Mikä avuksi?

Olen ollut erään ystäväni puolesta huolissaan jo pitemmän aikaa - hän on 5-kymppinen kaveri, joka on erittäin sosiaalinen ja näin ollen pidetty henkilö ystäväpiirissään.

Hän toimii erään urheilulajin taustalla, ja on itsekin harrastanut palloilulajeja hyvin aktiivisesti takavuosina, mistä puhuvat puolestaan lukuiset sm-sarjojen mitalit.
Ja kuten joukkuelajien henkeen kuuluu miehillä usein, niin kaljaa kyllä kuluu aika kiitettävästi.

Siviilissä leipä on tullut nuorisotyön parista, nyttemmin ollut jo joitain vuosia ns. eläkeputkessa.
Kaksi lasta, jotka jo maailmalla - sekä avioerokin ex vaimostaan koettuna.


Mielestäni ystävääni vaivaa pitkään jatkunut depressio, mistä osoituksena kielii totaalinen aloitekyvyttömyys mm. kodin ylläpidon suhteen - hänen asunnossaan on likipitäen kuljettava tavararöykkiöiden muodostamia kujia pitkin.
Enää nykyisin hän ei ketään asuntoonsa ole päästänyt, edes kiinteistönhoitajaakaan.
Kertoo että väsymys vaivaa alituiseen, ja keskivartalolihavuuteen on taipumusta - aikuisiän diabetes, kenties.

Onko tässä esimerkki siitä, kuinka moni sellainen henkilö, joka tekee itse vaativaa kasvatuksellista työtä muiden parissa - ei enää jaksa huolehtia itsestään vapaa-aikanaan.

Mitä olette mieltä, noin ihan yleisellä tasolla.
Voiko auttaa mitenkään, vaikka asianomainen kyllä tiedostaa itsekin etteivät kaikki ole oikein kunnossa.
3272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meille jokaiselle ehtookellot jossain vaiheessa alkavat kilkattamaan. Menneen nuoruuden ja eletyn elämän takaisinsaamiseksi ei ole mittään poppakonstia olemassa. Siis anna ystäväsi olla rauhassa oma itsensä.

Äänestä
  • Kokemuksesta voin sanoa että olet aivan oikeessa, koska siitä menee vaan pönttö sekasi jos alkaa vielä esittämään jotain roolia masennuksen keskellä että ystävät ei vaan huomaisi että asiani ovat hullusti.

    Äänestä

no kyllähän sä voit auttaa häntä, kun se kerran ite myöntää että asiat ei ole kunnossa, jos et itse kykene mitään tekemään niin juttele sille että miten se haluis apua...ammattiauttajaltako.
Tässä maassa on liikaa niitä jotka yrittävät selvitä itse, minusta olet oikeen "enkeli" kun mietit auttamista.Tee se ennenkuin on liian myöhäistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laupias samarialainen kirjoitti:

Olen ollut erään ystäväni puolesta huolissaan jo pitemmän aikaa - hän on 5-kymppinen kaveri, joka on erittäin sosiaalinen ja näin ollen pidetty henkilö ystäväpiirissään.

Hän toimii erään urheilulajin taustalla, ja on itsekin harrastanut palloilulajeja hyvin aktiivisesti takavuosina, mistä puhuvat puolestaan lukuiset sm-sarjojen mitalit.
Ja kuten joukkuelajien henkeen kuuluu miehillä usein, niin kaljaa kyllä kuluu aika kiitettävästi.

Siviilissä leipä on tullut nuorisotyön parista, nyttemmin ollut jo joitain vuosia ns. eläkeputkessa.
Kaksi lasta, jotka jo maailmalla - sekä avioerokin ex vaimostaan koettuna.


Mielestäni ystävääni vaivaa pitkään jatkunut depressio, mistä osoituksena kielii totaalinen aloitekyvyttömyys mm. kodin ylläpidon suhteen - hänen asunnossaan on likipitäen kuljettava tavararöykkiöiden muodostamia kujia pitkin.
Enää nykyisin hän ei ketään asuntoonsa ole päästänyt, edes kiinteistönhoitajaakaan.
Kertoo että väsymys vaivaa alituiseen, ja keskivartalolihavuuteen on taipumusta - aikuisiän diabetes, kenties.

Onko tässä esimerkki siitä, kuinka moni sellainen henkilö, joka tekee itse vaativaa kasvatuksellista työtä muiden parissa - ei enää jaksa huolehtia itsestään vapaa-aikanaan.

Mitä olette mieltä, noin ihan yleisellä tasolla.
Voiko auttaa mitenkään, vaikka asianomainen kyllä tiedostaa itsekin etteivät kaikki ole oikein kunnossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu