Nyt kun suurimmat matkapuhelin operaattorit ovat
saaneet asiakas kapasiteettinsa täyteen, ryhdytään
korottamaan hintoja .
Enää ei tarvita kilpailua. Ainakin operaattorit näin
olettavat. Tai ne olettavat, että kilpaillaan siitä
kuka keksii eniten palveluita, joilla voisi asiakkaan
kukkaron tyhjentää heidän pulleaan kassaansa,
-kuten esim. TeliaSoneran hallinnossa kehuskeltiin.
Puhelu hintojen korotuksilla Elisa ohjailee asiakkaitaan
3G-palveluiden käyttöön. Minkä järkevän palvelun ?
24-kk sopimukseen ja pakettiin jossa laskua tulee kivsti lisää kun puhut yli paketti kapasiteetin.
Ymmärtääkseni, tai ainakin minä käytän matkapuhelinta
puheyhteyden pitoon hoitaessani asioita tai
keskustellakseni kavereiden kanssa.
3G ei tarjoa mitään olennaista järkevää käyttöä.
Kyllä verkko surfailu on huomattavasti vaivattomampaa
tietokoneella sekä kotona, että töissä.
-samoin sähköpostien lukeminen ja lähettäminen.
3G verkko kattavuuskin kunnolliseen toimintaan
keskittyy aika suppealle alueelle jotta videopuheluilla
huvittelukaan kiinnostaisi.
Sitäpaitsi verkon käyttö on kallista. mm. TeliaSonera
poistaa käytöstä perusData/GPRS palvelun,
jolloin pientenkin verkkolatausten kustannukset
nousevat roimasti. Mm sisältöpalveluiden lataaminen jne.
Kuka haluaa maksaa 90 senttiä per.kerta tarkistaakseen
esim. sähköpostinsa tai pankkitilinsä saldon ?
Näin käy ainakin TeliaSoneran AikaDatassa joka
korvaa perusdatan. Aiemmin kun jonkun taustakuvan
lataamisesta maksoit datamaksua muutamn sentin,
maksat siitä nyt vähintään 90 senttiä. . et varmaankaan
viihdy tuntia lataamassa taustakuvia tms.
Lyhyet puhelut ovat aika yleisiä –missä oot –koska tuut.
Näillä on hyvä rahastaa aloitusmaksulla.
Onko joku konsulttiyhtiö ryhtynyt myymään palveluitaan
operaattoreille – otsikolla ” kuinka parhaiten asiakasta laskutetaan ”
Kymmenen puhelin liittymän omistajana olen huomannut
myös, että laskuihin luikahtaa aina ihmeellisiä pieniä
summia esim. sisältöpalveluista, vaikka niitä ei ole käytetty
eikä niitä joissain liittymissä voi edes käyttää.
Tämmöiset muutaman kymmenen sentin summat
jäävät varmasti monilta huomaamatta ja kun näitä
monia on satojatuhansia –on se varmasti mukava
lisä operaattorin myynnissä.
Uudet kytkypaketi ainakin TeliaSoneralla tuottavat
ainakin alkuun tuskaa perheissä, joissa tuo paketti
on hankittu lapselle. Siihen ei nimittäin saa saldorajoitusta.
Kuluttaja asiamiehen tulisi ahkerammin seurata mitä markkinoilla
tapahtuu, kuin myös kuluttajien kannattaisi ahkerammin
puuttua siiihen kuinka heitä kohdellaan ja rahastetaan.
Operaattoreilta saa vain ympäripyöreitä vastauksia,
aivan kuin meitä kuluttajaia pidettäisiin ymmärtämättöminä
ala-astellaisina.

Vastaukset 2
Vanhimmat
se käyttäjä joka haluaa käyttää puhelintaan vain pukelimena ... siis soittaa ja ottaa vastaan puheluita kohtuu kustannuksin, tai joku haluaa lisäksi lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä kohtuuhinnoin. Tuollaiset asiakkaat eivät enää kiinnosta operaattoreita, vaan pitäisi olla jatkuvasti käyttämässä jotain vähä-älyisiä pelejä ja sisältöpalveluja. Ei perkele, kyllä olisi kirveellä töitä. Ensin melkein puolipakolla saadaan ihmiset siirtymään näihin saatanen orjalaitteisiin, ja sitten alkaa hillitön rahastus.
Pitkästä aikaan ensimmäinen asiallinen mielipide täällä soneran palstalla.
Suurin osa on näitä ulkomaailman unohtaneita ja soneran kiikkuun jääneitä jotka eivät osaa soneran labyrintistä ulos.
Se ,se,niinpä niin se SUNNUNTAI-ETU se on ainoa autuaaksi tekevä ??Voi voi!Kun vielä saa sen timanttiprenikan ja uuden arvonimen niin a vot mie sanon se on vasta jotakin.
Puhelin puhelu käyttöön ja kaikki muu toisarvoiseksi joita saat sitten tahtosi mukaan erikseen tilailla ja maksella.