta onnellinen ja yhä edelleen intohimoinen suhde kahden kaksosen välillä on meillä onnistunut jo 30 vuotta. Minä levoton, mielialavaihtelujen kanssa kamppaileva kaksosnainen sain ymmärtäjän ja rakastajan kaksosmiehestä 70-luvun loppupuolella. Mies on hulivili ja kova menemään ja tulemaan m utta uskollinen ja hellä rakastaja. Kaksosten parisuhde ei ole tylsää...

        Olen kuullut että kaksi kaksosta sopis oikein hyvin yhteen mutta vaaka vielä paremmin,on ollut nuorempana suhde vaa;an kanssa ja siitä on vain hyvää sanottavaa.Vaikea on hakea suhdetta kenenkään kanssa kun ei saa liikkua mihinkään yksin,tuntuu että pitäis erota ensin mikä ei ole helppoa noin mustasukkasen miehen kans ja lapsikin kärsis erosta vaikka kyllä se kärsii näin riitaisasta perhe elämästä,tyttö on usein pahalla tuulella,olen joutunut jo ottamaan yhteyttä perhe neuvolaan että sais jotain selvyyttä tästä meidän tilanteesta.


    • Niqa

      Sen vain sanon, että jos näin on niin ehdottomasti kannattaa erota tai miettiä uusia ratkaisuja siihen, miten suhdetta voisi parantaa!! Itsellä oli juuri tollainen suhde, no muuten meni hyvin, mutta kun mies otti viinaa niin heti alkoi haukkuminen ja sain aina pelätä mitä tapahtuu.... Se ei ole oikein että naisen pitää kuunella sellaista mikä ei ole totta jne. Minä sain aina kuunnella huorittelua ym, kun mies oli kännissä. Olisin vieläkin varmaan kyseisessä huonossa suhteessa, jos mies ei itse olisi tullut viisammaksi ja hankkinut "parempaa ja vanhemman" naisen. Meillä oli jonkinmoinen ikäero, mutta en voi mitään sille, että pitää opiskella ja mies tarvitsee naisen joka on koko ajan läsnä ja on valmis äidiksi.

      Vaikka tällä hetkellä ei ole ollenkaan suhdetta ja olen yksin, niin ikinä en haluaisi takaisin tätä suhdetta mikä oli. Vaikka joskus on yksinäinen olo ja ajattelen sitä eksää niin siltikään ei kannata olla suhteessa, mikä ei toimi.

      Kyllä me naiset pärjätään yksinkin ja olen saanut ihania uusia kokemuksia myös muista miehistä jotka osaa jollain lailla kunnioittaa.
      Onnea matkaan ja koita jaksaa.
      Kyllä sinä varmasti löydät myös toisen joka rakastaa sua sellaisena kuin olet ja ei hauku edes päissään ja ole mustasukkainen.
      Tottakai pieni mustasukkaisuus on ymmärrettävää, mutta jos siitä aina saa kuulla silloin, kun mies on kännissä, niin silloin sillä on päässä on vikkaa!!!!!

      Kyllä sinä pärjäät yksinkin jonkun aikaa.. et siihen kuole".. usko vaan,
      voimia ja kaikkea hyvää!

    • Nimetön

      yksin on ehdottomasti parempi.

    • ikuisesti kaksonen

      luin tänään ton sun viestis,ja tuntui kuin oisin omaa tekstiä lukenu...Kuule,häivy siitä suhteesta,äläkä enää emmi...mulla oli toi sama tilanne reilu vuosi sitte ja kun viimein nostin kytkintä,mun elämä on muuttunu vaan parempaan päin.Olen myös löytäny oman iloisen itteni takaisin,elämä maistuu mahtavalta ja kaikki mun läheisetkin on huomanneet tän eron.Ihan oikeesti,kesä tulee,ulkona liikkuu miljoona mielenkiintoista ihmistä,elämä on avoin sulle..Tiedän ton olotilan.vaikka vielä emmit(ehkä),lähtölaskenta on alkanut...Hyvää vuotta 2007 sulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe