Kertokaas jotain tapoja millä pääsisi eroon tästä ikävästä tavasta, nimittäin siitä että stresssaan ja jännitän kaikkea turhaa mikä ei ole stressaamisen arvoista. Ilmeisesti vanhemmilla ollut vähän samaa nuorena.
Juuh?
Juuh?
Stressaaminen kaikesta turhasta
hjälte
104284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samaa vikaa,syytä ei ole mutta silti jännittää ja hermoilen jo etukäteen turhista.
Mutta sille ei voi mitään täytyy vain mennä päivä kerrallaan eteenpäin.
Opettele mieluummin ELÄMÄÄN elämää... anna uusien asioiden tulla omalla painollaan, luota, että kaikki sujuu silleekin.
Uudet tilanteet toki jännittävät, mutta ei pidä jännittää liikaa.
Opettele iisimpi tapa uusiin asioihin. Anna asioiden tulla ja mennä, älä liikaa ohjaile kaikkea. Hengitä syvään muutamia kertoja, rauhalliseen tahtiin. Se rauhottaa hermostunutta oloa.
Ota välillä asioihin "helikopteri-perspektiivi", eli tarkkaile tilannetta ylhäältäpäin... kaikki näyttää sujuvan, vaikket olekaan just silloin mukana hyörinässä. Luota siis, että asiat hoituvat , sun ei tarvi ottaa kaikkea haltuun.
Se nyt on vaan niin, että ihmisten erilaisuus tahtoo unohtua näitä elämänohjeita jaellessa.
Itse tästä eräs poikkeustapaus.
Varhaislapsuudessa saadut hoitamattomat traumat ovat huono lähtökohta elintasokisaa silmällä pitäen.
Ei ihan tuntemattomia tänäpäivänäkään. Medioissa kerrotaan, että lasten
psykiatrisen hoidon tarve jatkuvasti lisääntyy.
Mynckhausen nosti itsensä suosta tukasta nostamalla, mut nää on eri juttuloi.
Mulla sama vika. En osaa elää elämää päivä kerrallaan. Mä hermoilen tulevaa, vaikka en tiedä miten se menee. Esim. mulla on 12 v. lapsi. Mä mietin jo sen rippijuhlia. Missä niitä pitäisi. Vaikka ei edes tiedä meneekö se ripille. Tää on tosi skitsoo.
hyvin tunnollisten ja ahkerien ihmisten vaiva.
Täytyisi vain jotenkin opetella ajattelemaan sillä tavalla, ettei se maailma siihen kaadu, jos ei saa jotain tehdyksi ajallaan tai että on kuukauden päästä joku tärkeä tapahtuma.
Elämä jatkaa kulkuaan ja kaikkiin asioihin ei voi eikä tarvitse vaikuttaa. Täytyy vain koittaa ajatella, että ei minua tarvita kaikkeen, kyllä ne asiat lutviutuu ilman minuakin, aivan varmasti.
allekirjoittanut on mestari stressaamaan ja murehtimaan etukäteen myös. minulla rippuu tilanteen vaikeus myös ärsyttävän paljon hormoonikierron vaiheesta, eli PMS-oireiden lähestyessä alkaa myös hillitön stressaaminen.
teen vaativaa työtä lasten ja nuorten parissa ja auta armias, jos ryhmissä on jotain "vialla" ja tiedän että minun on puututtava siihen tulevalla työviikolla, en pysty nukkumaan öitäni kun suunnittelen päässäni kaikkia mahdollisia tapoja miten kaikki voi mennä pieleen ja miten sitten hoidan tilanteen. kurkkua kuristaa monta päivää etukäteen ja kylmä hiki lentää. hermoilen siis aivan naurettavan paljon.
ainoa tapa lopettaa hermoilu minun tapauksessani on saada tavalla tai toisella aikaan täydellinen kettuuntuminen suurin piirtein koko maailmaa kohtaan, jolloin olen lopulta niin tympääntynyt että minulle on yksi lysti vaikka pennut haistattelisivat ja löisivät päitään ikkunoista läpi, kun menen töihin. silloin työpäivät sujuvat ällistyttävän stressittömästi ja kaikki sujuu oikeastaan hyvin.
tämä "apukeino" on kyllä mahdottoman kuluttava ja lapsillekin pidemmän päälle varmasti aika stressaava. pitäisi saada koko ruljanssin alkusyy eli TURHA stressaaminen loppumaan ettei tarvitsisi keksiä älyttömiä keinoja sen taltuttamiseksi.
Mullakin on! Siis ihan pikkuasiat jännittää/pelottaa mua.Johtuu varmaan osittain siitä,että mulle on ihan hirveen tärkeetä mitä muut (eritoteen mun vanhemmat) aattelee musta. En siis oo mikään pissis,joka on silleen "ääk apua,mitähän noi aattelee mun ulkonäöstä?" ja mulle saattaa pienistä asioista tulla ihan tajuttoman paha mieli. Oon outo :(
Antoinetta:)
Tuntuu vain siltä kuin olisit "outo" tai sitten kaikki olemme outoja...
Alitajuntasi EI tiedä kuinka "pieniä" asiat ovat riittää että tarpeeksi vakavasti
niitä ajattelet....Alitajunta laittaa sitten kaiken liikkelle
.
Opettele olemaan VÄHÄÄKÄÄN välittämättä...ensin vain muutama sekunti
vain senverran että ehdit tuntea sen...keksi mitä itse haluat "miksi" SE on
todella VAIN juuri sinun asiasi (niinkuin se todellisuudessa onkin)
.
Kun sitten huomaat onnistuvasi vain häviävän lyhyen hetken että niinhän
se oikeastaan onkin...alat treenata pitemmän ja pitemmän aikaa...ihan vain
muutama sekunti lisää ja lisää...huomaat jonakin päivänä hallitsevasi
sen itse....että ei mitään JÄRKEÄ ollut jännittää ja vapaudut siitä..
ja sinulle tulee ihmeellinen vapautunut olo..:)
Olen jo aikuinen mies enkä ole oppinut olemaan ahdistumatta. Tuntuu että ahdistus on vuosien varrella mennyt aina vain pahemmaksi. Tässä ei siis todellakaan ole kyse mistään teini-iän epävarmuudesta. Kohta varmaan flippaan lopullisesti kun joudun ahdistumaan aivan älyttömästi kaikista pikkuasioistakin. Tuskin kukaan jaksaa monta vuotta kestävää jatkuvaa ahdistusta.