Olisikohan täällä muita melua pelkääviä? Kaikkein pahinta allekirjoittaneelle on naapurista kuuluvat äänet, kuten basson jumputus, seinien naputus, radio...
Tämä kaikki juontaa juurensa alkoholistivanhemmastani, joka aina juodessaan laittoi stereot täysille. Vanhempani oli myös toiselle vanhemmalle väkivaltainen ja alistava. Pääsin piinastani pois muuttamalla täysi-ikäisenä kodistani.
Pari vuotta sitten asuin puolisoni kanssa asunnossa, jossa eräänä pyhäpäivänä kuului klo 4 aikaan yöllä ihan sairasta musiikinpaukutusta. Olin joskus aiemmin käynyt valittamassa musiikista, mutta tuo kerta oli pahin. Kaikki seinät paukkuivat, naapurit paukkoivat seiniä ja lattioita lopettaakseen musiikin. Itse soitin poliisit naapuriin, mutta musiikki taukosi vain hetkeksi. Meni n. puolitoista vuotta, ja muutimme talosta pois.
Tuon tapauksen jälkeen olen ruvennut hysteerisenä pelkäämään viikonloppuja koska tiedän että silloin naapurin nuoriso juo, ja tällöin saattaa kuulua siedettävää, mutta minulle piinaavaa töminää. Naapurit juovat tosin kovalla mölyllä harvoin, mutta seinät ovat ohuet ja kovaääniset keskustelutkin kuuluvat läpi. Tällöin alkaa oireet; rupean tärisemään, kädet muuttuvat kylmiksi ja posket tulikuumiksi, sekä sisälläni menee kylmiä väristyksiä. Laitan televisiota kovemmalle ja tärisen niin kauan kuin musiikki tai töminä loppuu. Joskus menen nukkumaan niin, että yritän pitää käsiä korvillani.
Tavanomaiset keinot eivät auta. Naapurit eivät voi (eivätkä tarvitsekaan) elää mielialojeni mukaan. Korvatulpat eivät auta, enkä lääkkeitä halua syödä. Olen käynyt keskustelemassa tästä mielenterveyspuolella, mutta nykyään fobiaani ei kiinnitetä mitään huomiota eikä sitä oteta tosissaan. Ja vaikka otettaisiinkin, niin en usko että mitään voisivat tehdä. Päivittäin ajattelen vain sitä kuinka haluaisin muuttaa pois mutta varallisuus ei riitä. Ja jos riittäisi, niin muuttaisin kauas pois kaikista naapureista, yksin jonnekin korpeen. Ei minusta ole enää kerrostalossa asujaksi.
Mitä teen? Mitä te muut teette? Miten voitte auttaa itseänne? Kertokaa kaikki, kiitos :'(

Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen asunut kerrostalossa koko ikäni. Välillä naapurit nykyisessä talossakin kaljoittelevat ja huutavat - onneksi eivät kuitenkaan liian usein. Oma taustani on sama kuin sinun (alkoholistiperhe). Mielestäni pärjään kuitenkin kohtuullisesti ja se riittäköön. Ikinähän ei kaikesta melusta irti pääse - korvessakin saattavat sudet ulvoa, lokit kiljua tai männyt tuulessa huojua - aiheuttaen sietämätöntä melua.
malta olla puuttumatta tähän keskusttelluun,jos melu sinnuu häirihttöö,niin näitä "mummon"mökkijä on varmmaan vuokralla siellä sun tiällä!Niikun oon jo monesti kertonna,kun mie valot sammutan,missäään ympärillä ei näy valon pilikastukkaa-eikä se susi ainnaa ou uluvomassa oven pielessä!Jos vain suat töihes puolesta järjesttettyy,jotta muutat "korppeen",niin tervetulloo vain.Tiällä hiljassuus on käsin kosketeltavissa,talavilinnut laullaa,mehtä huokkailloo hiljjoo.lumi natissoo askeltes alla-mittää muutapa ei kuulukkaa.Jos sussiin kanssa halluut seurustella,niin se on onnenkantamoinen,ei ne sinnuu ou tuossa nurkkijuuressa vuottamassa!Nyt etit vain sen punasen tuvan ja siinä vieressä olevan perunamuan-ja alotat uuven elämän-tuskin tulet katummaan!!
vielä eillisseen;mie oon ainnaa ollu herkkäkorvanen ja jos tuo miun koira vaihttaa yöllä nukkumapaikkoo tai kissat eestakasi rumppauttuut huonneihen välillä,niin mie kuulen ne kaikki ja joskus männöö koko yö valavvoissa niitä iännii kuunnellessa.Tulloo joskus mielleen,jotta kaikenlaissii ristinvarssii sitä on tullu kottiisa hommattuu,vain kun oun niin elläinrakas,jotta iliman niitä en ossois olla!!
Itseäni ahdistaa myös melu. Jo askeleiden äänet yläkerrasta saattavat aiheuttaa epämukavan tunteen. Ja nyt en puhu siitä, että se ketuttaisi normaalisti (ketä nyt ei ottaisi päähän ettei saa nukkua yöllä kun naapurit dokaavat ja kuuntelevat paskaa musaa), vaan äänien kuuleminen saa pintaan ah niin tuttuja paniikin oireita.
Melu itse ei aiheuta pelkoa, vaan se, että kotiini tunkeutuu asia jota en voi hallita. Toinen fobia ja paniikin aiheuttaja ovat kaikenmoiset hyönteiset, koska nekin pääsevät intiimirajan sisäpuolelle hallitsematta. Voi kuulostaa hullulta, mutta itselleni aivan luonnollisesti ymmärrettävissä oleva asia. Ympäristöni (ja itseni) hallinta on ensisijaisen tärkeää elämässäni, ja tämän hallinnan menetys laukaisee pahimmilla hetkillä paniikkikohtauksen.
Kannattaa niitä valituksia toki tehdä taloyhtiölle jos naapurit metelöivät hiljaisuuden jälkeen, mutta se on hidas prosessi. Jollain tapaa sinun on päästävä hallitsemaan tilannetta, koska muuten paniikkikohtaukset (?) voivat vaikka pahentua! Itse olen ihan reippaasti muuttanut sviduun talosta, jossa on idiootteja naapureina, koska niin huonoa tuuria ei ole että näin kävisi kovin monta kertaa peräkkäin. Jos vietät kotonasi 24 tunnista vrk:ssa vaikkapa puolet, se tarkoittaa siis puolta koko elämästäsi, joten miksi sen laatuun ei kannattaisi panostaa?
Asiaan auttaa myös musiikin kuuntelu (jos satut pitämään siitä) ,josta olen kehittänyt itselleni oivan hallintakeinon satunnaisiin meluamisiin naapureissa. Opettelin jossain vaiheessa nukahtamaan kuunnellen musiikkia hiljaisella, oli meteliä tai ei, jotta sitten metelitilanteessa pystyn laittamaan omat musat päälle ja nukahtamaan silti (tämä toimii mainiosti etenkin nappikuulokkeilla, paremmin kuin korvatulpat, joiden käytön opettelu on myös hyödyllistä). Sillä saa luotua itselleen edes puolittaisen hallinnan tunteen tilanteeseen. Tuon oppimiseen ei mennyt viikkoa pidempään, ihmismieli on ihmeellinen.. Ja suosittelen vähintään korvatulppien käytön oikeaa opettelua (ei kyllä toimi läheskään yhtä hyvin kuin musiikki). Apteekista kunnon tulpat (huomaa kokovaihtoehdot) mukaan, ja totuttelemaan. Aluksi tuntuu siltä ettei siitä tule mitään, mutta siihen tottuu, ihan oikeasti. Tarvitset vain ripauksen tahdonvoimaa ja ymmärrystä siihen, että lyhyt pieni vaivannäkö voi oikeasti helpottaa ongelmaasi.
Ja jos et todellakaan pois halua muuttaa, niin valitus taloyhtiölle, joka ikinen kerta kun melua kuuluu hiljaisuusajan jälkeen, kellonajat ylös. On kuitenkin jotenkin vaikeaa ymmärtää, miksi on pakko asua paperiseinäisessä asunnossa, jos kotikaupungistasi löytyy muitakin vaihtoehtoja, jos sinulla kerran on noin ahdistava tilanne joka nähtävästi laukaisee jopa paniikkikohtauksen.
Tsemppiä elämänhallintaan..