my fairy kingin lauluosuudet?

niin siis queeniä on tullut fanitettua ja kuunneltua rankemmanlaisesti mutta silti mietityttää my fairy kingin lauluosuudet. Roger laulaa alun, vai mitä? sitten siitä eteenpäin en enää tunnistakaan onko kyseessä freddie vai roger :D eli siis hjelppivä, te queen,expertit :)
3403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En ole varma noista lauluista, kait Freddie kuitenkin eniten lauleskelee.

Mutta jälleen kerran piano-osuudet ovat niin viimeisen päälle. Brian sanoikin, että Freddiellä pianon soitti ikäänkuin kumpusi jostain. Freddie sanoi, että hän ei sitten myöhemmin kunnolla aina muistanut pianon soittojaan, sävellyksiin ne vain tulivat.
Brianillakin oli hetkensä pianon suhteen esim.Save Me kappaleessa..

Äänestä

Freddie laulaa kaikki lead vocalit biisillä.

Levyversiosta on aika vaikea saada selvää laulaako Freddie vai Roger ne korkeat "Aaaah"-osuudet alussa (ja uudelleen "then came man to savage in the night" -kohdassa), mutta BBC versiolla ko. kohdat laulaa selvästi Roger. Joten veikkaisin Rogeria levyversiollakin, vaikka noista falsetoista on joskus aika vaikea saada selvää. Muutenkin Roger lauloi yleensä nuo korkeimmat äänet (esim. Bohemian Rhapsodyn oopperaosio ja In The Lap of The Gods).

Äänestä
  • Roger poikahan se laulaa ne, ainakin Freddie sanoi joskus ettei hänellä ole mitään jakoja Rogerin laulun korkeuteen pääsemisessä ja nauroi päälle, mitähän tarkoitti :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rendezvous kirjoitti:

niin siis queeniä on tullut fanitettua ja kuunneltua rankemmanlaisesti mutta silti mietityttää my fairy kingin lauluosuudet. Roger laulaa alun, vai mitä? sitten siitä eteenpäin en enää tunnistakaan onko kyseessä freddie vai roger :D eli siis hjelppivä, te queen,expertit :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu