Paranenko koskaan? Olen kärsinyt vaikeasta masennuksesta v. -96, jolloin erosin. Siitä lähtien olen myös syönyt mielialalääkkeitä. Eron jälkeen 21 v. poikani teki itsemurhan v. 1999, jonka jälkeen masennus vain voimistui. Olen yrittänyt 1 kerran päästä irti lääkkeistä; ei ole onnistunut. Mikä avuksi?
P.S. Tänäänkin itkin ja kaipasin rakasta poikaani, jonka masennuksen mielestäni aiheutti rakkaan isän lähtö toisen naisen luokse.
P.S. Tänäänkin itkin ja kaipasin rakasta poikaani, jonka masennuksen mielestäni aiheutti rakkaan isän lähtö toisen naisen luokse.
Vastaukset 11
Vanhimmat
jollaa tavalla turttuu-se mikä eilen tuntu vertavuotavana huavana,on tännään tykyttävä kipupaise!Ei tuommossii mänetykssii kivuta kukkaa ohita,eikä masennukseta selevvii-tai pittää jo sitten kivvee syvän olla!Aikkoo myöte kyynelleet pehmittää katkerrii muistoja ja ne kaikista kalleimmat muistot tulivvii pinttaan-ja sillon sie oot jo voiton puolella.Elä ajattele sitä,paranetko ikinä,ajattele vain tätä hetkkee-suru on surtava pois,itkut itkettävä-vaikka se veis 20 vuotta.!Kipu syvämmessä lievennöö vähitellen kirvelyks-hävivvääkö se ikinä kokonnaan,sitä meistä ei kukkaa tiiä.Voimia siulle huomisseen päivvään!!
Käy lääkärillä,ja hommaa itsellesi masennuslääkkeet.Et voi yksin jaksaa tuollaisen tuskan kanssa.Voimia sinulle,ja kohta jokevätaurinko paistaa
..että omat menetykseni, joiden vuoksi olen masentunut, ovat kuitenkin pieniä verrattuna sinun kokemiisi. Mitään kilpalaulantaa en tässä halua asettaa, mutta oman lapsen menettäminen on se, mitä itse en luultavasti kestäisi. Muita rakkaita on läheltä poistunut, mutta voin ymmärtää tuskasi.
Uskon, että olet asiantuntevassa hoidossa ja jatkat lääkitystä edelleen. Surutyö voi olla pitkä ja itse siipirikkoisena ei sitä kykene eikä jaksa tehdä ja siitä syystä se pitkittyy.
Jos saat lääkkeistä apua elämiseen, en näe mitään syytä niiden lopettamiseen. Jossain vaiheessa helpottaa, siihen pitää uskoa ja sitä tavoitella. Toivon tiellesi enkeleitä, jotka kantavat sinua eteenpäin.
Niin. Helposti vähätellään kaikkea sitä, mitä avioerot saavat varsinkin LAPSISSA aikaiseksi!
Tottakai voit parantua ja paranet. Näissä jutuissa joskus kuluu aikaa. Asioiden käsittelyä, kysymysten ja seikkojen selvittämistä. Ja sitten jossain kohtaa sitäkin ettei loputtomiin ajattele koko aikaa. Ja joskus sitten vähemmän tai jopa -ei ollenkaan-. Positiivisia ajatuksia ja asioita elämään, niin negatiivinen energia katoaa kokonaan.
Sinä olet jo selvitellytkin asiaa aika kauan? Vai jäikö se kesken? Joskus taas pitää olla liikaa pohtimatta. Saitko ulkopuolisia näkökantoja? Saitko itsellesi haluamasi vastaukset jutun seikoista -mitä, miksi, yksityiskohtia? Miltä sinusta tuntui milloinkin, mistä tunne tuli -mitä sinä ja hän teki -ja oliko se oikein -ymmärsittekö toisenne oikein tai väärin... jne. Ja mitä voit nyt korjata itsellesi, ettet murehdi.
Pojallasi on hyvä olla nyt taivaassa, hän toivoo varmasti että sinulla olisi täällä hyvä olla. Hänellä ei ole hätää.
Jos ex miehesi tajuaa mitä touhusi, niin oikeastaan pitäisi toivoa ettei hän ymmärrä. Taivaan portilla jokainen näkee mitä sai aikaan. Hän ei vaan ollut kypsä toimimaan niin ettei teille tule järkytystä ja että olisi voinut tukea teitä. Ehkäpä hän ei pystynyt rakentamaan. Hän saattoi olla lapsellinenkin, niinkuin moni aikuinen tuntuu olevan.
Ihmiset tekevät virheitä, sinä ja minä ja jokainen ja opimme niistä. Elämä voittaa.
Älä syytä itseäsi, anna itsellesi anteeksi -huomaamattaan voi syyttää itseään. Ja sitten vielä muitakin. On hyvä tietää kuka teki mitä, mutta loputon syvä syytös ei johda mihinkään, vaan rakentava toiminta, ajatus tai sellainen. Syyttää , mutta antaa -tavallaan anteeksi lopulta, vaikkei haluaisi koskaan nähdä tai sitten haluaa.
Tai no mikä vaan sinua itseäsi auttaa, tunteet pitää käydä ensin läpi - pelkkä anteeksianto tunne tai villasellapainaminen ei oikein sovi ihmisen tuntemuksille ollenkaan. Mutta ylempänä puhuin enemmänkin lopputuloksesta. Vihat on vihattava ja kysymykset selvitettävä itselleen ensin vaikka pitkästi. Sitten voi muuta ehkä... jos ei mikään kysymys enää askarruta tai vaivaa.
Toivon että voisit tehdä /harrastaa itsellesi mieluisia asioita ja ehkä mennä vielä kiinnostavaan osa-aika työhön. Niistä saa ponnahduslaudan takaisin elämään. Ajatukset menee hyville urille. Jos viettää aikaa tekemättä kummpempaa niin pohtii vaan liikaa.
Elämässä on niin paljon positiivisia mielenkiintoisia juttuja että älä missaa niitä pohtimalla lapsellisen ihmisen käytöksen aiheuttamia tekoja tai kenen vaan. Ja jos teit itse virheitä, niistäkin oppii. Tee itsellesi parempi elämä.
Lämmin halaus sinne. Tiedät että muillakin on sydämessään jotain, mielessään, hyvin pitkäänkin voi olla -mutta jokaisella on avain ulos tavalla tai toisella. Joskus voi olla läpi elämän asia, mutta se ei ole koko ajan esillä. Ja lohdutusta tulee.
Siitä mitä nyt on, voi olla kiitollinen, uuttakin voi elämässä rakentaa, ei jäädä liikaa ajattelemaan mitä minulla ei ole. Siinä ei ehkä menettänyt sitä mitä luuuli sen olevan koska sitä se ei koskaan ehkä ollut... ja jos oli niin itsestäkin on asioita kiinni. (Ja nyt en puhu pojasta). Eteenpäin sano mummo lumessa. Huumoria elämään kanssa, huonoista tv komediasarjoista edes on hyvä aloittaa.
Jos olisi suuri suru, surisin ehkä välillä ja toisella puoliajalla tekisin kivoja asioita, koittaisin nauttia siitä mitä on. Aikaa myöten suru vähenisi ja sitten helpottaisi, ja jos ei niin jatkaisin pohdintoja ja surisin. Johonkin lopputulokseen sitä tulisi kun kaikki selkeytyisi. Masennusta tulee myös kun asia on epäselvä -ettei ole paperille piirrettynä selkeästi kaikkea ja että niistä voi myös tehdä johtopäätöksensä. Mutta helppoa on olla ajattelemattakin, keskittyä positiiviseen.. siitä parantuminen lähtee.
Minä surin ja masennuin 10-27 vuotiaana erinäisistä tapahtumista, 17v on pitkä aika. Sitten oppi niksejä elämään. Elämä on taitolajikin, uusia asioita oppii ja niillä pääsee eteenpäin.
Anteeksi jos tuli liian pitkä teksti. Jos sen luke hitaammin niin voi saada jonkun langan pään kiinni :)
Tästä tekstistäni ei tarvitse välittää. Sinä tiedät itse mikä sinusta on oikein ja mikä väärin.
Muista myös arvostaa itseäsi.
Olet varmasti fiksu ihminen.
Ja itseäni auttoi sekin kun voi lopulta ajatella muuta, kuin "niitä asioita" ja sai niistä selvyyttä. Joskus se huumorikin tuppaa unohtua ja hyvyys itseään kohtaan -itseä pitää arvostaa. Se itsen lokaan painanut ihminen vasta kummallinen onkin. Syytkin kaikkeen selviää.
Positiiviseen keskittyminen, se on elämän energiaa.
Enkä -todellakaan- tarkoita että muilla kestäisi 17v.., vaan minulla oli useampikin erillinen tapahtuma. Joku voi parantua vaikka heti, kun tajuaa asian laitoja.
Kysyisin vielä että minkä ikäisiä olitte ex miehen kanssa kun menitte yhteen?
Nykyään ainakin tuntuu että alle 25v yhteen menneiden liitot ei aina kestä. Toki voi kestää, mutta joskus..
Oletko päässyt miehestä yli? Vai vaivaako se? Olisiko ollut asiaa/ tunteita vielä? Olisiko ollut sanottavaa? Vai kuolivatko tunteet?
Entä voisiko sinulle nyt olla uusi elämä, uutta? Vai onko se mahdoton ajatus?
Voitko sinä luottaa siihen että vaikka poikaasi sattui silloin, niin kaikki on nyt ok. Entä siihen, että exmiehesi saattaa tajuta joskus asioita, ellei ole jo. Ja jos sinä teit mielestäsi väärin, olisiko uuden aika ... nyt ... joskus. Kaikki me seilataan eri asioiden kanssa, eikä ne helppoja ole tajuta eri kulmilta, sitten syttyy joskus lamppuja. Joskus jää menneisyydestäkin jotain, mutta hei liian ikävää ei jaksa aatella -jos sitä on mielessään pyörittänyt tarpeeksi. Haluaaakin keskittyä ihan positiiviseen tähän hetkeen.
Voin vain kuvitella kuinka kauhealta sinusta on tuntunut. Mutta kannattaako ex miehen takia pilata koko elämää. Uutta sisältöä voi hakea elämään pikkuhiljaa ja omia vahvuuksia.
Poikaakin voi muistella positiivisesti, eikä ajatella hätää ja tuskaa joka meni jo -koko maailma ei ole harteillasi.
Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa. Heitä katkeruus pois ja syytös -otat syiden seuraukset esiin ja positiivisella otteella ymmärrä ihmisten mielenliikkeitä /psykologiaa. Siellä on toisten tekojen syitäkin, negatiivisia tai positiivisia. Mieti mielessäsi mitä sinulla oli/on sanottavana kellekin tai mitä mieltä olet ko henkilön toiminnasta. Vaikka niitä ei koskaan sanoisi tietenkään kyseiselle ihmiselle (siinä voisi olla seuraava masentunut).
Jos on mielessä negatiivisia tunteita, voi olla vaikea parantua positiivisuuteen ja päästä masennuksesta. Vaikka totuus saa ollakin mielessä. Pääsitkö johonkin lopputulokseen myös siinä, että okei mies teki -väärin- -mutta tästä on päästävä eteenpäin. Ja avain on sinulla. Ilmaisitko itseäsi tarpeeksi aikoinana miehelle, tuntemuksia -että olisit halunnut olla /jatkaa. No nyt on aikaa mennyt -miksi katsoisit luovuttajamiestä (jos nyt kuvitellan että hän oli mielestäsi hyvä) -voit hankkia voittaja seuraa muualta. Tunsitko edes henkilöä lopulta kunnolla -saattoi vuosien myötä muuttua eri ihmiseksikin. Joskus vahvalta näyttävä on heikko, inhimillisen heikko. Mitä?
Tähän aikaan ei ajatus juokse. Parempi toivottaa hyvää yötä. Olisipa ollut parempia, kuin kömpelöitä sanoja minulla. :)
Viimeiseksi sanon että et ole ainoa, muillakin on masennusta samoista tai eri syistä. Ja taitaa kuka vaan joskus masentua enemmän tai vähemmän. Mutta hyviä "työkaluja" eli elämänviisauksia ja asianhaaroja löydetään, niin se voi auttaa.
Minä ymmärrän hyvin surun. Ja senkin että kun on jo hieman "vanhempi" (eli ei enää mikään juuri 20v täyttänyt jolloin on helpompi aloittaa ehkä "alusta") ja on mies ja poika, yhtäkkiä mies lähtee, sitten poikakin -se on hankalaa. Silloin varmaan ajatteli että nyt on hyvin. Toivoisin kumminkin sinulle uutta parempaa alkua ja oikeaa henkilöä rinnalle -tai kuka se sitten onkin. Hyvää itsetuntoa, että sinä olet se oman elämäsi tähti.